Matkakuvia Virosta 2

Näkymä Dorpat-hotellin ikkunasta Tartossa.

Tarto on runoilijoiden kaupunki, koska sen halki virtaa joki. Sen nimi on Emajoki. Jaan Kaplinski asuu Tartossa. Hän osallistui kutsuvieraana illalliselle, joka syötiin Ülikooli kohvikissa. Istuin väärässä paikassa enkä päässyt puheisiin hänen kanssaan. Ihailin häntä vain kaukaa.

Tartu linnaleht tiesi Veenvalajan (Vesimiehen) horoskoopissa, että " Teid inspireerivad inimesed, kellel on huvitav kultuuriline taust. Hea päev, et minna resima ja suhelda erinevate inimestaga. " Suomeksi: " Teitä inspiroivat ihmiset, joilla on kiinnostava kulttuuritausta. Hyvä päivä lähteä matkalle ja seurustella erilaisten ihmisten kanssa."

Kerrankin horoskooppi oli oikeassa. Mutta kun suhteilee neljä päivää ihmisten kanssa, joilla on huvittava kulttuuritausta, sitä väsyy paljoon puheeseen, varsinkin kun on luonteensa/ammattinsa kautta yksinviihtyvä ja epäsosiaalinen ihminen.

Graffiti Tartossa ( klikkaa isommaksi) Seinässä lukee, että kaksi poikaa, hyvä ja paha, heittelivät toisiaan kivillä, hyvä poika osui 8 kertaa, paha poika vain 5 kertaa. Opetus: hyvä voittaa aina pahan.

Tartossa on hienoja graffitteja ja seinämaalauksia. Lisää kuvia Tarton ja Viron graffiteista on täällä
http://picasaweb.google.fi/akonkka/VironGraffiteja

Seinämaalaus yliopiston vieressä

Matkakuvia Virosta 1

Rein Tammik.Õhtu Puhajärvel 1980-81

Tämä maalaus on Jaan Manitskin taidekokoelmassa Viinistussa. Jaan Manitski teki rahaa Abban musiikilla Ruotsissa, palasi Viroon vuonna 1989, oli lyhyen aikaa Viron ulkoministeri, toimi sen jälkeen Viron yksityistamisviraston johtajana ja osti kalatehtaan Viinistusta. Kun kalasäilykkeiden vienti Venäjälle romahti vuonna 1998, hän lopetti kalatehtaan ja perusti sen tiloihin taidemuseon. Seuraava ironinen näkemys "Eurokansanäänestyksestä Eestissä" on myös Manitskin kokoelmasta:

Lembet Sarepuu. Euroreferendum Eestis, 2002

Kuvassa virolainen villimies - ja tietysti haikara. Eino Leinon -seuralaiset laskivat matkan aikana ahkerasti haikaroita, mutta en muista kuka voitti haikarakilpailun. Kuvasin haikarapariskunnan Alatskivissa

Viiu Härm on kirjoittanut haikararunon, jonka on suomentanut Leena Krohn.

haikarat kahden kesken kaislikossa näit
vieraaksi tanssillensa silti jäit
mistä ne lensivät vavahti vesi yhteen
ja siihen liittoon silminesi jäit

niin jälleen peilinä on veden povi
se ehyt on ei sinne muuta sovi
(Antologiasta Uusien sulkien kasvaminen)



Sediksen blogissa lisää matkasta.

Kotimaista taidetta

Valokuvatorstain 87.aihe on kotimainen.

(klikkaa isommaksi)

Kotimainen mies, kuvattu Helsingissä 21.4.08

Maahanmuuttajalla ei ole helppoa

(Klikkaa kuvat isommiksi)

Kuvassa isäni kaksikymmentävuotiaana. Hän oli pakolainen Inkerinmaalta, asui Suomessa Nansenin passilla ja kävi Sortalavan seminaaria, mutta ei hänestä tullut opettajaa vaan kirjailija. Hänen esikoisteoksensa Me sankarit ilmestyi, kun hän oli 25 -vuotias. Hän julkaisi sen Urho Torikan salanimellä, ettei aiheuttaisi vaikeuksia Neuvostoliitossa asuville vanhemmilleen. Kirja syntyi kohu ja se suututti kenraalit.

