lauantaina, syyskuuta 13, 2008

Töhryjä?

Banksy New Orleansissa. Lisää Banksyn uusia graffiteja täällä.
(klikkaa kuva isommaksi)



Hyvä uutinen: Helsingin nuorisolautakunta kannattaa Vuosaaren sataman meluestettä laillisena graffitipaikkana. Saa nähdä toteutuuko Arhinmäen aloite. Vähän kaukanahan se meluaita on muille, mutta ei minulle. Aurinkolahdesta sinne pyöräilee 20 minuutissa kuvamaan uusia graffiteja. Ties vaikka sieltä löytyisi joskus vielä jotain omaperäistä. Nythän Helsingin graffitit ovat aika lailla samantyylisiä, kun ei ei ole ollut paikkaa eikä aikaa kehittää omaa ilmaisua. Vertailun vuoksi voi vaikka käydä katsomassa Odessan graffiteja, joihin on linkki sivupalkin ClipRollissa tai lontoolaisia ja muitakin graffitteja Art of the State -blogista, johon löytyy linkki sivupalkin Blogiluettelosta. Graffitiblogissa on linkkejä suomalaisiin graffiteihin.



Tämä töhry oli Lasipalatsin seinustalla elokuussa, mutta ei ole enää. Stop Töhryille - porukka tekee tehokasta, mutta turhauttavaa työtä. Turhauttavaa siitä päätellen että ovat niin aggressiviisia. Heillä on 10-vuotisjuhlaseminaari ensi tiistaina 16.9. Sen vastatapahtuma Töhryfest järjestetään Kiasman pihalla klo 13-16.30, luvassa elävää musiikkia, katutaidetta ja syntymäpäiväkulkue 16.30-19.00 Finlandiatalolle. Katso esiintyjät ja tarkempi ohjelma Takun saitilta.

PS. Lue Tommi Melenderin blogista, mitä Suomi lukee. Mielentöhrintä ei ole rikollinen teko, sankat joukot kannattavat töhrintää joka päivä, mutta auta armias jos seinälle ilmestyy yksikin graffiti, johon nousee poru.

torstaina, syyskuuta 11, 2008

Ajatus


Taitaa olla piru mielessä

Valokuvatorstain 101. haaste: ajatus

Kuvassa Vanhan Polin portaali Lönnrotinkadulla (klikkaa kuva isommaksi).

PS. Katso venäläisen lentäjän ottamat kuvat syyskuun 11. päivän terrori-iskusta seitsemän vuotta sitten English Russia saitilta

maanantaina, syyskuuta 08, 2008

Ihmeelliset kivet

Maija Närhisen ihmeellinen kivi, kuvattu salaa Amos Anderssonin museossa viime sunnuntaina.

Museossa oli yksi seinällinen Närhisen kiviä. "Vau, mistä se on löytänyt noin hienoja kiviä," minä huudahdin. Analyyttinen ystäväni kosketti kiveä ja totesi että ei se ole kiveä vaan paperia. Se oli kolmiulotteinen akvarelli.

Syyllistyimme molemmat rikkomukseen, hän koski ja minä kuvasin . En ehtinyt ottaa kuin pari kuvaa, kun paikalle riensi salinvalvoja joka sanoi , että kuvaaminen on kielletty. Me tiesimme sen, sivumennen sanoen yksi minun salanautintojani on ottaa salakuvia suomalaisissa museoissa. Kysyin että miksi ei saa. Hän selitti, että taiteilijat eivät tykkää, jos heidän töitään kuvataan. Kun lähdimme museosta, tapasin ovella tutun taiteilijan ja kysyin häneltä mitä hän tykkää, jos kuvaan hänen töitään. Ainakaan hänellä ei ollut mitään kuvaamista vastaan. Siispä, mistä museoiden kuvauskielto on peräisin? Harmitti, että en saanut yhtään kuvaa Jaakko Pakkalan, Henry-Wuorila-Stenbergin sekä Markku Arantolan & Pasi Mälkiän akvarelleista. Ne olivat minun suosikkejani. Erityisen paljon pidin Pakkalan väri- ja kuvamaailmasta. Jos en eläisi kroonisessa köyhyysloukussa, ostaisin jonkin hänen akvarelleistana.

Amos Anderssonin näyttely on auki vielä tämän viikon. Se on piristävän poikkeava, ehdottomasti näkemisen arvoinen (ja niin laaja että sen katsomiseen kannattaa varata enemmän kuin tunti). Jos sitä ei pääse paikan päälle katsomaan, niin joitakin kuvia on katsella Amos Anderssonin sivustolta: Splätsh! Vesivärin ulottuvuudet document title.
ja Taide-lehden sivustolta: Splätsh! Mutta myös Viuh! Ja Kops!

