Akileijan määrämuoto

Akileijan kukinto naapuriviljelijän palstalla ennen sateen tuloa.

Akileijan englanninkielinen nimi columbine tulee latinan sanasta columba eli kyyhkynen, koska kukan viisi terälehteä muistuttavat kyyhkysen siipiä. Kasvitieteellinen nimi aquilegia tarkoittaa kotkaa.

"There is fennel for you, and columbines..."

sanoo järkensä menettänyt Ofelia, kun hän jakelee kukkia kuninkaalle, kuningattarelle ja veljelleen Laertekselle Hamletin viidennen näytöksen neljännessä kohtauksessa. Veijo Meri on suomentanut sanat seuraavasti:

"Tässä teille saksankuminaa ja akileijoja"

Eeva-Liisa Manner on ottanut suomennoksessaan enemmän vapauksia:

"Kallioimaretta kuninkaalle, ja ajuruohoa"

Shakespeare tunsi kasvien folkloren: akileija merkitsee uskottomuutta, hulluutta ja torjuttua rakkautta, ja fennel eli fenkoli ( saksankumina) imartelua. Sikäli Mannerin käännöksessä on itua, mutta en ymmärrä miksi hän käänsi akileijan ajuruohoksi.

Valokuvatorstain 134. haaste on määrämuoto.

Kukista enemmän blogissa suunnitelma kukkakedoksi. Sieltä on peräisin seuraava sitaatti:

"Paracelsus otti vakavasti kristillisen teesin siitä, että luomakunta ja varsinkin kukat ovat luojan ylistystä. Kukissa on hänen mukaansa salaisuus, tarkemmin ottaen ne ovat eräänlaista salakirjoitusta, niin että jokaiseen kukkaan on kirjoitettu luojan signeeraus."

Ahaa, taidetta!

Parempi pyy pivossa kuin oksalla.( Klikkaa kuva suuremmaksi)

Kuvattu Haihatuksen kesänäyttelystä viime vuonna. Haihatuksesta lisää:

http://www.haihatus.net/

Valokuvatorstain 133. aihe on Ahaa

Toukokuu, ikuinen

Kävin Lahdessa eilen, siellä tarkeni. Oli kesä ja pääskyset kirskuivat ilmassa. Ei niitä ole täällä rannikolla vielä näkynyt eikä kuulunut. " Kesä tulee tänäkin vuonna," lupasi ilmoitus liikkeen ikkunassa Vesijärvenkadulla. Ehkä kesä tulee Hesaankin jonain päivänä ja tuo pääskyset mukanaan. Satakielet jo laulavat täyttä kurkkua Puotilan viljelypalstan reunalla. Mutta en minä ole niitä kameran silmään löytänyt, vaikka niiden ääni kuuluu aivan likeltä.

Toukokuu, ikuinen on Haavikon runokokoelman nimi. Näin Haavikosta unta muutama yö sitten. Tapasin hänet ruokatunnilla ja ilahduin että vihdoinkin tavataan. Lintsasin töistä Tilastokeskuksesta ja lähdin hänen kanssaan Munkkiniemeen. Näytin hänelle taloa Bio Ritan, (nykyisen Valintatalon) vieressä ja sanoin että siinä talossa hän asui aikoinaan , mutta hän ei muistanut asuneensa siinä talossa.

Sen verran todellisuuden juurta unessa oli, että lapsuudenkotini oli Munkiniemessä samalla kadulla kuin Bio Rita. Haavikko ja Marja-Liisa Vartio asuivat myös samalla kadulla, he kävivät meillä kylässä, mutta ei minua isäni ja äitini vieraat kiinnostaneet. Olin siinä iässä, jolloin kaikki aikuiset olivat tylsiä haudan partaalla hoippuvia muumioita, vaikka olisivat olleet vain kolmekymppisiä. Marja-Liisa Vartio oli Haavikkoa joitakin vuosia vanhempi ja kuoli vain 42-vuotiaana struumamyrkytykseen. Haavikko kirjoitti hänen kuoolemansa jälkeen runon:

Puut, kaikki heidän vihreytensä.

Halusin ojentaa sinulle nurmikon,

kämmenellä,

koska oli kevät.

En ehtinyt.

( PS. Blogger ei suostu toteuttamaan runon grafiikka eli kolmannen ja neljännen rivin rivien sisäänvetoa.)

Töölölainen puu ja hänen vihreytensä

Matkalla Lahteen ja takaisin Hesaan katselin junan ikkunasta puita ja heidän vihreyttään. Vihreän sävyjä on satoja, ei mikään kamera pysty tallentamaan niitä, vain silmä näkee ja taidemaalari saattaa joskus onnistua luomaan ne sävyt paletillaan.

