sunnuntaina, lokakuuta 16, 2005

Kun bloggaaminen masentaa

Lisäys illalla. Maailmalla on niin paljon masentuneita bloggaajia, että About Blog Depression – pamfletin lataaminen ei onnistunut, kun kaikki masentuneet jonottivat serverille, enkä voi nyt kertoa millaista apua olisi tarjolla. En päässyt myöskään The nonist –blogiin, joten joudun siteeraamaan jmorrisonin kirjoitusta Frailty: Thy Name is Blog ulkomuistista. Hän on kirjoittanut blogia kaksi vuotta. Viime aikoina hän on yhä useammin miettinyt, mikä on bloggaamisen tarkoitus, miksi hän tekee sitä. Se on suunnatonta ajan haaskaamista ja kurimus (vortex) joka ottanut haltuunsa hänen elämänsä. Hän ei tee sitä enää omaksi ilokseen, vaan hänen tekemiseensä vaikuttaa yhteisö, lukijoiden kommentit, linkit, Technorati-kosmos, laskuriraportit jne. Hän ei enää maalaa eikä valokuvaa yhtä paljon kuin kaksi vuotta sitten, ja on alkanut kaivata takaisin juurilleen - konkreettiseen taiteen tekemiseen, sillä siitä jää jäljelle taide-esine, vaikka se ei takaa yleisö, kun taas bloggaaminen takaa yleisön, mutta ei substanssia, sillä ei ole pysyvyyttä kuten konkreettisella taideteoksella.

Minä olen miettinyt samoja asioita kuin jmorrison. Bloggaaminen ja muiden blogien seuraaminen vie yhä enemmän aikaani, kun kaiken aikaa ilmestyy uusia mielenkiintoisia blogeja. Olen pahasti addiktoitunut. Minulla on kaksi blogia! Yhä useammin mietin huolestuneena, että kirjaahan minun pitäisi kirjoittaa, eikä blogata. Bloggaamisen luonnekin on muuttunut, en kirjoita enää omaksi ilokseni kutenlähes neljä vuotta sitten, kun aloitin verkkopäiväkirjan pitämisen. Se muuttui sen jälkeen kun noin puolitoista vuotta sitten asensin sivuilleni laskurit ja liityin Blogilistalle. Rupesin seuraamaan kävijämääriä. Tällä hetkellä Sanat- blogissa on kolme laskuria, jotka kaikki näyttävät erilaisia kävijälukuja. Alituinen suosion mittaaminen on turmellut alkuperäisen kirjoittamisen ilon, jolloin kirjoitin itselleni ja muutamalle harvalle lukijalle, joiden tiesin seuraavan Kirjailijan päiväkirjaa. En usko enää koskaan pääseväni samaan viattomuuden tilaan kuin aloittaessani bloggaamisen, vaikka poistaisin kaikki laskurit ja lakkaisin lukemasta muiden blogeja. Tilannetta on vain pahentanut se, että olen linkittänyt blogin myös Tecnorati-listalle ja avannut kommentointimahdollisuuden. Avaan nettikoneen aamulla ensimmäiseksi katsoakseni, onko tullut yhtään kommenttia, vaikka minun pitäisi avata työkone ja kirjoittaa kirjaa. Todella masentavaa!





Apua löytyy täältä. Sivustolta voi ladata ilmaiseksi yllä olevan pamfletin. En ole ehtinyt vielä perehtyä pamfletin sisältöön. Vinkki löytyi Aamulehden Valo-blogista. Palaan asiaan myöhemmin n( ehkä), kun aikaa on enemmän. The Nonist-blogissa jmorisson pohtii blogi-kriisiään. Taiteilijana hän luo omaksi ilokseen, mutta blogin pitäminen on erilaista. Hänen kirjoituksensa Frailty: Thy Name is Blog voi lukea täältä. Etten masentuisi kokonaan, siirryn nyt toisen koneen ääreen kirjoittamaan jotain muuta kuin blogia.

perjantaina, lokakuuta 14, 2005

Perjantai-illan huvit

Lisäys 15.10.05 Pahus, ja anteeksi haamupäivitys. Minun piti tehdä korjaus globaaliseen personaallisuustestitaulukkoon tuolla alempana, kun taulukko meniniin rumasti laitojen ylitse. ja mitä tapahtuikaan! Taulukko ja samantien koko eilinen kirjoitus katosi. Kts. Käymälöitsijän mietelmä alempaa.