Ps. Pasi Mälkiällä on oma blogi, mahdollisesti myös muillakin näyttelyn taiteilijoilla, mutta en ole ehtinyt tarkastaa asiaa, kun on noita kirjoitushommia. Heitä ovat edellä mainittujen lisäksi: Pirjetta Brander, Linda Granfors, Aura Hakuri. Petri Hytönen, Eija Isojärvi, Aarne Jämsä, Jukka Korkeila, Elina Merenmies, Heli Penttinen, Erkki Pirtola, Tarja Pitkänen-Walter, Markku J.Rantala, Senja Vellonen, Hannu Väisänen ja Rafael Wardi. Jokainen löytää joukosta varmana oman suosikkinsa. Valitettavasti Marjatta Hanhijoki ja Inari Krohn ovat poissa.

torstaina, syyskuuta 04, 2008

Kaupunkikuvia ja hammasunia

Sanna Karlsson-Sutisna. Perjantai-illan kasvoja metrossa 2007

Nämä kasvot ovat olleet Rautatieaseman metroasemalla lähes vuoden, mutta minä näin ne vasta tänään, kun olin menossa hammaslääkäriin. Kun kamera on mukana, näkee enemmän kuin ilman kameraa.

Hammaslääkärillä tuli puhetta hammasunista, joita olin kerännyt nettifoorumeilta uniluentoa varten,( pidin sen Taiteiden yönä Kannelmäen kirjastossa ja se oli sivumennen sanoen niin tylsä että osa yleisöstä karkasi tiehensä ennen kuin olin lopettanut). Keruun tulos hämmästytti - hampaan putoaminen unissa merkitsee vielä nykyäänkin kuoleman ennettä: " hammasunet tietävät lähtöä läheisille. Niin vain tapahtuu, eikä odotus ole mukavaa," kuten kirjoitti eräs nettikeskustelija.

Vanhojen unikirjojen tulkinnat näyttäisivät pätevän yhä, vaikka hammashuolto on kehittynyt ja vanhoilla ihmisillä on omat hampaat tallella. Freud oli sitä mieltä, että hampaiden putoaminen unessa merkitsee syyllisyyttä masturbaation takia. Mutta kukapa Freudia enää uskoisi. Tutkin luentoa varten myös omia uniani. Hampaita on kyllä putoillut, mutta kukaan ei ole kuollut. Omasta aineistostani ( noin 3000- 4000 unta) ei löytynyt kuin yksi enneuni, eikä se liittynyt hampaisiin ja kuolemaan, vaan ystävän saamaan Finlandiapalkintoon. Se uni taisi olla pelkkä yhteensattuma.


Hammaslääkärin naapurissa on kehysliike, jonka ikkunoissa on näytteillä Pekka Hannulan grafiikkaa ja kollaaseja. Kuvasin yhden grafiikanlehden ikkunan lävitse, siksi taustalla näkyy heijastuksena Museokadun punatiiliseinää ja ikkunoita. Hannulalla on blogi Luovuksissa
ja valokuvablogi Picture Mission ( raamatullisia kuvia).

Kun kävelin Museokadulta keskustaan päin, näin eduskuntatalon luona tämän häkin ( klikkaa kuvat isommiksi). Häkkejä näkyi muuallakin keskustassa. Niiden sanoma on turkistarhauksen vastustaminen. Vastustan kärsimysten tuottamista eläimille. Ja turkkeja. Ja häkkejä.









tiistaina, syyskuuta 02, 2008

Onko tietoa?

Helsingin Malminkadulla Saksalaisen koulun luona on pieni monumentti. Olen kulkenut sen ohitse usein ja ihmetellyt mikä se on. Sunnuntai-iltana kuvasin sen. Sen takasivulla on mosaiikki, jossa on kruunu, miekka ja sydän. Etusivulla on pronssiolento, joka tuo mieleen Egyptin mytologian Anubis-koiran, mutta se on paljon kiltimmän näköinen. Kuka mahtaa olla pienoisveistoksen tekijä?
Anubiksen nenän koskettaminen tuo luultavasti onnea, koska se on kulunut kiiltäväksi. Ehkä Saksalaisen koulun oppilaat ovat sipaisseet sitä, kun ovat menneet kokeisiin.

Malminkadun ja Fredrikinkadun välissä olevalla aukealla on tiilirakennus, jonka länsipäädyssä pylvään päällä on pienoisveistos karhusta, sen selässä seisoo sen poikanen. Seinillä on mosaiikkeja.

Länsipäädyn mosaiikki (klikkaa kuvat isommiksi)


Rakennuksen itäkulmalla on lentoon lähdössä oleva pronssijoutsen.

Rakennuksen kapeille portaille oli sunnuntai-iltana ahtautunut istumaan joukko iloisia ihmisiä. Eivät hekään tienneet mikä rakennus se on. Joku heistä sanoi, että tää on ihan Bronxia. Missään ei ollut tietoa siitä kuka on tehnyt mosaiikit ja pienoisveistokset. Ei löytynyt laattaa seinästä. Kenties tekijät haluavat pysyä anonyymeina?

Tein tänään nettihaun, mutta en löytänyt Helsingin nähtävyyksien joukosta näitä Kampin alueen erikoislaatuisia nähtävyyksiä. Jos joku tietää näiden monumenttien tekijät ja historian, niin kertokaa se minulle kommenttiosastossa.