Elinkumppanit?

Miten  kutsua   naista,  joka ei ole  vaimo, mutta jonka kanssa elää parisuhteessa?   Asia jäi   vaivaamaaan, kun luin Claes Anderssonin  muistelmat Jokainen sydämeni lyönti.  Merkintöjä elämästäni,  suom. Liisa    Ryömä, WSOY 2009.   Anderssonin  muistelmissa   nainen jonka kanssa hän elää, on  elinkumppani, kunnes    hänestä kirjan loppupuolella tulee elämänkumppani.  Suomenkielessä  elinkumppani  on  aika kapea   ilmaisu,  koominenkin,  koska  se tuo  mieleen  elimen.   Minä  kutsuisin elinkumppaniksi  henkilöä, jonka kanssa en  jaa  mitään muuta  kuin sängyn.   Miten mahtaa olla  alkuperäisessä tekstissä?    Muuttuuko  livskamrat    levnadskamratiksi kirjan  loppupuolella?


Pidin Anderssonin lyhytmuistelmista.  Hän  ja hänen   ystävänsä   hullaantuivat  nuorina   surrealisteihin ja " innoittuivat  milloin  Michauxin  groteskeista proosarunoista, milloin monsieur Plumesta, jolle kävi aina hullusti."  Jo koulussa he olivat lukeneet  suomenruotsalaisia  modernisteja: Diktoniusta, Björlingiä,  Henry Parlandia. Kateeksi käy.


Ruotsinkieliset     saivat    lukea  omalla äidinkielellään ranskalaisia   surrealisteja,   André  Bretonin romaaneja  ja Henri  Michauxin    Plumen  tarinoita  50  vuotta  ennen kuin  niitä saatiin suomenkielelle, ja  Freudiakin   paljon  aikaisemmin kuin suomenkieliset lukijat.   Ilmankos suomenruotsalainen kirjallisuus  on   vähemmän jähmeää  kuin suomalainen kirjallisuus.    


 Unet  ovat tärkeitä.   Yksi luku  Anderssonin muistelmissa käsittelee  unia. Hän kirjoittaa:   "Unet  eivät valehtele. Ne ovat ikkuna sisäiseen todellisuuteen. Ne ovat todellisuutta aivan yhtä paljon kuin ulkoinen  todellisuuskin; psyyken lahjomattomia ilmapuntareita jotka osoittavat matalapainetta, lähestyvää rajuilmaa tai uhkaavia tulvia. Tai paikallisen korkeapaineen, onnellisten kesäviikkojen, tyvenen ja viihtyvyyden kausia. Kun mietin miten minun laitani  oikein, miten minä v o i n ,  ei ole luotettavampia osoittimia kuin unet. Ne ovat ystäviäni, ne eivät huijaa. Niihin minä luotan." 


Enemmän  Anderssonin kirjasta Preivi-blogissa.

Kirjallisuus ja unet

Aleksis Kiven hartiat  

Tänään  on Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä.   Kivi oli surrealisti  ennen  surrealismia.   Silkkaa surrealismia  on Simeonin    unilento  kuussa olevaan saapasnahkatorniin.  Kaikki   jotka  ovat   lukeneet Seitsemän veljestä, muistavat sen unen, koska se on  tosiuni,  nähty, ei keksitty, ja siksi   se kommunikoi  suoraan  lukijan  alitajunnan kanssa. 

 Seitsemässä veljeksessä on muitakin unennäkijöitä. Juhani  näkee ennen veljesten  epäonnista kosioretkeä unta seitsemästä munasta, joita rotat, hiiret ja kärpät  kierittelivät ja kolistelivat   niin että ne menivät  rikki.  Ja  Lauri näkee  unta, että veljekset  lyövät  kiekkoa aapiskirjalla   nummella, jota  peittää veriset  häräntaljat.   Uni viittaa Toukolan härkiin, joita veljekset  pakenivat Hiidenkivelle ja jotka  he  teurastivat,  surrealismia   sekin, vaikka  tapahtuikin ns. todellisuudessa eikä unissa.   Seitsemän veljeksen unista tarkemmin täällä.