Löysin kuvat Rauman matkalla kirjasta Aleksis Kivestä Olavi Siippaiseen. Saa nähdä millaisia kuvia löytyy Tartosta minne lähden torstaiaamuna.

Puhdistus

Katutaidetta Turussa Läntisellä pitkäkadulla (klikkaa kuva isommaksi)

Viikonlopulla kävin Raumalla ja Turussa. Luin matkalla Sofi Oksasen Puhdistuksen. Se on juonivetoinen romaani, siksi hyvää matkalukemista , vaikka yleensä minua häiritsee , jos kirjassa on juoni, koska se pakottaa lukemaan nopeasti, että saisi tietää miten henkilöille käy, ja juonenkäänteet ovat usein epäuskottavia.

Puhdistuksen juonta vetää eteenpäin seksiorjaksi ajautunut tyttö, joka pakenee venäläisiä mafiamiehiä. Tytön tarina on televisiodokumenteista ja Lukas Moodyssonin Lilja 4ever - elokuvasta tuttua tarinaa, mutta toisin kuin Moodyssonin Lilja, Oksasen Zara on selviytyjä. Kirjan toinen selviytyjä on Zaran isotäti Aliida, jonka elämäntarina kulkee limittäin ja rinnakkain Zaran tarinan kanssa. Mafiaparittajat rinnastuvat KGB:n miehiin, he kiduttavat ja häpäisevät naisia. On aika piinallista lukea mitä he tekevät Zaralle.

Mitä Aliidalle tapahtui KGB:n kuulusteluissa Viron suuren puhdistuksen aikana? Sitä Oksanen ei onneksi kuvaa, lukija ymmärtää muutenkin, että Aliida kidutettiin, ja todennäköisesti hänet raiskattiin. "Mustelmat peitetään ja ollaan hiljaa, Niin on aina tehty." kertoja toteaa. Kirjassa on voimakas emotionaalinen eetos. Miehet ovat vastenmielisiä kiduttajia lukuun ottamatta Hansia joka on virolaisen miehen ihannekuva. Hän tuoksuukin hyvältä, kun taas puolueorganisaattori Martin haisee pahalta kuin ryssä, minkä lisäksi hänellä on venäläisiä tapoja. Välillä epäilin, että onko hän ollenkaan virolainen virolaisesta nimestään huolimatta. Mutta kyllä hän on, se käy ilmi kirjan loppuun liitetyistä asiakirjoista. Hän on Narvassa syntynyt, mikä selittää hänen venäläiset tapansa. Kannattaa lukea asiakirjat tarkasti, niistä selviää mm. se että erään urkkijan nimi on Kärbäs , suomeksi Kärpänen. Maalaistalossa kärpäset eivät ole vallan harvinaisia, mutta kun niitä pyörii Aliidan ympärillä jatkuvasti, niin sitä alkaa miettiä että niillä on jokin merkitys , eivät ne pörrää kirjassa vain realistisen miljöökuvauksen takia.

Oksasen romaani elää ja hengittää Aliidan varassa, josta kasvaa mahtava henkilöhahmo. Hänessä on paljon pidättyväistä pohjalaisemäntää, joka pitää talon pystyssä ja vihaa ryssiä. Häntä kalvaa voimakas sisarkateus, sehän ei ole mitenkään harvinainen tunne. Neuvosto-Eesti antoi suuren puhdistuksen aikana runsaasti mahdollisuuksia kateuden kohteen tieltä raivaamiseksi. Mutta Aliida ei ole ilmiantaja. Hän menee naimisiin Martinin kanssa, että sai pitää sekä talon että sen kellarissa ja vintillä piileskelevän Hansin. Vähän minua ihmetytti kuinka puolueorganisaattori ei huomannut, että samassa talossa elää vuosikausia toinen mies. Aliida saa sekä talon että metsät ja lopulta Hansin, mutta ei sillä tavalla kuin on toivonut ja unelmoinut. En paljasta tapaa, koska se on yksi kirjan hämmästyttävistä käänteistä ja valaisee Aliidan pakkomielteistä rakkautta, mikäli se oli rakkautta, ehkä pikemminkin omistushalua.

Lisäys 7.1.09. Puhdistuksesta lisää täällä: Virolaiset sandaalit.

