perjantaina, lokakuuta 28, 2005

Sivistys kävi täällä

Kävin Helsingin kirjamessuilla, joiden tunnuslause tänä vuonna on tuo otsikon lause. Se pani miettimän, missä se sivistys kävi, ja miksei se jäänyt sinne missä se kävi. Här var det bildning! Imperfekti kuulostaa minun korvaani lopulliselta aikamuodolta. Sivistys on ollutta ja mennyttä?! Minulta jäi tänään kuulematta, mitä mieltä Matti Klinge, Jukka Sarjala ja Juhani Niemi olivat kysymyksestä: Onko sivistys perinnöllistä? He puhuivat aiheesta aamupäivällä, mikä on parasta työaikaani. Sitä en uhraa sivistykselle. Eilen olisi ollut kiinnostava keskustelu: Eira Stenberg ja Leif Salmén puhuivat aiheesta: Miksi olemme yhä rasisteja? Mutta sekin keskustelu jäi kuulematta. Lauantain teemana on dekkarit ja sunnuntain scifi, ja nehän kirjallisuuden lajeista viihteen ohella kiinnostavat minua vähiten. Sillä tavoin olen rajoittunut lukija.

Kiertelin messuilla pari tuntia perjantai-iltapäivänä. Ihmisiä ei ollut niin paljon, että olisi tullut ahdistava olo. Muutenkin oli mukavaa, kun ei tarvinnut esiintyä, sillä mikään ei ole niin stressaavaa kuin puhuminen levottomassa ja hälisevässä messutilassa. Mukaani tarttui ilmaisia kortteja ja lehtiä. Hyvä kun kirjamessut järjestetään loppukuusta, jolloin ei ole varaa ostaa kirjoja, rahat riittävät hädin tuskin ruokaan. Kirjailijan ammatissa on se hyvä puoli että messuille pääsee ilmaiseksi, muutenhan sinne ei tulisi mentyä. Yksi kirjamessujen ilmaisista korteista on yllä. Seinäkirjoituksia on ollut todennäköisesti niin kauan kuin sivistystäkin, huolimatta kaupungin virkamiehistä ja Stop töhryille –ynnä muista ryhtiliikkeistä.

Surffailua Blogosfäärissä

Messuilta palattuani kiertelin blogimaailmassa. Anni Heinon Mayday 34°35'S 150°36'E –blogin kautta päädyin Apinalaatikkoon, jota kirjoittavat toimittajat. Siellä oli kirjoitus Diagnoosi: motiivirokko. Kommenttiosastossa keskusteltiin toimittajien tulosta ” Blogosfääriin,” mitä ei ole suosiolla otettu vastaan ko. ”sfäärissä.” Eräs kommentoija muisteli, että aikaisemmin on oltu kollektiivisesti nyreitä kirjailijoita kohtaan.. Minäkin muistan sen ajan. Ei siitä kovin kauan ole. Nyreät tutkailivat kriittisin silmin nettipäiväkirjaani ja huojentuivat, kun huomasivat ettei se nyt niin kovin ihmeellinen ole. Kommenttiosastostta Reetta Meriläinen, Helsingin Sanomien päätoimittaja ja Lasitalon emäntä ilmoittaa että hän bloggaa huvikseen ja vapaa-ajallaan, mikä tietysti herättää ihmetystä, että miksi ihminen joka töikseen kirjoittaa, tekee sitä vapaa-aikanakin. Mutta niinhän minäkin teen. Blogaaminen on paljon hauskempaa kuin rahajuttujen tekeminen.

Apinalaatikosta hyppäsin Apulogiin, jossa kirjailija ja Apu-lehden toimittaja Juha Itkonen kertoo Teksasin matkastaan. Hänen uusin romaaninsa Anna minun rakastaa enemmän sai loistavat arvostelut Hesarissa. Ennustan että se on Finlandia –palkintoehdokas. Sen olisi saanut messuilta 25 eurolla, mutta eipä ollut rahaa ostaa, joten tilasin sen kirjastossa. Olen jonotuslistalla 299. s tilaaja, saan sen ehkä luettavakseni ensi keväänä.

Helsingin Sanomien kulttuuritoimittajat bloggaavat kirjamessuilta. Liitin heidän Kulttuuribloginsa linkkilistaani. Uusi tulokas listalla on myös Linnunradan liftaaja, joka kirjoittaa Laosista.



