Meemejä

Linnunradan liftaaja haastoi minut joku päivä sitten kertomaan mitä minulla on tällä hetkellä päälläni. Kun olen koko päivän kirjoittanut, en jaksa kuvailla sanoin vaatetustani. Kertokoon kuva. Tukka on kampaamatta, vasemman käden ranteessa side kissan kanssa käydyn yhteenoton vuoksi. Kuva näyttää olevan aika epäselvä, otin sen digikameran itselaukaisijalla. Täytyy sittenkin vähän selittää: päällä on nilkkoihin ulottuva hame, angoravillainen neulepusero, sen alla vaalea poolopaita.

Haastan meemiin Plimsollin merkin, jonka puutarha- ynnä muita merkintöjä luin ilokseni vanhasta Parnassosta ( 2/2003 joka on muutenkin hyvä numero), ja Käymälän joka liittyy samaan yhteyteen. Käymälästä on peräisin seuraava Nelikko –meemi:

1. neljä työpaikkaa, jotka minulla on ollut elämäni aikana:

Hesperian mielisairaala, Tilastokirjasto, Metsäkirjasto, Rakennusinsinöörien liitto, ja kymmenen muuta.

2. neljä elokuvaa, jotka voin katsoa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan:

Pelin henki, Sen täytyi tapahtua, Tie, Jules ja Jim

3. neljä paikkaa, joissa olen asunut:

Munkkiniemi, Kalkkuinniemi, Marina di Ravenna, San Carlos

4. neljä tv-ohjelmaa, joista pidän:

Idiootti, Kino Klassikko, Mestarin siveltimestä, Avara luonto, Sopranos

5. neljä paikkaa, jossa olen käynyt lomalla:

Ateena, Lontoo, Pariisi, Moskova

6. neljä suosikkiruokaani:

ei ole suosikkeja, inhokkeja on, mutta niitä ei tässä meemissä kysytä.

7. neljä saittia, joilla käyn päivittäin:

The Literary saloon, La république des livres, Parnasso.fi, Google

8. neljä paikkaa, joissa olisin mieluummin nyt:

Pariisissa, Barcelonassa, Triestessä, Prahassa

9. neljä blogia, joita mainostan:

mahdotonta mainostaa VAIN neljää, siis en mainosta yhtään.

Päivän mietelause:

Ei savua ilman syöpää ( sanoi Georges Perec ja kuoli keuhkosyöpään) Mietelauseen lähde: Oulipo Compendium, 1998

Tassuongelmat jatkuvat

Nyt on minun vasen tassuni kipeä. Pitää opetella soittamaan, ei kun syömään ja kirjoittamaan oikealla tassulla. Hankala homma. Vasen käsi on paketissa. Se joutui hyökkäyksen kohteeksi tänä aamuna. Kaikki alkoi siitä, että Noora-kissa mitoitti väärin hypyn ruokapöydälle, tarttui kynsillä pöytäliinan reunaan ja veti pöytäliinan ja kaiken mitä sen päällä oli, kolinalla ja ryminällä alas Minä ryntäsin katsomaan mitä tapahtui. Eppu, nuori uljas kolli, käsitti että hyökkään Nooran kimppuun. Ritarillisena miesolentona se syöksyi puolustamaan Nooraa ja tarrasi sääreeni kiinni. Yritin tarttua sen niskasta kiinni, mutta kuin ehdin, se iski kyntensä ja hampaansa minun ranteeseeni. Terveyskeskusreissuhan siitä tuli. Näytti sen verran pahalta, että pääsin heti toimenpidehuoneeseen ja vasemman ranteen haavat tikattiin. Sain antibioottikuurin ja neuvon, että jos tulee kuumetta, niin täytyy lähteä Malmin sairaalaan päivystykseen. Kuumetta on nyt 38, 2, mutta minä en lähde Malmille yön selkään, pimeyteen ja pakkaseen. Sinne on varmaankin kokoontuneet perjantai-iltana kaikki Itä-Helsingin tappeluissa ja perheriidoissa kolhiintuneet ihmiset.

