Sivistys kävi täällä

Kävin Helsingin kirjamessuilla, joiden tunnuslause tänä vuonna on tuo otsikon lause. Se pani miettimän, missä se sivistys kävi, ja miksei se jäänyt sinne missä se kävi. Här var det bildning! Imperfekti kuulostaa minun korvaani lopulliselta aikamuodolta. Sivistys on ollutta ja mennyttä?! Minulta jäi tänään kuulematta, mitä mieltä Matti Klinge, Jukka Sarjala ja Juhani Niemi olivat kysymyksestä: Onko sivistys perinnöllistä? He puhuivat aiheesta aamupäivällä, mikä on parasta työaikaani. Sitä en uhraa sivistykselle. Eilen olisi ollut kiinnostava keskustelu: Eira Stenberg ja Leif Salmén puhuivat aiheesta: Miksi olemme yhä rasisteja? Mutta sekin keskustelu jäi kuulematta. Lauantain teemana on dekkarit ja sunnuntain scifi, ja nehän kirjallisuuden lajeista viihteen ohella kiinnostavat minua vähiten. Sillä tavoin olen rajoittunut lukija.

Kiertelin messuilla pari tuntia perjantai-iltapäivänä. Ihmisiä ei ollut niin paljon, että olisi tullut ahdistava olo. Muutenkin oli mukavaa, kun ei tarvinnut esiintyä, sillä mikään ei ole niin stressaavaa kuin puhuminen levottomassa ja hälisevässä messutilassa. Mukaani tarttui ilmaisia kortteja ja lehtiä. Hyvä kun kirjamessut järjestetään loppukuusta, jolloin ei ole varaa ostaa kirjoja, rahat riittävät hädin tuskin ruokaan. Kirjailijan ammatissa on se hyvä puoli että messuille pääsee ilmaiseksi, muutenhan sinne ei tulisi mentyä. Yksi kirjamessujen ilmaisista korteista on yllä. Seinäkirjoituksia on ollut todennäköisesti niin kauan kuin sivistystäkin, huolimatta kaupungin virkamiehistä ja Stop töhryille –ynnä muista ryhtiliikkeistä.

Surffailua Blogosfäärissä

Messuilta palattuani kiertelin blogimaailmassa. Anni Heinon Mayday 34°35'S 150°36'E –blogin kautta päädyin Apinalaatikkoon, jota kirjoittavat toimittajat. Siellä oli kirjoitus Diagnoosi: motiivirokko. Kommenttiosastossa keskusteltiin toimittajien tulosta ” Blogosfääriin,” mitä ei ole suosiolla otettu vastaan ko. ”sfäärissä.” Eräs kommentoija muisteli, että aikaisemmin on oltu kollektiivisesti nyreitä kirjailijoita kohtaan.. Minäkin muistan sen ajan. Ei siitä kovin kauan ole. Nyreät tutkailivat kriittisin silmin nettipäiväkirjaani ja huojentuivat, kun huomasivat ettei se nyt niin kovin ihmeellinen ole. Kommenttiosastostta Reetta Meriläinen, Helsingin Sanomien päätoimittaja ja Lasitalon emäntä ilmoittaa että hän bloggaa huvikseen ja vapaa-ajallaan, mikä tietysti herättää ihmetystä, että miksi ihminen joka töikseen kirjoittaa, tekee sitä vapaa-aikanakin. Mutta niinhän minäkin teen. Blogaaminen on paljon hauskempaa kuin rahajuttujen tekeminen.

Apinalaatikosta hyppäsin Apulogiin, jossa kirjailija ja Apu-lehden toimittaja Juha Itkonen kertoo Teksasin matkastaan. Hänen uusin romaaninsa Anna minun rakastaa enemmän sai loistavat arvostelut Hesarissa. Ennustan että se on Finlandia –palkintoehdokas. Sen olisi saanut messuilta 25 eurolla, mutta eipä ollut rahaa ostaa, joten tilasin sen kirjastossa. Olen jonotuslistalla 299. s tilaaja, saan sen ehkä luettavakseni ensi keväänä.

Helsingin Sanomien kulttuuritoimittajat bloggaavat kirjamessuilta. Liitin heidän Kulttuuribloginsa linkkilistaani. Uusi tulokas listalla on myös Linnunradan liftaaja, joka kirjoittaa Laosista.

LITERATURE! - You have a story...oh yes, you do!
You are not quite sure what it is, but it
burns! It burns to be poured onto the page!
Write! Write I say! And thrill us with your
unique view of the world. YOU are your own
inspiration!


What Kind of Novel Should I Write?
brought to you by Quizilla

Sisäpiirin ulkopuolella

Surullinen ja opettavainen tositarina siitä mitä voi tapahtua, kun mies tuntee itsensä sisäpiirien hylkimäksi. Taiteilijatalon kantakapakkaan ilmaantui perjantai-iltana mies haulikon kanssa. Hän oli muuttanut muutama kuukausi sitten tälle rannalle ja ruvennut käymään ravintolassa, mutta kantaporukka oli torjunut hänet syystä jota en tiedä, koska en käy ko. ravintolassa enkä muissakaan ravintoloissa (tiedättehän nörtin joka istuu tietokoneensa ääressä kaiket illat). Kalliissa merinäköalatalossa asuvan valkoihoisen suomalaisen miehen kunnialle oli käynyt, että kantaporukka ei hyväksynyt häntä. Kun mitta viime perjantaina tuli täyteen, hän kävi hakemassa kulman takaa kotoaan haulikon. Paikalla oli onneksi taksisuhari, joka on ammatissaan kouliintunut tulemaan toimeen hankalienkin asiakkaiden kanssa, ja dramaattinen tilanne laukesi puhumalla ennen kuin haulikko laukesi. Ravintolaa piirittäneet poliisit veivät miehen ja aseen mukanaan.

