Minun historiani

Tällä miehellä on ollut suuri vaikutus Suomen historiaan ja kollektiiviseen alitajuntaan. Hän on Pietari Suuri, joka perusti Pietarin kaupungin suomalaisten asuttamalle suomaalle Nevan suistoon. Inkerinmaan valloitus ei riittänyt Pietari Suurelle. Hän lähetti sotajoukkonsa miehittämään Suomen. Se aika tunnetaan Isovihan aikana. Siltä ajalta on peräisin suomalaisiin syvälle juurtunut ryssäviha.

Pietarin kaupungista ja sen lähialueista tuli katastrofialue Inkerin suomalaisille Venäjän vallankumouksen jälkeen. Isäni on kuvannut sitä aikaa romaaneissaan Kahden maailman rajalla ja Pietarin valot. Hänen kauttaan Venäjän vallankumous on vaikuttanut myös minun elämääni. Minuahan ei olisi ellei vallankumousta olisi tullut, minkä takia isän perhe joutui pakenemaan Suomeen. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Pietarin kaupungin läheisyys muodostui Talvisotana tunnetuksi katastrofiksi koko Suomelle.

Valokuvatorstain 78. aihe on historia. Kuvasin Pietari Suuren patsaan syksyllä 2006 Petroskoissa. Se seisoo Äänisjärven rannalla. Pietari Suuri perusti Petroskoin, Petrozavodskin eli Pietarin savotan ( = tehtaan) kolme kuukautta Pietarin kaupungin perustamisen jälkeen.

Kirjahyllyni aarteita. Klikkaa kuva isommaksi

Tämä historiankirja vuodelta 1768 kuului isoäitini äidinisälle Frans Wilhelm Nygrenille. Hänen aikanaan kirjat eivät vanhentuneet yhtä nopeasti kuin nykyään. Niinpä hän luki tätä historiankirjaa koulussa 70-80 vuotta sen ilmestymisen jälkeen. Hän oli Lapuan kappalaisen poika. Hänen kohdallaan pitää paikkansa sanonta: papin pojat ovat pahimpia. Hän oli kova tappelupukari ja viinamäen mies. Hän meni naimisiin kirkkoherra Gummeruksen tyttären kanssa. Hänestä tuli Lapuan varanimismies, mutta hän ehtinyt toimia virassa kovin kauan, kun paleltui humalapäissään maantien ojaan.

Humoristista

Valokuvatorstain tämän viikon aihe on: humoristinen. Kuvasin lumiukon joulukuun alussa. En muista mikä päivä se oli, mutta silloin satoi Helsingissä nuoskalunta niin paljon, että Taiteilijatalon lapset aikuisten avustamina loivat pihalle lumiveistoksia. Lumiukko on syönyt niin paljon lunta, että se pitelee pulleaa mahaansa. Sen vieressä istuu lumikissa. Minulla oli vaikeuksia kuvan ottamisessa, kun piti saada sekä ukko että kissa. Ukon jalat eivät mahtuneet samaan kuvaan. Kun on ukko, niin pitää olla myös akka. Tässä on hänen akkansa lähikuvassa:

PS. On Helsingissä ollut joskus ennekin yhtä lumettomia talvia kuin nyt. Kurjaahan se on kun ei pääse tekemään lumilinnoja eikä - ukkoja ja -akkoja.

Vihan ja katkeruuden runoilija

Viime perjantaina telkkarista tuli kehnohko kirjailijaleffa Ted ja Sylvia - dramatisointi Sylvia Plathin ja Ted Hughesin avioliitosta. Sylviaa näytellyt Gwyneth Paltrow osasi muuntautua ulkonaisesti Sylvian näköiseksi, mutta ei hänellä ollut mitään tajua Sylvian sisäisestä elämästä. Tai sitten ohjaaja Christine Jeffs ei ollut käsittänyt Plathin laatua. Kirjailijaleffoista puheen ollen, paras minkä minä olen nähnyt on Davig Cronenbergin Alaston lounas, jota en kyllästy katsomaan. Tedista ja Sylviasta lisää Kun kirjoitan -blogissa.
Amerikkalainen feministiliike pitää Plathia uhrina ja Hugesia hirviönä, mutta ei se nyt ihan niin ollut. Eikä se ollut ihan niinkään, että Hughes olisi ollut Plathin luovuuden kotiapulainen, kuten Olavi Jama kirjoittaa arvostellessaan Hughesin Syntymäpäiväkirjaa: " Lähiomaiset saavat aina niskaansa nerouden ja luovuuden pimeät, hedelmättömät puolet - lukijat saavat pelkän hunajan. Luovuuden laskiämpärinä, hoiturina ja assistenttina toimii yleensä nainen, vaimo tai rakastajatar. Nyt kotiapulaisen osassa häärii mies, lahjakas ja älykäs mies, joka on suuri runoilija hänkin. (Turun sanomat 20.6.1999 ). Hughes oli pikemminkin Plathin luovuuden kätilö, sillä kunnianhimoinen Plath poti ankaraa kirjoitusblokkia, josta Hughes yritti vapauttaa hänet, ja onnistuikin lopulta tehtävässään, kun meni rakastumaan toiseen naiseen.

