Kotiseuturetki 2

Syksyä Munkkiniemessä

Kuva on Kadetintieltä, jossa asuin elämäni ensimmäiset kuukaudet. Kuvassa on Eliel Saarisen suunnittelema Munkkiniemen pensionaatti, myöhemmin rakennuksessa toimi kadettikoulu ja sen jälkeen Ilmavoimien esikunta. Nykyään siellä toimii valtion koulutuskeskus.

Eliel Saarisen " linnaa" vastapäätä urheilukentän toisella laidalla on entinen palokunnantalo, nykyään se on nuorisotalo. Sen alakerrassa toimii demostudio, jossa HIM, Don Huonot, Zen Cafe, Von Hertzen Brtohers, Egotrippi, Children of Bodom ja The 69 Eyes tekivät ensimmäisiä äänityksiä. (kts. Hesarin uutinen Munkkiniemen kuuluisa demostudio uhattuna).

Ensimmäinen Muncca-päivä pidettiin 1950-luvun loppupuolella. Olin innokas osallistuja, koska päivän teemana oli nuorisotalon saaminen Munkkiniemeen. Kesti yli 30 vuotta ennenkuin se saatiin vuonna 1990. Minä olin silloin auttamattomasti yli-ikäinen. Nyt nuorisotalon toiminta aiotaan lopettaa.

Palokunnan talon naapurissa viistosti Eliel Saarisen rakennusta vastapäätä oli Alvar Aallon kotitalo, nykyään museo, jonka pihalla kasvoi paratiisiomenapuu. Sen hedelmät viettelivät minut lapsena varkauteen. En ole sen koommin maistanut niin kitkerää hedelmää. ( Klikkaa kuvat isommiksi)
Munkkiniemen puistotien ja Solnantien kulmatalo, jonka viidennessä kerroksessa asuin lapsena ja nuorena, 4-vuotiaasta 21-vuotiaaksi. Alakerrassa on ravintola Solna, jonka perusti aikoinaan Erkko Kivikoski. Hänen perheensä asui kuudennessa kerroksessa meidän yläpuolellamme. Teinipoikana hän alkoi harrastaa jazzia ja osti trumpetin. Isäni joka kamppaili alakerrassa kirjailijan ongelmien parissa, ei voinut sietää hänen trumpetinsoittoaan, ryntäsi kerran yläkertaan kirves kädessä. Hän uhkasi, että jos se torven töräyttely ei lopu, hän tekee tällä kirveellä torvesta tuusannuuskaa. Siihen loppui Erkon soittaminen, hänestä ei tullut jazzmuusikkoa, vaan elokuvajohjaaja ja ravintoloitsija.

Lopuksi kuva nykymunkkalaisten nuorten luovuudesta:

Graffiti Munkkiniemen rannassa

PS. Arkkitehtuurista kiinnostuneille blogi elseplace jonka viimeisin postaus The Museum of Innocense, A Love Story by Orhan Pamuk saattaa kiinnostaa myös kirjallisuuden ystäviä.

Kovettuma sydämessä (Viikon runo)

Photo Art by Marmi Michejda, Warsaw

Kuva on Instaplanetin sivulta, joka on omistettu runoilija Paul Celanille. Sivulla on videoklippi, jolta voi kuunnella saksaksi Paul Celanin tunnetuimman runon Todesfuge ( Kuolemanfuuga). Klipissä on mukana muuan kiinnostava kuva, jossa lukee selvällä suomenkielellä: "Siirtoleiri. Pääsy leirille ja seurustelu aidan läpi ampumisen uhalla kielletty."

Paul Celan (s. 1920) oli juutalainen, jonka vanhemmat tapettiin keskitysleirissä, hän itse selvisi hengissä holokaustista 19 kuukauden pakkotyön jälkeen. Keskitysleirin väkivalta jätti jälkensä hänen elämäänsä ja runouteensa. Hän yritti tappaa vaimonsa ja tappoi lopulta itsensä hukuttautumalla Seine-jokeen vuonna 1970.