Toukokuun vihreys on niin kirkasta, että se käy silmiin, saa aikaan aivoissa sähköisen, ruumiissa hormonaalisen myrskyn ja aiheuttaa outoja unia. Nuorempana näin paljon hurjempia unia kuin tuo Haavikosta muutama yö sitten näkemäni uni. Kaikki laimenee, niin tunteet kuin unielämäkin iän myötä. Jotain iloa vanhenemisesta sentään on: toukokuu ei ole kuukaisista julmin eikä sen kirkkaus ei enää laukaise päätä halkaisevia migreenikohtauksia.

Japanilainen Yoshida Kenko kirjoittaa Joutilaan mietteissä (suom. Kai Nieminen)

toukokuusta seuraavasti: " On sanottu että ihminen on tunteellisimmillaan ja kaihoisimmillaan neljännessä kuussa Buddhan syntymäpäivän ja Kamo-juhlan tienoilla, kun raikkaat, vehreät nuoret lehdet peittävät puiden latvoja, ja niin se tottakin on."

Buddha syntyi 9.päivä toukokuuta, Kamo-juhlan päivää en tiedä enkä mitä sinä päivänä juhlitaan. Toivottavasti joku blogin lukijoista tietää ja kertoo minulle mikä on Kamo-juhla.

Kissa töissä

Kissa tuli töihin illalla Puotilan palstoille Sillä on hyvät metsästysmaat siellä. Paljon vesimyyriä. Se kuunteli korva tarkkana ja silmä kovana, kuuli rapinaa ojasta ja lähti liikkeelle. Näitä kissatyöntekijäitä saisi olla palstoilla enemmän, koska vesimyyriä on niin paljon, ettei yksi kissa niistä selvää tee. Viime kesänä ne söivät minulta perunat ja punajuuret. Ja syksyllä ( tai talvella) tulppanien sipulit.

Naakkojen tarkastuslautakunta saapuu paikalle.

Ne tulevat joka ilta tutkimaan mitä olen saanut aikaan palstalla. Eivät pelkää, vaan tulevat ihan liki, mutta heti kun otan kameran esiin, ne lehahtavat pakoon. Onnistuin saamaan ne luvaan illalla, kun kamera oli valmiina punavalkoisen kissan kuvaamisen jälkeen. Naakat eivät ole linssiluteita. Mutta kissa työnsi nenänsä linssiin, teki sen luultavasti pelkkää uteliaisuuttaan. Olen huomannut ennenkin, että kissoja kiinnostavat tekniset vempaimet, paitsi pölyimurit joita ne pelkäävät, koska ne pitävät sietämätöntä ääntä.

Vihreät tennarit

Lisäys tekstiin   klo 21.01  kts.  alempaa

Vihreät tennarit Torkkelinmäellä Helsingissä, nähty  14.5.09

Kasa-blogin Jussi Og on nähnyt  vaaleanpunaiset tennarit  Hallituskadun ja Aleksis Kivenkadun kulmassa.  En tiedä missä kaupungissa   kulma on. Helsingissä ei ole  sellaista kulmaa,   mutta molemmat  kadut ovat.    Hän  on ottanut selvää kenkien salakielestä.  Käykääpä lukemassa.   Jonkun mielestä johdoissa riippuvat kengät ovat  nuorison ilkivaltaa.  Ja minä kun ajattelin  vihreät tennarit nähdessäni, että  katutaidetta. Sitä on  Torkkelinmäellä enemmänkin, muunmuassa puhuva   viemäriaukko. Se kuulutti  Finnairin lentoja, kun kävelin ohitse. 

Lisäys klo 21.01

En jaksanut  yöllä etsiä puhuvan viemärin  kuvaa.  Tässä se  viemäriaukko nyt on, eli  ääniteos: Mutta minä lähden. Tekijä  Markku "Sika" Puustinen. 

 

Yhdeksän  vuotta sitten  näin/ kuulin Hannoverissa elämäni  ensimmäisen   soivan   viemäriaukon. Se lauloi  rautatieasemaa vastapäätä olevassa puistikossa  Elvis Presleyn äänellä: "Are  you lonesome  tonight." Istuin puistonpenkillä helteen uuvuttamana kuuntelemassa sitä. Helle oli niin hirveä, että Hannoverin eläintarhan  sikojen ja  tapiirien ihoa siveltiin  aurinkoöljyllä, ettei niiden iho palaisi. Viimeksi oli ollut yhtä  kuumaa kesällä 1947.

PS.  Amerikkalaisia   kenkäpuita/ puukenkiä voi käydä katselemassa täältä.