Istutin kukkasipulit ja valkosipulin kynnet Juorumäen
viljelypalstalle Puotilassa. Mieleen tuli Helvi Juvosen säkeistö runosta Runkojen lomasta.
Putosi siemen sokea.
Kuollen on ihmettä kokea
kaiken kasvamistie.
Sitten istahdin miettimään mitä
nyt kun palsta on pantu talvipakettiin?
Rupeaisinko pitämään lifestyle-blogia? Niissä on paljon kuvia ja selfieitä
tyylikkäissä ympäristöissä. Ne ovat suosittuja
blogeja.
Minun lifestyleni ei ole yhtä hohdokasta,
pikemminkin se on oblomovilaista. Herään aamupäivällä kymmenen aikaan. Avaan radion,
kuuntelen torkuksissa Muistojen
bulevardia ja muistelen paikkoja ja ihmisiä, joita ohjelman vanhat iskelmät tuovat mieleen. Kirjoitan muistikirjaa tai luen
Facebookin päivityksiä. Nousen sängystä
kahdentoista maissa ja syön yhdistetyn aamiaisen ja lounaan ja lähden joko
palstalle tai kaupungille.
Istuin palstan reunalla vanhassa muovituolissa lepäämässä. Aurinko paistoi, melkein lämmitti. Tuuli kahisi vadelmapensaiden kuivissa lehdissä. Punarintainen pikkulintu,
joka ei ollut punarinta (se oli paljon laihempi ja pienisilmäisempi) hyppeli valkosipulipenkissä etsimässä ruokaa. Ryhdyin harjoittelemaan selfien ottamista kännykällä ja
huomasin, että minulla pitäisi olla selfiekeppi.
Tässä tulos, taustalla on Puotilan kartano.
Palstani on sen vieressä.
Pieni
tilasto kirjablogista
Olen pitänyt kirjablogia (=
tätä Sanat-blogia) yli kymmenen vuotta. En ole koskaan saanut ilmaista kirjaa enkä kutsua
kustantajien kuohuviin infotilaisuuksiin.
Olen kirjoittanut kirjoista, jotka
ovat kiinnostaneet minua. Ne ovat olleet joko venäläisiä klassikkoja tai
ns. marginaalikirjallisuutta, joka kiinnostaa vain harvoja.
”Blogi
jossa käsitellään paljon marginaalissa olevaa kirjallisuutta sijoittuu itsekin
marginaaliin ja vastaavasti marginaalinen blogi antaa käsiteltävälle
kohteelleen vain marginaalista näkyvyyttä, kun taas valtavirrassa näkyvää
kirjallisuutta käsittelevä blogi kerää itsekin näkyvyyttä ja toisinpäin,” toteaa
Hyönteisdokumentti-blogin
pitäjä hdcanis kirjoituksessaan Fiilistelijä,
valetulenkantaja vai sissikriitikko: Summa biblioblogistica.
Totta nimimerkki hdcanis kirjoittaa.
Lokakuun alussa kirjoitin valtavirtakirjasta blogijutun. Vajaassa vuorokaudessa
sitä oli katsottu 666 kertaa sillä hetkellä kun kävin tutkimassa jutun
kävijätilastoa. Seuraavana päivänä katsojia oli jo runsaasti yli 700. Edellinen ennätys on vuodelta 2008, jolloin Sofi
Oksasen Puhdistuksesta kirjoittamaani
blogijuttua käytiin lukemassa 2568 kertaa.
Kaikkien aikojen ennätys on
kuitenkin Uuden vuoden
runo, jota käytiin katsomassa 4318 kertaa vuoden vuoden 2007 alussa.
Aika vähän kävijöitä verrattuna
lifestyle –blogeihin. Niiden pitäjät ovat tehneet kaupallisia
yhteistyösopimuksia firmojen kanssa. Pitäisikö minunkin? mietin päivällistä valmistaessani. Kaupallinen yhteistyösopimus K-ruuan kanssa? Sekä Lumenen kanssa, jotta saisin ilmaisia
meikkejä selfie-kuvauksia varten. Lumenen nimi on muuten peräisin Lummene -järvestä,
jonka rannalla vietin lapsuuden kesiä.