Perjantaina 14.10.05

Kävin saunassa ex-naapurini Pellisen kanssa, en hänen fyysisen vaan henkisen olomuotonsa kanssa. Luin lauteilla hänen matkakirjaansa Minä matkustan, aurinko paistaa. Ostin sen tänään kirjaston poistokirjoista yhdellä eurolla. Kansi muovitettu, se hylkii vettä. Siisti kirja muutenkin, yhtään sivua ei puutu, eikä kukaan ole kaatanut punaviiniä tai teetä sen sivuille, en ymmärrä miksi se oli poistettu - ellei pelkästään minun ilokseni. Hän kirjoittaa tavalla, joka inspiroi minua kirjoittamaan. Niinpä saunasta tultuani istuin tietokoneen ääreen ja kirjoitin tunnin, mitä en tavallisesti jaksa tehdä saunan jälkeen. Jos olisin kirjallisuusdiktaattori, antaisin hänelle kaikki tämän maan kirjallisuuspalkinnot sen takia, miten hän irrottelee kielellä. Hän on outo lintu suomalaisessa kirjallisuudessa.

Kirjastoreissulla pyöräilin katsomaan puutarhapalstaani. Siellä kukkivat krassit, kehä- ja auringonkukat. En muista syksyä, jolloin ne olisivat kukkineet vielä lokakuun puolessa välissä. Kun tulin kotiin, lounaan suunnasta nousi tuulenpuuska, joka kaatoi kukkaruukut luhtikäytävältä ja riepoi kelloköynnöksiäni, ja tuulenpuuskan jälkeen tuli sade. Saa nähdä loppuiko pitkä lämmin syksy siihen sateeseen. Kuvassa on syksyn viimeinen auringonkukka, ei täältä vaan Saksan Hinterhofita, kuvannut Herbert Jennerich. Jos minulla olisi digikamera, tai kamera yleensäkin (mutta kun se varastettiin Pietarissa pari vuotta sitten), olisin kuvannut puutarhan krasseja, jotka hehkuivat kellan ja oranssinpunaisina illan harmaassa iltapäivän valaistuksessa.

Tein äsken globaalisen persoonallisuustestin ( via Aika ja minä, Veloena, marginaali). Tulokset eivät imartele persoonaani, mutta laitan ne kuitenkin tänne. Enpä olisi uskonut, että olen niin materialistinen ( 63 %), mystisyyteen taipuva ( 70 %) ja epäintellektuaalinen (23%) kuin mitä testin prosenttiluvut osoittavat. Hm, luvuissa tai sitten minussa täytyy olla jotain vikaa.

Testitulosten taulukko pitäisi olla tässä, mutta kuten sanottu se katosi. Jäljelle jäi yhteenveto tuloksista.


Take Free Advanced Global Personality Test
personality tests by similarminds.com


trait snapshot:

secretive, reclusive, messy, disorganized, introverted, unassertive, rarely worries, dislikes large parties, does not like to fit in, does not need to control others, solitary, ambivalent about chaos, tough, leisurely, does not respect authority, not aggressive, observer, abstract, impractical, dislikes leadership, daydreamer, bizarre, does not make friends easily, not a perfectionist, suspicious, rarely irritated, strong physical instincts, unsympathetic at times, risk taker, submissive, weird, sarcastic, strange



Mietelmä Käymälässä 15.10.05: Persoonallisuustestit alkavat kiinnostaa silloin kun sielu on kadonnut, tai vähintään katoamassa. Tietoisuus vajoaa.