Pinserin meemi

via Kirjailijan häiriöklinikka

• Käy lukemassa neljää sellaista blogia, joissa ei ole käynyt aiemmin (tai ei muista käyneensä)
• Kirjoittaa kommentin kolmeen sellaiseen blogiin, joissa ei yleensä käy kommentoimassa
• Kirjoittaa blogiinsa jutun, jossa linkittää kahteen sellaiseen blogiin, johon sivulla ei ole vielä linkkiä
• Tilaa suosikkeihinsa yhden uuden blogin top100-listan ulkopuolelta
• Levittää tietoa tästä meemistä eteenpäin

Ensimmäinen tehtävä oli helppo. Kävin lukemassa parikymmentä blogia, jota en tavallisesti käy lukemassa. Toinen tehtävä epäonnistui, kynnys vierasiin blogeihin oli liian korkea minunkaltaiselleni introvertille. Kolmas tehtävä. Päätin linkittää Bringdeathcorporationin, koska kirjoittaja näkee unia, on muutaman kuukauden ikäisen vauvan yksinhuoltajaäiti, asuu hometalossa (Toteutan pian ikiaikaisen uhkaukseni muuttaa asumaan nahkakuoppaan siperiaan!!!) ja esittelee bloginsa seuraavin sanoin: ”Joskus jossain, kauan sitten, heräsi muistikuva olennosta. Olennon nimi kiteytyi nopeasti paperille, nopeammin kuin yleensä kestää hyvän nimen keksimisessä. Kului aikaa ja monet asiat naksahtivat kohdalleen, samoin tuo nimi. Jotenkin se naksahti omalle kohdalleni. Ja jotenkin se tuntuu aivan oikealta. ”Toinen johon linkitän, on Rääkyi männikössä yöllä yksinänsä. Kirjoittaja on tekemässä muuttoa. Häntä ahdistaa ja hän miettii saavatko kissat stressikusentareaktion muuton takia. Blogin nimi kiinnitti huomioni.

Sivumennen sanoen nimellä on merkitystä. Sanat on blogin nimenä aika tylsä, Kirjailijan päiväkirja nimenä informoi enemmän blogin sisällöstä. Google-haulla Sanat sai 3 080 000 osumaa. Paljon tulee Google-hakuja Turkista nykyään, onkohan se siellä jokin hävytön sana? Paljon etsitään myös laulujen sanoja: Himin sanoja, Olavi Virran iskelmien sanoja, Nuoruustangon sanoja jne. Muuten, minun japanilainen nimeni on Anita Konkuka ( via Käymälä. Nimensä voi kääntää japaniksi täällä.)

Se neljäs tehtävä. Tilasin suosikkeihini yhden blogin Top 500-listalta, pitemmälle en kärsimättömänä luoteena jaksanut kelata listaa, mikä jo kaduttaa. No niin, kuuliaisena Blogistanin kansalaisena olen nyt levittänyt tietoa Pinserin meemistä.

PS. Tällä aurinkorannikolla tuulee kovaa tänä iltana. Parvekkeen lasit tärisevät ja männyt ikkunan takana huojuvat kuin humalaiset. Meri on niin musta, en näe parvekkeeltani millaisia vaahtopäitä siellä tyrskyää.

PS 2. Tänään on taas ollut haamupäivityksiä. En tiedä mistä ne johtuvat. En ole korjannut kirjoitus- enkä pilkkuvirheitäni.

Sanoi Pinter

Muistiinmerkitty Suomen Kuvalehdestä:

Näytelmänsä Syntymäpäiväjuhlat ensi-illan jälkeen Pinter sai kirjeen katsojalta.

»Tämä kirjoitti, ettei voi täysin ymmärtää näytelmää, jollei kirjailija selitä hänelle, kuka päähenkilö on, mistä tämä on peräisin, ja onko oletettavaa, että tämä on normaali. Pinter vastasi: En voi täysin ymmärtää kirjettänne, jollette selitä, kuka olette, mistä olette peräisin ja onko oletettavaa, että olette normaali.»

Pinterin vastaus huvitti minua suuresti. Artikkelin Pinteristä voi lukea kokonaan täältä.

Kuinka kirjoitan kirjan? pohtii joku joka on tullut tänne Google-haulla (18 000 osumaa). Toivottavasti hän löytää vastauksen kysymykseensä. Täältä sitä vastausta ei löydy. En usko että siihen kysymykseen on olemassakaan mitään yleispätevää vastausta, koska jokainen kirjoittaa tavallaan, ja minun sekava harhapoluille ja umpikujiin eksyvä tapani ei ole sovi kenellekään. Kun kirja lopulta on valmis, ihmettelen miten olen saanut sen aikaan. ”There isn’t any secret. You sit down and start and that’s it. ( Ei ole mitään salaisuutta. Istut aloillesi ja aloitat, siinä se), sanoo Elmore Leonord kirjassa johon on koottu kirjailijoiden ajatuksia kirjoittamisesta. Kirjan nimi on Advice to Writers, toim, Jon Winokur. Toinen neuvo David Wallenchinskylta: ”Älä puhu kenellekään kirjastasi äläkä näytä sitä kenellekään ennen kuin se on valmis, koska silloin hajotat energian joka sinun pitäisi panna kirjaasi” Minun kokemukseni mukaan se on totta. Sitä paitsi jotain muutakin katoaa kuin energiaa, kun puhuu tekeillä olevasta kirjastaan. Niin kävi kun yritin kirjoittaa Äitini tarinaa, puhuin siitä liikaa liian monille ihmisille. Kaksi vuotta kirjoitin kirjoittamistani, kesällä panin sen hyllylle, koska se meni niin pahasti jumiin.

Aiheeseen liittyen: uutuuksien listalta löytyi Kirjaksi –niminen blogi. Käsikirjoitus on kustantajakierroksella ja paniikki on iskenyt. Tuttu tunne. Vaikka kirjoja olisi ilmestynyt jo muutama, niin paniikki tulee aina, kun sen päästää käsistään. Kirjoittaja sanoo itseään harrastajakirjoittajaksi, mutta kaikki ovat alussa harrastajakirjoittajia ennen kuin heistä tulee ammattilaisia noin kahden kolmen kirjan jälkeen.