Plath oli perfektionisti. Hän halusi olla täydellinen runoilija, rakastajatar, vaimo. äiti. Sellaiseen täydellisyyspyrkimyksen taakan alle sortuu. Hän ihaili suunnattomasti Hughesia, mutta ihailusta on lyhyt matka kateuteen, ne ovat toistensa kääntöpuolet kuin kruuna ja klaava. Hughes loi uraa, sai kunniaa, mainetta ja kirjallisuuspalkintoja, sillä aikaa kun Plath
synnytti Hughesille lapsia ja katkeroitui kotirouvana Devonissa. Se oli hänelle kestämätön tilanne Kun Hughes rakastui Assia Wevilliin, Plath muutti Lontooseen W.B. Yeatsin taloon ja hänestä kehittyi muutamassa kuukaudessa ennen itsemurhaa suuri runoilija. Henkinen paine purkautui runoihin, joiden voimanlähteenä oli viha ja katkeruus.

Hänen runojensa maailma on naisten arkkityyppistä kokemusmaailmaa, joten ei ihme että hänestä on tullut monen naisen idoli ja naisliikkeen ikoni. Hän osasi antaa muodon tunteille, jotka uran ja perheen välisessä ristiriidassa elävät nuoret naiset tunnistivat omikseen.

Olen kirjoittanut aikaisemmin tässä blogissa ( ellen väärin muista) että Plathin runo Daddy oli oli kuin nyrkinisku palleaan, kun luin sen ensimmäisen kerran kolmekymppisenä. Sen jälkeen luin häneltä ja hänestä kaiken minkä löysin yliopiston kirjastosta. Viimeksi pistelin hänen päiväkirjansa uusinta ja täydellisintä laitosta kädessäni joulun jälkeen luxemburgilaisessa kirjakaupassa, mutta en ostanut sitä kun se painoi ja maksoi liian paljon ja Plath-innostukseni oli hieman laantunut sitten nuoruus- ja varhaiskeski-iän vuosien.

Lopuki Daddy Plathin itsensä lausumana. Suomeksi sen voi lukea Marja-Leena Mikkolan suomentamasta Sanantuojat-kokoelmasta.

Suomalaista huumoria

Tänään ilmestyi Literaturnaja gazetassa ( Venäjän Parnassossa) juttu Tuhansien järvien maan pilkkakirveet. Se esittelee äskettäin Moskovassa ilmestyneen Suomalaisen huumorin antologian, jonka on kääntänyt Taisia Djafarova.




Tässä Taisian pikakäännös ( ja minun stilisointini) Aleksander Hortin jutusta: " Kun ihmiset ironisoivat itseään, se kertoo heidän hyvästä huumorintajustaan. Bulgarialaisen Gabrovon ja skottilaisen Aberdinin asukkaat keksivät itse, että he ovat saitureita. Mutta todellisuudessa ei ole näin. Suomalaiset menevät vielä pitemmälle: huhut leviävät että heillä tekee tiukkaa huumorin kanssa. Älkää koskaan kertoko suomalaiselle vitsiä perjantaina, koska se tulee perille vasta sunnuntaina ja hän nauraa kirkossa saarnan aikana." ( Minun sivuhuomautukseni: Hort viittaa tässä Robert Vinosen Literaturnaja Rossiassa 11.1. 08 ilmestyneeseen antologian arviointiin.)

"Ensimmäisenä tämän sitkeän harhan tyrmäsi Martti Larnin satiirinen romaani Neljäs nikama, joka ilmestyi 1957 ja käännettiin pian venäjäksi. Monet muistavat tämän kirjan. Se oli erittäin suosittu kirja Neuvostoliitossa."

"Nyt on tehty toinen mahtava tyrmäysisku - on ilmestynyt Suomalaisen huumorin antologia (Krugb, Moskova 2007), jonka on kääntänyt Taisia Djafarova. Taisia on valmistunut Kirjallisuusinstituutista. Vuonna 1984 hän meni naimisiin ja muutti Suomeen. Hän on kääntänyt 11 kirjaa. Uudessa on antologia, on 17 tekijää, toinen toistaan parempia. Valitettavasti joistakin teoksista on vain katkelmia, jotka loppuvat, kuten aina, mielenkiintoisimmissa kohdissa. Kääntäjä ikään kuin houkuttelee lukijoita lukemaan kokonaiseen teokseen joskus."

"Olisi hyvä esitellä joitain tämän proosa-antologian tekijöistä. Mutta jonkun valitseminen olisi epäoikeudenmukaista muita kohtaan, ja kaikkien esittely on mahdotonta. Siksi valitsen toisen tien ja valitsen Taisian uuden käännöksen. Se on runoilija Jorma Eton ironinen runo Suomalainen:
Suomalainen on sellainen, joka vastaa kun ei kysytä,
kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
sellainen, joka eksyy tieltä, huutaa rannalla
ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen:
metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.
Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy,
tuonne menee ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy
kun toinen heittää kiukaalle vettä.
Sellaisella suomalaisella on aina kaveri,
koskaan se ei ole yksin, ja se kaveri on suomalainen.
Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään,
ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.



