tiistaina, heinäkuuta 27, 2010

Hellepäivän ilta

Vadelmat 025
Helteellä ei jaksa kirjoittaa,  ei  eväänsä liikauttaa, tuumii vanha yrmy ahven.


Illansuussa kävin  palstalla  poimimassa vadelmia.  Jossakin Tshehovin novellissa naiset poimivat vadelmia ja lörpöttelevät naisten tapaan. Kun vain muistaisi mikä  novelli se on, niin lukisin sen uudelleen.
Kastelin palstan ja  hiki nousi pintaan.  Kun  pyöräilin  kotiin,  alkoi  sade. Suuria  lämpimiä pisaroita läiskähteli katuun ja  asfaltti  alkoi tuoksua. Vain  paljasjalkaiset kaupunkilaiset  tietävät miten ihana  tuoksu se on. Se tuo mieleen lapsuuden jäätelökesät. Kotona otin kylmän  suihkun ja istuin parvekkeelle nauttimaan kylmästä valkoviinilasillisesta. Ah helleillan   nautintoja!


Sosiaalinen media on jäänyt vähemmälle  huomiolle hellepäivinä, syötteenlukijassani  on yli  tuhat lukematonta blogia.    Kannoin  miniläppärin parvekkeelle, kaadoin toisen lasillisen valkoviiniä ja aloin lukea.  Osui  silmään   00100-blogin otsikko “ Kirjailija joka ylitti ensimmäisen esteen” ja se johdatti minut  ensi kevään esikoiskirjailijan  blogiin.  Voi millaisia paineita nykyään nuorilla  naiskirjailijoilla on! Pitää mennä  rasvaimuun, että  kelpaisi medialle.  Toivottavasti se  oli ironiaa.  Millaisia  paineita  mahtaa olla nuorilla mieskirjailijoilla?  Pitääkö heidän  olla  bodattuja?  Siihen aikaan  kun aloittelin  kirjailijanuraani, ulkonäöllä ei ollut niin väliä. Esikoiskirjani ilmestyttyä    eräs  nuori mies kysyi  minulta Vanhalla ( 60- ja 70 –lukujen   taitteen intelligetsian istumispaikassa), että senkö takia  sinusta tuli kirjailija, kun olet niin ruma. Lasten ja humalaisten suusta  kuulee totuuden.

8 kommenttia:

Henna Helmi kirjoitti...

No, se rasvaimu oli ironiaa, mikä tosin meni ohi useimmilta, Leena Parkkiseltakin ;) En mä koe ulkonäköpaineita kirjailijana vaan kolmen lapsen kotiäitinä. Luultavasti aika moni muukin kolmen lapsen kotiäiti panee pystyyn kotikutoisen laiharin, jos tulevaisuudessa uhkaa mahdollisuus joutua telkkariin. Mutta tervetuloa tutustumaan muihin ironisiin ja vähemmän ironisiin postauksiin blogissa, kiva kun käväisit jo! :)

Eljas Verve kirjoitti...

Huvitti tuo tokaisu ja sen tuttuus, kuin de ja vu (aivan kuin olisin kuullut sen joskus kauan sitten jossain).

Paljon on valiteltu sitä, että pitäisi nykyään olla jos ei kaunis ja nuori niin ainakin jonkinmoien "julkisuuden henkilö2, jotta ssisi proosaa julkaistuksi. Näin varmaankin on ja sitten se pienen pieni mahdollisuus siellä jossain sattuman ja kontingenssin välimaastossa....

Anonyymi kirjoitti...

Alkaapi vaikuttaa siltä, etten kuulu yhä uudempien kirjailijoiden kohderyhmään.

-exvuosaarelainen-

Mika kirjoitti...

Ironia on nykyään mukana oletusarvoisesti melkein kaikessa. Se vaikeuttaa usein tulkintaa.

Kilometreittäin luettavaa kaupassa ja kirjastossa, joitain kurotan katsomaan tarkemmin ja suurin osa jää (minulta) iäksi lukematta. Mikä tekee eron?

Olisiko niin, että kirjailijan paineet julkisuuteen ovat olleet aina? Kanavat vain muuttuvat.

Anita Konkka kirjoitti...

Kirja tarvitsee julkisuutta, että lukijat löytäisivät sen. Mutta tarvitseeko kirjailija julkisuutta? Emily Dickinsonilla on hyvä runo julkisuudesta: Hän kirjoittaa suunnilleen näin: ” ”Miten ikävystyttävää olla joku!/ Miten julkista, kuin sammakko/ Kuuluttaa nimeään koko pitkän päivän/ ihailevalle suolle!” Hän itse eli ullakolla ja näyttäytyi vain harvoille, elämänsä aikana hän julkaisi vain muutaman runon.

Sami Liuhto kirjoitti...

"Ironia on nykyään mukana oletusarvoisesti melkein kaikessa. Se vaikeuttaa usein tulkintaa."

Juu, ja provosointi. "Mä vaan provosin."

Kukapa sitä tosissaan enää nykyisenä teknillis-kaupallisena aikana... ekonomis-infantiilisena...

Mika kirjoitti...

"Kukapa sitä tosissaan enää"

Niinpä. Turvallista. Aina jää perääntymistie, ei vaaraa joutua naurunalaiseksi tai olla väärässä.

Itse luonnollisesti syyllistyn samaan päivittäin.

Mika kirjoitti...

"Kirja tarvitsee julkisuutta, että lukijat löytäisivät sen. Mutta tarvitseeko kirjailija julkisuutta?"

Ero on kyllä hyvä muistaa.

Itse kirjojen lukijana ja ostajana jään miettimään lähinnä sen tutustumisvaiheen kannalta. Tartunko kirjaan vai kävelenkö ohi. Jostain tuttu nimi tekijänä voi saada tarttumaan. Ostamaan tai lainaamaan ei, jos teksti ei selailtuna tunnu kiinnstavalta.