Natalia Ginzburgin sanoja kirjoittajille Kirjailijan päiväkirjassa ( 24.10.05). Sieltä löytyy myös testi ajattelijoille ← tuossa suora linkki testiin.

Black, but comely

Harvoin, liian harvoin nykyään jokin kirja on niin vaikuttava, että se koskettaa tunteita ja alitajuntaa ja antaa virikkeen unelle. Viime yönä luin loppuun Eira Stenbergin äsken ilmestyneen romaanin Oven takana. Kiehtova kirja, sen afrikkalaiset mysteerit, muodonmuutokset ja enneunet puhuttelivat alitajuntaani, vaikka en ole koskaan käynyt Afrikassa. Mustan miehen lumo säteili uneen,

sai minut tulemaan ulos kellarista ja täyttämään vanhan Polin juhlasalin seinät isokokoisilla öljymaalauksilla, joiden värit vaihtelivat syvän tummanruskeista vaaleanruskeisiin ja muodot olivat kubistisia (unen viittaus Picasson ensimmäiseen kubistiseen teokseen Avignonin naiset, joka oli saanut virikkeensä afrikkalaisesta taiteesta). Eurooppa on näivettynyt henkisesti, mutta Afrikassa henget vielä elävät. Yksi kirjan kertojista on afrikkalainen henki, kaksi kertojaa on ärsyttävän eurooppalaisia rationalisteja, neuroottisia ja syyllisyydentuntoisia, etten sanoisi niuhottajia, jotka pelkäävät kaikkea mitä ei voi järjellä selittää. Kirjan keskushenkilö oli Synnöve, valokuvaaja, joka kokee mustan miehen lumon – kauneuden, joka saa hänet pois tolaltaan. Rationaalinen ystävätär selittää sen johtuvan Stendahl- syndroomasta, ”jossa ihminen saa jonkinlaisen hermoromahduksen liiallisen kauneuden kokemuksesta. Stendahl on jossain yhteydessä kertonut, että kun hän näki Firenzessä renessanssiajan taidetta, hän oli pyörtyä ja mennä sekaisin, niin suuren vaikutuksen nuo taiteteokset tekivät häneen.

Minä olin tietysti ammattikateudesta vihreä, kun Stenberg vaihtoi niin taitavasti näkökulmaa henkilöstä ja antaa hengen puhua. Unen lopussa menin hänen kanssaan syömään ja se on aina hyvä merkki, että syön jonkun kanssa, samoin kuin se että unissa on maalauksia. Sielu kaipaa ja tarvitsee ravintoa, ja mistä muusta se sitä saa kuin hyvästä taiteesta ja kirjallisuudesta.

En tiedä kenen tekemä on yllä oleva veistos. Etsin kuvakokoelmastani mustan miehen kuvaa, mutta en löytänyt. ”Black, but comely” tuli mieleeni kun luin Stenbergin kirjaa. Se on Laulujen laulun englanninkielisestä käännöksestä. Suomenkielisessä Korkeassa Veisussa sanotaan: ”Minä olen musta, mutta ihana.”

PS 1. Olen lisännyt kaksi uutta blogia oikean sivupalkin linkkilistaan, ei näy Ms- Explorerin käyttäjille, joita näyttää olevan valtaosa. Huomasin sen vasta eilen, kun kävin katsomassa miltä Sanat-blogi näyttää Microsoftin -selaimella. En käytä sitä selainta koskaan, siksi että se vetää ns. vakoilu- ja häirikköohjelmia puoleensa, enkä kehota ketään muutakaan käyttämään. Firefox ja Opera ovat parempia selaimia. Linkkalista löytyi, kun vieritin blogin loppuun, siellä se oli – väärässä paikassa. Ne kaksi uutta ovat Jatulintarha ja Filosofin Yöelämää.

PS.2 Hesarilla näyttää olevan jo kahdeksan blogia. Ne ovat Blogilistan tilaajaamääristä päätellen suosittua luettavaa, lukijoita kiinnostavat toimittajat ihmisinä eivätkä vain ”objektiivisen” tiedon suodattajina. Hesarin kirjallisuustoimittajat eivät ole vielä ole leikkiin ryhtyneett, odotan kiihkeästi heidän blogiaan, ja toivon että siellä syntyy yhtä vilkasta kirjallisuuskeskustelua kuin Le Monden kirjallisuusblogissa. Minusta tämä Parnasson päätoimittajan Jarmo Papinniemen blogin pitämisen periaate on hyvä: Toinen tarkoitus on lisätä lehdenteon prosessin läpinäkyvyyttä, kertoa minkälaisia pulmia täällä toimituksessa ratkotaan ja minkälaisin perustein ratkaisuja tehdään.

PS.3 Tästä postauksesta näyttää tulevan pitkä kuin nälkävuosi. Kävin äsken Blogilistan infossa katsomassa omia tietojani ja huomasin uutuuden. Infotiedoissa ilmoitetaan nyt myös viikoittainen kävijämäärä. Se on 76! Mutta eihän se pidä alkuunkaan paikkaansa. Pelkästään päivässä käy yli sata vierailijaa. Sitemeterin kävijälaskurin mukaan tällä viikolla vierailijoita on ollut 731, vaikkei viikko ole vielä lopussa.

