lauantaina, syyskuuta 24, 2005

Kirjailijan päivä

Kari Klemelä kirjoitti kääntäjän epätavallisesta päivästä, mistä sain inspiraation kirjoittaa millainen oli kirjailijan päivä tänään lauantaina.

Heräsin puoli kymmeneltä, tavallista myöhemmin, koska valvoin pikkutunneille ja katsoin E. L. Doctorowin romaaniin perustuneen elokuvan Ragtime, eivätkä kissat herättäneet minua aamulla. Doctorowin kirjan olen lukenut kauan sitten, mutta en muista siitä mitään. Elokuva oli aika hyvä analyysi siitä millaista tuhoa tavallisten amerikkalaisten kateus, ennakkoluuloisuus, rajoittuneisuus ja sivistymättömyys saa aikaan. Suomalaiset tavikset eivät poikkea heistä. Tavismaisuus on yleismaailmallinen ilmiö ja aiheuttaa paljon pahaa. Jottei kukaan lukija ottaisi tästä itseensä, ilmoitan että tavikset eivät lue, eivät varsinkaan verkkolokeja, saati että he kirjoittaisivat niitä. Elokuvan jälkeen luin vielä muutaman sivun Paul Austerin kirjaa Yksinäisyyden äärellä.

Kuten joka aamu , kirjoitin muistiin, mitä tapahtui yön aikana. Kävin yöllä Petroskoissa esittelemässä suomenopettajan isoäidilleni. Molemmat ovat kuolleet - isoäiti on haudattu Petroskoihin, suomenopettajan hautapaikkaa en tiedä. Uni sai luultavasti virikkeensä Paul Austerista, joka pohti kirjassaan isänsä kuolemaa ja sitä miten kuolleet jatkavat elämäänsä elävien muistoissa.

Kymmeneltä kun olin syönyt jukurtin leivänpalan kanssa ja selannut aamun lehden lävitse, aloitin työt, kirjoitin kaksi tuntia, sain noin puoli liuskaa valmista tekstiä. Avasin toisen tietokoneen, laitoin kahvinkeittimen päälle ja luin sähköpostit. Join kahvia luin päivittyneet suosikkiblogit. Yhden aikaan palasin työkoneen ääreen ja kirjoitin kappaleen. Sitten muistin että olen kirjoittanut tästä asiasta aikaisemminkin, se saattaisi olla käyttökelpoista tekstiä. Naputtelin hakusanan Copernic-hakurobottiin, osumia tuli 508. Naputtelin toisen hakusanan, joka oli vähän tarkempi, osumia 108 joita rupesin käymään lävitse. Kaksi tuntia kului, löysin kaikkea muuta, paitsi en sitä tekstinpätkää mitä etsin. Löysin mm.Merete Mazzarellan sanoja lukemisesta ja kirjoittamisesta, jotka laitan Kirjailijan päiväkirjan puolelle, kunhan ehdin.

Nykyään yksi kolmasosa päivästä kuluu siihen, että etsin aikaisemmin kirjoitettua lukuisista varastotiedostoista. Työmetodini muistuttaa palapelin kokoamista. Kirjoitan paloja, joista rupean rakentamaan kokonaisuutta. Kirja on aluksi sirpaleina eri tiedostoissa, jotka on kirjoitettu eri aikoina. Kun olen saanut palapelin koottua, kirjoitan kirjan uudelleen alusta loppuun. Se on paras työvaihe, silloin alkaa tuntua siltä että kirja kirjoittaa itse itsensä ja aikaisemmat hankalat työvaiheet unohtuvat joskus niin täydellisesti että sanoo kirjoittaneensa kirjan kolmessa kuukaudessa ja jopa uskoo omiin sanoihinsa.


