Tämä ei ole Google Mapsin kuva.
Otin kuvan ihan itse eilen kun olin matkalla asemalta toiselle ( Gare du Nordilta Gare de l'Estille). Edellisenä päivänä kävelin saman matkan virtuaalisesti Google Mapsia pitkin. Virtuaalikävelystä oli hyötyä, en eksynyt enkä kääntynyt väärään suuntaan väärissä kadunkulmissa, kun katunäkymät olivat tuttuja. Suosittelen Googlen katunäkymäkarttaa ennen matkalle lähtöä. Ohjeet sen käyttöön saa täältä. Kunpa Google kuvaisi myös Gare du Nordin sisänäkymät, jotta sieltä selviäisi eksymättä ulos. Siellä muuten haisi aidosti ihmisen kuselta.
Tyylikkäitä pariisilaisia.
Karvahattu päässä viiden asteen pakkasessa. Niin pienessä pakkasessa suomalainen ei laita edes pipoa päähän. En ehtinyt käydä kulmakuppilassa, kun piti ehtiä junasta toiseen. Kuppilan nimi Au train de vie voisi olla suomeksi Elämän junassa. Hyvä nimi muistelmiksi, jos pitää junamatkailusta. Varaan nimen muistelmieni kakkososalle, kunhan saan ensin ykkösosan valmiiksi.
Gare de l'Estin katolla istui sotaisa nainen Verdunin taistelun muistoksi. Sisäpuolellakin näytti sotaiselta, sotilaita partioi asemahallissa rynnäkkökiväärien ( tai konepistoolien) kanssa ja poliiseja oli paikalla iso joukko. En tiedä mitä siellä oli tapahtunut tai mitä odotettiin tapahtuvaksi. Ihmiset eivät olleet moksiskaan, odottelivat vain tyynesti junia. En uskaltanut kuvata asemiehiä enkä poliiseja, etten joutuisi niiden kanssa selkkauksiin.
2 kommenttia:
Olen kateellinen....
Neljän Pariisi- vierailuni yksi yöpaikka oli söpö hotelli lähellä Gare du Nordia.
Sieltä piti keplotella itsensä jotenkin sitten Gare de l'Estille ja Besanconin junaan. Nyt näyttää siltä, että pääsen syyskuussa vasta samoille jäljille. Siihen on onneksi vain 6 kuukautta...
Nautin matkakertomuksestasi syksyä odotellessani. Syksyinen ilta Seinen rannalla on ehdottomasti odottamisen arvoinen
Tuli ikävä. Kaksi viikkoa sitten olin Gare du Nordilla. Pariisista ei tahdo lähteä pois. Onneksi hajuaistini on jotenkin vioittunut enkä haistanut Garu du Nordilla ikäviä. Pariisilla on toisaalta oma tuoksunsa, ihmislähtöinen. Enkä edes tiedä koska pääsen taas Pariisiin! Elämä on täyttä helvettiä. Yritin etsiä Montmartren hautausmaalta Stendhalin hautaa, kartta katosi, jäi kai johonkin baariin, en löytänyt kuin kaksivuotiaana kuolleen pikkuisen haudan vuodelta 1871, istuin hänen viereensä ja otin aika pitkän ryypyn. Nämä minun matkani ovat vähän tuommoisia. Yövyin nunnaluostarissa. Meinasin myös jäädä hautausmaalle nalkkiin, portit olivat sulkeutumassa, harhailin hautakivimeressä mutta löysin juuri ja juuri vielä ulos.
Lähetä kommentti