Kun bloggaaminen masentaa

Lisäys illalla. Maailmalla on niin paljon masentuneita bloggaajia, että About Blog Depression – pamfletin lataaminen ei onnistunut, kun kaikki masentuneet jonottivat serverille, enkä voi nyt kertoa millaista apua olisi tarjolla. En päässyt myöskään The nonist –blogiin, joten joudun siteeraamaan jmorrisonin kirjoitusta Frailty: Thy Name is Blog ulkomuistista. Hän on kirjoittanut blogia kaksi vuotta. Viime aikoina hän on yhä useammin miettinyt, mikä on bloggaamisen tarkoitus, miksi hän tekee sitä. Se on suunnatonta ajan haaskaamista ja kurimus (vortex) joka ottanut haltuunsa hänen elämänsä. Hän ei tee sitä enää omaksi ilokseen, vaan hänen tekemiseensä vaikuttaa yhteisö, lukijoiden kommentit, linkit, Technorati-kosmos, laskuriraportit jne. Hän ei enää maalaa eikä valokuvaa yhtä paljon kuin kaksi vuotta sitten, ja on alkanut kaivata takaisin juurilleen - konkreettiseen taiteen tekemiseen, sillä siitä jää jäljelle taide-esine, vaikka se ei takaa yleisö, kun taas bloggaaminen takaa yleisön, mutta ei substanssia, sillä ei ole pysyvyyttä kuten konkreettisella taideteoksella.

Minä olen miettinyt samoja asioita kuin jmorrison. Bloggaaminen ja muiden blogien seuraaminen vie yhä enemmän aikaani, kun kaiken aikaa ilmestyy uusia mielenkiintoisia blogeja. Olen pahasti addiktoitunut. Minulla on kaksi blogia! Yhä useammin mietin huolestuneena, että kirjaahan minun pitäisi kirjoittaa, eikä blogata. Bloggaamisen luonnekin on muuttunut, en kirjoita enää omaksi ilokseni kutenlähes neljä vuotta sitten, kun aloitin verkkopäiväkirjan pitämisen. Se muuttui sen jälkeen kun noin puolitoista vuotta sitten asensin sivuilleni laskurit ja liityin Blogilistalle. Rupesin seuraamaan kävijämääriä. Tällä hetkellä Sanat- blogissa on kolme laskuria, jotka kaikki näyttävät erilaisia kävijälukuja. Alituinen suosion mittaaminen on turmellut alkuperäisen kirjoittamisen ilon, jolloin kirjoitin itselleni ja muutamalle harvalle lukijalle, joiden tiesin seuraavan Kirjailijan päiväkirjaa. En usko enää koskaan pääseväni samaan viattomuuden tilaan kuin aloittaessani bloggaamisen, vaikka poistaisin kaikki laskurit ja lakkaisin lukemasta muiden blogeja. Tilannetta on vain pahentanut se, että olen linkittänyt blogin myös Tecnorati-listalle ja avannut kommentointimahdollisuuden. Avaan nettikoneen aamulla ensimmäiseksi katsoakseni, onko tullut yhtään kommenttia, vaikka minun pitäisi avata työkone ja kirjoittaa kirjaa. Todella masentavaa!

Apua löytyy täältä. Sivustolta voi ladata ilmaiseksi yllä olevan pamfletin. En ole ehtinyt vielä perehtyä pamfletin sisältöön. Vinkki löytyi Aamulehden Valo-blogista. Palaan asiaan myöhemmin n( ehkä), kun aikaa on enemmän. The Nonist-blogissa jmorisson pohtii blogi-kriisiään. Taiteilijana hän luo omaksi ilokseen, mutta blogin pitäminen on erilaista. Hänen kirjoituksensa Frailty: Thy Name is Blog voi lukea täältä. Etten masentuisi kokonaan, siirryn nyt toisen koneen ääreen kirjoittamaan jotain muuta kuin blogia.

Perjantai-illan huvit

Lisäys 15.10.05 Pahus, ja anteeksi haamupäivitys. Minun piti tehdä korjaus globaaliseen personaallisuustestitaulukkoon tuolla alempana, kun taulukko meniniin rumasti laitojen ylitse. ja mitä tapahtuikaan! Taulukko ja samantien koko eilinen kirjoitus katosi. Kts. Käymälöitsijän mietelmä alempaa.

Perjantaina 14.10.05

Kävin saunassa ex-naapurini Pellisen kanssa, en hänen fyysisen vaan henkisen olomuotonsa kanssa. Luin lauteilla hänen matkakirjaansa Minä matkustan, aurinko paistaa. Ostin sen tänään kirjaston poistokirjoista yhdellä eurolla. Kansi muovitettu, se hylkii vettä. Siisti kirja muutenkin, yhtään sivua ei puutu, eikä kukaan ole kaatanut punaviiniä tai teetä sen sivuille, en ymmärrä miksi se oli poistettu - ellei pelkästään minun ilokseni. Hän kirjoittaa tavalla, joka inspiroi minua kirjoittamaan. Niinpä saunasta tultuani istuin tietokoneen ääreen ja kirjoitin tunnin, mitä en tavallisesti jaksa tehdä saunan jälkeen. Jos olisin kirjallisuusdiktaattori, antaisin hänelle kaikki tämän maan kirjallisuuspalkinnot sen takia, miten hän irrottelee kielellä. Hän on outo lintu suomalaisessa kirjallisuudessa.

Kirjastoreissulla pyöräilin katsomaan puutarhapalstaani. Siellä kukkivat krassit, kehä- ja auringonkukat. En muista syksyä, jolloin ne olisivat kukkineet vielä lokakuun puolessa välissä. Kun tulin kotiin, lounaan suunnasta nousi tuulenpuuska, joka kaatoi kukkaruukut luhtikäytävältä ja riepoi kelloköynnöksiäni, ja tuulenpuuskan jälkeen tuli sade. Saa nähdä loppuiko pitkä lämmin syksy siihen sateeseen. Kuvassa on syksyn viimeinen auringonkukka, ei täältä vaan Saksan Hinterhofita, kuvannut Herbert Jennerich. Jos minulla olisi digikamera, tai kamera yleensäkin (mutta kun se varastettiin Pietarissa pari vuotta sitten), olisin kuvannut puutarhan krasseja, jotka hehkuivat kellan ja oranssinpunaisina illan harmaassa iltapäivän valaistuksessa.

