Kuvassa iki-ihana Greta Garbo Anna Kareninana. Ah, millaiset makuukamarisilmät hänellä olikaan! Ehdin nähdä elokuvasta puolet sen jälkeen kun tulin palstalta kuokkimasta. Strakin kuokka vääntyi mutkalle, kun kuokin lupiinin juuria. Niin kehnoja ovat nykyajan kuokat.Mielikseni katsoin Anna Kareninaa. En ole enää yhtä kranttu snobi kuin kaksitoistavuotiaana, jolloin kävin ystäväni kanssa katsomassa Tom Sawyeria. Elokuvan jälkeen ilmoitin ystävälle nenä nyrpyssä, että kyllä kirja on minusta parempi kuin elokuva.
Tolstoin tarina perustui todellisuuteen, kuten hyvät tarinat aina. Hänen tuttavapiiriinsä kuulunut rouva heittäytyi junan alle. Tapahtuma kosketti Tolstoita niin syvästi, että hänen oli kirjoitettava se romaaniksi.
Hyvin Tolstoi osasi eläytyä naisen sielunelämään - sai luultavasti apua kirjallisesti sivistyneeltä vaimoltaan.
Anna Kareninan toistuva uni on kirjan johtomotiivi. Anna näkee unta talonpojasta elämänsä käännekohdissa - ensimmäisen kerran ennen kuin hän kohtaa Vronskin, toisen kerran ennen kuin hän jättää miehensä. Anna kertoo Vronskille tietävänsä, että hän kuolee, koska hän näki unessa pienen pörröpartaisen, hirveännäköisen talonpojan, joka puhui ranskaa. Vronski muistaa, että hänkin näki vähän aikaa sitten unta pienestä pörröpartaisesta talonpojasta, joka puhui ranskaa. Kolmannen kerran Anna näkee unta pörröpartaisesta talonpojasta ennen kuin hän heittäytyy junan alle.
Tolstoi oli moralisti. Hänen tarinansa opetus: ei elämää voi perustaa eroottiselle rakkaudelle. Jos elämässä ei ol enää mitään muuta kuin rakkautta suurella ärrällä, kuten Anna Kareninalla, niin huonosti siinä lopulta käy. Annalla ei ollut elämisen mahdollisuuksia , kun hän oli jättänyt miehensä, lapsensa ja sosiaalisen asemansa rakkauden tähden, eikä rakastaja Vronski, sotilas ammatiltaan, jaksanut omistaa hänelle koko elämäänsä, vaan lähti sotimaan. Ei ollut helppoa 1800-luvun naisella, kun ammatti ja itsenäisyys puuttui. Mutta jotain Annan kohtalossa on, kun se koskettaa nykynaistakin, jolla sentään on ammatti ja itsenäisyys. Tolstoin naapurinrouvan tarina on edelleen tosi.
7 kommenttia:
Oletpa ollut nuorena tietoinen kirjan paremmuudesta elokuvaversioihin verrattuna. :)
Ei nykyäänkään elämän perustana voi olla pelkkä intohimoinen rakkaus. Toisen kautta ei voi elää. Pitää elää omaa elämää. Minä en ole koskaan pitänyt Anna Kareninan tarinasta. Saa nähdä, milloin pystyn lukemaan kirjan tai katsomaan elokuvan läpi yhdellä katsomiskerralla. Tunteiden varaan heittäytyminen tuntuu niin vieraalta, jopa vastenmieliseltä. On tarinassa jotakin muutakin vastenmielistä. Pitäisi ihan miettiä sitä. (Ehkä omassa blogissani joskus.)
Se tietoisuus oli kirjailija-isän perua. Uskollisena tyttärenä toistin hänen sanojaan kirjojen paremmuudesta elokuviin verrattuna. Tosiasiassa elokuvat lumosivat minua nuorena.
Minäkin ehdin nähdä hieman tätä jumalaista. Nykykuokkia ei kannata ylistää. Varmaan jotain alumiinin tapaista metallia sunkin kuokkas. Vanha kunnon kääntötalikko on hyvä väline. Täällä saattaa löytää vanhan roinan kaupasta kunnon kuokkiakin, jotka eivät ole antiikkitavaran hintaisia, mutta täällä eletäänkin maalla. Helsinkiin muuttaneet ovat jättäneet kuokkansa tänne.
Harmittaa, etten huomannut elokuvan tulevan. En ole siitä erityisesti välittänyt, mutta olisihan se ollut kiinnostavaa katsoa nyt aikuisena. Kirjasta olen pitänyt, se on eri hyvä. Muistan kyllä ihmetelleeni lukiessani - tuolloin minulla ei ollut vielä lapsia - miteen Anna KArenina pystyi hylkäämään poikansa. Kuten Celian blogissakin jo totesin, pitäisi lukea kirja uudestaan nyt hieman vanhempana.
Annaa rangaistaan ankarasti siitä, että on mennyt rakkaudettomuuteen avioliittoon. On sitten vietävissä ja ajan normien vuoksi turvaton.
Garbo on ihana, elokuvan katsomisesta on minulla tosin lähes 40 vuotta. Elokuvaan ei tainnut pahemmin mahtua Levinin ja Kittyn tarina, joka on rinnakkainen Annan tarinalle. Siinä on kai ihanteellinen avioliiton solmimistyyli kirjan maailmassa.
Psykologinen 'nyrkkisääntö' kuuluu: jos et kestä jotain ihmistä, kirjaa, elokuvaa tvs. - katso peiliin - siis itseäsi - sisintäsi.
On asioita, jotka saattavat nimittäin liipata liian läheltä jotain kovin ahdistavaa affektia sisimmässämme, jotta tietoisuus pystyisi niistä 'vapaasti nauttimaan'.
*
'Anna Karenina' on loistava romaani. Balzac ei yllä samaan. Flaubertin 'Madame Bovary' sen sijaan pääsee aika lähelle.
Kareninasta en sano mitään. En osaa. Se on varmaan ainoa rakkausromaani, jonka jaksoin lukea loppuun. Mutta kuokka puhuttelee: tämä maailma on mennyt kertakäytöiseski. Joskus tuntuu siltä, että mekin, kuokkien käyttäjät, olemme kertakäyttöisiä. Puhun siis niin kuin miehenä. Jussina? No, mutta Starkista en siis osta mitään. Hieno antimainos.
Lähetä kommentti