Kirjoittavat kissat ja hiljaisuuden taide

"Hiljaisuus vaikuttaa päällisin puolin aina toimettomalta ja tapahtumaköyhältä, mutta oikeastaan ilman hiljaisuutta työhön ei synny rytmiä, jolloin tapahtuisi jotain. Lopputulos syntyy sekä pakottamatta että pakottamalla. Aikarajat ja deadlinet ovat osa kohtalon lankoja joihin meidät on köytetty,” kirjoittaa Kirsi Neuvonen Kuparipelto –lokissaan. Hän päivittää pitkän hiljaisuuden jälkeen.

Eilen kolahti postiluukusta eteisen lattialle Kissat kertovat –antologian ( kuva vieressä) tekijänkappale. Noin kolmekymmentä kissaa kertoo antologiassa millaista on kissanelämä. Kertojien joukossa on työtoverini Noora, jonka sihteerinä toimin toissa kesänä. Se lukee Karvaista nettipäiväkirjaa, mutta ei minun tietääkseni ole aikonut perustaa omaa päiväkirjaa nettiin eikä haaveile kirjailijanurasta, ei näytä piittaavan edes siitä, että on päässyt Nobel-kirjailija Brodskyn kissan Pasikin kanssa samaan kirjaan. Pasikista ei kirjassa valitettavasti ole kuvaa, koska neuvostotulli takavarikoi sen. Pasikin mukaan: ” eihän sellaista kauneutta saanut salakuljettaa pois Neuvostoliitosta.”

Tänään perjantaina on Kissojen yö Korkeasaaressa. Minulla on joka yö nykyään kissojen yö, sillä uusi asukas nimeltään Eppu pitää mahtavia konsertteja öisin. Se yrittää herättä huomiota, mutta minä vain käännän kylkeäni. Sen mielestä päivät ovat nukkumista, yöt seurustelua varten.

PS. Olen liittänyt linkkilistaan kolme uutta lokia: 1) Kari Klemelän Kääntäjän päiväkirjan, koska tietyistä perhesyistä johtuen tunnen lukkarinrakkautta kääntäjiä kohtaan. Hän kirjoitti eilen Venäjästä; 2) Unen huoneet nimi kertoo miksi se loki kiinnostaa minua; 3) Riitettä joka on luku-, kirjoitus- ja havaintopäiväkirja.

Omistusoikeus sanoihin???

Olen tekijä, mutta en ole päässyt perille oikeuksistani. Suuri tekijänoikeuskeskustelu näyttää keskittyvän kuluttajien ja mediateollisuuden väliseen eturistiriitaan. Kirjailijat eivät ole julkiseen keskusteluun Anu Kaipaista lukuun ottamatta, joka peräsi oikeuttaan Nuoruustango-nimeen (kts. .keskustelua alempana: Nimenantamisen vaikeudet). Tänään eräässä kokouksessa sivuttiin ohimennen kirjailijan/ kääntäjän omistusoikeutta uutuussanoihin. Saako niitä sanoja käyttää kaupallisiin tarkoituksiin maksamatta korvausta sanojen keksijälle? Kysymys oli Jaana Kaparin, Harry Potterin kääntäjän, keksimistä sanoista: huispaus, Tylypahka, ankeuttaja, Puuskupuh, Rohelikko jne. Asia ei kuulunut kokouksen listalle, jotenka siitä ei käyty syventävää keskustelua., mutta se jäi vaivaamaan mieltäni. Voiko sanoja omistaa? Jos sattuisin keksimään upean uutuussanan (mikä on epätodennäköistä), voisinko vaatia korvausta, jos vaikkapa jokin pikkuhousunsuojien valmistaja ottaisi sen käyttöönsä? En todellakaan tiedä, mistä uudessa tekijänoikeuslaissa on uutta kirjailijan kannalta, mikä johtuu siitä että en ole ehtinyt perehtyä asiaan. Vuorokaudessa on liian vähän tunteja, joskus pitää nukkuakin, jotta näkisi inspiroivia unia.

Kuvassa Honore Daumierin näkemys kirjojensa päällä seisovasta Victor Hugosta

Tyhmä kuin lammas

Kun olen koko illan tuijottanut tietokoneen ruudulta värikarttoja , tunnen olevani tyhmä kuin lammas. Värit eivät synkkaa enkä löydä kartoilta mieleisiäni värejä. Joko en osaa koodata oikein tai sitten värikartat ovat kehnoja. Koodaaminen on rasittavaa, se supistaa tajuntaa. Kuvan tietokonetta tuijottavat lampaat, joihin samaistun, ovat Heinzin Obainin Meister vom Himmel ( Mestari taivaasta) -nimisestä postikortista.