Tein äsken globaalisen persoonallisuustestin ( via Aika ja minä, Veloena, marginaali). Tulokset eivät imartele persoonaani, mutta laitan ne kuitenkin tänne. Enpä olisi uskonut, että olen niin materialistinen ( 63 %), mystisyyteen taipuva ( 70 %) ja epäintellektuaalinen (23%) kuin mitä testin prosenttiluvut osoittavat. Hm, luvuissa tai sitten minussa täytyy olla jotain vikaa.

Testitulosten taulukko pitäisi olla tässä, mutta kuten sanottu se katosi. Jäljelle jäi yhteenveto tuloksista.

Take Free Advanced Global Personality Test
personality tests by similarminds.com

trait snapshot:

secretive, reclusive, messy, disorganized, introverted, unassertive, rarely worries, dislikes large parties, does not like to fit in, does not need to control others, solitary, ambivalent about chaos, tough, leisurely, does not respect authority, not aggressive, observer, abstract, impractical, dislikes leadership, daydreamer, bizarre, does not make friends easily, not a perfectionist, suspicious, rarely irritated, strong physical instincts, unsympathetic at times, risk taker, submissive, weird, sarcastic, strange

Mietelmä Käymälässä 15.10.05: Persoonallisuustestit alkavat kiinnostaa silloin kun sielu on kadonnut, tai vähintään katoamassa. Tietoisuus vajoaa.

Kirjallista

Harold Pinter sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Tuttu nimi jo opiskeluajoilta, absurdikoksi silloin luonnehdittu. Jotain ” beckettimäistä” hänen silloisissa näytelmissään oli. Hän ei ollut yhteiskunnallinen julistaja tavalla joka oli siihen aikaan (60- ja 70- luvuilla) oli muotia, mikä ei tarkoita etteikö hän olisi yhteiskunnallisesti ajatteleva henkilö. Muistelen hänen ottaneen voimakkaasti kantaa Tony Blairia vastaan Kosovon kriisin aikana 1990-luvun lopulla. Yllä oleva kuva on vuodelta 1964, jolloin hän oli 34-vuotias. Hän on syntynyt Lontoon Hackeneyssa 75 vuotta sitten, Aleksis Kiven päivänä 10.10.1930 juutalaisen räätälin poikana. Vai oliko hänen isänsä suutari? Joka tapauksessa hänellä on samanlainen köyhä käsityöläistausta kuin Aleksis Kivellä. Kuva on peräisin saksalaisesta Kirjallisuuskalenterista, jota selasin tänä aamuna. Ajattelin että mahtaako joukossa olla enää yhtään elävää kirjailijaa, joka voisi olla tämän vuoden Nobelin saaja. Pinter elävien joukossa. Hyvä kun hän sai palkinnon eikä Adonis, jota olen kuunnellut ”livena” Berliinin Potsdamer platzilla, enkä pitänyt hänen mahtipontisesta esiintymisestään ja runoistaan, jotka kuulostivat korvaani pateettisilta. En tiedä millaisia ne olisivat luettuina, kun en ole lukenut. Orhan Pamuk oli minun ennakkosuosikkini, toivottavasti hänen vuoronsa tulee myöhemmin.

Ps. Sediksen blogista voi lukea tarkemmin, mitä kaikkea Pinter on tehnyt.

Uusi Parnasso on ilmestynyt ja päätoimittaja Papiniemen päiväkirjakin on alkanut päivittyä netissä. Ehdin jo poistaa linkin oikean laidan listasta, kun pääsy päiväkirjaan oli ”forbidden.” Palautan linkin listalle. Päätoimittaja on lukenut kauhistuneena uutta Parnassoa – kokonainen sivu Aarne Kinnusen Haanpää –esseestä puuttuu! Minä luin esseen enkä huomannut mitään. Siitä näkee miten tarkkaavainen lukija olen! Esseen kokonaisuudessaan voi lukea täältä.

Turun kirjamessuilla

Olin siellä minäkin ja tapasin kaksi plokkaajaa, tai hienommin sanottuna bloggaajaa, Miia Toivion ja Leevi Lehdon fyysisessä olomuodossaan. Oli siellä Suomentajakin suosikkilistaltani – harvinaisen riehakkaalla tuulella, kuten hän itse sanoo, mutta minä en nähnyt häntä. En nähnyt Ellilän Kirstiäkään, joka markkinoi uutta kirjaansa ja poti messuhulinassa kirjailijan turhautumaa ( flunssankaltaista tuttua ja tavanomaista tautia). Olisin halunnut osallistua Pasolini-seminaariin josta enemmän Risto-Niemi Pynttärin blogissa, mutta Kirjailijaliiton kokous oli samaan aikaan ja se kesti ja kesti. Printtimedia on ollut kokouksesta kumman kiinnostunut, jopa Metrolehdessä, jota luin tänään ei kun eilen ( tällä välin on vuorokausi vaihtunut) metrossa oli, oli uutinen kokouksesta. Ihan asiallinen juttu. Ilta-Sanomat luonnehti otsikossaan kokousta riitaiseksi. No jaa, pahempiakin riitoja on kuultu. Kukaan ei heiluttanut sentään kirvestä, kuten F.E. Sillanpää aikoinaan, isäni kertoman mukaan. Tiedä sitten liioitteliko hän. Kokouksen jälkeen jäi vain puoli tuntia aikaa tutustua messuihin. Rahat säästyivät, kun en ehtinyt ostaa kirjoja. Olisivat ne säsätyneet muutenkin, koska messualueen ainoa pankkiautomaatti ei toiminut. Lainasin kollegalta 10 euroa, että sain kahvia ja uusimman Tuli & Savu –lehden numeron.

Yllä oleva Denis Boissierin kuva on Pariisin runomessuilta, joilla esiinnyin viisi vuotta sitten, vaikken mikään runoilija olekaan. Luin pätkän Hullun taivaassa -kirjasta suomeksi ja ranskalainen näyttelijä ( muistaakseni hän oli näyttelijä) luki pitemmän pätkän ranskaksi, eikä kukaan kuunnellut. Esiintyminen oli messualueen ulkoilmaravintolan lavalla. Ihmiset seurustelivat keskenään ja söivät, lautaset kilisivät ja kolisivat ja minun oloni oli vähintäänkin yhtä turhautunut kuin Ellilän Kirstillä.

