Koiranelämää

Koiraa kiinnostavat eri asiat kuin minua, kuten roskikset. Sitä kiinnostaa miltä roskis haisee, minua se että roskiksessa lukee: " Haalt är stad proper."

( Kaikki kuvat voi klikata isommiksi)

Luxemburg on kolmikielinen kaupunki. Täällä puhutaan ranskaa, saksaa ja luxemburgia. Mutta olen kuullut kaupungin busseissa myös portugalia, ruotsia, tanskaa, suomea, venäjää, italiaa, espanjaa ja monia tuntemattomia kieliä. Luxemburgin kieli muistuttaa vähän hollantia, saksaa ja ruotsia. Kielellisen kiinnostuksen vuoksi luen ranskankielisen La Voix -lehden kuolinilmoituksia, joista osa on luxemburgiksi, esimerkiksi nämä sanat ilmoituksessa: Altijd in minj gedachten, en ewig een plaats in mijn hart. Suomeksi se tarkoittanee, että " aina ajatuksissani, ikuinen paikka sydämessäni."

Koiran toinen kiinnostuksen kohde: lyhtypylväät. Sillä aikaa kun koira nuuskii tolpan juurta, minä tuijotan tolpan kuvioita:

Koirankasvatusoppaiden mukaan koiran ei pidä antaa määrätä minne mennään ja mitä tehdään. Mutta borderterrieri on luonteeltaan itsepäinen. Annoin sille periksi ja se johdatti minut tähän alikäytävään:

Kun se nuuski alikäytävän mielenkiintoisia hajuja, minä katselin seiniä. Tältä käytävässä näytti:
Petrkoskoista jossa kävin syksyllä löytyi parempia graffitteja. Ehkä täälläkin on hyviä graffitteja, mutta en ole vielä osunut oikeille paikoille. Se on sattuman kauppaa, mistä niitä löytää. En löytänyt niitä Vuosaarestakaan enen kuin kävin Kansantieteilijän desktopilla (Klikkaa sivupalkista Vuosaaren kirkko, klikkaa kuvat isommiksi). Alikäytävän kautta pääsi kaverin portille, jonne Totti oli päättänyt minut viedä:


Portilla tapasin Figon, joka on nimestään huolimatta tyttökoira, kahdeksan kuukauden ikäinen airedalenterrieri, sekä Figon emännän jonka kanssa sovin että mennään metsään kävelemään koirien kanssa. Olen nyt käynyt kolmena päivänä metsälenkillä ja yrittänyt ottaa koirista kuvia, mutta kaikki kuvat ovat epäonnistuneet, koska koirat eivät eivät ole sekuntiakaan paikoillaan, vaan riehuvat toistensa kimpussa. Totti näyttää ihan vampyyriltä, kun sen valkoiset hampaat ovat leikin riehassa esillä. Muuten se näyttää vanhalta parrakkaalta äijältä, vaikka se on vain kolmevuotias. Jos onnistun jonain päivänä kuvaamaan vampyyri-Totin, laitan kuvan blogiin.

Jossakin blogissa ( en valitettavasti muista missä) oli meemi jossa kysyttiin teitkö vuonna 2006 jotain mitä et ole tehnyt koskaan ennen. Minun vastaukseni: En ole koskaan ennen ollut koiravahtina. Viisiitoista vuotta sitten olin Ibizsalla kissavahtina, se oli helppo homma verrattuna koiranhoitoon. Kissat joita oli neljä, hoitivat itse itsensä ja minä kirjoitin Halujen puutarhaa.

Kun tulen pari tuntia kestäviltä metsälenkeiltä, olen ihan poikki. Reippaan ulkoiluelämän takia älyllinen elämä on lamassa, en jaksa lukea enkä kirjoittaa, vaan katselen telkkua, Ranskan ja Suomen kanavia ( Suomen kanavat näkyvät koska talossa on lautasantenni). Koirana olemisen vaikeuden jaksoin sentään lukea loppuun. Loppupuolella oli lyhyt maininta André Giden koirasta. Gide oli yksi minun mielikirjailijositani kun olin nuori. Hänellä oli Topsy -niminen koira, jonka seksuaalielämä poikkesi norminmukaisesta yhtä paljon kuin isäntänsä rakkauselämä. Gide kirjoitti päiväkirjamerkinnässään tammikuun 19. päivä vuonna 1917 Gide kertoo koiransa seksuaalisesta poikkeuvuudesta. Tobylla ei ollut onnea narttukoirien kanssa, mutta sitöäkin enemmän vanhan naaraskissan kanssa, " joka kiihotti Tobya yhtä paljon kuin narttukoira ja provosoi ja rohkaisi Tobya kuin tämä olisi kollikissa. On vaikea kuvitella absurdimpaa ja ällistyttävämpää käyttäytymistä kuin Toby kuluttamassa itsensä loppuun juoksemalla katin perässä tunnista toiseen ja päivästä päivään."

Linkkejä:

Unigenaraattori

joka löytyi Tuumailua-blogista. Generaattori tuottaa kauniita ja utuisia unia. Minun uneni ovat paljon realistisempia ja verbaalisempia, niissä puhutaan paljon.

