keskiviikkona, joulukuuta 08, 2010

Runeberg-ehdokkaat


"Kirjastonhoitajien kalenteri kumoaa mielikuvat nutturapäistä."

Sitaatti ( ja alleviivaus) on  Harry Salmenniemen kokoelmasta  Texas, sakset, joka on  yksi tänään julkistetuista Runeberg-ehdokkaista.  Muut  seitsemän ovat:

Eva-Stina Byggmästar: Vagga liten vagabond. Söderströms (runoja)
Olli Jalonen: Poikakirja. Otava (romaani)
Pekka Manninen: Kiimakangas. WSOY (romaani)
Tommi Melender: Kuka nauttii eniten. Savukeidas (esseitä)
Antti Nylén: Halun ja epäluulon esseet. Savukeidas (esseitä)
Tiina Raevaara: En tunne sinua vierelläni. Teos (novelleja)
Miina Supinen: Apatosauruksen maa. WSOY (novelleja)
En ole  lukenut  yhtään    noista,  en edes Salmenniemen kokoelmaa, joka on ollut  muutaman päivän  työpöydälläni  odottamassa paketoimista joululahjapaperiin.  Avasin sen  sattumanvaraisesti ja  silmä osui  ylläolevaan sitaattiin. 
 Seppo  Puttonen   sanoi YLE:n kulttuuriuuttisissa:  "Esimerkiksi Harry Salmenniemen Texas, sakset ei varsinaisesti ole runokokoelma, vaan koostuu yksittäisistä sanoista ja lauseista."   Olisipa hauskaa, jos  kokeellinen, epälyyrinen kokoelma  voittaisi  kansallisrunoilijalle nimetyn palkinnon.  Olli Jalosen  Poikakirja , vuoden parhaaksi romaaniksi mainittu, on monien  ennakkosuosikki. Voittajan  päättää kolmihenkinen raati( Jyrki Vainonen, Ann Helle ja Philip Teir).   Lisää   aiheesta täällä
Kuvassa  Rikhardinkadun kirjasto, jossa kävin  eilen. Se on yksi Helsinhin ydinkeskustan parhaista paikoista. Sielä on paljon taidekirjoja ja -näyttelyitä  sekä  hyvä englanninkielisen kirjallisuuden kokoelma.


Lumikuvia

Näkymä  ikkunasta    aamupäivällä.

Näkymä parvekkeelta iltapäivällä.

keskiviikkona, joulukuuta 01, 2010

Tilannetiedotus

Sain tekijänkappaleeni postista,  vaikka alkuperäinen ilmoituskuitti katosi.  Kirjan  välissä oli   250 dollarin    sekki,  tekijänpalkkioni. Pieniähän   nuo palkkiot ovat  antologiateksteistä.


Antologiassa on  mukana  41 eurooppalaista kirjailijaa,  minulle  ennestään tuttuja vain   nämä nimet:  Olga  Tokarzcuk,  Nora Ikstena,  Ingo Schulze ja  Enrique Vila-Matas,  josta olen kirjoittanut blogissa aikaisemmin otsikolla Bartleby ja kumppanit.  Lichtensteinilaisen Stefan  Sprengerin nimi vaikuttaa jollakin tavalla tutulta. Voi olla että hän oli yksi niistä 105:stä kirjailijasta, joiden kanssa  reissasin pitkin ja poikin  Eurooppaa  kesällä  2000. 


 Antologian  on  koonnut Aleksandar  Hemon  persoonallisten  mieltymystensä mukaisesti.  
Hänellä  täytyy olla  aikamoinen eurooppalaisen kirjallisuuden  tuntemus, että on  pystynyt  tekemään  sen.  Vertaisin  hänen    työtään suuren kansainvälisen  taidenäyttelyn kuraattorin työhän - sillä erotuksella että kuraattori näkee  yhdellä  tai kahdella silmäyksellä  onko taideteoksesta mihinkään,  mutta antologian kokoojan täytyy lukea hirveät määrät tekstejä.  Joku varmaankin ihmettelee mitä minä teen tässä antologiassa.   Se johtuu siitä, että  Hemon sattui lukemaan netistä    englanniksi käännetyn Klovnin ja ihastui  siihen. Ei sen kummempi juttu.


Ninni omi antologian heti  ja  makaa kirjan päällä sen  näköisenä, että " tää on mun - älä koske tähän."  Eipä silti, että  olisin pystynyt   keskittymään  tänään lukemiseen  saati sitten kirjoittamiseen, niin hermona olen ollut  kolumbialaisen roskapostittajan takia, joka  on  kaapannut Gmailista  kaikki  osoitteeni ja lähettää niihin   roska- ja viruspostia.  Poistin  yhteystiedot, vaihdoin salasanan niin vahvaksi, että  ilman paperia en muista sitä, ja syväskannasin  Nortonilla tietokoneeni,  se kesti tuntikausia, ei löytynyt viruksia eikä vakoojia, mutta  en silti  uskalla käyttää pöytäkonettani.