Neljältä lopetin etsimisen ja jatkoin tunnin kerran kirjoittamista. Sain aikaan yhden kappaleen, johon en ole tyytyväinen. Viideltä pyöräilin Itäkeskukseen ruokaostoksille ja sieltä Puotilan palstalle hakemaan persiljaa ja palsternakkaa. Kiskoin kesäkurpitsan varret maasta ja käänsin maata. Puoli seitsemältä palasin kotiin, annoin kissoille ruokaa ja söin itse kesäkurpitsapaistosta riisin kera ja join lasin punaviiniä. Aterian jälkeen rupesin kirjoittamaan mitä tein tänään. Nyt kello on viisitoista vailla yhdeksän. Viidentoista minuutin kuluttua alkaa Taviani veljesten elokuva Tähtikirkas yö, jonka olen nähnyt ennenkin. Muistini mukaan se on niin hyvä elokuva, että haluan nähdä sen uudelleen.

perjantaina, syyskuuta 23, 2005

Kirjoittavat kissat ja hiljaisuuden taide

"Hiljaisuus vaikuttaa päällisin puolin aina toimettomalta ja tapahtumaköyhältä, mutta oikeastaan ilman hiljaisuutta työhön ei synny rytmiä, jolloin tapahtuisi jotain. Lopputulos syntyy sekä pakottamatta että pakottamalla. Aikarajat ja deadlinet ovat osa kohtalon lankoja joihin meidät on köytetty,” kirjoittaa Kirsi Neuvonen Kuparipelto –lokissaan. Hän päivittää pitkän hiljaisuuden jälkeen.

Eilen kolahti postiluukusta eteisen lattialle Kissat kertovat –antologian ( kuva vieressä) tekijänkappale. Noin kolmekymmentä kissaa kertoo antologiassa millaista on kissanelämä. Kertojien joukossa on työtoverini Noora, jonka sihteerinä toimin toissa kesänä. Se lukee Karvaista nettipäiväkirjaa, mutta ei minun tietääkseni ole aikonut perustaa omaa päiväkirjaa nettiin eikä haaveile kirjailijanurasta, ei näytä piittaavan edes siitä, että on päässyt Nobel-kirjailija Brodskyn kissan Pasikin kanssa samaan kirjaan. Pasikista ei kirjassa valitettavasti ole kuvaa, koska neuvostotulli takavarikoi sen. Pasikin mukaan: ” eihän sellaista kauneutta saanut salakuljettaa pois Neuvostoliitosta.”

Tänään perjantaina on Kissojen yö Korkeasaaressa. Minulla on joka yö nykyään kissojen yö, sillä uusi asukas nimeltään Eppu pitää mahtavia konsertteja öisin. Se yrittää herättä huomiota, mutta minä vain käännän kylkeäni. Sen mielestä päivät ovat nukkumista, yöt seurustelua varten.

PS. Olen liittänyt linkkilistaan kolme uutta lokia: 1) Kari Klemelän Kääntäjän päiväkirjan, koska tietyistä perhesyistä johtuen tunnen lukkarinrakkautta kääntäjiä kohtaan. Hän kirjoitti eilen Venäjästä; 2) Unen huoneet nimi kertoo miksi se loki kiinnostaa minua; 3) Riitettä joka on luku-, kirjoitus- ja havaintopäiväkirja.

torstaina, syyskuuta 22, 2005

Omistusoikeus sanoihin???

Olen tekijä, mutta en ole päässyt perille oikeuksistani. Suuri tekijänoikeuskeskustelu näyttää keskittyvän kuluttajien ja mediateollisuuden väliseen eturistiriitaan. Kirjailijat eivät ole julkiseen keskusteluun Anu Kaipaista lukuun ottamatta, joka peräsi oikeuttaan Nuoruustango-nimeen (kts. .keskustelua alempana: Nimenantamisen vaikeudet). Tänään eräässä kokouksessa sivuttiin ohimennen kirjailijan/ kääntäjän omistusoikeutta uutuussanoihin. Saako niitä sanoja käyttää kaupallisiin tarkoituksiin maksamatta korvausta sanojen keksijälle? Kysymys oli Jaana Kaparin, Harry Potterin kääntäjän, keksimistä sanoista: huispaus, Tylypahka, ankeuttaja, Puuskupuh, Rohelikko jne. Asia ei kuulunut kokouksen listalle, jotenka siitä ei käyty syventävää keskustelua., mutta se jäi vaivaamaan mieltäni. Voiko sanoja omistaa? Jos sattuisin keksimään upean uutuussanan (mikä on epätodennäköistä), voisinko vaatia korvausta, jos vaikkapa jokin pikkuhousunsuojien valmistaja ottaisi sen käyttöönsä? En todellakaan tiedä, mistä uudessa tekijänoikeuslaissa on uutta kirjailijan kannalta, mikä johtuu siitä että en ole ehtinyt perehtyä asiaan. Vuorokaudessa on liian vähän tunteja, joskus pitää nukkuakin, jotta näkisi inspiroivia unia.