torstaina, lokakuuta 13, 2005

Kirjallista


Harold Pinter sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Tuttu nimi jo opiskeluajoilta, absurdikoksi silloin luonnehdittu. Jotain ” beckettimäistä” hänen silloisissa näytelmissään oli. Hän ei ollut yhteiskunnallinen julistaja tavalla joka oli siihen aikaan (60- ja 70- luvuilla) oli muotia, mikä ei tarkoita etteikö hän olisi yhteiskunnallisesti ajatteleva henkilö. Muistelen hänen ottaneen voimakkaasti kantaa Tony Blairia vastaan Kosovon kriisin aikana 1990-luvun lopulla. Yllä oleva kuva on vuodelta 1964, jolloin hän oli 34-vuotias. Hän on syntynyt Lontoon Hackeneyssa 75 vuotta sitten, Aleksis Kiven päivänä 10.10.1930 juutalaisen räätälin poikana. Vai oliko hänen isänsä suutari? Joka tapauksessa hänellä on samanlainen köyhä käsityöläistausta kuin Aleksis Kivellä. Kuva on peräisin saksalaisesta Kirjallisuuskalenterista, jota selasin tänä aamuna. Ajattelin että mahtaako joukossa olla enää yhtään elävää kirjailijaa, joka voisi olla tämän vuoden Nobelin saaja. Pinter elävien joukossa. Hyvä kun hän sai palkinnon eikä Adonis, jota olen kuunnellut ”livena” Berliinin Potsdamer platzilla, enkä pitänyt hänen mahtipontisesta esiintymisestään ja runoistaan, jotka kuulostivat korvaani pateettisilta. En tiedä millaisia ne olisivat luettuina, kun en ole lukenut. Orhan Pamuk oli minun ennakkosuosikkini, toivottavasti hänen vuoronsa tulee myöhemmin.

Ps. Sediksen blogista voi lukea tarkemmin, mitä kaikkea Pinter on tehnyt.

Uusi Parnasso on ilmestynyt ja päätoimittaja Papiniemen päiväkirjakin on alkanut päivittyä netissä. Ehdin jo poistaa linkin oikean laidan listasta, kun pääsy päiväkirjaan oli ”forbidden.” Palautan linkin listalle. Päätoimittaja on lukenut kauhistuneena uutta Parnassoa – kokonainen sivu Aarne Kinnusen Haanpää –esseestä puuttuu! Minä luin esseen enkä huomannut mitään. Siitä näkee miten tarkkaavainen lukija olen! Esseen kokonaisuudessaan voi lukea täältä.

tiistaina, lokakuuta 11, 2005

Turun kirjamessuilla

Olin siellä minäkin ja tapasin kaksi plokkaajaa, tai hienommin sanottuna bloggaajaa, Miia Toivion ja Leevi Lehdon fyysisessä olomuodossaan. Oli siellä Suomentajakin suosikkilistaltani – harvinaisen riehakkaalla tuulella, kuten hän itse sanoo, mutta minä en nähnyt häntä. En nähnyt Ellilän Kirstiäkään, joka markkinoi uutta kirjaansa ja poti messuhulinassa kirjailijan turhautumaa ( flunssankaltaista tuttua ja tavanomaista tautia). Olisin halunnut osallistua Pasolini-seminaariin josta enemmän Risto-Niemi Pynttärin blogissa, mutta Kirjailijaliiton kokous oli samaan aikaan ja se kesti ja kesti. Printtimedia on ollut kokouksesta kumman kiinnostunut, jopa Metrolehdessä, jota luin tänään ei kun eilen ( tällä välin on vuorokausi vaihtunut) metrossa oli, oli uutinen kokouksesta. Ihan asiallinen juttu. Ilta-Sanomat luonnehti otsikossaan kokousta riitaiseksi. No jaa, pahempiakin riitoja on kuultu. Kukaan ei heiluttanut sentään kirvestä, kuten F.E. Sillanpää aikoinaan, isäni kertoman mukaan. Tiedä sitten liioitteliko hän. Kokouksen jälkeen jäi vain puoli tuntia aikaa tutustua messuihin. Rahat säästyivät, kun en ehtinyt ostaa kirjoja. Olisivat ne säsätyneet muutenkin, koska messualueen ainoa pankkiautomaatti ei toiminut. Lainasin kollegalta 10 euroa, että sain kahvia ja uusimman Tuli & Savu –lehden numeron.