Tässä
päivällinen: espanjalainen perunatortilla, jonka valmistin de
Buyerin hiiliteräspannussa (ei kaupallista sopimusta de Bryerin kanssa).
Tortillasta tuli kuiva ja mauton. Totesin ettei minusta taida olla lifestyle-
eikä ruokabloggaajaksi. Rupesin lukemaan
Markku Eskelisen suomalaisen proosan
historiaa Raukoilla rajoilla, jonka
olin lainannut kirjastosta. Ehkä
kirjoitan siitä seuraavaksi.
10 kommenttia:
Et kyllä kuuntele muistojen bulevardia - ainakaan livenä - koska se alkaa yhdeksältä ja loppuu kyymmeneltä.
No sittenhän mä heräänkin jo yhdeksältä!
Tykkään blogistasi tällaisena. Kiitos Anita!
Öh. Jos heräisin johki iskelmäohjelmaan, tulisi selkäytimestä äkäinen viesti että stop. Sitten hävettäisi että on ollut väärä kanava ja olisi pakko ryömiä takaisin nukkumaan.
Mutta kyllä aamuisin haahuilu on oikein hyvä asia noin periaatteessa. Ja käytännössäkin: päivän hetket tulevat käytetyksi hyvin tarkkaan ja oikeaan ja omaan elämään. Sitten voi ihmetellä 2-3 aikaa yöllä että minnes ihmiset ovat kadonneet netistäkin.
Muistikirja on tärkeä juttu. Ja ainaski mulle välttämätön käsin kirjoitetettuna, mieluimmin hyvällä lyijykynällä. Tuossa on pikkuunen kauhavalaaspuukkoo, semmoinen jossa on hevosenpää kahvassa, jolla voi terottaa kyniä.
Olen kiitollinen blogista Sanat. Siinä olevat kirjoitukset ovat kiinnostaneet, varsinkin kun aiheena on ollut kirjat ja kirjallisuus yleensä. Ne ovat olleet asiaan paneutunutta, syvää ja laajaa, tietoisuutta lisääviä tekstejä. Olen saanut usein vinkkejä kirjoista, jotka ovat nykyisen valtavirran ulkopuolella, mutta lukemisarvoltaan mahtavia teoksia. Sellaisia, että tulee mieleen: tällainen kirja, enkä ole tiennyt siitä mitään!
Liisu, tämä juttu ja sitä seurannut keskustelu Facebookissa sai minut kirjoittamaan Isoäidin lifestyle-blogi -pakinan:
http://www.marmai.fi/uutiskommentti/kommentti-bloggari-meni-lihatehtaaseen-6587630
Minä jo pelästyin...
Anita, menin antamaasi osoitteeseen, etsin sieltä sinun sanojasi, en löytänyt.
Sen sijaan löytyi suorastaan oksettavia kuvia langoissa riippuvista kanan paloitelluista ruumiin osista. Ja kirjoituksista joissa puhuttiin puhtaudesta.
Mun mieli likaantui, ja päätin, että vastedes sivuutetaan kylmästi Prisman palvelutiskin hylly, johon on ladottu kanan koipia, rintapaloja ym. muhkeita grillattuja tuotteita.
Liisu, tuo juttu oli linkattu fb-kaverin seinälle, jossa oli viestiketju nykybloggarien tekstimainonosta ja etiikasta. Totesin olevani bloggaajien dinosaurusluokkaa, siksi etiikkani ei salli tekstimainontaa, josta bloggaaja saa palkkioksi hyödykkeitä ja jopa rahaa.
Minä en myöskään pidä siitä, että kaikesta, mitä tekee, olisi saatava maksu. Edellyttäen tietysti, että tulee toimeen ilman ylimääräisiä toimintoja. Ymmärrän, että jos on ainaisessa rahapulassa, tekee mitä tahansa saadakseen elantonsa. Sitä ilmiötä en kyllä ymmärrä, että esim. pankit antavat monenlaisia etuja jos on varakas asiakas. Mielestäni pitäisi olla pikemminkin päinvastoin. On paljon asioita joita en ymmärrä. Yksi sellainen on politiikka.
Lähetä kommentti