Puhdistus teki minuun vaikutuksen. Ajattelin että luonto on julmaa ja ihmisen ahneus vielä julmempaa, kun kävelin Turussa pitkin Läntistä pitkäkatua, jolla oli useita miesten palveluliikkeitä (thaihierontaa ja seksishow-paikkoja). Kadun varren sähkökaapeissa luki: "Turku siisti kaupunki." Pysähdyin kiinteistönvälitysikkunan eteen tutkimaan asuntojen hintoja. Ne olivat puolet halvempia kuin Helsingissä. Yksiön saisi noin 80.000 eurolla. Helsingistä ei saisi yksiötä, vaikka voittaisi kirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Ymmärsin miksi Turku on runoilijoiden kaupunki, ei heillä ole varaa asua Helsingissä. Sitä paitsi Helsingissä ei ole jokea, joka kulkee kaupungin halki. Joki pitää olla, muuten kaupungista ei voi tulla runoilijoiden kaupunkia. Ja sen joen pitää olla kunnon joki, ei mikään surkea Tiber, vaan kuin Seine. Saarikoski kirjoitti jotain kaupunkijokien merkityksestä, mutta en muista missä kirjassa, mahtoikohan kirjan nimi olla Aika Prahassa?

Ensi viikonlopulla käyn Tartossa ja Narvassa. Mahtaakohan Narvassa haista ryssältä. Se haju on minun lapsuudentraumani. Naapurin tytöt ilmoittivat minulle nenä nyrpyssä, että teillä haisee ryssältä - koko porraskäytävä haisee ryssältä! Isälle tuli venäläisiä lehtiä, hän söi hapankaalia ja sipulia, poltti tupakkaa ja joi viinaa. Esitin hänelle, että hän lakkaisi tilaamasta niitä lehtiä, syömästä hapankaalia ja sipulia, juomasta viinaa ja polttamasta tupakkaa, mutta hän ei parantanut tapojaan.

PS. Diogenes on antanut tunnustusplakaatin kaikille oikeassa sivupalkissa oleville blogeille.
Blogging for Purpose -plakaatin saa kopioida alempaa kuvatiedostoon, josta sen voi siirtää omaan blogiinsa, kunhan muistaa linkittää Diogenes-blogiin.

Lisäys puolitoista vuotta myöhemmin. Virolainen näkökulma Puhdistuksesta Jaan Kaplinskin blogissa. Lue täältä.

Rappion estetiikkaa

Blogilista päivittää omia aikojaan tätä blogia. Sen logiikka ei ole minulle vieläkään selvinnyt. Kokeilen hyväksyykö lista tämän postauksen, ettei väitä haamupäivitykseksi. Aiheena on Valokuvatorstain 85. haaste: Rappion estetiikka.

Kreikkalainen pylväikkö on naapurissa. Se edustaa estetiikkaa, "mäyräkoira" ja kaljapullot rappiota. ( Klikkaa kuvat isommiksi).
Kreikkalainen pylväikkö on kauniisti ajan patinoima, mutta jotenkin absurdi näky metsän keskellä. Nyt sen ympärille ollaan tekemässä muotopuistoa. Paikka näyttää kalsean alastomalta. Kuluu varmasti vuosia ennen kuin puistosta tulee viihtyisä.

Edit. myöhemmin. Arvasin oikein tämän oikean päivityksen Blogilista on luokitellut haamupäitykseksi, eikä ole kelpuuttanut päivittyneiden blogien listalle.

Päiväkirja

Otin pyörän esiin, pesin sen, öljysin ketjut ja ajoin palstalle. Tältä siellä näytti:

Raparperit ja nokkoset ovat hyvällä alulla.

Pastalta ajoin kirjastoon, lainasin Thomas Bernhardin Betonin ja tilasin Sofi Oksasen Puhdistuksen. Jonossa on 134 tilaajaa ennen minua. Saisikohan sen jo kolmen kuukauden kuluttua? Kerron sitten, miten nopeasti jono eteni.

Parnasso-blogissa on keskusteltu saako kustantaja siteerata mainoksessa anonyymin blogikommentoijan ylistävää lausuntoa ( katso Lähdekritiikin oppitunti). Sofi kävi ilmoittamassa, että hän ei ole nimimerkki Humanisti. Kari Haakana riemastui ja kirjoitti asiasta otsikolla:
Kansalaisjournalismin kaupallinen läpimurto.