Kävin vilkaisemassa mitä lokeissa kirjoitetaan. Käymälässä oli mielenkiintoinen kirjoitus Terijoen hallituksesta. Tätäkään en ollut tiennyt: "New Yorkissa järjestettiin 20 000 ihmisen mielenosoitus Otti Ville Kuusisen Suomen kansanhallituksen puolesta. Bertnand Shaw ja John Steinbeck esittivät julkilausumansa Kuusisen puolesta, ja toivoivat oikeudenmukaisuuden ja sivistyksen voittoa Suomessa."

Kaikki on hetken tässä -lokissa on Leevi Lehdon Google-runogeneraattorilla laadittu runo Pariisista. Minä en ole vielä päässyt perille, miten se generaattori toimii. Minua kiinnostavat enemmän lokinpitäjä Elinan arkiset havainnot katujen kielestä ja ranskan ja suomenkielen erilaisista tavoista ilmaista asioita. Ranskalainen Lacan kirjoitti, mikäli muistan, ja mikäli ymmärsin oikein, että alitajunnan rakenne vastaa kielen rakennetta. Siinä tapauksessa suomalaisten ja ranskalaisten alitajunta on hyvin erilainen. Jos niin on, suomalaisten ja ranskalaisten unien sekä tavan, miten he näkevät, kokevat ja tulkitsevat ns. todellisuutta, täytyy olla hyvin erilainen.

Vaihdoin värejä

Tämän päivityksen tarkoitus on kokeilla miltä verkkolokini uudet värit näyttävät. Keksin tänään miten värejä voi vaihtaa. Tausta on nyt samaa vihreää kuin hameeni. Sitä en vielä keksinyt, miten vaihdetaan logo vai miksi tuota yläpalkkia nimitetään, jossa lukee Sanat. Koko päivä meni opetteluun. Hyödyllisemminkin aikansa olisi voinut käyttää. Esimerkiksi lukemalla syksyn runoja kuten John Keats tuossa vieressä. Hänen kirjansa näyttää kyllä paksummalta kuin keskiverto runokirja. Ehkä hän lukee Dantea. Minulla on yöpöydällä Helena Sinervon ja Anne Hännisen tänä syksynä ilmestyneet runokokoelmat: Tilikirja Sinervolta ja Oljilla täytetty nainen Hänniseltä. Avasin Hännisen uutuudenjäykän kirjan äsken ja luin: "En suosittele itseäni kenellekään, hän sanoi./ Yksinäisyys pukee häntä..." Tuntui tutulta, kuin olisin itse sanonut nuo sanat.

Blogimeemi

Vieressä oleva kuva ei liity blogimeemiin. Ämpärissä oleva kissa on nimeltään Eppu. Sillä oli vakava konflikti Simon ( 1,5 v.) kanssa toissapäivänä. Konfliktin jälkeen se muutti luokseni asumaan, kunnes Simo kasvaa isommaksi ja pystyy pitämään puolensa.

Joku kysyi, mikä meemi on. Se on kulttuurivirus, joka tarttuu yleensä silmän, mutta myös korvan kautta. Se ei ole vaarallinen ja menee nopeasti ohitse. Tartunnalle alttiita ovat ne jotka kuuluvat johonkin yhteisöön. Katri Manniselta on peräisin sosiologista kyselytutkimusta muistuttava meemi, joka on kiertänyt ennenkin ”Blogistanissa” eli Blogilistalle kirjautuneiden yhteisössä. Kysymyksiä on paljon, vastaan niihin valikoiden.

1. Koska aloitit bloggaamisen? Noin kolme viikkoa sitten, jolloin kirjauduin Bloggeriin ja perustin tämän blogin. Aikaisemmin kirjoitin (ja kirjoitan edelleen) verkkopäiväkirjaa, jonka nimi on Kirjailijan päiväkirja. Aloitin sen helmikuussa 2002. Sitä ennen olin kirjoittanut lyhyen aikaa LiveJournalia englanniksi. Sen kirjoittaminen vei niin paljon aikaa, että lopetin sen.