  

Aleksis Kiven käsi

Jostain syystä  Suomen sivistyneistö ( jo  August Ahlqvista alkaen?) on suhtautunut kielteisesti uniin,  eikä   surrealismi  siitä  asenteesta johtuen ole  saanut  sijaa taiteessa ja kirjallisuudessa.  Jokin aika sitten  Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi kirjoitti blogissaan ( kts.  Unien kuvailu): 

"Unen kuvaaminen kirjallisuudessa ei oikeastaan voi onnistua. Silloin kun unen sisältämä symboliikka ei ole liian ilmiselvää, se on liian hämärää. "

Papinniemi  oli lukenut Kjell Westön uusimman romaanin  älä käy yöhön yksin, josta hän oli pitänyt tavattomasti, mutta aina kun  kirjassa  viitattiin uniin ( noin viisi kertaa 600 sivulla) hänelle  tuli kiusaantunut olo.   Pakkohan  minun  oli  tuollaisen  lausunnon  jälkeen  tarttua  romaaniin ja lukea se.   Minulle  ei tullut   unista kiusaantunutta oloa,  vaan siitä että   kirjan    henkilökuvaus oli  viihteenomaisella   tavalla   pintaa pitkin kulkevaa, eivätkä  ne muutamat  unet   lisänneet  henkilökuviin syvyyttä,   ne    olivat  niin  kliseenomaista  freudia, eivät   oikeita unia,  vaan valeunia. 


Aleksis Kiven  päivän lopuksi  unentulkintaa  Homeroksen  Odysseuksesta.  Otto Mannisen suomeksi tulkitsemana Penelope sanoo:

”Vielä on montakin unt' epäselvää, tutkimatonta,

 eik' ole  ihmisien kaikk' enteet totta ja täyty.

Kaksi on  porttia, joist' unet häälyvät kaikk' ulos astuu:

sarvinen  toinen on portti, mut norsunluutapa toinen.

norsunluu-ovisesta mi portist' astuvi luokse,

vain lume lieto se on, valeviestein vietteleväinen;

sarvenvälkkyisestäpä taas veräjästä mi saapuu, tietää totta,

 ken ihminen vain unen nähnevi moisen.

Mutta en siitä ma tulleen tuon unen hirveän usko."

Penelope  oli nähnyt hirveätä unta, että kotka surmasi hänen kotihanhensa, jotka  käyskentelivät pihalla kaikessa rauhassa  syömässä  ruohoa.   Kreikankielessä   sanat   "norsunluu" ja "vale" muistuttavat  toisiaan, siksi valeunet tulevat norsunluuportista ja tosiunet sarviportista.

Suomalaisten kirjailijoiden  unia ja ajatuksia unista voi lukea kirjasta Unityöt.  Toim. Kaarina Helakisa. Otava  1988.

Eroottisia kuvia

 Tiina Pystynen. Kamelilla ratsastajat. 2008 ( viivasyövytys ja akvatinta)

Tiina  Pystysen  eroottisen kuvien näyttely  on  Johan  S -gallerissa, Eteläranta 14 tämän  kuun 11. päivään asti.   En  sanoisi kuvia pornoksi, vaikka niiden   lähdemateriaalia   on  ollut     pornografia  maailmantaiteessa kautta aikojen.     Kuviasta voi käydä   ilahtumassa  samalla kun  käy  ostoksilla  torilla. 

 Krokotiilit 2009 ( viivasyövytys ja akvatinta)

Kaikki työt,  joita on näyttelyssä  101, ovat  myynnissä eivätkä ole hinnalla  pilattuja ( 80-300 euroa). Näyttelyn kuvat  sisältyvät  kirjaan Lemmentanssit hintaan 24,90 euroa.    Kirja  on  tämän syksyn uutuuksia,  jota ole vielä   ehtinyt lukea/katsella. Kustantajan  esitteen mukaan kirja  on: " Rakkauden ABC-kirja kiihkon ensilieskoista yhteiseen katkeroitumispisteeseen. Pidäkkeetöntä sanaa ja kuvaa, joka työntyy suhteen jokaiseen koloon."