Yllä oleva Denis Boissierin kuva on Pariisin runomessuilta, joilla esiinnyin viisi vuotta sitten, vaikken mikään runoilija olekaan. Luin pätkän Hullun taivaassa -kirjasta suomeksi ja ranskalainen näyttelijä ( muistaakseni hän oli näyttelijä) luki pitemmän pätkän ranskaksi, eikä kukaan kuunnellut. Esiintyminen oli messualueen ulkoilmaravintolan lavalla. Ihmiset seurustelivat keskenään ja söivät, lautaset kilisivät ja kolisivat ja minun oloni oli vähintäänkin yhtä turhautunut kuin Ellilän Kirstillä.

maanantaina, lokakuuta 10, 2005

Millaisia unia veljekset näkivät?

Tänään Aleksis Kiven päivänä ajattelin Seitsemän veljeksen unia. Romaanin alussa Juhani näkee veljesten kosioretkeä edeltävänä yönä unta seitsemästä kananmunasta. Kukko ja kana kuolivat ja sitten: tulivat, kärpät, rotat ja hiiret ja kierittelivät, kolistelivat ja kalistelivat munia, jotka pian särkyivät, ja pienimmästä munasta lemahti kovin karvas haisu. Simeoni, tuo uskon riivaama mies, tulkitsi rottien ja hiirien merkitsevän veljesten syntisiä himoja ja maailman hekkumaa. Uni ennakoi myttyyn mennyttä kosioretkeä. Venla antoi rukkaset ja toiveet särkyivät. Muttei kaikki ole niin toivotonta kuin miltä näyttää. Hänen unensa lopussa veljekset tekevät rikki menneistä munista munakokkelia, jota he syövät mieluisasti ja antavat myös naapureilleen.

Unet ovat näkijöidensä kaltaisia. Lauri näkee unta, että jossa hän muuttuu mäyräksi ja katselee honganlatvasta veljiensä lyövän nummelle levitettyjen veristen häränvuotien päällä kiekkoa punakantisella aapiskirjalla. Rovasti vimmastuu veljeksille, kiroaa ja sadattelee. Ja siitähän nousee tuulenpyörre (taifuuni nykykielellä) joka kieputtaa veljeksiä ilmassa ja rysäyttää maahan sen hongan jonka latvassa Lauri istuu. Vanhan uskomuksen mukaan sadattelu, jopa viheltäminenkin pystyivät nostattamaan tuulenpyörteitä. Suomalaiset kirosanat olivat erityisen tehokkaita. Sen takia suomalaiset merimiehet olivat pelottavia työtovereita, heitä ei pitänyt suututtaa, koska heillä oli taito nostattaa pahoja tuulia.

Uni tekee Lauriin niin voimakkaan vaikutuksen, ettei hän enää osallistu veljesten hummaukseen, vaan käyskentelee yksinään metsissä. Hän kertoo unensa muille veljille vasta sitten kun Simeoni on kertonut oman univisionsa siitä kuinka piru lennättää hänet selässään kuussa olevaan saapasnahkatorniin. Juhani toteaa kuultuaan Laurin ja Simeonin unet: ”Kahdelta haaralta on meitä varoitettu, ja ellemme nyt ota vaarin niin tulta, pikiä ja pieniä kiviä vielä sataa päällemme kuin tapahtui ennen Sodoman ja Gomorran kaupungeille.” Veljekset panevat heti toimeen elämänmuutoksen, he rikkovat viinanpannunsa ja seuraavana aamuna he heräävät varhain ja varustautuvat lähtemään kirkkoon.

Aleksis Kivi ei vieroksunut unia ”akkojen houreina.” Hän oli lukenut mies, tunsi klassikot, ennen kaikkea Shakespearen, jonka näytelmissä esiintyy paljon unennäkijöitä. ( Shakespeare viittaa äytelmissään uniin 150 kertaa). Seitsemän veljeksen kolme unta asettuvat romaanin käännekohtiin ja ennakoivat tulevia tapahtumia. Kivellä oli verraton psykologinen vaisto. Hän kuvasi ennakoivien unien kautta veljesten sisäistä muutosta, joka johtaa ulkonaisiin muutoksiin heidän elämässään.