Esimakua erilaisten ihmisryhmien kärjistyneestä tilanteesta sain aamulla Vuosaaren terveyskeskuksen hississä, jossa oli pari maahanmuuttajaa, kärttyinen vanha muori rollaattorin kanssa ja nuori hermoromahduksen partaalla oleva äiti, jolla oli rattaissa kaksi alle kolmivuotiasta. Hississä ehdittiin käydä tiukkaa sananvaihtoa, ennen kuin se oli kolmannessa kerroksessa. Siellä seisoskeli vartioliikkeen mies, varmaakin mies paikallaan, kun kerran jo hississä tunteet kävivät kuumina. Olin väärässä kerroksessa, Aurinkolahden hyväosaisten vastaanotto oli viidennessä kerroksessa. Siellä ei ollut vartijaa.

Uudesta Parnassosta ja Hesarin kritiikeistä

No niin, nousevasta kuumeesta huolimatta, minä käperryn tänne keskiluokkaiseen lintukotooni enkä lähde kohtaamaan karua todellisuutta Malmille. Luen sängyssä uutta Parnassoa, joka on niin kevyt (ei sisällöllisesti), että jaksan pidellä sitä vasemmalla kädelläni. Siellä Harri Haanpää antaa nuuskaa keskiluokkaisille kirjailijoille edesmenneen Arto Salmisen suulla. Hesarin nuiva suhtautuminen Salmiseen nousee kirjoituksessa esiin. Siitä teemasta ja kritiikistä yleensä on jatkoa Parnasso- blogin kommenteissa. Jarmo Papinniemeä harmittaa, että Irma Stenbäck on lukenut hänen pääkirjoituksensa totaalisesti väärin. Stenbäck kirjoitti: Miksi ihmeessä kotimaisille kirjailijoille Hesarin kritiikki on elämän ja kuoleman kysymys? "Sehän on vain yhden ihmisen mielipide", vastaa päätoimittaja Jarmo Papinniemi pääkirjoituksessaan. Miksi ihmeessä kotimaisille kirjailijoille Hesarin kritiikki on elämän ja kuoleman kysymys? "Sehän on vain yhden ihmisen mielipide", vastaa päätoimittaja Jarmo Papinniemi pääkirjoituksessaan. Minäkin hieraisin silmiäni, ajattelin että minulta on jäänyt jotain huomaamatta. Luin pääkirjoituksen uudelleen enkä löytänyt sieltä Stenbäckin ajatusta. se oli hänen oma tulkintansa kirjoituksesta.

Mikäli muistan oikein, olen Kirjailijan päiväkirjassa takavuosina jauhanut monta kertaa mikä merkitys Hesarin kritiikeillä on kirjailijan uralle . Jos kirjan arvostelu tyrkätään jonnekin nurkkaan yhdelle palstalle, tai jätetään kokonaan arvostelematta, niin ei kirjaa ole olemassa. Hesarin kritiikki on todella elämän ja kuoleman kysymys kirjalle. Kirjailijalle se on toimeentulokysymys. Apurahalautakunnat noteeraavat Hesarin kritiikit ja sen miten ne on kulttuurisivuille asemoitu. Minulla on kokemusta siitä asiasta. Hullun taivaassa oli ensimmäinen kirjani, jonka Hesari noteerasi kolmella, ellei peräti neljällä palstalla. Sen jälkeen tuli kolmivuotinen apuraha. Mustasta passista oli puolen sivun mittainen sivun mittainen arvostelu graafikon piirtämän karrikatyyrin kera. Sen jälkeen tuli viisivuotinen apuraha, ja minä saatoin huokaista helpotuksesta, kun ei tarvinnut enää juosta tuli hännän alla rahan perässä.