Tämän synkän viikon runoksi olen valinnut Celanin runon Lumivuode kokoelmasta Niin kuin kivelle puhutaan ( Tammen ja Nuoren Voiman liiton yhteissarja 1993, suomentajaa ei ole ilmoitettu).

Silmiä, maailmalle sokeita, kuolinrotkossa: Minä tulen,
kovettuma sydämessä.
Minä tulen.

Jyrkänteen kuupeili. Alaspäin.
(Hengityksen tahrimaa valoa.Paikoitellen verta.
Pilveentyviä sieluja, vielpä kerran hahmonkaltaisia.
Kymmenen sormen varjo -yhteen puristettu.)

Silmiä maailmalle sokeita,
silmiä kuolinrotkossa,
silmiä silmiä:

Lumivuode meidän kummankin alla, lumivuode.
Kristallia kristallin perään,
ajansyvää ristikoitua, me putoamme,
putoamme ja pysähdymme ja putoamme.

Ja putoamme:
olimme. Olemme.
Olemme lihaa yön kanssa.
Käytävissä, käytävissä.

Mikä on se maailma , jossa on kovetettava sydämensä että pärjäisi? Piikkilankoja ja kaasukammioita ei enää ole, mutta nöyryyttäminen jatkuu. Finnsanity blogin pitäjä kertoo miten julmaa voi kasvavien poikien maailma olla ( sivupalkin Jaetuissa otsikoissa linkki juttuun Kauhajoen suru ja ahdistus). Henkinen väkivalta siittää vihaa. Nuoret imevät itseensä yhteiskunnan asenneilmapiirin ja heijastavat sen ulospäin. Onko sitten ihme, että joku kiusattu, nöyryytetty ja yhteisen pahan saastuttama päättää aseen käteen saatuaan näyttää kaikille kuka hän on?

Virolainen ohjaaja Ilmar Raag sanoi Ylen haastattelussa tänään : "Muistan vahvasti kuinka halusin kostaa jouduttuani joskus kouluväkivallan uhriksi. Enemmän muistan kuitenkin niitä hetkiä, kun todistin vierestä kiusaamista enkä tehnyt mitään estääkseni sen. Olen myöhemmin hävennyt sitä. Ne ihmiset, jotka todistavat kiusaamista tai väkivaltaa eivätkä tee mitään, ovat osasyyllisiä koko murhenäytelmään." Lue ja kuuntele Raagin haastattelu täältä.

"Kerran, kuolemalla oli kova menekki,
piilouduit minuun," kirjoitti Paul Celan.

Lööpeistä päätellen kuolemalla on taas kova menekki.

Autoton päivä

Kuvapäiväkirjasta

Espalla oli tyhjää eilen.

Aleksilla käveltiin puujaloilla (klikkaa kuvat isommiksi) ja aasi tuli vastaan. Oliskohan ollut Bileamin aasi, kun taluttajana oli Suomen Lähetysseuran tyttö.

Neulebloggaajille uusi harrastus

Tämä ei ole töhry, vaan Banksyn graffititaidetta (lähde: Art of the State blog)

Keskiviikon Hesarissa oli Esa Mäkisen uutisanalyysi graffiteista. Hän oli haastatellut Graffitiblogin pitäjää, joka kertoi, että Tampereella näkee neulegraffiteja, "eli julkisiin paikkoihin vietyjä neuleita."

Koska Helsingistä ei löydy neulegraffiteja, piti lainata kuva netistä.

( Lähde. Streetsy: Daily Streetart Photography by Jake Dobkin. Klikkaa kuvat isommaksi)

Graffitiblogin pitäjän mukaan Tampere on Suomen mielenkiintoisin graffitikaupunki. En ole käynyt Tampereella aikoihin. Turussa kävin viime syksynä ja kuvasin parkkihallin seinässä olevaa laillista graffitia. Alla osa graffitista.

PS. Sivupalkin kohdasta Jaetut otsikot löytyy linkki juttuun, jossa HS-raatiin kuuluvat tunnetut kansalaiset kertovat mitä mieltä he ovat Helsingin Stop töhryille -kamppanjasta.

Iisi juttu

Älä pelkää, en mä putoa. Ihan helppoa tää kiipeily.

Valokuvatorstain 102 haaste helppo.