Kuvattu viime viikolla Johan S -galleriassa  tekijän luvalla.

Taideopiskelijan kosto

Valokuvatorstain 142. haastesana kosto  ei ole kovin inspiroiva.

 Jotain sentään  löytyi.

Lähikuva kostosta.

Pieni suuri romaani

Päivän kuva 

Herra  Darwinin  puutarhuri parvekepuutarhassani. 

Puutarhurin nimi  on Thomas Davies. Hän on  fiktiivinen henkilö, mutta on jo alkanut  elää   ns.  todellisuudessa.   Se on  on   onnistuneen  ( = hyvin kirjoitetun)   henkilöhahmon  ominaispiirre. HBL:n  viime sunnuntain  lehdessä kerrottiin, että  Darwinin lähipiirin ihmisistä, mm. Beaglen kapteenista ja  puutarhuri   Thomas Daviesista on kirjoitettu  romaaneja.  Kunhan  Kristina Carlsonin Herra Darwinin puutarhuri   käännetään  englanniksi,  kansa  kenties  vaeltaa  katsomaan  taloa, jossa  Thomas  Davies  aikoinaan  eli,   kuten  Pietarissa  käydään katsomassa   taloa, jossa  Dostojevskin  Raskolnikov tappoi  koronkiskurieukon ja  hänen sisarensa.

"Pääasia että kirjassa on sanoma ja ehkä herra  Darwinin kirjoissakin on sanoma mutta täytyy olla  myös hyvä juoni ja mielenkiintoisia henkilöitä,"  ilmaisee  Mary Kenny kirjallisuuskäsityksensä seurakunnan kirjallisuuspiirissä.   Hän ei  varmaankaan pitäisi   pienen kentiläisen kylän  asukkaita kovin mielenkiintoisina henkilöinä,  hyvä juonikin  puuttuu, puhumattakaan  sanomasta!  Mutta kyllä  ne  löytyvät   romaanista, eivät tosin   Mary  Kennyn kirjallisuuskäsityksen  mukaisina. 

Kylän miehet  istuvat kapakassa pohtimassa maailman menoa ja  ajattelevat  isoja  ajatuksia, heillä on vankkoja  mielipiteitä, he tietävät  mikä on oikein, mikä väärin.  He  uskovat  edistykseen,  joka on  sähkö.    Kylän naiset käyvät kirkossa, juoruilevat,  ajattelevat  ilkeitä ajatuksia toisistaan,   ja  rukoilevat  Jumalaa: "Kun verhotanko irtosi seinästä, minä huusin auta. Kun lakana juuttui mankelin telojen väliin, pyysin että päästä. Anteeksi jos häiritsen Sinua. Väsyttää tänään. Lapsena minä näin Sinut unessa. Sinulla oli leveät parrakkaat kasvot ja ylläsi sinivalkoraitainen pyjama. Kiitos  Jumala, että Sinä olet  taivaissa. Kiitos että  kuuntelet minua. Aamen."(  Hannah Hamiltonin rukous).

Minä  nautin   romaanin polyfoniasta,   siitä miten näkökulma  liukuu vaivattomasta   henkilöstä  toiseen,  ulkoisesta sisäiseen ja päin vastoin.  Kentiläisen kylän ihmiset ovat arkisine  puuhineen   ja ajatuksineen  yleisinhimmillisiä  -  heidänkaltaisiaan tapaa  Nykysuomestakin  -   ja  niin herkullisesti kuvattuja, että  monissa kohdin hykersin lukemisen  riemusta.  

Lisää  Herra Darwinin puutarhasta: 

 Kiiltomadossa

 Juha Siron  blogissa

 Hesarissa

Eilispäivän kuva  

Akateemisen kirjakaupan Top 10 -hyllyssä  Herra Darwinin puutarhuri on kolmannella sijalla Tervon ja Hotakaisen kirjojen jälkeen.   Kannattava ostos,  se kirja ei tyhjene  yhdellä lukemalla.  Se on virkistävän erilainen kirja,  harvinaista herkkua,  kirjallisuuden tryffeliä,  siis jos tykkää   sienistä.