
Olen ajanut Hunsrückin ohitse useita kertoja ja ajatellut että tämä niin saksalaista Heimatia (kotiseutua) kuin olla voi - kumpuilevia maisemia, vilajpeltoja, havumetsiä, vuoria, kyliä joiden keskellä on kirkko, jokilaaksoja, joiden rinteillä viinitarhoja, mutta näkyväksi Hunsrück tuli minulle vasta tällä matkalla. Nyt tekisi mieli katsoa Kotiseutu-sarja kokonaisuudessaan uudelleen.
Lentokoneessa Hahnista Tampereelle luin Alain de Bottonin kirjaa The Art of Travel, jonka olin ostanut Luxemburgista. Se on hyvää matkalukemista, pehmeäkantinen pokkari, ei paina paljon ja sitä on miellyttävä pidellä käsissä, engalnninkieli ei ole liian vaikeata ja raskassoutuista, eikä kirjaa tarvitse lukea järjestyksessä ensimmäisestä viimeiseen lukuun niin kuin romaania.
Valitsin luvun jossa de Botton kertoo Vincent van Goghin taide avasi silmät näkemään Provencen maiseman värit. Hän ( van Gogh) keskittyi siihen mikä Provencessa oli olennaista, ja mitä taiteilijat Provencessa eivät ennen häntä olleet nähneet eivätkä kuvanneet. Heidän tauluistaan puuttui olennainen. Van Goghia ei elinaikanaan arvostettu, koska hän näki ja kuvasi sellaista, mitä ei ollut tapana nähdä. Hän ei ollut oppinut näkemään tavanomaisesti, koska ei ollut käynyt taidekouluja. Van Gogh teki näkyviksi Arlesin tähtitaivaan, viljapellot, sypressit ja auringonkukat, kuten Whistler teki näkyväksi Lontoon sumun, jota ei ollut olemassa ennen häntä - sanoi Oscar Wilde.
De Botten määrittelee huonon taiteen sarjaksi huonoja valintoja. Todellisuus on niin runsasta, että on pakko valita, koska kaikkea ei kuvata. Sama koskee kirjallisuutta. Minun mielestäni huonot valinnat ovat sovinnaisia valintoja. Siksi viihteellinen taide on niin ikävystyttävää.