Valokuvatorstain 16. teema: Uoma. (Klikkaa kuva isommaksi)
Vanha uoma on Rhodoksella, jonka Kirjailija- ja kääntäjäkeskuksessa vietin ystävän kanssa kuusi viikkoa joulu-tammikuussa kahdeksan vuotta sitten. Saarella oli hiljaista siihen aikaan vuodesta, turisteja ei ollut, ja paikalliset asukkaat olivat ystävällisiä. Kumpikin aloitti saarella romaanin, ystävä sai romaaninsa valmiiksi myöhemmin, minun romaanini on edelleen keskeneräinen.
Luin saarella kreikkalaista mytologiaa. Matkapäiväkirjastani löytyi seuraava tarina, mutta ei merkintään lähteestä. Se oli ehkä Ovidiuksen Metamorfooseja.
Luomismyytti eli Kuinka maailma syntyi
Alussa oli kaaos. Se oli tyhjä kuin valkoinen seinä silmieni edessä. Sitten tyhjyydestä ilmestyi nainen. Hänen nimensä oli Euronyme. Se merkitsee Avaraa Vaeltajaa. Euronome halusi tanssia, mutta ei löytänyt tyhjyydestä mitään mihin olisi laskenut jalkansa. Hän jakoi tyhjyyden taivaaksi ja mereksi ja sitten hän alkoi tanssia meren aalloilla. Hän tanssi kohti etelää ja hänen tanssistaan syntyi tuuli. Hän etsi jotain mistä voisi aloittaa luomisen. Hän pyörähti ympäri ja näki Pohjoistuulen , johon hän tarttui. Pohjoistuulen nimi oli Borea. Hän alkoi hieroa Boreata käsillään.Hän hieroi ja hieroi, ja kas ihmettä, hän sai aikaan suuren käärmeen, jolle hän antoi nimen Ophion. Euronyme tanssi lämpimikseen, sillä pohjoistuuli oli kylmettänyt hänet. Hän tanssi yhä villimmin ja villimmin ja silloin himo syttyi Ophioniin. Se kietoutui hänen jäsentensä ympärille ja paruitui hänen kanssaan. Silloin Boreas hedelmöitti hänet.
Euronyme muuttui kyyhkyseksi. Hän keinui aalloilla ja ajan kuluttua synnytti suuren munan. Hän käski Ophiononin kietoutumaan munan ympärille seitsemän kertaa. Ophion kietoutui. Seitsemännellä kerralla muna halkeisi kahtia. Munasta tuli esiin Euronymen lapset: aurinko, kuu, tähdet, planeetat, maa ja sen puut, kasvit, joet, vuoret ja kaikki elolliset olennot. Euronyme ja Opheon tekivät kodin Parnassos-vuorelle, mutta siellä heille syntyi riita, kun Ophion väitti, että hän on luonut maailman. Euronyme löi mustelmille Ophionin pään, potkaisi tältä hampaan suusta ja ajoi hänet ikuisiksi ajoiksi maanalaiseen luolaan.
Minä veikkaan, että ensimmäinen ihminen syntyi käärmeen hampaasta. Ja siitä pitäen ihmiset ovat puhuneet myrkyllisiä sanoja toisistaan, ja tehneet kaikenlaista pahaa. Ja
Euronymen ja Ophionin riidasta alkaen miehet ja naiset ovat aina riidelleet keskenään
8 kommenttia:
Kaunis tarina, mutta ei ehkä ole Ovidiusta. Olisiko joku versio esikreikkalaisesta luomismyytistä. Jos olet lukenut Robert Graves ia, niin sieltä voisi olla ehkä.
Hei hanhensulka,
Olet oikeassa, se on esikreikkalainen luomismyytti. Tarkastin asian äsken. Robert Gravesin Greek Myths alkaa sillä tarinalla. Minulla on hänen kirjansa hyllyssä. En muista oliko se kirja mukana Rhodoksella. Siellä oli kirjasto jossa kävin lähes joka päivä lukemassa englanninkielisiä käännöksiä. Minua kiinnosti tuo luomismyytti sen takia että Kalevalan luomismyytissa on samoja elementtejä. Lönnrot oli oppinut mies ja tunsi kreikkalaista mytologiaa, mutta tunsivatko myös vienankarjailaiset runonlaulajat niitä? Ehkä niitä runoja ei olekaan luonut kansa, vaan jotkut tuntemattomat runoilijat, ja kansa on säilyttänyt ne muistissaan.
Jaa, enpä usko moiseen. Kalevalanhan ei ole runonlaulajien, vaan Lönnrotin luomus, mutta kyllä varmaan runonlaulajat oppineita olivat, joskin toisella tavalla kuin heitä laulattanut maisteri, joka ei vielä tuolloin ollut edes maisteri. He olivat oppineita, mutta eivät opetettuja, kuten edesm. Paasilinna sanoisi.
Minulla on suomalaiseen perintöön nähden luja usko. Kalevalan jutut ovat Lönnrotin vähän siloittelemia ja yhteensitomia, ikivanhoja "suomalaisia" myyttejä, aina uusille ikäpolville kerrottua, ja uudelleen kerrottuna muuttunutta muistia (tarkoitan suomalaisella tässä samaa kuin englanninkielen "finnic").
