Baari

Baari Espalla (klikkaa kuva   isommaksi)

Valokuvatorstain  179. haaste on baari.

Varis

Pyörätelineiden luona tallustaa varis
kädet taskuissa. Luulee kai, ettei kukaan näe,
kun nostaa kalsareitaan ja itsekseen  nyökyttelee.


Juho Niemisen runo Varis kokoelmasta  Muovin kukkia,  ilmestynyt  tänä syksynä.   Niemisen kaupunkirunoja lukisin  pitempäänkin, mutta  kun   pitää  palauttaa kokoelma kirjastoon tänään.   Joku toinen  on tilannut  sen.  


Takakannessa kerrotaan, että  Juho Nieminen on voittanut kolme kertaa Helsingin Poetry Slam -mestaruuden.   En tiedä   onko hän esittänyt  lavoilla  tämän  kokoelman runoja.  Ne toimivat  hyvin  paperilta luettuna.   Kun  kuuntelee runoa live-esityksenä, paljon menee  korvien ohi hukkaan. Mieleen jää vain runon tunnelma.


Niemisen   kokoelman   arvioinnin voi lukea  Kiiltomadosta.

Ninni ja suuri porkkana

Suuri porkkana  on viljelypalstaltani.  Sato on korjattu ja syystyöt tehty. Nyt voin keskittyä hengenviljelyyn. Tänään on  kansainvälinen eläinten päivä.   Eläinten päivän ja viikon  teemana  on  siat. Minun  valokuvakansioistani  ei löytynyt yhtään  sian kuvaa. 

 Kaappasin netistä  Harro  Koskisen   Sikamessiaan, joka   aiheutti Harrolle aikoinaan jumalanpilkkasyytteen.  Asiaa puitiin  Korkeinta oikeutta myöten. Hän  sai  loppujen lopuksi sakot, en muista enää kuinka  monta  markkaa.  Kekkonen   ei antanut  armon käydä  oikeudesta kuten  eräässä toisessa 60-luvun   jumalanpilkkajutussa, ja Harro joutui maksamaan sakot.

Vaikea kysymys

Tietääkö kukaan   millaisia  trendejä ja  koulukuntia  on suomalaisessa kaunokirjallisuudessa tällä hetkellä?    Ja onko  sellaisia suomalaisia nykykirjailijoita, jotka ovat jääneet vaille huomiota ja joita  kannattaisi lukea  ja kääntää ?   Tätä  kysyy amerikkalainen kustantaja Dalkey Archive Press, joka  julkaisee eurooppalaista nykykirjallisuutta  Yhdysvalloissa.

Millaisia näkemyksiä teillä, hyvät lukijat, on asiasta?   kysyy  epätoivoinen kirjailija, jolta  amerikkalainen  kustantaja patistaa jo toistamiseen vastausta. (Englanninkielinen kysymys kuuluu seuraavasti:  “Are there any exciting trends, movement, or schools in contemporary Finnish fiction? Who do you feel are the overlooked contemporary authors writing in Finland who should be more widely read and translated?”)
Kyselee  ne muutakin hankalaa minulta – kuten  mihin eurooppalaiseen tai  kansalliseen  ja  paikalliseen traditioon sijoittaisin kirjani. Ikään kuin kirjailija pystyisi vastaamaan itse  tuollaiseen kysymykseen. Siihen tarvitaan kirjallisuudentutkijaa.

Vastauksia  vaikeaan kysymykseen voi lähettää kommenttilaatikkoon  tai sähköpostiin,  joka löytyy profiilista.  Vastauksista  saattaa olla hyötyä Dalkey Archive Pressille joka etsii  aktiivisesti  käännettävää kaunokirjallisuutta Euroopasta.

Enkelten kirja

“Tämä ei ole enkelikirja vaan ilokirja,surukirja ja jäähyväisten kirja. Tämä on kirja rakkauksista jotka toteutuivat ja siitä naisesta jolla on musta koira, tämä on  elävien  kirja,” määrittelee   kirjan  kertoja. Kirjan on kirjoittanut  Markku Pääskynen.  Kirjoittaja ei ole sama kuin kertoja.
Tuomas on   kertomuksen päähenkilö, kolmekymppinen  tutkija ja    7-vuotiaan Ainon yksinhuoltajaisä,  surujen mies,  kuten Job johon  kirjan motto viittaa. Häntä  vainoavat  onnettomuudet.  Mutta  hän ei kanna kaunaa.”Hän ei ole koskaan kyennyt siihen,”  kertoja toteaa.

Tuomas menettää työpaikkansa  ja   melkein menettää rakkaimman ihmisensä. En kerro enempää,  lukekaa itse.  Kirja ei ole synkkä,   ihmiset eivät ole pahoja, maailma ei ole musta. On  ihanaa lukea sellaista kirjaa joka ei  osoita sormella, ei syytä, ei tuomitse, ei  saarnaa eikä esitä mielipiteitä, vaan  kuvaa  ja tekee näkyväksi -   elämän joka “arkipäiväisenäkin on merkityksellisestä ja kovin arvoitukselliselta.”

Kuka  kertoo Tuomaksen  tarinan?    “Ainosta emme tiedä mitään,”   sanoo kertoja. Onko  kertojia kaksi tai useampia? Välillä  kertojaa puhuu ensimmäisessä persoonassa:”Minä näen Tuomaksen näin, mutta Tuomas ei näe minua.” Kertoja  näkee Tuomaksen ajatukset, mutta  hän e ole kaikkitietävä kertoja.   Kirjaa lukiessani  mieleen tuli  Wim Windersin ohjaama ja Peter Handken käsikirjoittama elokuva  Berliinin taivaan alla ja   sen  kaksi  enkeliä jotka vaeltavat  Berliinissä.   Pääskysen kirjan kertojalla/kertojilla on yhtä lempeä  katse kuin Windersin ja Handken enkeleillä.    Ehkä Helsinginkin taivaan  alla vaeltaa   enkeleitä, joita  kukaan ei näe, siksi heistä  ei kirjoiteta lehdissä.

Tommi Melender on kirjoittanut Enkelten kirjasta blogissaan otsikolla Kirjasyksyn tapaus.