GenreLiterature
LITERATURE! - You have a story...oh yes, you do!
You are not quite sure what it is, but it
burns! It burns to be poured onto the page!
Write! Write I say! And thrill us with your
unique view of the world. YOU are your own
inspiration!


What Kind of Novel Should I Write?
brought to you by Quizilla

tiistaina, lokakuuta 25, 2005

Sisäpiirin ulkopuolella

Surullinen ja opettavainen tositarina siitä mitä voi tapahtua, kun mies tuntee itsensä sisäpiirien hylkimäksi. Taiteilijatalon kantakapakkaan ilmaantui perjantai-iltana mies haulikon kanssa. Hän oli muuttanut muutama kuukausi sitten tälle rannalle ja ruvennut käymään ravintolassa, mutta kantaporukka oli torjunut hänet syystä jota en tiedä, koska en käy ko. ravintolassa enkä muissakaan ravintoloissa (tiedättehän nörtin joka istuu tietokoneensa ääressä kaiket illat). Kalliissa merinäköalatalossa asuvan valkoihoisen suomalaisen miehen kunnialle oli käynyt, että kantaporukka ei hyväksynyt häntä. Kun mitta viime perjantaina tuli täyteen, hän kävi hakemassa kulman takaa kotoaan haulikon. Paikalla oli onneksi taksisuhari, joka on ammatissaan kouliintunut tulemaan toimeen hankalienkin asiakkaiden kanssa, ja dramaattinen tilanne laukesi puhumalla ennen kuin haulikko laukesi. Ravintolaa piirittäneet poliisit veivät miehen ja aseen mukanaan.

Pinserin meemi

via Kirjailijan häiriöklinikka

  • Käy lukemassa neljää sellaista blogia, joissa ei ole käynyt aiemmin (tai ei muista käyneensä)
  • Kirjoittaa kommentin kolmeen sellaiseen blogiin, joissa ei yleensä käy kommentoimassa
  • Kirjoittaa blogiinsa jutun, jossa linkittää kahteen sellaiseen blogiin, johon sivulla ei ole vielä linkkiä
  • Tilaa suosikkeihinsa yhden uuden blogin top100-listan ulkopuolelta
  • Levittää tietoa tästä meemistä eteenpäin

Ensimmäinen tehtävä oli helppo. Kävin lukemassa parikymmentä blogia, jota en tavallisesti käy lukemassa. Toinen tehtävä epäonnistui, kynnys vierasiin blogeihin oli liian korkea minunkaltaiselleni introvertille. Kolmas tehtävä. Päätin linkittää Bringdeathcorporationin, koska kirjoittaja näkee unia, on muutaman kuukauden ikäisen vauvan yksinhuoltajaäiti, asuu hometalossa (Toteutan pian ikiaikaisen uhkaukseni muuttaa asumaan nahkakuoppaan siperiaan!!!) ja esittelee bloginsa seuraavin sanoin: ”Joskus jossain, kauan sitten, heräsi muistikuva olennosta. Olennon nimi kiteytyi nopeasti paperille, nopeammin kuin yleensä kestää hyvän nimen keksimisessä. Kului aikaa ja monet asiat naksahtivat kohdalleen, samoin tuo nimi. Jotenkin se naksahti omalle kohdalleni. Ja jotenkin se tuntuu aivan oikealta. ”Toinen johon linkitän, on Rääkyi männikössä yöllä yksinänsä. Kirjoittaja on tekemässä muuttoa. Häntä ahdistaa ja hän miettii saavatko kissat stressikusentareaktion muuton takia. Blogin nimi kiinnitti huomioni.

Sivumennen sanoen nimellä on merkitystä. Sanat on blogin nimenä aika tylsä, Kirjailijan päiväkirja nimenä informoi enemmän blogin sisällöstä. Google-haulla Sanat sai 3 080 000 osumaa. Paljon tulee Google-hakuja Turkista nykyään, onkohan se siellä jokin hävytön sana? Paljon etsitään myös laulujen sanoja: Himin sanoja, Olavi Virran iskelmien sanoja, Nuoruustangon sanoja jne. Muuten, minun japanilainen nimeni on Anita Konkuka ( via Käymälä. Nimensä voi kääntää japaniksi täällä.)

