torstaina, kesäkuuta 02, 2011

Jo joutui armas aika - siilillekin

Puutarhakutsujen  kuokkavieras nautiskelee   pöydän antimista.  Siikaa on sillä suussa.




Ja kauniisti  koristi kukkanen  puutarhakutsuja   tänään Tapanilassa. 

Valokuvatorstain  210.  aihe   on  Suvivirsi.

lauantaina, toukokuuta 28, 2011

Villa Furumo palaa


  
Kun pyöräilin   puolen päivän jälkeen kirjastoon,   savusukeltajat olivat menossa  taloon.  Pihan reunalla  kyyhötti  huopiin kääriytyneinä muutama    nuori  Villa Furumon kommuunin asukas. Kun  palasin  kirjastosta,  muuan  paloa katsellut   mies kertoi, että  talosta  on  löydetty  kuollut mies eikä vielä  tiedetä onko  kuolleita enemmän.

 Kuvasin  Villa Furumoa pari vuotta  sitten  ja kirjoitin siitä   tähän blogiin  otsikolla  Kaikki ovat lähteneet.  Silloin  talo oli autio.   Se oli harvoja   Vuosaaren jäljelle jääneitä   vanhoja puuhuviloita, rakennettu  vuonna 1905 ja kuulunut Donnerin suvulle.    Kun kävin  kuvaamassa huvilaa pari vuotta sitten,  ajattelin  että surullista kun   vanhojen   huviloiden annetaan rapistua.  Vielä surullisempaa että niiden annetaan palaa.

Lisäys illalla.  Villa Furumo ei pala enää.  


Päivällä  palomestari sanoi, että annetaan talon  palaa loppuun asti.  Illalla   palo oli loppunut ja  seinät   pystyssä.  Jälkisammutusporukka oli paikalla ja talon katolta  kuului moottorisahan pärinä.  Mahtaako omistajalla  olla enää motiivia  entisöidä huvilaa ja riittävätkö vakuutusrahat?  Toivottavasti  talon nuoret asukkaat saavat kriisiapua.  Heille on  rankka kokemus  menettää  asuintoveri ja koti. 

Ikävien  tapahtumien viikko Aurinkolahdessa.  Minut  yritettiin ryöstää  tiistai-iltana kotitalon rapussa.   Teinikäinen  tavallisen näköinen suomalaispoika kampitti minut  maahan hissin edessä ja   vaati: "Laukku tänne!"  Sanoin, että enkä anna. Poika sanoi: "Mä potkasen." Sanoin: Älä viitsi potkaista."   Se oli ratkaiseva hetki. Poika epäröi sekunnin murto-osan ja potkaisi, mutta ei  ei niin lujaa, että taju olisi lentänyt kankaalle. Rupesin kirkumaan täydellä volyymilla. Poika  säikähti ääntä ja pötki pakoon.  Jos  kimppuun olisi hyökännyt kaksi tai kolme, en olisi selvinnyt  tilanteesta  säikähdyksellä ja kuhmulla päässä, vaan olisin menettänyt laukkuni.  




torstaina, toukokuuta 19, 2011

Aurinko laski

Valokuvatorstain  208. aihe on sitaatti  Merja Otavan kirjasta Priska. Pitkähkö  sitaatti  alkaa lauseella: Aurinko laski.  Ja  päättyy lauseeseen: Laaja hiekkaranta oli hiljainen.  Kuvan hiekkaranta ei tosin ole kovin laaja.  

maanantaina, toukokuuta 16, 2011

Kansanvaellus

Urheiluhullu kansa  vaeltaa  Espalla  Leijonien    voitonjuhlaan.  Minä kuljin vastavirtaan ja   ajattelin  että  olispa  väki  joskus yhtä innoissaan   kirjallisuudesta ja taiteesta kuin lätkästä.     Mutta kun ei.   Synnynnäinen snobi, kulttuurikodin kasvatti, minkäs minä sille mahdan.  Syntymistään  aikaan ja paikkaan ei voi valita, kai.

sunnuntaina, toukokuuta 08, 2011

Minun äitini

Anja Konkka. Taiteilija ja hänen kissansa (pienoisfresko)


Äiti ja minä.


Muistan kun nämä kuvat otettiin. Olin kolmetoistavuotias.   Eeva-lehden tomittaja  ja valokuvaaja  tulivat  meille kotiin.  Minut patistettiin lastenhuoneeseen kirjoittamaan juttua äidistäni.  Yritin  karata  ystäväni Kaarinan kanssa  ulos, mutta äiti  "lassosi äänenvoimalla" minut takaisin kirjoitustöihin, kuten kuvatekstissä  luki.    Jutusta  tuli tällainen: 


Minun  äitini
Minulla ei ole mitään sitä vastaan että äiti on taiteilija. Pikemminkin päinvastoin. Siitäkin huolimatta että hän on hiukan omituinen niin kuin taiteilijat yleensä. Tämän syksyn hän on käyttänyt freskojen laittamiseen (tai miksi sitä nyt sanotaan).Ruoankin laitto on jäänyt heikolle tolalle. Mutta viis pikkuseikoista. Niin äitikin aina sanoo, kun kysymme onko ruoka jo valmista. Silloin kun sää ei ole otollinen maalaamiselle, koettaa äiti kasvattaa meitä kolmea villiä lasta Hän selittää tarmokkaasti, miten tärkeätä on käsien pesu ennen ruokaan kajoamista. Välillä hän tuskailee meidän ilmeistä oppimattomuuttamme. Mutta mehän olemme unohtaneet autuaallisesti kaikki hyvät neuvot ja opastukset hänen istuessaan huoneessaan maalaamassa. Ja äitikin unohtaa silloin kaikki muut asiat. Eräs äitini sivuharrastus on kissat. Nämä kissat esimerkiksi halveksivat suuresti taiteilijan työtä. Mistä lie johtunee mokoma halveksunta. Taiteilijat eivät voi olla tavallisia ihmisiä juuri siitä syystä, että he ovat taiteilijoita. Niin äitikin aina sanoo.


Se oli ensimmäinen aikuisten lehdessä julkaistu  juttuni. Sitä ennen olin  julkaissut  Lasten maailmassa  sadun nimimerkillä Nuhanenä ja   päätoimittanut   Suvikunnan  Sanomat -nimistä  seinälehteä. Kun kukaan muu ei  kirjoittanut siihen,  kirjoitin itse kaikki  uutiset ja artikkelit.