Niiden yhteys esikreikkalaisiin myytteihin menee syvältä aikakaivon pohjalta. Eli yhteys pohjautuu ennen idoeurooppalaisten tuloa vallinneeseen kulttuuriin, jonka pohjoista haaraa me edustamme ajassa ja jonka eteläisen haaran myyttejä perivät Balkanille Turkista muuttaneet indoeurooppalaiset helleenit. Ilmattarella ja Ishtarillakin on näinollen yhteistä polkua. Muistetaan, että esi-isämme odottelivat parempia ilmoja jääkauden aikana jossakin Ukrainan aroilla tai sielläpäin (turvallisen metsän kasvuraja lienee kulkenut jossakin Kievin tasolla).
Kalevi Wiik on kirjoitellut asiasta oppineesti, ja tietysti joutunut sekä saamelaisoppineiden että indoeuroopikkojen hampaisiin;)
Jostain siemenestähän kansanrunouskin on itänyt. En sitä kiellä. Lönnrot teki kyllä enemmän kuin pintasilausta. Ei kansanrunoudesta juonellista Kalevalaa löydy. Idea eepoksesta oli Gotlundin. Laulajia olisi ollut muuallakin kuin Lonnrotin keruumailla, mutta hän valitsi paikat sen mukan kuin hallitsi kieltä tai murretta, mutta ehkä hän sai olennaisen. Lönnrot alkoi pitää itseään oikeutettuna editioihinsa, koska alkuperäisteksteistäkin oli toisintoja.
Wiikin kirjoitukset ovat kiehtovia. On hyvä, jos on mahdollisuus erilaisiin mielekkäisiin, rinnakkaisiin tutkimusparadigmoihin.
Tuskinpa kalevalaisiksi sanotut runot ovat tyhjästä siinneet Karjalan salomailla, mutta siellä ne ovat säilyneet ja muokkaantuneet. Vienan Karjalan laulajien juuria on jäljitetty mm. Hailuotoon.
Gravesin Greek Myths -kirjaa ei ole suomennettu. Olisi kyllä syytä suomentaa, niin kiinnostavasti ja asiantuntevasti hän kirjoittaa eurooppalaisen kulttuurin/ mytologian juurista. Ko.teos oli muuten Saarikosken suosikki, johon hän viittaa tuotannossaan, samoin kuin The White Goddes -kirjaan. Se on inspiroiva kirja. Sekin löytyy hyllystäni.
Ripsa, kiinnostavia nuo antamasi tiedot pelasgialaisesta kulttuurista.
a-k.h aikojen alussa opiskelin kansnarunoutta Matti Kuusen johdolla. Hämäräati muistan, että puhetta oli Kalevalan läntisistä juurista.
Asian vierestä sen verran, että http://jokisipila.blogspot.com saattaisi kiinnostaa.
Gotlund keräili Ruotsin suomalaismetsissä tallustellessaan ja lapsia tehdessään savolaiskaskeajilta yhtä ja toista muun värikkään toimensa ohessa, mikäli hänen muistelmiinsa on luottaminen.
Puhdasoppisuuden kirkonmiehet halusivat kitkeä suomalaiskansasta kaiken pakanallisuuden, mihin kuului kansanrunouskin, mutta onneksi kaikki ei sentään mennyt maanrakoon. Lönnrotinkin viritelmän lopussa voittoisa kristinusko antaa hatkat paluustaan jupisevalle Väinämöiselle.
Eräät meikäläiset teosofipiirit lukevat Kalevalaa kuin Raamattua.
Kiinnostavia juttuja nämä vanhat asiat.
Kalevi Wiik on tietysti julkaissut Eurooppalaisten juuret ja Suomalaisten juuret.
Lisäksi voin suositella, ellette jo ole lukeneet:
Marija Gimbutas:
The Goddesses and Gods of Old Europe,
The Language of the Goddess, ja
The Civilization of the Goddess
Colin Renfew, Before Civilization
Luigi Luca Cavalli-Sforza: Genes, Peoples and Languages (osaksi erilaisia tulkintoja kuin Wiikillä)
Erityisesti Gimbutas kannattaa ajatusta Maaäiti-jumaluudesta, jota meidän tarustossamme edustavat tietysti Ilmatar mutta osaksi ehkä myös Pohjan Akka (miehisesti muutettuna akaksi jumalattaresta;)
Muuten Dionysos ei ole myöskään kreikkalainen jumala alunperin. Hän on jostakin tuntemattomasta alkukodista, nimi tarkoittanee jumalaa Nysistä (ei tiedetä missä olisi Nysi ollut) tai jotain sellaista ja on alunperin härkäjumala, hedelmällisyyteen liittyvä siis.
Çatal Hüyük'istä (Turkin Kolyan tasangolla) on tälläisia härkätoteemeita paljon, joten ehkä Dionysoksenkin juuret ovat jossakin siellä Mustanmeren tienoilla. Sekä pohjois- että eteläpuolella niin kuin Maaäiti-jumalakin lienee asustanut. Meidän Lemminkäisemme saattaa olla Dionysokselle sukua. Mistäpä sen tietää:)
Apropos, Mustameri, sehän täyttyi mereksi sisäjärvestä joskus 5500 BCE kun Bosborin salmi murtui Välimerestä. Vesi muuttui suolaiseksi ja pinta nousi lähes 200 metriä. JOten siellä saattaa olla hukkuneena vedenpaisumuskertomusten aloittajien entisiä asuinsijoja. Tosin saattaa niiden tarinoiden lähtökohtia olla lähempänä jääkauden vesien sulamistakin, 10,000 vuotta sitten. Paljon silloin on vettä liikkunut.
Lähetä kommentti