Keskustelua kirjailijakoulutuksesta

Uudessa Parnasossa (6/2005) Jarkko Laine kirjoittaa sivistyksestä Bildung macht frei. Hän vastustaa kirjailijakoulutusta ja ottaa esimerkiksi akateemisesta sivistymättömyydestä Pauliina Vanhatalon, joka on Suomessa ensimmäisiä luovan kirjoittamisen maistereita, ja joka esikoisromaaninsa ilmestyttyä hämmästyi lehtihaastattelussa, sitä että ”kustannuspalkkiot ovat niinkin isoja.” Minä hämmästyin hänen lausuntoaan, mutta kun kävin netissä katsomassa kuinka paljon opiskelija saa kuukaudessa opintorahaa, niin ymmärsin hänen hämmästyksensä. Opintoraha oli vähän alle 300 euroa. Kirjasta maksettu ennakkopalkkio, jos kirjaa painetaan 1000 kpl on ehkä kahden kuukauden minimipalkka, korkeintaan 1800 euroa miinus verot. Opintorahaan verrattuna se on paljon rahaa, mutta siihen työmäärään ja aikaan verrattuna, mitä kirjan kirjoittaminen vaatii, se on todella minimaalisen vähän. Jos haluaa elää jotakuinkin normaalia ja taloudellisesti turvattua ihmisen elämää, niin kirjailijaksi ei kannata kouluttautua.

Ranskalaiset suhtautuvat kirjailijakoulutukseen yhtä epäilevästi kuin Jarkko Laine. Le Monden kirjallisuusblogisti Pierre Assouline kirjoitti tänään asiasta La république des livres -blogissa ( On peut apprendre à écrire), että Ranskan yliopistoissa ei ole luovan kirjoittamisen workshopeja kuten Yhdysvaltojen yliopistoissa, joissa nimekkäät kirjailijat opettavat kirjoittamista.

Missään muussa maassa ei palvota kirjallisuutta ja kirjailijoita yhtä paljon kuin Ranskassa, mutta ranskalaiset suhtautuvat negatiivisesti siihen että ihmisen voisi opettaa kirjailijaksi. Eräs kommentoija sanoi, että amerikkalaisten kirjailijakoulutus muistuttaa juustohampurilaiskirjailijoiden tuotantoa. Ranskalaiset pelkäävät että kirjallisuus yhdenmukaistuu, jos kirjailijoita ruvetaan kouluttamaan yliopistossa. Eräs toinen kommentoija sanoi, että hän pitää enemmän epätäydellisistä kirjoista, joista voi nähdä taltan jäljet. Ja kolmas muisti Truffautin sanoneen, että aidon lahjakkuuden teos on aina kömpelömpi kuin teknisen taiturin teos. Tekniikkaa voi opettaa, mutta ei lahjakkuutta

Sirkka Turkan syyspäivä

Karri Kokko, Parnasson toimittaja on käynyt tapaamassa Sirkka Turkkaa lokakuisena aamuna Mustiossa. Kaksikymmentäkaksi vuotta sitten, silloinkin lokakuussa Runous-lehden päätoimittaja Kalevi Seilonen kävi tapaamassa Sirkkaa. Sanon tuttavallisesti Sirkka, koska olimme koulutovereita ja filosofoimme Munkkiniemen rannoilla ja Kalastajatorpan kallioilla elämästä ja taiteesta, musiikista muistaakseni enemmän kuin kirjoista, koska Sirkka soitti siihen aikaan viulua koulun orkesterissa.

Näin kirjoitti Seilonen: ” On lokakuun 21. päivä. Ulkona hämärtää jo. Saunamökin ikkunasta näkyy järvi, maisemassa on syksyn värit. Viski-koira lojuu nojatuolissa ja kuuntelee, kun Sirkka Turkka puhuu runoistaan, ajatuksistaan ja matkoistaan.” ( Runous 1/83). Ja näin puhui Sirkka:

”Keitä runoilijoita mä diggaan? En tiedä. Kyllä mä ennen osasin luetella, joskus 70-luvun alussa. Tietysti Neruda ja Lorca, ne minä muistan – ja sitten Ekelöfin ja Björlingin. Vallejosta minä tykkään tietysti. Runoissa ei vaikuta varmaankaan ensin rakenne, vaikka rakennehan on usein aika tärkeä. Taitavuus jää aina omaan arvoonsa. Kai se on se fiilis ja osumatarkkuus, ettei runossa haikailla tai pelata liikaa, että se on tarpeeksi tiivis, mutta sitten tarpeeksi väljä niin kuin koiranpennun turkki, muutaman numeron liian iso, siis siinä mielessä että siihen jää liikkumavaraa.”