Se neljäs tehtävä. Tilasin suosikkeihini yhden blogin Top 500-listalta, pitemmälle en kärsimättömänä luoteena jaksanut kelata listaa, mikä jo kaduttaa. No niin, kuuliaisena Blogistanin kansalaisena olen nyt levittänyt tietoa Pinserin meemistä.

PS. Tällä aurinkorannikolla tuulee kovaa tänä iltana. Parvekkeen lasit tärisevät ja männyt ikkunan takana huojuvat kuin humalaiset. Meri on niin musta, en näe parvekkeeltani millaisia vaahtopäitä siellä tyrskyää.

PS 2. Tänään on taas ollut haamupäivityksiä. En tiedä mistä ne johtuvat. En ole korjannut kirjoitus- enkä pilkkuvirheitäni.

maanantaina, lokakuuta 24, 2005

Sanoi Pinter


Muistiinmerkitty Suomen Kuvalehdestä:

Näytelmänsä Syntymäpäiväjuhlat ensi-illan jälkeen Pinter sai kirjeen katsojalta.

»Tämä kirjoitti, ettei voi täysin ymmärtää näytelmää, jollei kirjailija selitä hänelle, kuka päähenkilö on, mistä tämä on peräisin, ja onko oletettavaa, että tämä on normaali. Pinter vastasi: En voi täysin ymmärtää kirjettänne, jollette selitä, kuka olette, mistä olette peräisin ja onko oletettavaa, että olette normaali.»

Pinterin vastaus huvitti minua suuresti. Artikkelin Pinteristä voi lukea kokonaan täältä.


Kuinka kirjoitan kirjan? pohtii joku joka on tullut tänne Google-haulla (18 000 osumaa). Toivottavasti hän löytää vastauksen kysymykseensä. Täältä sitä vastausta ei löydy. En usko että siihen kysymykseen on olemassakaan mitään yleispätevää vastausta, koska jokainen kirjoittaa tavallaan, ja minun sekava harhapoluille ja umpikujiin eksyvä tapani ei ole sovi kenellekään. Kun kirja lopulta on valmis, ihmettelen miten olen saanut sen aikaan. ”There isn’t any secret. You sit down and start and that’s it. ( Ei ole mitään salaisuutta. Istut aloillesi ja aloitat, siinä se), sanoo Elmore Leonord kirjassa johon on koottu kirjailijoiden ajatuksia kirjoittamisesta. Kirjan nimi on Advice to Writers, toim, Jon Winokur. Toinen neuvo David Wallenchinskylta: ”Älä puhu kenellekään kirjastasi äläkä näytä sitä kenellekään ennen kuin se on valmis, koska silloin hajotat energian joka sinun pitäisi panna kirjaasi” Minun kokemukseni mukaan se on totta. Sitä paitsi jotain muutakin katoaa kuin energiaa, kun puhuu tekeillä olevasta kirjastaan. Niin kävi kun yritin kirjoittaa Äitini tarinaa, puhuin siitä liikaa liian monille ihmisille. Kaksi vuotta kirjoitin kirjoittamistani, kesällä panin sen hyllylle, koska se meni niin pahasti jumiin.

Aiheeseen liittyen: uutuuksien listalta löytyi Kirjaksi –niminen blogi. Käsikirjoitus on kustantajakierroksella ja paniikki on iskenyt. Tuttu tunne. Vaikka kirjoja olisi ilmestynyt jo muutama, niin paniikki tulee aina, kun sen päästää käsistään. Kirjoittaja sanoo itseään harrastajakirjoittajaksi, mutta kaikki ovat alussa harrastajakirjoittajia ennen kuin heistä tulee ammattilaisia noin kahden kolmen kirjan jälkeen.