Millaisia unia veljekset näkivät?

Tänään Aleksis Kiven päivänä ajattelin Seitsemän veljeksen unia. Romaanin alussa Juhani näkee veljesten kosioretkeä edeltävänä yönä unta seitsemästä kananmunasta. Kukko ja kana kuolivat ja sitten: tulivat, kärpät, rotat ja hiiret ja kierittelivät, kolistelivat ja kalistelivat munia, jotka pian särkyivät, ja pienimmästä munasta lemahti kovin karvas haisu. Simeoni, tuo uskon riivaama mies, tulkitsi rottien ja hiirien merkitsevän veljesten syntisiä himoja ja maailman hekkumaa. Uni ennakoi myttyyn mennyttä kosioretkeä. Venla antoi rukkaset ja toiveet särkyivät. Muttei kaikki ole niin toivotonta kuin miltä näyttää. Hänen unensa lopussa veljekset tekevät rikki menneistä munista munakokkelia, jota he syövät mieluisasti ja antavat myös naapureilleen.

Unet ovat näkijöidensä kaltaisia. Lauri näkee unta, että jossa hän muuttuu mäyräksi ja katselee honganlatvasta veljiensä lyövän nummelle levitettyjen veristen häränvuotien päällä kiekkoa punakantisella aapiskirjalla. Rovasti vimmastuu veljeksille, kiroaa ja sadattelee. Ja siitähän nousee tuulenpyörre (taifuuni nykykielellä) joka kieputtaa veljeksiä ilmassa ja rysäyttää maahan sen hongan jonka latvassa Lauri istuu. Vanhan uskomuksen mukaan sadattelu, jopa viheltäminenkin pystyivät nostattamaan tuulenpyörteitä. Suomalaiset kirosanat olivat erityisen tehokkaita. Sen takia suomalaiset merimiehet olivat pelottavia työtovereita, heitä ei pitänyt suututtaa, koska heillä oli taito nostattaa pahoja tuulia.

Uni tekee Lauriin niin voimakkaan vaikutuksen, ettei hän enää osallistu veljesten hummaukseen, vaan käyskentelee yksinään metsissä. Hän kertoo unensa muille veljille vasta sitten kun Simeoni on kertonut oman univisionsa siitä kuinka piru lennättää hänet selässään kuussa olevaan saapasnahkatorniin. Juhani toteaa kuultuaan Laurin ja Simeonin unet: ”Kahdelta haaralta on meitä varoitettu, ja ellemme nyt ota vaarin niin tulta, pikiä ja pieniä kiviä vielä sataa päällemme kuin tapahtui ennen Sodoman ja Gomorran kaupungeille.” Veljekset panevat heti toimeen elämänmuutoksen, he rikkovat viinanpannunsa ja seuraavana aamuna he heräävät varhain ja varustautuvat lähtemään kirkkoon.

Aleksis Kivi ei vieroksunut unia ”akkojen houreina.” Hän oli lukenut mies, tunsi klassikot, ennen kaikkea Shakespearen, jonka näytelmissä esiintyy paljon unennäkijöitä. ( Shakespeare viittaa äytelmissään uniin 150 kertaa). Seitsemän veljeksen kolme unta asettuvat romaanin käännekohtiin ja ennakoivat tulevia tapahtumia. Kivellä oli verraton psykologinen vaisto. Hän kuvasi ennakoivien unien kautta veljesten sisäistä muutosta, joka johtaa ulkonaisiin muutoksiin heidän elämässään.

Haamupäivityksiä

Sanojen nauloilla,
katsokaa-
olen tässä paperilla,
ristiinnaulittuna.

Tämä ei ole haamupäivitys. Tämä on katkelma Majakovskin runosta ja liittyy Pietari-kirjoitukseen Kirjailijan päiväkirjassa.

En tiedä mistä syystä tänään on ollut haamupäivityksiä kello kolmesta lähtien.

Miten persoonameemi liikkuu

Puimurista löytyi mainio hakurobotti ( robotin logo yllä) jota piti heti kokeilla. Valitsin erään hyvin tuntemani nimen ja naputtelin sen lainausmerkkien sisässä hakulaatikkoon. Tulos: Yahoo antoi 1230 osumaa ja Google 753 osumaa. Ajanpuutteen takia en ruvennut tutkimaan hakutuloksia. Pistän Gahoo!Googlen hakulaatikon tuonne oikeaan sivupalkkiin alimmaksi ja käyn joskus myöhemmin tutkimassa hakutulosten suurta poikkeamaa toisistaan.

Puimuria kehuakseni sieltä sieltä lähti liikkeellee viime toukokuun lopussa jungilainen persoonallisuustyyppitesti. Tein testin ja esittelin sen 24.5. Kirjailijan päiväkirjassa (Myers Brigs tyyppi-indikaattori). Arvelin, että kirjoittajien perustyyppi on introvertti, samoin kuin niiden jotka viihtyvät virtuaalimaailmassa. Sedis, tutkija kun on, ryhtyi tutkimaan asiaa ja tuli saamiensa vastausten perusteella, että introvertteja on "Blogistanissa" normaalijakaumaa enemmän.

Sun äitis perusti syksyllä BlogipersoonaBlogin Sediksen tutkimuksen innostamana. Sieltä löytyy persoonallisuustyyppien kuvaukset ja testit englanniksi ja suomeksi. Siellä voi käydä testaamassa oman persoonansa ja ilmoittaa sen tyyppilistalle. Testasin itseni uudelleen. Suomenkielisen testin tulos oli sama kuin keväälläkin INFP. Luotan suomenkieleen enemmän. Luetun ymmärtäminen on englanninkielellä tuottaa enemmän vääriä tuloksia. Englanninkielisen testin mukaan olen INFJ. En ole järjestelmällinen. Sen näkee vilkaisemalla kirjahyllyjäni , kirjoituspöydän laatikoita, vaate- ja astiakaappeja. Niissä vallitsee ikuinen sekasorto. Täytyykin tästä siirtyä Blogipersoonablogiin vaihtamaan tyyppiluokkaa.

