maanantaina, lokakuuta 22, 2012

Mitä kirjallisuus on?

Ninnin  tassu on William S. Burroughsin unikirjan päällä.
Kirjan nimi on My Education.  Onkohan se  kirjallisuutta, 
Ninni  näyttää pohtivan.

Juha Seppälä on pohtinut kirjailijuutta ja kirjallisuutta  näin:

"Hirveintä on, että kirjailijat  jatkavat vaikka maailma palaisi siitä yksinkertaisesta syystä että ovat kirjailijoita. Kirjailija tekee kirjaa  vielä hirttolavalla, näkee pyövelinsä asun yksityiskohdat, rekisteröi  valon  sävyn, hiljaisuuden äänen, tukahdutetun kauhun tuoksun. Näyttelijät haluaisivat olla kirjailijoita, rock-laulajat samoin. Kaikki tahtovat  roolin. Media myy näyttelijän kirjaa kuin viinaa tai naisia, media tahtoo elää ja kaupata sitä mille on aina ostaja. Kriitikot vihaavat kirjailijoita ja kirjailijat  vihaavat  kriitikoita. Martin  Walserin oli kirjoitettava  siitä kokonainen kirja.  Theodore Dreiser vuokrasi huoneen Brooklynistä ensimmäisen kirjansa huonojen  arvostelujen jälkeen, istui puisella tuolilla keskellä huonetta ja käänsi sitä kerran toisensa jälkeen eikä  löytänyt oikeaa asentoa. Myös lukijat vihaavat kirjailijoissa  kirjallisuutta. Kirjailijoita ne rakastavat. Kirjallisuus on ennakoimatonta, arvaamatonta,  monesti rumaa ja  käsittämätöntä. Tai valheellista, tai totuudellista, erilaista kuin lukijan kokemus elämästä." Sitaatti on Seppälän  romaanista Mr. Smith (WSOY 2012),  josta enemmän  Kirjailijan päiväkirjassa


Hyllyssäni  on Jean-Paul Sartren  kirja Mitä  kirjallisuus on? (Suom. Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen, Delfiinikirjat, Otava 1976).    256 sivua tiheätä tekstiä ja lisäksi  selitykset.    Seitsemänkymmentäluvulla olen lukenut  kirjaa   kynä kädessä.   Olen alleviivannut mm. sanat "kirjoittamisakti" ja "lukutoimitus." Sartren  mukaan kirjoittamisakti on  teoksen luomisen epätäydellinen ja abstrakti vaihe,  kun taas lukutoimitus  on havannoimisen ja  luomisen  synteesi. " Kirjailijan  ja lukijan yhteisestä toiminnasta syntyy konkreettinen ja kuvitteelinen objekti, hengentuote. Taide on olemassa vain toista ihmistä varten ja vain toisen avulla",  sanoo  Sartre.

 Sartre määrittelee millainen on huono ja hyvä kirja: ""Huono kirja on se joka, yrittää imartelemalla viehättää, toisin kuin hyvä kirja, joka on vaatimus ja uskon osoitus."  Hän siteeraa Jean Paulhania, ranskalaiskirjailijaa ja  saksalaismiehityksen aikaisen  vastarintaliikeen keskushahmoa.   Paulhan   kirjoitti: " Jokainen tietää, että meidän  päivinämme on olemassa kahdenlaista kirjallisuutta: huonoa joka  itse asiassa on lukukelvotonta ( ja sitä luetaan paljon), ja hyvää kirjallisuutta, jota kukaan ei lue."

 Selkeä määritelmä.  Se on kirjoitettu viime vuosisadan  ensimmäisellä puoliskolla.     Onkohan   kirjallisuuksia nykyään  enemmän  kuin kahdenlaisia?    Ehkä Mahdollisen kirjallisuuden seura  osaisi vastata.  Sen ensimmäisestä vuosikirjasta  on  esittely  Kritiikin uutisissa.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...


Haluan uskoa tähän Sartren lausumaan:

"Kirjailijan ja lukijan yhteisestä toiminnasta syntyy konkreettinen ja kuvitteellinen objekti, hengentuote. Taide on olemassa vain toista ihmistä varten ja vain toisen avulla."

Joka muuhun pyrkii menettää enemmän kuin saa.

Ripsa kirjoitti...

Anita,
en ymmärrä oikein tuota rooliminuuden jatkuvaa painottamista. Eihän sillä ole uuden luomisen kanssa mitään tekemistä.

Mutta en ole lukenut tuota Seppälää, joten en ole varma mikä on taustalla. Seppälä on joissain tarinoissaan ollut aika jyrkkä. En ole tosin lukenut häntä systemaattisesti.

Joku puhui taiteilijana olemisesta trendin ymmärtämisenä. Se tuntui kyllä vähän väärinymmärrykseltä jo.

S Hanhensulka kirjoitti...

Liian jyrkkää tekstiä sekä Sartrelta että Seppälältä. Kirjallisuus on laaja-alaista niin kuin lukijansakin. On sinisilmäistä ja turhaa idealismiä olettaa, että haukkumalla lukijoita 'oikea' kaunokirjallisuus saisi näitä enemmän. Tulos on päinvastainen. Lukeminen on aina eskapismia: jotkut pakenevat puutarhoihin, toiset erämaihin, kaikki omien halujensa ja kykyjensä mukaan.