Herra Nutz

romaanihenkilö, joka on hiljaittain aloittanut blogikirjailun. Täytyypä ryhtyä seuraamaan romaanihenkilön vaiheita.

Kirjallisuuteen liittyvät myös nämä kaksi blogia, jotka myös ovat uusia tuttavuuksia:

Haikuilua

Kirjaston antitäti

Freudin salarakkaus

Freud puhuttaa yhä. Tuolla alempana on keskustelua Freudin koirasuhteesta.

Jouluaattona The New York Times julkaisi artikkelin Freudin salaisesta suhteesta kälyynsä Minna Barnaysiin. Suhteen todistuskappale on seuraava:

Kuvassa on ote sveitsiläisen majatalon rekisterikirjasta. Elokuun 13. päivä vuonna 1898 Freud (42 v.) ja Minna ( 33 v.) viettivät yön huoneessa n:o 11 ( nykyään huone n:o 24, katso The New York Timesin kuvaa). Rekisterikirjassa lukee Freudin käsialalla: "Dr. Sign Freud u frau" eli suomeksi tri Sign Freud ja rouva. Eräs lehden lukija on jo ehtinyt lähettää vastineen, jossa hän sanoo ettei rekisterikirjan ote merkitse mitään, koska Euroopassa kaikkia yli kolmekymppisiä naisia tituleerataan rouviksi. Alla kuva Freudin salarakkaasta.

Miksi Freudin mahdollinen suhde kuohuttaa mieliä yhä? Ei kai se niin tavatonta ole että mies tuntee vetoa vaimonsa nuorempaan sisareen, kun avioliitto on alkanut hyytyä arkirutiineiksi? Oikeaoppisten freudilaiselämänkertureiden mukaan hän oli puhdas kuin pulmunen. Hänen elämässään oli vain yksi nainen - vaimo Martha. Ja suhde Minnaan pelkkää Jungin panettelua. Jung itse oli kova naisten mies. Kun Freud kritisoi häntä ankarasti suhteesta naispotilaaseen Sabina Spielreiniin, josta tuli myöhemmin psykoanalyytikko, Jung päästi liikkeelle huhin, että Minna olisi kertonut hänelle intiimistä suhteestaan Freudiin ja abortista jonka oli joutunut tekemään. Freudilaiset tulkitsevat sen johtuneen sekä kateudesta jota Jung tunsi Freudioa kohtaan että syyllisyydestä sekavien naissuhteidensa takia.

Minua asia kiinnostaa sikäli, että lakkasin olemasta jungilainen, kun luin hänen monista naissuhteistaan. Mutta freudilainen en lakkaa olemasta, vaikka hänellä olisi ollutkin suhde kälynsä kanssa.

Jouluylläri

Se löytyi omenatortusta, jonka ostin Auchanin supermarketista. Se kalahti hampaaseen, kun puraisin palan torttua. Olin lukenut marketissa tortun tuoteselosteen, jossa ei sanottu mitään yllätyksestä. Tämän näköinen se oli:

Se on kolmen sentin mittainen Le chat botte eli Saapasjalkakissa. En usko että se oli joutunut omentorttuun vahingossa.

Hirtettyjä joulupukkeja ynnä muuta

Luxemburgin joulupukeilla ei ole helppoa. Niiden pitää kiivetä seiniä pitkin viemään lahjoja kilteille lapsille. Jouluaattona kuvasin joulupukin töissä. Takaapäin se näyttää aika reippaalta ollakseen valkopartainen vanhus. Jotkut joulupukit näyttävät siltä kuin ne olisi hirtetty talon seinustalle. Luxemburgilaisilla on - mieten sen nyt sanoisi hienotunteisesti - hieman makaaberi huumorintaju.

En ole voinut siirtää kaikki näkemiäni kiipeilijäpukkeja webkansioon,( jonka osoite on alla, klikkaa sanaa "joulupukit", voit katsella kuvia isokoikoisina diaesityksenä)), kun en ole saanut oman tietokoneen kautta yhteyttä nettiin sen jälkeen kun poika perheineen lähti joulua viettämään Atlantin tuolle puolen. Jollakin konstilla hän sai yhteyden toiminaan. Tietokoneiden logiikka on miehistä lajia.

Käytän nyt pojan tietokonetta. Se on ranskankielinen, ja toisinaan minulla on koneella on pieniä kommunikaatio-ongelmia. Tänään kone väitti, että verkkokaapeli ei ole yhdistetty, etsin vikaa tietokoneesta, koska olin omasta mielestäni yhdistänyt kaapelin oikein, ja vasta illalla tajusin että se oli oikeassa: laajakaistareitittimen johto oli irti seinästä. Järkevät ihmiset aloittavat vianetsimisen tarkistamalla että kaikki piuhat ovat paikoillaan.

