torstaina, huhtikuuta 15, 2010

Kuudes kuva



Kuvahaaste: Mikä on blogisi kuudes kuva? via Tuima.

Tämä se on, kirjastokissa nimeltään Loader Amsterdamin yleisestä kirjastosta. Kuva ilmestyi Sanaton -nimisen kirjoituksen yhteydessä syyskuussa 2005. Olin aloittanut Sanat-blogin edellisessä kuussa. Sitä ennen olin kirjoittanut nettiin lähes kolme vuotta Kirjailijan päiväkirjaa. Siihen aikaan minulla ei ollut digikameraa, niinpä ryöstäviljelin surutta netin kuvia tai skannasin omia kuviani. Löysin Loaderin kuvan Maailman kirjastokissojen kartalta, joka on edelleen blogini sivupalkin linkeissä. Nykyään minulla on ihan oma kirjastokissa nimeltään Ninni Sen on melkein samanvärinen kuin Loader. Nuoresta asti olen toivonut oranssia kissaa ja nyt sekin toive on toteutunut. Melkein kaikki nuoruuden toiveeni ovat toteutuneet, mutta ei se yksi joka jääköön minun salaisuudekseni.


Ninni järjestelee kirjahyllyäni. Se on juuri vetänyt
hyllystä alas Audenin ja Baudelairen runot.

Vajaa viisi vuotta sitten siteerasin Sanaton- kirjoituksessa Pier Paulo Pasolinin runoa Seksi, kurjuuden lohtu. Se runo tuli mieleeni, kun luin Houllebecqin romaania Oikeus nautintoon. Niistä päivin blogin luonne on hieman muuttunut - en enää kirjoita kovin pitkiä ja henkilökohtaisia juttuja blogiin, kuvia on enemmän ja ne ovat minun ottamiani. Runoja siteeraan edelleen ja kirjoitan kirjoista milloin ehdin.

2 kommenttia:

Hirlii kirjoitti...

Tykkäsin kovasti paljon kissoistasi ja kuvista.

Kuulin muuten, että jos palstalla on myyriä, niin kannattaa viedä kissa sinne tai kissanpissahiekkaa, myyrät (ja luult muutkin kissojen viholliset) haistavat sen ja muuttavat muualle.

Anita Konkka kirjoitti...

Ninni-kissa ei suostu lähtemään ulos, vaan saa kauhean sätkyn, jos vaikkapa vien sen eteiseen. Voisin kokeilla käytettyä kissanhiekkaa myyränn koloihin. Inhan hajun takia ne pakenisivat kiusaksi naapurien palstoille