Myös Mitvit sai inspiraation ja kirjoitti: " WSOY on keksinyt ikiliikkujan arvostelulainausongelmien ohittamiseen. Blogien kommenttiosastot! Kyllä, nuo ehtymättömät säkenöivän kritiikin riemusirkukset, joissa anonyymit pseudonyymit jakavat mielipiteitään täydellisen nimettömyyden suomalla vapautuneisuudella ja auktoriteetilla." ( katso Lähdekritiikki, räjähtävät erikoisefektit ja hyvä perse).

En muista että kirjamainosten sitaatit olisivat saaneet aikaisemmin osakseen yhtä suurta huomiota. Parnasso-blogin aloittaman keskustelun innoittamana minäkin menin kirjastoon tilaamaan Oksasen kirjan. Minua se kiinnostaa myös aiheensa puolesta, koska virolaisten ja inkeriläisten historiassa on joitakin yhtymäkohtia, muun muassa puhdistukset.

Alikulkutunneli, jonka kautta ajan palstalle, on saanut uudet somisteet. Saapa nähdä kuinka kauan ne pysyvät seinässä. En kerro missä tunnelissa ne ovat, ettei kaupungin Stop töhryille -ryhmä ryntää paikalle. Kuvasin muitakin graffiteja ja liitin ne albumiin Uusia graffiteja.
Sitten menin pyykille. Mitä kirjoittamiseen tulee olen vähän kuin Betoni -romaanin antisankari Rudolf, joka on jo kymmenen vuotta kirjoittanut Mendelssohn Bartholdystä, eikä hänellä ole vielä edes ensimmäistä lausetta mielessään.

Lennä, uneksi

Valokuvatorstain 85. haaste:

Kunpa siivet selkääni saisin!

Siellä lentää varis. Kuva on otettu viime kuun lopussa, jolloin Helsingissä sattui olemaan lunta. Se oli tämän talven harvoja lumisia päiviä.

Bloggaamista tarkoituksella

Sain tuon vieressä olevan tunnustusplakaatin Juhana Harjulta, Aamiainen ruohikolla -blogin kirjoittajalta. Kiitos tunnustuksesta. Olen otettu, tuntuu melkein siltä kuin olisin saanut Hymytyttö-pystin, tuon tavoittamattoman tunnustuksen, jonka saajia kouluvuosina kadehdin.

Tunnustuksen sääntöihin kuuluu, että se pitää jakaa edelleen viidelle sellaiselle blogille, jotka eivät ole saaneet sitä aikaisemmin.

Vaikea valinta, kun jokaisella blogilla on jokin tarkoitus. Poimin omalta suosikkilistaltani seuraavat viisi:


1. Ripsa ( kulttuuria omaperäisesti)

2. Kun kirjoitan ( kirjoittamisesta ajatuksella)

3. Asiallisia merkintöjä ( kulttuurikeskusteluja)

4. Dionysoksen kevät ( elegantteja kulttuuripakinoita)

5. Sedis blog ( elokuvakulttuuria)

6. Kerta kiellon päälle: Kuudes tunnustus menee Ikkunaiinekselle provosoivista keskustelunaloituksista.


Ohjeet: Kopioikaa tunnustusplakaatti täältä omaan blogiinne ja nimetkää viisi tunnustuksen saajaa.

Hakkuu

"Metsä, metsän puut, hakkuu, siinä koko juttu"

Flunssan hyviä puolia: voi lukea kirjoja ja katsella dvd-leffoja hyvällä omatunnolla eikä tarvitse ajatella työtä. Töistä stressaantuneelle flunssa on taivaan lahja.

Luin Thomas Bernhardin romaanin Hakkuu. Bernhard panee kirjassa poikki ja pinoon wieniläisen kulttuurieliitin virkistävän negatiivisesti. Positiivisen ajattelun puolestapuhujat välttäkööt tätä kirjaa! Bernhard kirjoittaa häpeilemättä auki ne ajatukset , joita ihmisillä usein on toisistaan, mutta joita he eivät uskalla sanoa ääneen, paitsi selän takana. Bernhard tekee sen ilman kaunan ja katkeruuden häivää, itseironisesti ja suhteellisuudentajuisesti. Hänen huumorinsa on vähän samanlaista kuin etelä- pohjalaisten huumori, sitä eivät ulkopuoliset heti ymmärrä.