Anita Konkka kirjoitti...

Minusta Sartren lauma kirjailijan ja lukijan yhteisestä toiminnasta on hyvä. Kirjailijan ensimmäinen lukija on kustannustoimittaja, jonka avulla teos syntyy.

Usein käy niin, etteivät kirjailija ( so. kirja) ja lukija ole samalla aaltopituudella, jolloin synny kohtaamista. Objekti eli kirja on kuitenkin olemassa, eri asia sitten miten se löytää oikean lukijansa.

Sami Liuhto kirjoitti...

Ripsa sade:

"en ymmärrä oikein tuota rooliminuuden jatkuvaa painottamista."

En minäkään, jos nyt puhumme samasta asiasta. Tai siis vähän toisesta suunnasta eli puheet lyyrisestä minästä jne. Ihan eri asia olikin. Mutten ymmärrä kumpaakaan asiaa.

Ihailemani rockmuusikko Juice Leskinen niin kovasti tahtoi olla kirjailija, kun taas Väinö Linna tahtoi olla tutkija, tiedemies. Tutkija taas tahtoo olla kirjailija. Lopputulos: olemme kaikki ihmisiä, niin inhimillisiä.

Tuo Sartren opus oli minulle liian raskas silloin kuumina eksistentiaalisina vuosina 20-vuotiaana, kun maailma oli vielä valmis, myöhemmin se sitten pirstoutui. Luin sitä filosofian laitoksen kirjastossa, missä on nykyisin luentosali ja jossa olin kuuntelemassa esitelmiä Célinestä tässä kuukausi takaperin, ja sain tietää, että alkujaan Inhossa oli motto Célinen näytelmästä L'Eglise, vissiin eksistoiva Sartre moton sitten häivytti myöhemmin kun Céline ei enää ollut huudossa (eli kesäkuusta 1944 alkaen). Vitsailtiin että suomennettaisiin L'Eglise ja Turun ylioppilasteatteri sen esittäisi, olisi oikeasti rankka teko, eikä Päivi Räsäsen ja Pohjois-Korean johtajien kuvien heijastamista seinälle, mihin Turun radikaalit tähän mennessä ovat pystyneet.

Ripsa kirjoitti...

Sami,
voin kuvitella että puhun samasta asiasta kun sinä olet puhekumppani. Johtunee Herra Klaarasta.

Anita sanoi tuohon että lukijan ja kirjailijan tapaaminen voi epäonnistua. Minä ajattelen että jos kirja (tai maalaus, tai filosofinen opus tai mikä tahansa mahd. uusia maailmoja avaava) on avoin, niin se on usein sitä useaan suuntaan.

Mutta sitten voi olla kirjoja jotka ovat tiiviitä ja sulkeutuneita ja lukijan on revittävä sivut auki, niin kuin muinoin paperiveitsellä niitä nidottuja kirjoja.

Persoonallisuuksia. Sami, ihan vakavasti: jos osaat ranskaa niin ole kiltti ja rupea tekemään työtä Celinen opuksen kanssa. Olisi varmaan jo aika.

Liisu kirjoitti...

Tähän väliin. Mitä kirjallisuus minulle on:
Se on kirjoja, joista jotkut ovat hyviä, jotkut huonoja.
Hyviä minulle ovat kirjat, jotka jäävät elämään ja jatkuvat vielä lukemisen jälkeen.
Huonoja minulle ovat kirjat, jotka luen ja jätän jostain syystä kesken, tai jotka luen loppuun, mutta heti senjälkeen unohdan.

Joittenkin kirjojen kohdalla ajattelen: hyvin kirjoitettu, mutta ei kiinnosta. Jotain toista voi kiinnostaa, jopa innostaa.

Viimeksi luin Anja Snellmanin Ivana B:n.
Se liittyy kirjoihin ja kirjallisuuteen, ehkä omalta osaltaan tähän blogikirjoitukseenkin.

Mitä siitä pidin? No se oli aiheeltaan mielenkiintoinen. Siinä kerrotaan kirjailijasta, joka panostaa totutun tavan mukaan kirjoittamiseen ja pyrkii kirjoittamalla antamaan jotain lukijalle.

Vastapainona on kirjailija, joka tekee kirjallisuutta omalla elämällään, välittämättä hittojakaan kirjallisuudesta, kunhan itse pääsee esille.

Nämä kaksi kirjallisuushahmoa rökittävät toisiaan. Ja tuo viimeksi mainittu on voitolla. Ensin mainittu masentuu, ja joutuu hakemaan apua asiantuntijalta, jota hän lähestyy kirjoittamalla.

Ivana B. tarkastelee siis ilmötä, joka on nykyisin (tai ehkä aina ollut) ilmiö, joka on tällä hetkellä erikoisen paljon voimissaan, paitsi kirjallisuuden, myös muitten taiteenalojen kohdalla.

Tehdään taidetta toimimalla niin että tärkeimpää on itse erottua joukosta. Taiteen tekeminen jää sivuseikaksi, ehkä omat kyvytkään eivät aina riitä.

