lauantaina, toukokuuta 12, 2007

Campia Mannerheimintiellä

Valokuvatorstain tämän viikon teema on camp..

Tälläisen pyörillä kulkevan jättivaginan näin tänään Mannerheimintiellä Vanhan ylioppilastalon kulmalla. Siellä oli karnevaalitunnelmaa kuin vappuna. Johtuneekohan Euroviisuista, jotka ovat campia huipussaan.

Wikipedian mukaan Campiksi kutsutaan erilaisia populaarikulttuurin ilmiöitä, jotka ovat suosittuja nimenomaan siksi, että ne ovat mauttomia, kummallisia, yliampuvia ja räikeitä

16 kommenttia:

dahl kirjoitti...

Niin, tämähän on yksi työ Kuvataideakatemian opiskelijoiden loppunäyttelystä, joka on esillä Lasipalatsissa. En nyt muista taiteilijan nimeä, enkä suoraan sanoen ole hirveän innostunut tuosta teoksestakaan.. Hauskahan se on, mutta vain vähän aikaa.

Celia kirjoitti...

Campiapa hyvinkin.

helanes kirjoitti...

Onko se edes hauska, edes hetken? Mutta camppia se kyllä on.

dahl kirjoitti...

Voi olla ettei ole edes hauska. Ei ainakaan, jos ajattelee feministisestä näkökulmasta.

Tuskinpa ideanakaan kovin uusi.

dahl kirjoitti...

joo, ja nämä ovat siis esillä Tennispalatsin museossa, eivät Lasipalatsissa.

Kirsi kirjoitti...

Hyvä osuma aiheesta.

Komposti kirjoitti...

Ohoh, onpas siellä mielenkiintoista!

Arto Virtanen kirjoitti...

Sehän tuo mieleen sen Gustave Courbetin maalauksen Maailman synty, joka tosin on paljon kauniimpi, aistillisempikin. Tai sitten se muistuttaa joitakin Laila Pullisen räjäyttämällä aikaansaatuja pronssiveistoksia.

Vaginoita vastaan minulla ei ole mitään, mutta camp on aina ollut minulle kutakuinkin yhtä hankalaa nieltävää kuin raskas rock, siis heavy metal, death metal jne.

Leonoora kirjoitti...

Taide ja intiimi-anatomia samassa paketissa. Tehokasta informatiota!

Obeesia kirjoitti...

Campia? Kyllä.
Hauska? Ei todellakaan. Ei edes vähän aikaa.

Ripsa kirjoitti...

Mutta onkos teistä kukaan ollut koskaan Tukholman Moderna Museetin HON-"tilataideteoksen", sisällä?

Sinnehän mentiin sisälle sieltä jalkovälistä ja sisällä oli vaikka mitä.

Minä en nyt yhtään muista minä vuonna Hon tehtiin, mutta vissiin 60-luvun puolivälissä, koska olin silloin Stokiksessa joka kesä kesätöissä.

Hon ei missään nimessä ollut campiä. Sitä ei oikein voinut karsinoita mihkään. Mutta se oli pirun hauska!

Anita Konkka kirjoitti...

Varmaan monen miehen unelma päästä sinne sisään.

Amerikanenglannin slangisanakirjan mukaan camp on 1) homoseksuaalinen mies 2) homon naismainen käyttäytyminen 3) liioiteltu, keinotekoinen, mauton, tökerö kulttuuriaines 4) to take someone into camp = voittaa musertavasti, hakata
II v 1) käyttäytyä naismaisesti 2) käyttäytyä huvittavalla tavalla teennäisesti

Arto Virtanen kirjoitti...

Se Moderna Museetin Hon oli Troijan puuhevosen matriarkaalinen mukaelma, veistoksena tai esineenä ainakin ulkoa päin niin kaavamaiseksi pelkistetty, ettei varmaan loukkaa kenenkään herkkää makua: niiden reidenpökkelöiden välissä oleva aukko muistutti enemmän jotain hollituvan oviaukkoa kuin mitään rohkeampaa.

Minusta tuon Helsingin keskustassa olevan naturalistisen veistoksen viesti on tympeä: kaikki on sallittua, mikään ei enää säväytä.

Muistan, kuinka 10 - 12 -vuotiaana olin sillä tavalla perverssi, että varastin divarista pornolehtiä (sujautin sarjakuvalehtien sisälle), kun en kehdannut ostaa. Divarinpitäjä nimittäin luotti minuun niin täysin, että minun ei tarvinnut edes niitä lehtiä ojentaa hänelle tiskin yli, vaan näytin vain, kuinka monta niitä oli. Ne olivat nykymittapuun mukaan järkyttävän kesyjä lehtiä, tämän päivän alusvaatemainoksetkin ovat rivompia. Minulle kertyi niitä melkoinen pino käytöstä poistetun osittain hajonneen koululaukkuni pohjalle. Laukun olin jemmannut yhteen komeron nurkkaan. Isä sen sieltä löysi etsiessään sopivaa saunakassia, ja näytti tietysti äidille. Häneltä sain kuulla, että minulla oli likainen mielikuvitus ja että olin muutenkin ikäisekseni kovin sairas.

Nykyään olen sairas, kun en pidä tämän päivän indifferentistä seksuaalikulttuurista: lapsille luodaan aika rankka aikuisuus, kun he näkevät pieninä liikaa, eivätkä oikeaan aikaan pysty kaiken roinan seasta tunnistamaan omaa sukupuolista identiteettiään. Parinkymmenen vuoden kuluttua ei enää puhuta kahdesta, kolmesta tai kuudesta sukupuolesta vaan viidestäkymmenestä. Sen moninaisuuden keskellä ihminen tuskin pystyy löytämään itselleen partneria suoraan lähestymällä. Todennäköisesti silloin pääsee oikealle kulkureitille, kun täyttää internetissä tarkoitusta varten suunnitellun monisivuisen kaavakkeen, jonka pelkästä kuvailusta Erno Paasilinna olisi saanut hyvän satiirinaiheen.

Anitak kirjoitti...

Pitäisi varmaankin lukea Susan Sontagin essee Muistiinpanoja campista, se sisältyy kokoelmaan Against Interpretation. Camp liittyy gay-kulttuuriin Yhdysvalloissa. Olisikohan Mannerheimintien vaaleanpunainen vagina ollut protesti? Ainakin se herätti huomiota.

Wikipediassa, katso Susan Sontag, Notes on camp, on muutamia Sontagin teeseja campista.

Sedis kirjoitti...

1970-luvulla se olisi ollut mahdollista vain esipunkkina. 1980-luvun alussa se olisi ollut radikalismia. Vieläpä feminististä. 1990-luvulla se olisi ollut passé. 2000-luvulla - no joo. Retroa?

Henkka kirjoitti...

Asiassa on toinenkin puoli. Kävin viime viikolla Tennispalatsissa tutustamassa teokseen. Ensinhän se on aivan järkyttävä - mittasuhteet tekee sen yhtäaikaa rivoksi ja hilpeyttä herättäväksi. Aikamme vitsailtuamme kaverin kanssa ryömimme sisään, yksi kerrallaan, tämä oli sallittua kunhan jätti kengät ulkopuolella.

Sisällä rivous hävisi, oli lämmin ja mukava tunne, äänet ja valo jäivät ulkopuolella ja tuli turvallinen pesäfiilis. Ulostulossa oli jo vähän uudestisyntyneen makua.

Teos oli sekä kokemus että antoi ajattelmista, siksi ei turha.