Kirjan nimetön kertoja osallistuu taiteellisille illallisille. Hän inhoaa itseään ja muita vieraita: " He uskovat olevansa jotain koska ovat saaneet nimeä ja saaneet lukuisia palkintoja ja julkaisseet lukuisia kirjoja ja myyneet kuviaan lukuisille museoille ..." Hän katuu, että otti kutsun vastaan ja ajattelee että olisi ollut paljon parempi jäädä lukemaan kotiin Gogolia, Pascalia ja Montaignea.

Koska kirjan henkilöillä oli vastineensa todellisuudessa, (Auersberger oli säveltäjä Lambsberg ja Billroth kirjailija Jeannie Ebner) kirjasta syntyi valtavaskandaali heti ilmestymisen jälkeen ja se takavarikoitiin, kun Lamsberg haastoi Bernhardin oikeuteen kunnianloukkauksesta, mutta perui syytteen. Tämä tapahtui vuonna 1985. Samana vuonna muuten ilmestyi Hannu Salaman Finlandia-sarja, jossa pantiin poikki ja pinoon suomalaista kulttuuriväkeä, mutta loukatut pitivät tunteet sisällään eivätkä nostaneet oikeusjuttua.

Kirjan alaotsikko on Muuan mielenkuohu. Kertojan mieli kuohahtaa kun hän vuosien kuluttua kohtaa ex-rakastettunsa Jeannie Billrothin ja Burg-teatterin näyttelijä kuohahtaa kun Billroth kysyy häneltä: " Voitteko nyt elämänne lopussa sanoa, että olette löytänyt taiteestanne täyttymyksen?" Billroth saa kuulla kunniansa näyttelijän suusta ja kertoja riemuitsee, että vihdoinkin joku uskaltaa sanoa totuuden päin naamaa tuolle naiselle. Sen takia kannatti " loppujen lopuksi sittenkin noudattaa kutsua taiteellisille illallisille."

Kirjassa tapahtuu paljon, mutta kaikki tapahtuu kertojan mielessä, tajunta virtaa 163 sivua ilman kappalejakoa. Sitä ei ole vaikea lukea, sillä Bernhard musiikkimiehenä osaa tauottaa ja rytmittää tekstiä niin että kulkee eteenpäin kuin Ravelin Bolero. Kun pääsee mukaan siihen rytmiin, ei siitä putoa pois. Tarja Roinilalta, kirjan suomentajalta hieno saavutus saada saksankielen rytmi kääntymään niin että kirjaa lukee nautinnokseen suomenkielellä.

Luin kirjan kahteen kertaan - ennen ja jälkeen Ibsenin Villisorsan. Sen lukeminen ei ole välttämätöntä Bernhardin kirjan ymmärtämiselle, mutta se antaa avaimen sille miksi kirjan nimi on Hakkuu ja miksi Burg-teatterin näyttelijä toistelee sanoja: Metsä, metsän puut, hakkuu. Hän näyttelee vanhan Ekdahlin sivuroolia Villisorsassa, mutta antaa illallisilla ymmärtää, että se on päärooli ja että Burg-teatterin koko esitys on hänen roolinsa varassa. Hän elää samanlaisessa elämänvalheessa kuin Villisorsan henkilöt, kunnes tulee totuudenpuhuja Gregers , paljastaa valheen ja aiheuttaa tragedian. Ibsen toteaa erään henkilönsä suulla: " Jos riistätte keskitason ihmiseltä hänen elämänvalheensa, riistätte häneltä samalla onnen." Gregers on yhtä inhottava henkilö kuin Jeannie Billroth, joka kiskaisee maton Burg-teatterin näyttelijän jalkojen alta.

Kaikki Hakkuun henkilöt kertoja mukaan lukien elävät näyteltyä elämää ja ovat sosiaalisia teeskentelijöitä, ja joku on aina uhri. Villisorsassa se on 13-vuotias Hedvig joka tekee itsemurhan. Hakkuussa se on Joanne joka luopui itsestään taiteilijamiehensä hyväksi ja teki lopulta itsemurhan. "Unet ja sadut olivat hänen varsinainen elämänsisältönsä," kertoja ajattelee, " siksi hän tappoikin itsensä, sillä ihminen joka on tehnyt unista ja saduista elämänsisältönsä, ei voi säilyä hengissä tässä maailmassa."