Parnasson blogisuosikit

Parnassossa puhaltavat uudet tuulet. Lehden päätoimittaja kirjoittaa nettipäiväkirjaa, joka ilmestyy harvakseen. Parnasson linkkilista löytyy täältä. Pyöräilin iltapäivällä Itäkeskukseen katsomaan olisiko Parnasson uusin numero tullut myyntiin. Ei ollut. Lankesin shoppailemaan. Ostin UFF:sta hameen ja upean ruskanvärisen angoravillapuseron. Uusiin syysvarusteisiin kului rahaa 17 euroa.

Edit: Myöhemmin illalla. Parnasson blogi ei ole vielä valmis. Kts. päätoimittajan kommentti tämän postauksen kommenttiosastosta.

***

Naisten huumorista kehittynyt kipakka mielipiteidenvaihto Ikkuna-Blogissa. Piti minunkin käydä siellä hämmentämässä soppaa. Teen Räsäset eli nostan oman mielipiteeni tänne. Kirjoitin Ikkuna-Iinekselle äsken: Ehdit viheltää keskustelun poikki, ennen kuin minä ehdin mukaan. Eivät naiskirjoittajat nyt niin huumorintajuttomia ja tylsiä kirjoittajia ole kuin sinä sanot. Kirjallisuudesta heitä löytyy Maria Jotunista alkaen Kirsi Kunnakseen, Tove Janssoniin ja nuorempiin Merja Virolaiseen ja Henrietta Ringbomiin jotka esiintyivät viime viikolla Runoraadissa. Eeva-Liisa Mannerkin kirjoitti humoristisia kissarunoja. Naishuumori on sisäistyneempää ja itseironisempaa kuin mieshuumori, siksi sitä on vaikeampaa havaita. Ai niin, olenhan minäkin kirjoittanut kirjoja jotka on luokiteltu humoristisiksi, Hullun taivaassa on niistä tunnetuin. Kukapa kissan hännän nostaa ... jne.

PS. Uusi blogi Marian studio sisältää kommentteja kirjallisuudesta, kirjoittamisesta ja tilkkutaiteesta. Suomentaja huomioita –blogissa on kiinnostava kirjoitus Dubravka Ugrešićin
englanniksi äsken ilmestyneestä romaanista Ministry of Pain (Kivun ministeriö). Toivottavasti kirja ilmestyy myös suomeksi. Ugrešić on tutustumisenarvoinen nykykirjailija. Olen tavannut hänet viisi vuotta sitten suurella Euroopan kiertueella ja lukenut esseensä Thank you for not reading joka on julkaistu.netissä. Linkki löytyi Risto-Niemi Pynttärin blogista Kun kirjoitan, mutta olen hukannut sen linkin.

Lisäys 5.10. 05

Kari Klemelän lähettämät linkit sivustoille, joilla voi käydä tutustumassa Dubravkaan.

Tässä katkelma romaanista Ministry of Pain:

http://www.wordswithoutborders.org/article.php?lab=Ministry

Pari lukua esseekokoelmasta Thank You For Not Reading:

http://www.centerforbookculture.org/context/no13/ugresic.html

Laajat esittelyt samasta kirjasta:

http://www.playbackstl.com/Current/SH/thankyou.htm

http://www.complete-review.com/reviews/ugresicd/thankyou.htm

http://esposito.typepad.com/con_read/2005/05/thank_you_for_n.html

Mitä muistiin jää

Sunnuntai-iltana katsoin YLEn digikanavilta kaksi elokuvaa , jotka olen nähnyt kaukaisessa nuoruudessani. Toinen oli japanilainen Ugetsu monogatari – Kalpean kuun tarinoita ( kuva yllä) ja toinen amerikkalainen James Dean –elokuva Jättiläinen. Näin molemmat elokuvat teini-ikäisenä. Kalpean kuun tarinat oli ensimmäinen näkemäni japanilainen elokuva. Minua hämmästytti miten monta kohtausta muistin tuosta elokuvasta, kun taas Jättiläisestä oli jäänyt muistiin vain yksi kohtaus. Siinä isä (Rock Hudson) pakotti neljävuotiaan poikansa ratsastamaan ponilla, ja poika parkui täyttä kurkkua pelosta. Isä pettyi poikaansa, kun tämä ei ollut tullut häneen. Ilmeisesti kohtaus oli vedonnut tunteisiini, koska muistin sen. Elokuvan tarina ja kuvakerronta oli tavanomaista, epäpersoonallista Hollywood-tuotantoa, sitä mitä olin nähnyt lapsesta asti todella paljon. Mutta Kenji Mizoguchin kuvakieli erilaista. Se oli unenomaisen outoa. Elokuvan tarina unohtui, mutta kuvat säilyivät, koska ne puhuttelivat alitajuntaa. Ei elämästä ja elokuvista jää muistiin muutakuin se mikä koskettaa tunteita tai poikkeaa jollain tavoin tavanomaisuudesta. James Dean ei koskettanut minun tunteinani, vaikka olikin idoli siihen aikaan kun olin nuori. Minä ihailin Marlon Brandoa siihen aikaan. Noissa 50-luvun kapinallisnäyttelijöissä oli aika paljon samaa. He olivat New Yorkin Actors- studion kasvatteja. Heidän ruumiinkielensä: eleensä ja ilmeensä, maneerinsa olivat samankaltaisia. Jopa äänikin. Jättiläisessä vanhaa öljypohattaa esittävä 24-vuotias James Dean puhui kuin Marlon Brando parikymmentä vuotta myöhemmin elokuvassa Kummisetä.