Tasapäisyyden terrorista Sirkka sanoi näin:

”Minä olen väsynyt turhanpäiväiseen hössötykseen mitä ihmiset tekevät hirveän paljon, komentelevat että sinun täytyy olla niin ja niin. Suurin osa massasta yrittää tappaa, ne on kuin kusiaiset nilkassa suoraan sanoen. Jos olet jollakin tavalla erikoinen, se kyllä yritetään… Siis tasapäisyyttä, sehän suojaa, totta kai eläinlaumassakin on oltava tasapäinen, muuten lauma ei ole suojattu. Me olemme uhkausmerkkejä, ollaan sitten millä tavalla tahansa, ja luova ihminen on kai kautta aikojen ollut sitä.”

Ennen kuin Berliinin muuri kaatui

Tuossa vieressä on kortti, jota en lähettänyt Berliinistä miehelle, joka rakasti naisia.

Huomenna marraskuun 9. päivä on kulunut kuusitoista vuotta siitä, kun Berliinin muuri kaatui. Sinä syksynä kiertelin Eurooppaa, kävin Pariisissa, Roomassa, Barcelonassa ja Ibizalla, mutta en Berliinissä .

Se oli hektinen vuosi. Samana vuonna kesäkuun alussa Pekingissä oli Tianmenin aukion verilöyly. Opiskelijat osoittivat mieltään hallitusta vastaan, ja huonosti siinä heille kävi. En muista kuinka moni opiskelija kuoli mielenosoituksessa. Olin juuri palannut Joshkar Olasta, Marinmaalta, jossa pidettiin ensimmäinen suomalaisugrilaisten kirjailijoiden kokous. Neuvostoliiton silloinen presidentti Gorbatshov ja pääministeri Ryshkov, lähettivät kokoukselle tervehdyksen, joka julkaistiin Pravdan ja Izvestija-lehden etusivulla. Ne ajat ovat olleet ja menneet. Nykyään Marinmaalla hakataan toimittajia ja kirjailijoita henkihieveriin, jos he uskaltavat puolustaa omaa kieltään ja kulttuuriaan.

Se kuuluisa erektio

Joskus digiboksista on iloa. Parhaat ohjelmat tulevat nykyään digi-kanavilta. Minua nauratti eilisiltana, kun katselin Ylen Teemalta Jörn Donnerin Naisen kuvia, se oli hauskempi elokuva kuin muistin. Tuli nuoruus mieleen, tuttua touhua, sekavia suhteita. Komediaahan koko erotiikka on. Donner on oivaltanut komedian alkuperän. Komedia juontaa juurensa muinaiskreikkalaisiin menoihin, falloskulkueisiin ja niissä esitettyihin falloslauluihin (lisätietoa täältä). Donner oli ohjaamansa ja käsikirjoittamansa elokuvan pääosassa. Hän näytteli pornoelokuvien ohjaajaa, itseironinen omakuva, hyvin hän sen näytteli –ja oli niin siloposkinen ja viattoman näköinen vuonna 1970. Elokuvan kuuluisa erektiokohtaus oli etäännytetty ( = kuvattu kaukaa) niin että erektio näytti varjokuvalta, eikä se ollut tippaakaan pornografinen. Ja sen takia syntyi iso mekkala aikoinaan! Kohtaus leikattiin pois elokuvasta. Seksuaalinen vapautuminen oli alkanut , mutta tekopyhyys vallitsi.

Donnerin elokuva esitettiin eilisiltana osana Ylen digitaalista teema-lauantaita. Teemana oli erotiikka. Se oli Yleltä oivaltava ratkaisu Pyhäinpäivän illan ohjelmakokonaisuudeksi. Toivottavasti jouluna samalta kanavalta tulee yhtä epäsovinnainen teemailta. Alla oleva kuva: Falloksen kantajien kulkue kreikkalaisen vaasin kyljessä. Vieressä vasemmalla oleva kuva peniksiä kasvattavasta naisesta on myös kreikkalaisesta vaasista ( kaapattu täältä). Kuvan nimi on Kaunis puutarhuri suomeksi.

PS. Kirjallisia blogeja: Juri Nummelinin Julkaisemattomia, Mikko Rimmisen Eräänlaisuuden suuntaviivoja, Jari Tammen Kirogurun kurakori ja Jukka Kemppisen Kemppinen. Liitän ne oikeaan sivupalkkiin, joka ei näy Microsoftin Internet Explorerin käyttäjille, ellei malta vierittää sivua alas asti. Pahoittelen, että en ehdi korjata MSIE-selaimen näkymiä käyttäjäystävällisemmäksi.

Lopuksi sitaatti satunnaismenetelmällä löydetystä blogista Vuoropuhelu Pyyn kanssa. Blogia pitää neiti Pyy, kenties hän jotain sukua Marja-Liisa Vartion rouva Pyylle romaanista Kaikki naiset näkevät unia.

Minä herään dogmaattisesta unesta
ja suljen kirjan
mutta en ole yhtään virkeämpi

Panen tohvelit jalkaan ja keitän teetä

Tästä lähiöstä ei ole paljon puhuttavaa
täällä on kaikki samat ihmiset
ja aivan yhtä harmaata

niin älyllisyys kuin luonnollisuuskin loistavat poissaolollaan

Mutta on tämä halpa