Koska Hurt e mainitse antologian kirjailijoita niin laitan heidät tähän siinä järjestyksessä kuin heidän kirjoituksensa antologiassa esiintyvä: Maiju Lassila, Agapetus, Kerstin Bergroth, Serp, Maria Jotuni, Olli, Mika Waltari, Eila Pennanen, Veijo Meri, Martti Larni, Erno Paasilinna, Origo, Anna-Leena Härkönen, Hannu Kankaanpää, Kalevi Seilonen, Kari Hotakainen, Anita Konkka.

Minua ilahduttaa, että Kalevi Seilosen Metsäroisto on mukana antologian laajimmalla katkelmalla. Se on turhan unohdettu teos. Nyt en saa tähän mukaan antologian kantta, koska Blogger ei suostu välittämään sitä. Täytyy kokeilla myöhemmin olisiko se yhteystyöhaluisempi.

Tässä se kansikuva nyt on, näkyy tosin aika heikosti, että siinä on suomalaisen taiteilijan Hannes Autereen teos Suutarinverstaassa.

PS. Näyttää Blogilistallakin olevan tänä iltana ongelmia. Siellä on yli 5000 blogia päivitysjonossa. Onko tänään jokin erityisilta, kun puolet listalaisista päivittää blogia?

Tohtori Živago

Kuvassa Lara ja vuoden 1905 suurlakkolaisia. Kaapasin kuvan Teema-kanavalta, joss alkoi eilen venäläinen draamasarja Tohtori Živagon.

Ostin tietokoneeseen digisovittimen varta vasten siksi, että voisin tallentaa Tohtori Živagon, kun minua niin vietävästi oli harmittanut viime vuoden puolella että en voinut tallentaa Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -sarjaa, kun ei noita venäläisiä draamasarjoja mistään saa sen jälkeen kun ne ovat olleet ja menneet telkkarissa.

Pettymys oli suuri tänä aamuna, kun katsoin tallennetta, välillä katosi ääni, välillä kuva, mustia aukkoja ja nykivää kuvaa. Anyseen digisovitin oli ihan turha ostos. Telkkari kyllä näkyy tietokoneillani, tosin pätkii isolla Vistakoneella, pikkukoneella se näkyy pätkimättä. Laite menee palautukseen huomenna, mitä minä moiselle tekisin.

Tohtori Živago oli minun nuoruuteni suuria rakkauskertomuksia. Pasternak kuvasi Laran ja
Živagon rakkautta , että se jäi mieleen lähtemättömästi, ja jätti jälkeensä kaihertavan kaipauksen: voi, miksei minun kohdalleni ole sellaista rakkautta sattunut. Mutta kaipa siihen olisi tarvittu vallankumous tai jokin muu suuri ihmisten elämää ja kohtaloita mullistanut tapahtumien sarja. Näin Pasternak kuvaa Laran ja Živagon rakkautta:

"Voi millaista olikaan heidän rakkautensa, vapaata, kaikesta tavanomaisesta poikkeavaa! He ajattelivat samoin kuin toiset hyräilevät laulua.

He eivät rakastaneet toinen toistaan välttämättömyyden pakosta, eivät intohimon polttamina, niin kuin on tapana valheellisesti kuvata. He rakastivat toisiaan saen vuoksi, että kaikki sitä ympärillä tahtoi: maa heidän jalkojensa alla, taivas heidän yllään, pilvet ja puut. Heidän rakkautensa miellytti ympäröiviä kenties vieläkin enemmän kuin heitä itseään: kävelyllä olevia tuntemattomia kaduilla, huoneita, joissa he asuivat ja tapasivat.

Se juuri, nimen omaan se olikin tärkein, mikä lähensi ja yhdisti heitä! Milloinkaan, ei edes kaikkein runsaskätisimmän onnen, pyörryttävimmänkään onen tuokioina heitä jättänyt korkein ja mieltä valtaavin; aavistus maailman kokonaishahmosta, riemu siitä että he itse liittyisivät kuvaan, kuuluivat koko näytelmän kauneuteen, koko ihmiskuntaa."
(Suom. Juhani Konkka).

Pasternakin Tohtori Živago ilmestyi suomeksi vuonna 1958, samana vuonna hän sai Nobel-palkinnon, jota ei Neuvostoliitossa hyvällä silmällä katsottu. Pasternak kieltäytyi vastaanottamasta palkintoa. Isäni joka suomensi Živagon joutui vähäksi aikaa huonoon huutoon eikä häntä kutsuttu Neuvostoliiton suulähetystön vallankumouksen vuosijuhliin. Hän oli sitä mieltä, että Pasternak on parempi runoilija kuin prosaisti. ja että Živago on huonoa proosaa. Voi olla että hänen mielipiteeseensä vaikutti ammatillinen kateus, joka saa niin monen kirjailijan moittimaan kollegansa teosta kehnoksi. No, minähän en uskaltanut hiiskahtaakaan isälleni, miten voimakkaasti Živago minuun vaikutti, mitä siitä vaikka se oli rakenteeltaan muotopuoli, mutta sen tunne oli aitoa.