PS. Kääntäjän päiväkirja on muuttanut nimensä. Se on nyt Suomentajan huomioita. Timbuktulaiset ovat lähteneet itään ja jättäneet Mr Bonesin ties minne. Heidät löytää blogista Kaveri Kazakstaniin. Ja Kirjailijan päiväkirjaa on päivitetty sunnuntaina dada-runolla: Lause on armoton ja osuva.

Suomalaisen sielun kuva?

Joukko miehiä ahdistaa seipäin, miekoin ja kirvein punatukkaista naishirviötä. Mistä on kysymys? Taistelevatko he irti kauhean äidin vallasta. Väinämöinen näyttää kyllä aika vanhalta, hänen olisi pitänyt irrottautua äidistä aika päiviä sitten. Louhi, kuvan nainen, tarjosi hänelle kumppanuutta, saunotti, syötti, juotti ja pyysi häntä jäämään Pohjolaan, mutta tarjous ei hänelle kelvannut. Hän kaipasi kotiin. Vastaavassa tilanteessa kreikkalaisen mytologian sankari Odysseus meni Kirken, noitanaisen sänkyyn, ja viihtyi siellä niin hyvin, että ei poistunut Kirken saarelta vuoteen( Saarikosken Homeros- käännöksen mukaan). Todennäköisesti hän viipyi siellä pitempään, koska Kirke synnytti hänelle kolme poikaa. Odysseukseen verrattuna Väinämöinen ei ole eroottinen mies, eivätkä sitä ole muutkaan Kalevalan miehet, ei edes Lemminkäinen, suomalainen Don Juan, joka ei pysty kiintymään yhteenkään naiseen, äidissään kun on kiinni.

Tuo Akseli Gallén –Kallelan kuva tuli mieleeni, kun luin eilen Lentävästä juustosta kirjoituksen Nörtit vastaan kärsivä mies, jossa kirjoittaja vertaa amerikkalaista ja suomalaista mieskirjallisuutta. Hän kirjoittaa: ”En tiedä mitään niin ilotonta ja masentavaa aihetta meikäläisessä kirjallisuudessa kuin rakkauskokemukset. Sitä voi kukin kontrastoida mielessään siihen tietoon ja voimakkaisiin positiivisiin kokemuksiin, jotka evoluutio on ohjelmoinut aivoihimme suvunjatkamista edistämään. Jos se on kaikkein kurjinta, voi hyvin päätellä, että jokin on iskenyt näppinsä pariutumiskäyttäytymiseen ja että jokin vetää utiliteettia roppakaupalla välistä kun käyttäjä näkyy saavan siitä vain rippuset jos mitään.”

Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Ainia poikkeus mieskirjallissuudessa taitaa olla Esko Raennon romaani Rakkaus. Muuta ei tule mieleeni tällä hetkellä. Suomessa on epämiehekästä kirjoittaa eroottisesta rakkaudesta positiivisena kokemuksena, kuten Raento kirjoitti. Hänen kirjansa oli niin epäsuomalainen, ettei se koskettanut kollektiivista tajuntaa, eikä kirjasta tullut menekkiteosta.

Vaikeata tuo pariutumiskäyttäminen oli jo Kalevalassa, sehän on täynnä miesten myttyyn menneitä kosiohankkeita, ainoa joka onnistuu saamaan naisen rakkauden on insinöörismies Ilmarinen, mutta sitten hän menettää naisensa ikävällä tavalla. Kalevalan miehet ovat arkkityyppejä, ne heijastavat suomalaista miessielua , amerikkalaisuus on vain vaahtoa pinnalla. Suomalaisen kirjallisuuden kolme peruspilaria: Kalevala, Seitsemän veljestä ja Tuntematon sotilas ( hyviä kirkoja kaikki) ovat miesyhteisöllisyyden kuvauksia, ja heijastavat suomalaisen kulttuurin syvärakenteista, jotka muuttuvat hyvin hitaasti. Raskas huokaus. Miksi pitikin syntyä suomalaiseksi naiseksi? Ja ruveta kaiken kurjuuden lisäksi suomalaiseksi naiskirjailijaksi!.

Jottei mieliala painuisi liian alas, niin tässä iSuomalainen sielun kuva sellaisena kuin sen Leevi Lehdon kehittelemä Googlen runogeneraattori esittää:

Minihame ja laajakulma - suomalaisen
muotivalokuvan teemoja ... ovat valmistaneet
ohjelman Puiden kansaa, joka kertoo metsästä suomalaisen
sielun majana. ...
-
kysymyksiin sekä annetaan laaja-alainen kuva
kirjailijan elämästä ja työstä.
Rakasta, kärsi ja unhoita - Toivo Kärki suomalaisen
sielun soittajana ...
-
-
olivat kuitenkin vain kalpea kuva
niiden karmeuksien koko kirjosta ... Tämä on
suomalainen periaate, suomalaisen
sielun. perivoima. ...

Olavi Virta voidaan lukea suomalaisen
kulttuurin hienoimpiin nimiin ja joukkoon,
Estrellita, Poika varjoiselta kujalta jne. ovat suomalaisen
sielun ...

Voisi kuvitella, että
suomalaisen sielun
suhdetta suohon määrittää ennen muuta kalevalainen suon ...
-
Virhe on suomalaisen
henkisyyden, suomalaisen
sielun, herkkyyden, alas- ja
keskitysleireilleajo ... Nyt hän vasta huomasi, että kuun kuva
on tullut järveen. ...

Lyhensin Google-runoa lopusta. Kokeilin myös millainen sielun kuvasta tulee kupletin muodossa. Kupletista tuli niin monisäkeistöinen, että laitan tähän näytteeksi vain pari säkeistöä, jotka miellyttivät minua erityisesti.

Mikä on kirjailija
viraston kehukaappiin nähtäväksi.

metritavaraa (Saksassa markka per
vaikeus. sivu 9. 14.00-14.50. Oliver

PS. Jos on tylsä päivä, eikä huvita tehdä töitä, leikkikää runogeneraattorilla. Se on hauska peli.