2. Miksi bloggaat? Alun perin (Livejournalin aikaan) tarkoitukseni oli pitää yhteyttä ulkomaalaisten virtuaaliystävieni kanssa. Kun perustin Kirjailijan päiväkirjan, se oli osa kotisivujani, ja on sitä edelleen. Kirjoitin sitä kirjojeni lukijoille, ajattelin että kun he tulevat kotisivuilleni AltaVistan tai Yahoon kautta ( Googlea ei vielä ollut), he saavat bonuksena lukea päiväkirjaani.

Sivumennen sanoen amerikkalaisen tutkimuksen mukaan, johon osallistui 600 bloggaajaa, lähes puolet kirjoitti terapiakseen, kertoi eilen verkkolehti CNET artikkelissa Blogging the blues away. Kuinkahan moni suomalainen kehtaisi kertoa, että bloggaa terapiakseen. Sitaatti artikkelista:

"In a way, blogs serve as oral history," Bill Schreiner, vice president of AOL Community, said in a statement. "When it comes to sharing blogs and reading other people's blogs, we like to connect with people, learn about their lives, and find common ground. There's no pressure to write about a particular subject or keep blogs maintained a certain way, and it's not necessarily a popularity contest."

5. Blogaatko vai bloggaatko? Kirjoitan verkkoon merkintöjä ja muistiinpanoja. En blogaa enkä bloggaa. Olen puristi ,en pidä blogi- sanasta ja sen johdannaisista. Blogi on minusta paksu ja tyhmä sana, ei sovi suomalaiseen suuhun, ploki tai verkkoloki olisi parempi.

6. Koska aloitit blogien lukemisen? 1999 rupesin lukemaan kahden ulkomaalaisen virtuaaliystävän verkkolokia. Suomalaisiaverkkolokeja rupesin lukemaan vasta vuonna 2004, kun maalainen kertoi Pinserin listasta. Samaan aikaan kirjauduin listalle.

7. Millaisia blogeja luet mieluiten? Kirjallisuuteen, kuvaamataiteeseen sekä tavalla tai toisella kulttuuriin liittyviä verkkolokeja.

8. Millaisia blogeja luet vähiten? Parisuhde- ja ihmissuhdelokeja, en jaksa enää kiinnostua parisuhdeongelmistaa, naisten ja miesten fasistisesta pahuudesta, yms. YTM- tai ATM- problematiikasta. Neulelokitkaan eivät ole enää ajankohtaisia, 30 vuotta sitten olisivat olleet, kun harrastin neulomista. Huumorilokeja käyn joskus vilkaisemassa, mutta ne ovat yleensä yhtä rasittavia kuin ns. hauskat ihmiset kutsuilla ja ravintolassa. Pidän enemmän tahattomasta huumorista.

9. Kommentoitko muiden blogeja näiden kommenttiosastolla? Aika harvoin. En ole tottunut kommentoimaan, eikä aikakaan tahdo riittää. Katsotaan sitten kun olen saanut kirjan valmiiksi.

Lopetan tähän. Katrin meemissä on niin paljon kysymyksiä, että en jaksa vastata niihin kaikkiin. Menen tekemään kesäkurpitsamuhennosta ja lukemaan Veronica Pimenoffin uusinta kirjaa, jonka nimi on lyhyesti C kuin tietokoneen kovalevyn osio, C kuin communication. Kovasti kirjassa kommunikoidaan, dialogia on niin paljon, että välillä se alkaa puuduttaa minua. Kaksi serkusta tapaa Pariisissa ja he alkavat setviä lapsuuttaan, lähinnä suhdetta kauheaan enoon/ setään joka oli sotaveteraani. 60-lukulaisten dilemma oli vaikea suhde sodassa olleisiin isiin, siksi kai heistä/ meistä tuli pasifisteja. Olen lukenut kirjasta alle puolet, mutta vaikuttaa siltä, että se on aateromaani, kuten hänen aikaisemmatkin romaaninsa. Sattumaa vai kollektiivista alitajuntaa? kun sotaveteraaniasia näyttää kiinnostavan muitakin. Eilen Tommipommi kirjoitti ensimmäisen maailmansodan veteraaneista ja Tirkistysaukko kansallisista traumoista ja isästään, toisen maailmansodan veteraanista. Ja elokuvaohjelmistoon on tullut sotalapsista kertova tarina Äideistä parhain, joka on valittu suomalaisen elokuvan Oscar-ehdokkaaksi tänä vuonna.