Muuta kirjallista.  Pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat julkistettiin tänään:  Kristina Carlsonin   Herra Darwinin puutarhuri, josta olen kirjoittanut täällä  ja  Erik Wahlströmin Kärpäsenkesyttäjä, jota jonotan kirjastosta  sijalla numero 128. Se on  minun suosikkini  Finlandia-palkinnon voittajaksi, vaikka  en ole sitä vielä  lukenut.  Olen lukenut  vain Joel Haahtelan Katoamispisteen ja  Riikka Pulkkisen romaanin Totta,  joka ei minun mielestäni ole  Finlandiatasoa.  Kirjan alku kyllä ihastutti minua, mutta kun  kertoja  siirtyi kuvaamaan 60-luvun tytön maailmaa ja  tunteita,  niin  tarina muuttui  falskiksi ja  aivan liian viihteelliseksi ollaksensa minun makuuni.  

maanantaina, marraskuuta 29, 2010

Harmin paikka


Keltainen posti (= Itella)   pudotti  torstaina  postiluukusta    minikokoisen  kuitin saapuneesta lähetyksestä. Kuitissa ei ollut lähettäjän nimeä, mutta  arvelin että     saan vihdoinkin  tekijänkappaleen     Best  European Fiction- antologiasta. Se on paksu teos, yli 500 sivua eikä  se mahdu postiluukusta sisään.  Tänään  kuitti   katosi  ehkä raitiovaunuun, metroon tai  R-kioskille  matkalla postiin.  Joku joka löytää kuitin ja menee postiin, saa paksun kirjan.  Toivottavasti hän on onnellinen ja osaa lukea englantia.   Postissa minulle   sanottiin, että ilman  kuittia  lähetystä ei löydy. Piste.  Toista oli entisinä "hyvinä" aikoina  ennen Itellaa, kun  olin postissa kesätyöntekijänä ja  posti  selvitti  visaisetkin katoamistapaukset. 


Siispä  en  saa ikinä tekijänkappalettani.  Pientä lohtua synkkyteen antoi    netistä lyötämäni arvointi antologiasta.  Arvioinnissa  sanottiin, että antologian   pari  parasta juttua "involve that reliable old stomping ground of European literature, the circus. Anita Konkka writes the imaginary memoirs of a famous clown who has grown discouraged with life: Konkka finds just the right tone of listlessness to convey an artful sense of the clown’s decline. With similar skill, Olga Tokarczuk, from Poland, plunges us into the mixed motives of a man who marries a circus sideshow attraction, “the ugliest woman in the world.” 


 Kukapa kissan hännän nostaa ellei  kissa itse.  Olen imarreltu, mutta en  silti  jaksa kääntää suomeksi imartelevaa kohtaa. Lisäksi  mainittakoon,  että Olga  Tokarczuk  on   kirjailija, jota ihailen  suuresti.  Arvioinnin voi lukea  kokonaisuudessaan  täältä


Tältä näyttää   Best European Fiction   2011 -antologian  kansi.  Ei ole kauneudella pilattu.






Jokin pikkupiru kiusaa minua nykyään.  Se hukkaa kuitteja,   on  jopa sulkenut  pääsyn verkkoasemani Kuvia -  kansioon  ja ottanut  kansion omistajuuden haltuunsa.  Minulla ole  mitään mahdollisuuksia päästä  korjaamaan omistajasuhteita, vaikka olen järjestelmänvalvoja.   Kun yritin ottaa selvää siitä, kuka  on nykyinen omistaja, tuli ilmoitus: "Omistajaa ei voi näyttää."    Tietokoneen pirut  osaavat verhota  itsensä hyvin.

perjantaina, marraskuuta 26, 2010

Ottaa päähän

Pariisin roskalaatikoita.

Varokaa  Fanboxia!   Se   varastaa sähköpostiosoitteita ja lähettää   roskapostia.  Jos   minun  nimissäni  tulee  Fanboxilta viesti,   älkää avatko  sitä, vaan   laittakaa se roskikseen  saman tien.   Lisää tietoa  asiasta Consumer Fraud Reporting -sivustolta.

Toinen asia mikä ottaa päähän, on  Buffalon  verkkokiintolevy ( Linkstation Live  LS-CHL).   Olen tallentanut  sinne  digivalokuvani.  Yllättäen   se  kehitti  salasanan valokuvakansiolle, jolla ei  ole aikaisemmin ollut salasanaa.    Minä  pysty avamaan kansiota, koska en tiedä  Buffalon  keksimää salasanaa. Se ei ole mikään    omista salasanoistani.   Onni onnettomuudessa että kaikki valokuvani eivät ole siinä kansiossa.  

Buffalon verkkokiintolevyn resetoiminen tehdasasetuksiin ei onnistu.   Eikä ole  onnistunut lukemattomilta muiltakaan käyttäjiltä. He  valittavat samaa ongelmaa  Buffalon  tukisivuilla.  Sieltä ei saa järkevää vastausta.  Ainoa vastaus minkä olen löytänyt:  lähettäkää se kiintolevy meille.   Koko työpäivä on mennyt hukkaan, kun olen  yrittänyt ratkaista ongelmaa.  Että osaakin raivostuttaa!    Päätä puristaa rengas ja   iho  valuttaa kylmää tietokonehikeä.