Thomas Bernhardin ajatuksiin ja teoksiin voi tutustua englanninkielisellä sivustolla, jossa on mm hänen haastattelujaan sekä foorumi jossa keskustellaan hänen teoksistaan.

Blogilista??

Koepostaus. Jostain syystä Blogilista ei suostu ottamaan listalle eilen iltapäivällä kirjoittamaani Politiikkaa- kirjoitusta. Onkohan se poliittisesti epäkorrekti? Kokeilen nyt huoliiko se tämän vai olenko joutunut mustalle listalle.

Politiikkaa

Graffiti Luxemburgissa

Kommenttina viime päivien poliittisiin tapahtumiin nobelisti W.B. Yeatsin runo Politiikkaa.

Kun läsnä on tuo tyttö,
niin mitä perustan
Venäjän politiikasta
tai Rooman, Espanjan?
Tuo mies on käynyt paikalla,
ovat puheet punnitut,
on toinen, poliitikko,
lukenut, pohtinut,
ja kenties sota uhkaa,
näen heidän tietävän,
vaan olisinpa nuori taas
ja sylissäni hän!
(suom. Aale Tynni)

W.B. Yeats inhosi keltaisen lehdistön " journalismia" ja kirjoitti kitkerästi lehtimiehistä " I hate journalists. There is nothing in them but tittering jeering emptiness. They have all made what Dante calls the Great Refusal. The shallowest people on the ridge of the earth."

Luin tuon sitaatin oikean sivupalkin kirjallisista sitaateista. En tiedä missä yhteydessä Yeats on sen kirjoittanut - ehkä hänen muusansa ja kestorakkautensa näyttelijätär Maud Gonne oli aiheuttanut jonkin skandaalin. Siitä on niin kaua kun luin Yeatsin muistelmat ja päiväkirjat, että en enää muista yksityiskohtia.

Halonen sanoi äsken (iltapäivällä 3.4.)radiossa, että ajat ovat muuttuneet, poliitikoilta vaaditaan nykyään siistiä käytöstä. Hän myötäilee Hymyn päätoimittajaa, joka sanoi aikaisemmin: "Uskomme että Hymyn paljastus tulee muuttamaan politiikan." Kyllä pitää olla kaksinaamaista, Hymyn juttuhan on
pelkkää rahastusta. Ex-ulkoministerille suosittelen luettavaksi Alberto Moravian romaania Hän, jossa penis vie miestä. Siihen miten epäluotettavia tanssitytöt, ovat voi perehtyä lukemalla Henry Miillerin kääntöpiirikirjat. Sairaslomalla ehtii lukea.

Minulla on flunssa, en jaksa tehdä mitään järkevää , siksi bloggaan. Miina Supinen kysyy Sokeripalassa, kannaataako kirjailijan blogata, ja vastaa Robin Hobbin sanoin:"Kirjailija, joka bloggaa, ei saa tarinoitaan valmiiksi, koska kommentoi koko työpäivänsä ajan virtuaalisten kavereittensa kissanpentuja ja ruokareseptejä." Pitää sataprosenttisesti paikkansa. Siksi fiksut kirjailijat Arto Virtanen ja Juha Seppälä lakkasivat bloggaamasta.

English-Russia- valokuvasivuston otokset riemastuttavat minua. Käykää katsomassa kuinka Lenin- setä ui pois tai miten Venäjän kotimaan lentojen koneet pysyvät kasassa, millainen on presidentin lentokone ja mitä venäläinen pilotti näki New Yorkin yläpuolella 9/11.

Tänään järjestelin valokuvia ja tein uusille graffiteille kansion Picassaan. Kansikuvassa on graffiti edukunnan vieressä olevasta rautatiekuilusta. Kuvasin sen harmaana tammikuun päivänä. En ole käynyt katsomassa onko siellä vielä. Graffitit häipyvät nopeasti. Miksei iltapäivä- ja skandaalilehtien lööpeille järjestetä samanlaista Stop töhryille -kampanjaa. Tahraavat mieliä ja häiritsevät unia, kuten tuolla alempana kirjoitin, kun kirjoitin unista. Klikkaa kuvaa tai sen alla olevaa tekstiä, niin pääset kansion sivulle.