Kuvassa Honore Daumierin näkemys kirjojensa päällä seisovasta Victor Hugosta

tiistaina, syyskuuta 20, 2005

Tyhmä kuin lammas

Kun olen koko illan tuijottanut tietokoneen ruudulta värikarttoja , tunnen olevani tyhmä kuin lammas. Värit eivät synkkaa enkä löydä kartoilta mieleisiäni värejä. Joko en osaa koodata oikein tai sitten värikartat ovat kehnoja. Koodaaminen on rasittavaa, se supistaa tajuntaa. Kuvan tietokonetta tuijottavat lampaat, joihin samaistun, ovat Heinzin Obainin Meister vom Himmel ( Mestari taivaasta) -nimisestä postikortista.


Kävin vilkaisemassa mitä lokeissa kirjoitetaan. Käymälässä oli mielenkiintoinen kirjoitus Terijoen hallituksesta. Tätäkään en ollut tiennyt: "New Yorkissa järjestettiin 20 000 ihmisen mielenosoitus Otti Ville Kuusisen Suomen kansanhallituksen puolesta. Bertnand Shaw ja John Steinbeck esittivät julkilausumansa Kuusisen puolesta, ja toivoivat oikeudenmukaisuuden ja sivistyksen voittoa Suomessa."

Kaikki on hetken tässä -lokissa on Leevi Lehdon Google-runogeneraattorilla laadittu runo Pariisista. Minä en ole vielä päässyt perille, miten se generaattori toimii. Minua kiinnostavat enemmän lokinpitäjä Elinan arkiset havainnot katujen kielestä ja ranskan ja suomenkielen erilaisista tavoista ilmaista asioita. Ranskalainen Lacan kirjoitti, mikäli muistan, ja mikäli ymmärsin oikein, että alitajunnan rakenne vastaa kielen rakennetta. Siinä tapauksessa suomalaisten ja ranskalaisten alitajunta on hyvin erilainen. Jos niin on, suomalaisten ja ranskalaisten unien sekä tavan, miten he näkevät, kokevat ja tulkitsevat ns. todellisuutta, täytyy olla hyvin erilainen.

sunnuntaina, syyskuuta 18, 2005

Vaihdoin värejä

Tämän päivityksen tarkoitus on kokeilla miltä verkkolokini uudet värit näyttävät. Keksin tänään miten värejä voi vaihtaa. Tausta on nyt samaa vihreää kuin hameeni. Sitä en vielä keksinyt, miten vaihdetaan logo vai miksi tuota yläpalkkia nimitetään, jossa lukee Sanat. Koko päivä meni opetteluun. Hyödyllisemminkin aikansa olisi voinut käyttää. Esimerkiksi lukemalla syksyn runoja kuten John Keats tuossa vieressä. Hänen kirjansa näyttää kyllä paksummalta kuin keskiverto runokirja. Ehkä hän lukee Dantea. Minulla on yöpöydällä Helena Sinervon ja Anne Hännisen tänä syksynä ilmestyneet runokokoelmat: Tilikirja Sinervolta ja Oljilla täytetty nainen Hänniseltä. Avasin Hännisen uutuudenjäykän kirjan äsken ja luin: "En suosittele itseäni kenellekään, hän sanoi./ Yksinäisyys pukee häntä..." Tuntui tutulta, kuin olisin itse sanonut nuo sanat.