Mielipide: on se niin väärin, että YLE lopettaa Radio Peilin lähetykset. Ei kaikilla ulkosuomaisilla ole laajakaistayhteyttä ja tietokonetta, jonka kautta voisivat kuunnella Radio Peilistä Suomen tapahtumia. Ne alkavat kummasti kiinnostaa kun on pitempään Suomesta pois. YLE perustelee lyhytaaltolähetyksien lopettamista sillä että ne ovat liian kalliita. Oliskohan noin? Jospa taustalla onkin se ajatus, että kun ulkosuomalaiset eivät maksa veroja Suomeen, niin miksi heitä pitäisi palvella julkisin varoin maksetulla radiolähetyksellä.

Joulupukit

Aatonaattona

Iloista joulua kaikille lukijoille.

Jälkisanat: Tunnustan että inhoan joulua. Onneksi se on kohta ohi. Ensimmäisen kerran yritin kapinoida perhejoulua vastaan 15-vuotiaana. Vietin aattoa kavereiden kanssa, ja siitähän nousi myrsky kotona. Isä rähisi ja äiti oli surullinen, vaikka tulin kotiin ihan ihmisten ajoissa. Aikuisena olen viettänyt monet joulut ulkomailla Euroopassa ja aina joku on ruvennut säälimään yksinäisyyttäni ja kutsunut minut yhteiseen joulunviettoon. Miksi hemmetissä ihminen ei saisi olla jouluna yksin? Tai kissan ja koiran kanssa. Pitäisikö paeta paeta johonkin arabimaahan, ruveta muslimiksi tai buddahalaiseksi. Mutta kai heilläkin on nykyään jokin joulua vastaava kulutusjuhla. Buddhalaisuuden huono puoli on se että täytyy syntyä ja kuolla monta kertaa. Kristittynä tarvitsee kuolla vain kerran, mutta joulua täytyy viettää joka vuosi. Ja muslimina pitää viettää ramadania ja käydä Mekassa pyhiinvaellusmatkalla, että pääsisi taivaaseen. Mitenkähän musliminaisten pyhiinvaellusten laita on? Pääsevatkö he edes Mekkaan saati sitten taivaaseen?

Kävin tänään joulumarkikinoilla Place des Armesilla. Karuselli pyöri, musiikki soi, kuumaa glögiä oli tarjolla ja kaikenlaistsa kamaa myytiin. En ostanut mitään. Ajoin bussilla ruokaostoksille supermarket Auchanin. Siellä sai maistella viinejä ennen ostopäätöksen tekoa. Koskahan Alkossa?

Klikkaa isommaksi, niin näet kamat tarkemmin.
Taustalla lasten joulujuna.

Koiravahtina Luxemburgissa

Kuvassa Rue des Sources ( Lähteiden katu) jota pitkin kävelytän Totti-koiraa joka päivä kolme kertaa. Totti mesettää kavereilleen jokaisen portinpielen ja lyhtypylvään kohdalla. Se menee hämilleen, jos sen vie reitille jossa ei ole sen tuttuja mesetyskavereita. Koiranomistajat elävät varmaankin satavuotiaiksi, kun joutuvat ulkoilemaan reippaasti kolme kertaa päivässä. Toista on kissanomistajilla, he voivat löhöillä kaiket päivät rauhassa kotona.

Näin tässä yhtenä päivänä kävelylenkillä tontun itse teossa. Otin kuvan todisteeksi kaikille epäuskoisille lapsille. Kyllä tontut kurkistelevat ikkunoista ainakin täällä Luxemburgissa

Kävin eilen Luxemburgin Eurooppa-koulussa kertomassa millaista on kirjailijan työ. Yläasteen ekaluokkalaiset ovat ilahduttavan aktiivisia lukijoita. He kysyivät paljon hyviä kysymyksiä. Minua ennen heidän kirjailijavieraanaan on käynyt Mari Mörö. Opettaja kertoi, että oppilailla on krooninen suomenkielisten kirjojen puute, koska lukuinto on niin suuri. Valitettavasti lukuinto oli kadonnut abiluokalta, jolle myös kävin puhumassa. Keskustelku ei ollut ollenkaan niin vilkasta kuin yläasteella, jossa kysymyksiä olisi riittänyt toisellekin tunnille.

Mainostanpa tässsä yhteydessä Teos-kustantamoa, vaikkei se olekaan oma kustantaja. Se teki kulttuuriteon ja lahjoitti Eurooppa-koulun suomenkieliselle kirjastolle merkittävän summan rahaa, että kirjastoon saataisiin lisää suomenkielistä kirjallisuutta. Opettajat viettivät kesälomaa Helsingin antikvariaateissa etsimässä loppuunmyytyjä klassikkokirjoja. Rahasumma ( jota en kerro tässä jos se vaikka on liikesalaisuus) meni hyvään tarpeeseen.

Tietoisku: Eurooppa-koulu on pienen kaupungin kokoinen, siellä on 3600 oppilasta kaikista EU:n maista. Kuvasin Eurooppa-koulun lehmän, jonka luona alaluokkalaisten vanhemmat odottavat lapsia koulusta. Minäkin olen seissyt tuon lehmän luona erinäisiä kertoja odottamassa Alisaa, Jyryä ja Jeremiä.