Toinenkin merkkipäivä

Tänään on kulunut kolme vuotta siitä kun muutin Taiteilijataloon. Kuvassa on lumilampaita parvekkeen lasilla. Olen sopeutunut nykyiseen asuinpaikkaani enkä kaipaa enää Munkkivuoreen, jossa asuin 35 vuotta. Harvoin käyn siellä nykyään edes unissani. Se ensimmäinen merkkipäivä tänään on Kirjailijan päiväkirjan nelivuotis-syntymäpäivä. Päivän kunniaksi kirjoitin pitkästä aikaa sinne merkinnän, joka on päiväkirjan luonteeseen sopivaa kirjailijan valitusta siitä, että kirjan markkinoinnin varhennettu aikataulu ei sovi yhteen kirjan syntymisen aikataulun kanssa. Minkä sille mahtaa, että nykyään kaikki tapahtuu markkinoinnin ehdoilla, mikäli haluaa kirjansa syysmarkkinoille, siihen hullunmyllyyn mukaan. Alan kallistua sille kannalle, että kevät on parempi julkaisuajankohta sekä kirjan että kirjailijan kannalta. Mutta sitä ennen ehtii kurki kuolla suolla nälkään. Vai miten se vanha sanonta mahtoikaan kuulua?

PS. Jos se kiinnostaa, mitä maailmalla ( = Euroopassa ja Amerikassa) tapahtuu kirjallisuudessa niin kannattaa pistäytyä veppilokissa, jonka nimi on Literary Saloon. Siellä on ollut tammikuussa juttu (11 JanuaryJ Finland conquering the literary world ? Se löytyi juttuarkistosta. Hyvin toimitettu kirjallisuussivusto, suosittelen.

Kipeä tassu

Nettikoneeni touchpad ( kosketushiiri) meni rikki. Kone on lähdössä huoltoon, joka kestää viidestä päivästä viikkoon riippuen siitä kuinka nopeasti saavat varaosan hankittua. Se merkitsee noin viikon taukoa. En pääse lukemaan edes sähköposteja, ellen mene kirjastoon. Ei hassumpaa, tulee tehtyä kirjoitustöitä enemmän, kun netissä roikkuminen jää vähemmälle.

Omituista

Toista viikkoa sitten Minh ja Kirsti haastoivat minut kertomaan viisi omituista tapaani.

1. Omituista, että en ole keksinyt yhtään omituista tapaa. Ehkä minulta puuttuu mielikuvitusta.
2. Minusta on ihan normaalia, että vasenkätisenä en osaa käyttää saksia ja puren sen vuoksi sormien kynnet lyhyiksi. Varpaiden kynnet on helpompi leikata saksilla, siksi en pure niitä.
3. En osaa puhua puhelimessa enkä soita ystävilleni, ellei ole asiaa, ja harvoin (noin kerran vuodessa) on tähdellistä asiaa. Sekin on ihan normaalia, koska isäni opetti kun olin lapsi, että puhelin ei ole lörpöttelyä, vaan asiallisten asioiden toimittamista varten.
4. Itken vain unissani. Niissä itken paljon ja usein. Kuka sanoikaan että kyynelet unissa, ovat vilpittömimmät kyynelet? Se ei ollut Freud.
5. Käyn suihkussa kerran viikossa, ja silloinkin vain saunan yhteydessä. Inhoan suihkua. Mutta ei siinäkään mitään omituista ole. Koko elämäni aina siihen asti kun muutin taiteilijataloon, olen käynyt kylvyssä ja nauttinut kun olen saanut lojua kylpyammeessa lukemassa kirjaa. Suihkussa ei voi lukea.

Haasteeseen kuuluu, että lähetän sen eteenpäin viidelle ihmiselle. Todennäköisesti kaikki ovat jo vastanneet, mutta lähetän sen kaikille niille, jotka eivät ole vielä saaneet haastetta. joiden blogi on oikeassa sivupalkissa ( ei näy Microsoft-Explorerin käyttäjille, elleivät vieritä blogia loppuun asti).