Natalia Ginzburgin sanoja kirjoittajille Kirjailijan päiväkirjassa ( 24.10.05). Sieltä löytyy myös testi ajattelijoille ← tuossa suora linkki testiin.

torstaina, lokakuuta 20, 2005

Black, but comely


Harvoin, liian harvoin nykyään jokin kirja on niin vaikuttava, että se koskettaa tunteita ja alitajuntaa ja antaa virikkeen unelle. Viime yönä luin loppuun Eira Stenbergin äsken ilmestyneen romaanin Oven takana. Kiehtova kirja, sen afrikkalaiset mysteerit, muodonmuutokset ja enneunet puhuttelivat alitajuntaani, vaikka en ole koskaan käynyt Afrikassa. Mustan miehen lumo säteili uneen,

sai minut tulemaan ulos kellarista ja täyttämään vanhan Polin juhlasalin seinät isokokoisilla öljymaalauksilla, joiden värit vaihtelivat syvän tummanruskeista vaaleanruskeisiin ja muodot olivat kubistisia (unen viittaus Picasson ensimmäiseen kubistiseen teokseen Avignonin naiset, joka oli saanut virikkeensä afrikkalaisesta taiteesta). Eurooppa on näivettynyt henkisesti, mutta Afrikassa henget vielä elävät. Yksi kirjan kertojista on afrikkalainen henki, kaksi kertojaa on ärsyttävän eurooppalaisia rationalisteja, neuroottisia ja syyllisyydentuntoisia, etten sanoisi niuhottajia, jotka pelkäävät kaikkea mitä ei voi järjellä selittää. Kirjan keskushenkilö oli Synnöve, valokuvaaja, joka kokee mustan miehen lumon – kauneuden, joka saa hänet pois tolaltaan. Rationaalinen ystävätär selittää sen johtuvan Stendahl- syndroomasta, ”jossa ihminen saa jonkinlaisen hermoromahduksen liiallisen kauneuden kokemuksesta. Stendahl on jossain yhteydessä kertonut, että kun hän näki Firenzessä renessanssiajan taidetta, hän oli pyörtyä ja mennä sekaisin, niin suuren vaikutuksen nuo taiteteokset tekivät häneen.

Minä olin tietysti ammattikateudesta vihreä, kun Stenberg vaihtoi niin taitavasti näkökulmaa henkilöstä ja antaa hengen puhua. Unen lopussa menin hänen kanssaan syömään ja se on aina hyvä merkki, että syön jonkun kanssa, samoin kuin se että unissa on maalauksia. Sielu kaipaa ja tarvitsee ravintoa, ja mistä muusta se sitä saa kuin hyvästä taiteesta ja kirjallisuudesta.

En tiedä kenen tekemä on yllä oleva veistos. Etsin kuvakokoelmastani mustan miehen kuvaa, mutta en löytänyt. ”Black, but comely” tuli mieleeni kun luin Stenbergin kirjaa. Se on Laulujen laulun englanninkielisestä käännöksestä. Suomenkielisessä Korkeassa Veisussa sanotaan: ”Minä olen musta, mutta ihana.”

PS 1. Olen lisännyt kaksi uutta blogia oikean sivupalkin linkkilistaan, ei näy Ms- Explorerin käyttäjille, joita näyttää olevan valtaosa. Huomasin sen vasta eilen, kun kävin katsomassa miltä Sanat-blogi näyttää Microsoftin -selaimella. En käytä sitä selainta koskaan, siksi että se vetää ns. vakoilu- ja häirikköohjelmia puoleensa, enkä kehota ketään muutakaan käyttämään. Firefox ja Opera ovat parempia selaimia. Linkkalista löytyi, kun vieritin blogin loppuun, siellä se oli – väärässä paikassa. Ne kaksi uutta ovat Jatulintarha ja Filosofin Yöelämää.

PS.2 Hesarilla näyttää olevan jo kahdeksan blogia. Ne ovat Blogilistan tilaajaamääristä päätellen suosittua luettavaa, lukijoita kiinnostavat toimittajat ihmisinä eivätkä vain ”objektiivisen” tiedon suodattajina. Hesarin kirjallisuustoimittajat eivät ole vielä ole leikkiin ryhtyneett, odotan kiihkeästi heidän blogiaan, ja toivon että siellä syntyy yhtä vilkasta kirjallisuuskeskustelua kuin Le Monden kirjallisuusblogissa. Minusta tämä Parnasson päätoimittajan Jarmo Papinniemen blogin pitämisen periaate on hyvä: Toinen tarkoitus on lisätä lehdenteon prosessin läpinäkyvyyttä, kertoa minkälaisia pulmia täällä toimituksessa ratkotaan ja minkälaisin perustein ratkaisuja tehdään.