Uusia graffiteja

Mörkö

Valokuvatorstain 84.haaste.Tämän mörön näin viime syksynä Casino Luxembourgin seinällä ja kuvasin hänet salaa. Näyttelyn nimi oli Cappricci ( Possibilities of Other Worlds).

Simon kissa

Jotain hauskaa vaihteeksi ( via Luken luola). Konstit on monet, sanoi kissa kun ruukulla ovea paiskasi.

Kaikki miehet näkevät unia

Miehen torso antiikkikaupan ikkunassa

Marja-Liisa Vartio kirjoitti romaanin Kaikki naiset näkevät unia. Mutta kyllä kaikki miehetkin unia näkevät, he eivät vain puhu unistaan. Kalevalan Lemminkäisen sanoin: " Akat noita arvelkohot/Öisiä unennäköjä." Eilisiltaisessa Voimalassa Markku Siivola totesi, että tämä on univihamielinen yhteiskunta. Eipä ihme, kun miehet tekevät yhteiskunnan ja kulttuurin. Mutta he tekevät myös unikirjat. Anne Lindholm-Kärki mainitsi Freudin ja Jungin, mutta ei esim. Maries-Louise von Franzia tai Marion Woodmania. Naisiin viitataan niin harvoin keskusteluissa ja kirjoituksissa, että heidän nimensä unohtuvat. Sekin on kulttuuriperäinen ilmiö.

Olavi Moilanen, (jonka unientulkintasivuston liitin äsken oikean sivupalkin linkkeihin), sanoi Voimalan keskustelussa, että se mikä painaa mieltä, aiheuttaa painajaisia. Olen samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että painajaisunet ovat hyödyllisiä, ne pakottavat ihmisen pysähtymään ja miettimään mikä on se asia , jota en halua itsestäni ( ja ihmissuhteistani) tietää ja jota pakoon juoksen. Hänen mukaansa ihminen on ehyempi yöllä kuin päivällä. Hän sanoi hauskasti, että "ihminen elää tulevaisesti," so. suunnittelee ja ennakoi tulevaisuutta päivätajunnassa kuin myös unitajunnassa.

Enneunilla on huono maine, johtunee siitä että useimmiten vain kuolemaan tai onnettomuuksiin liittyvät enneunet muistetaan. Markku Siivolan mukaan enneunet ovat kestotulehtuneita aiheita. Ehkä ei pitäisi puhua ollenkaan enneunista, vana toteutuneista unista. Alitajunta näkee pitemmälle tulevaisuuteen kuin päivätajunta. Olen pitänyt unipäiväkirjaa yli kolmekymmentä vuotta, en tosin aina kovin säännöllisesti, mutta kyllä siitä unimassasta löytyy toteutuneita unia. Niitä ei ole kovin paljon - jollakin minua intuitiivisemmalla ihmisellä niitä voi olla enemmän - eivätkä ne ole koskaan ennakoineet kuolemaa, vaan yleensä aika positiivisia asioita, joskus kyllä erojakin ja muuta ikävää. Unista näkee mitä alitajunta on valmistamassa. Siksi on hyödyllistä katsella uniaan. Sitten kun jotain tapahtuu, ei ole täysin valmistautumaton, vaan voi sanoa että sitähän se minun uneni tiesi. Joskus unet tietävät asioita vuosia etukäteen. Mutta sitä ei voi tietää, ellei pidä säännöllisesti unipäiväkirjaa.

En muista kuka kolmesta Voimalan keskustelijasta sanoi , että unet kuvaavat sitä mitä on, ne toteavat tilanteen - näyttävät kuin lapsi Andersenin sadussa, että keisarilla ei ole vaatteita.

Unihevonen ja koko-nainen antiikkikaupan ikkunassa Töölössä

PS myöhemmin. Ministerien naisasiat soluttautuvat uniinkin ( ei ihme koska lööpit ovat niitä täynnä). Kaksi yötä sitten olin jossain tilaisuudessa, jossa oli Vanhasen uusi nainen ja tämän tytär. Kuulin heidän keskustelunsa. Aikuinen tytär motkotti äidilleen Vanhasesta ja äiti naureskeli siihen malliin, ettei tämä nyt niin vakavaa ole Hän oli lähdössä töihin, konsuliksi johonkin englanninkieliseen paikkaan joka päättyi sanaan"-ford."