Taiteilijuus sinänsä on houkutteleva ammattina. Kuvitellaan, että siinä saa toteuttaa itseään, ei tarvitse tehdä tiliä toisille tekemisistään. Haaveena on tulla kuuluisaksi millä keinolla hyvänsä. Pitää toimia niin, että nousee ihmisten tietoisuuteen. Pitää olla räväkkä ja toimelias. Pitää luottaa omiin voimiinsa ja antaa huutia menneisyydelle.

Mitä pidin tästä kirjasta? Vaikea sanoa. Siinä on hyvä idea. Asia, josta kannattaa kirjoittaa. Mutta - nyt minua naurattaa - Anja Snellman, joka on hyvä kirjailija, olisi ehkä voinut tehdä tästä kirjasta räväkämmän! Käyttää vaikka tuon vastapuolen keinoja. Mutta niitähän hän käyttääkin,mikä tässä mättää.

Ehkä hän voisi puolustaa selkeämmin hyvää kirjallisuutta, eikä päästää niskan päälle kaikenlaisia pilipalihommia. Niistä hän olisi voinut tehdä naurettavampia. Sillä naurettaviahan ne ovat. Tuhoon tuomittuja, pitkän päälle.

Heh, olipa sekava arvio! Totuus on, etten itsekään tiedä, pidinkö Ivana B:stä, vai en. :)

Anita Konkka kirjoitti...

Liisu, en ole lukenut Ivana B:ta enkä osaa siitä mitään sanoa. Se ei ole sattunut kirjaston uutuus/bestseller - hyllyssä silmiini niin kuin sattui Seppälän Mr. Smith. Seppälä arvostelee nykymenoa, hänellä on paljon mielipiteitä, joihin on helppo tarttua ja olla samaa tai eri mieltä. Mutta eivät mielipiteet romaania tee. Seppälä on mainio pamfletisti, teräväsanainen, teräväsilmäinen Entiseen aikaan kirjallisuudessa oli oma lajinsa: pamflettikirjallisuus, mutta se laji taitaa olla nykyään kuollut.

Hyvä kirja minulle on sellainen , jossa on monta kerrosta, joka innoittaa minua kirjoittamaan ja jota voi lukea monta kertaa ja aina löytää siitä jotain uutta. On paljon kirjoja joita muistan vain että se oli hyvä kirja. Ne ovat kirjoja johin olen saanut kontaktin emotionaalisella tasolla.




Sami Liuhto kirjoitti...

Ripsa,

Céline-seminaarissa Touko Siltala kertoi, että ensi vuonna tulee uusi painos Mort à creditin suomennoksesta ja käännösoikeudet on hankittu D'un château l'autreen. Keynäs vissiin suomentaa. Nordiin ja Rigodoniin ei ole, vielä, oikeuksia. Linnasta linnaaan ehkä ilmestyy 2014, sanoi TS, mutta veikkaisin että 2015.

Ripsa kirjoitti...

Sami,
olipa hyvä uutinen! Satun olemaan täällä Hesassa just nyt (Ninnin kaitsijana tai oikeastaan toisinpäin), kirjamessuille en tahdo, meteliin, mieluummin istun ja luen kirjoja ja kävelen kissan silittämisen ohella.

Jaksan innostua hyvien uusien kirjojen julkaisemisesta aina vain, en koe kirjaähkyä, mieluummin nirsoilen ja pitäydyn joissakin. Celine on yksi niistä.

-rh kirjoitti...

Jotain Juha Seppälän SuperMarketia, Wsoy 1991, lukiessa sitä mietti, "miten hää uskaltaa?"
Mutta olihan noita muitakin ...
ja hänellä jo v. 1986 äärimmäisen vieraannuttava Torni, jonka mälläilyissä saattoi hiffata inpspiraatiota nuoren Jerzy Kosinskin suunnalta - ja senkin ettei senttiäkään tehdä senttaamalla. mieluummin lyhyttavaraa.

Ripsa kirjoitti...

-rh

Kyllä Juha Seppälä uskaltaa. Eikä hän noissa ihmiskuvissaan käsittääkseni kovin väärässä ole.

On täysin mahdollista että todellisuus on tavattoman synkkä ja ulospääsy ihmissolmuista voi olla väkivaltainen. Eikä kaikki ole edes ylensyöneiden mahanpuruja.

Sitä joskus vähän ihmettelin kun tuttu suomenope sanoi käyttävänsä SuperMarketia koululukemistona. Että pitääkö antaa koululaisten tulevaisuudesta niin synkkä kuva?

Luontojaan nuoret ihmiset ovat optimistisia, mikäli ympäristö on.

-rh kirjoitti...

jep, ja jos ei ..
Mä yhden talven opiskeluaikaani opetin erityisluokkaa; muistan että just tällä kamalla sai oppilaiden luottamuksen - ja olin tavallaan sillä puolella (missä kuuli luonnehdintoja kollegoista).
mä kun olen slangeista kiinnostunut, niin opetin noiden heille tärkeiden englannin sanojensa kirjoitusasun.