PS.3 Tästä postauksesta näyttää tulevan pitkä kuin nälkävuosi. Kävin äsken Blogilistan infossa katsomassa omia tietojani ja huomasin uutuuden. Infotiedoissa ilmoitetaan nyt myös viikoittainen kävijämäärä. Se on 76! Mutta eihän se pidä alkuunkaan paikkaansa. Pelkästään päivässä käy yli sata vierailijaa. Sitemeterin kävijälaskurin mukaan tällä viikolla vierailijoita on ollut 731, vaikkei viikko ole vielä lopussa.

sunnuntaina, lokakuuta 16, 2005

Kun bloggaaminen masentaa

Lisäys illalla. Maailmalla on niin paljon masentuneita bloggaajia, että About Blog Depression – pamfletin lataaminen ei onnistunut, kun kaikki masentuneet jonottivat serverille, enkä voi nyt kertoa millaista apua olisi tarjolla. En päässyt myöskään The nonist –blogiin, joten joudun siteeraamaan jmorrisonin kirjoitusta Frailty: Thy Name is Blog ulkomuistista. Hän on kirjoittanut blogia kaksi vuotta. Viime aikoina hän on yhä useammin miettinyt, mikä on bloggaamisen tarkoitus, miksi hän tekee sitä. Se on suunnatonta ajan haaskaamista ja kurimus (vortex) joka ottanut haltuunsa hänen elämänsä. Hän ei tee sitä enää omaksi ilokseen, vaan hänen tekemiseensä vaikuttaa yhteisö, lukijoiden kommentit, linkit, Technorati-kosmos, laskuriraportit jne. Hän ei enää maalaa eikä valokuvaa yhtä paljon kuin kaksi vuotta sitten, ja on alkanut kaivata takaisin juurilleen - konkreettiseen taiteen tekemiseen, sillä siitä jää jäljelle taide-esine, vaikka se ei takaa yleisö, kun taas bloggaaminen takaa yleisön, mutta ei substanssia, sillä ei ole pysyvyyttä kuten konkreettisella taideteoksella.

Minä olen miettinyt samoja asioita kuin jmorrison. Bloggaaminen ja muiden blogien seuraaminen vie yhä enemmän aikaani, kun kaiken aikaa ilmestyy uusia mielenkiintoisia blogeja. Olen pahasti addiktoitunut. Minulla on kaksi blogia! Yhä useammin mietin huolestuneena, että kirjaahan minun pitäisi kirjoittaa, eikä blogata. Bloggaamisen luonnekin on muuttunut, en kirjoita enää omaksi ilokseni kutenlähes neljä vuotta sitten, kun aloitin verkkopäiväkirjan pitämisen. Se muuttui sen jälkeen kun noin puolitoista vuotta sitten asensin sivuilleni laskurit ja liityin Blogilistalle. Rupesin seuraamaan kävijämääriä. Tällä hetkellä Sanat- blogissa on kolme laskuria, jotka kaikki näyttävät erilaisia kävijälukuja. Alituinen suosion mittaaminen on turmellut alkuperäisen kirjoittamisen ilon, jolloin kirjoitin itselleni ja muutamalle harvalle lukijalle, joiden tiesin seuraavan Kirjailijan päiväkirjaa. En usko enää koskaan pääseväni samaan viattomuuden tilaan kuin aloittaessani bloggaamisen, vaikka poistaisin kaikki laskurit ja lakkaisin lukemasta muiden blogeja. Tilannetta on vain pahentanut se, että olen linkittänyt blogin myös Tecnorati-listalle ja avannut kommentointimahdollisuuden. Avaan nettikoneen aamulla ensimmäiseksi katsoakseni, onko tullut yhtään kommenttia, vaikka minun pitäisi avata työkone ja kirjoittaa kirjaa. Todella masentavaa!





Apua löytyy täältä. Sivustolta voi ladata ilmaiseksi yllä olevan pamfletin. En ole ehtinyt vielä perehtyä pamfletin sisältöön. Vinkki löytyi Aamulehden Valo-blogista. Palaan asiaan myöhemmin n( ehkä), kun aikaa on enemmän. The Nonist-blogissa jmorisson pohtii blogi-kriisiään. Taiteilijana hän luo omaksi ilokseen, mutta blogin pitäminen on erilaista. Hänen kirjoituksensa Frailty: Thy Name is Blog voi lukea täältä. Etten masentuisi kokonaan, siirryn nyt toisen koneen ääreen kirjoittamaan jotain muuta kuin blogia.