Vaikea kysymys

Tietääkö kukaan   millaisia  trendejä ja  koulukuntia  on suomalaisessa kaunokirjallisuudessa tällä hetkellä?    Ja onko  sellaisia suomalaisia nykykirjailijoita, jotka ovat jääneet vaille huomiota ja joita  kannattaisi lukea  ja kääntää ?   Tätä  kysyy amerikkalainen kustantaja Dalkey Archive Press, joka  julkaisee eurooppalaista nykykirjallisuutta  Yhdysvalloissa.

Millaisia näkemyksiä teillä, hyvät lukijat, on asiasta?   kysyy  epätoivoinen kirjailija, jolta  amerikkalainen  kustantaja patistaa jo toistamiseen vastausta. (Englanninkielinen kysymys kuuluu seuraavasti:  “Are there any exciting trends, movement, or schools in contemporary Finnish fiction? Who do you feel are the overlooked contemporary authors writing in Finland who should be more widely read and translated?”)
Kyselee  ne muutakin hankalaa minulta – kuten  mihin eurooppalaiseen tai  kansalliseen  ja  paikalliseen traditioon sijoittaisin kirjani. Ikään kuin kirjailija pystyisi vastaamaan itse  tuollaiseen kysymykseen. Siihen tarvitaan kirjallisuudentutkijaa.

Vastauksia  vaikeaan kysymykseen voi lähettää kommenttilaatikkoon  tai sähköpostiin,  joka löytyy profiilista.  Vastauksista  saattaa olla hyötyä Dalkey Archive Pressille joka etsii  aktiivisesti  käännettävää kaunokirjallisuutta Euroopasta.

Enkelten kirja

“Tämä ei ole enkelikirja vaan ilokirja,surukirja ja jäähyväisten kirja. Tämä on kirja rakkauksista jotka toteutuivat ja siitä naisesta jolla on musta koira, tämä on  elävien  kirja,” määrittelee   kirjan  kertoja. Kirjan on kirjoittanut  Markku Pääskynen.  Kirjoittaja ei ole sama kuin kertoja.
Tuomas on   kertomuksen päähenkilö, kolmekymppinen  tutkija ja    7-vuotiaan Ainon yksinhuoltajaisä,  surujen mies,  kuten Job johon  kirjan motto viittaa. Häntä  vainoavat  onnettomuudet.  Mutta  hän ei kanna kaunaa.”Hän ei ole koskaan kyennyt siihen,”  kertoja toteaa.

Tuomas menettää työpaikkansa  ja   melkein menettää rakkaimman ihmisensä. En kerro enempää,  lukekaa itse.  Kirja ei ole synkkä,   ihmiset eivät ole pahoja, maailma ei ole musta. On  ihanaa lukea sellaista kirjaa joka ei  osoita sormella, ei syytä, ei tuomitse, ei  saarnaa eikä esitä mielipiteitä, vaan  kuvaa  ja tekee näkyväksi -   elämän joka “arkipäiväisenäkin on merkityksellisestä ja kovin arvoitukselliselta.”

Kuka  kertoo Tuomaksen  tarinan?    “Ainosta emme tiedä mitään,”   sanoo kertoja. Onko  kertojia kaksi tai useampia? Välillä  kertojaa puhuu ensimmäisessä persoonassa:”Minä näen Tuomaksen näin, mutta Tuomas ei näe minua.” Kertoja  näkee Tuomaksen ajatukset, mutta  hän e ole kaikkitietävä kertoja.   Kirjaa lukiessani  mieleen tuli  Wim Windersin ohjaama ja Peter Handken käsikirjoittama elokuva  Berliinin taivaan alla ja   sen  kaksi  enkeliä jotka vaeltavat  Berliinissä.   Pääskysen kirjan kertojalla/kertojilla on yhtä lempeä  katse kuin Windersin ja Handken enkeleillä.    Ehkä Helsinginkin taivaan  alla vaeltaa   enkeleitä, joita  kukaan ei näe, siksi heistä  ei kirjoiteta lehdissä.

Tommi Melender on kirjoittanut Enkelten kirjasta blogissaan otsikolla Kirjasyksyn tapaus.

Lehdet lehtiä - kellastuvaa

Puiden  silhuetti joelta päin.
Kirjaimet, puita, joitten on syksy.
Lehdet käyvät pilkullisiksi. Rivit lyhenevät syksyä kohti.
Käsi piirtää pöytään tuhat turhaa kiemuraa.
Pullo juo joen. Maailma nähty. Jäähyväiset.
Surumieli on kirjoitusta, ei äänny sanottaessa,
eivät rivit, kirjaimet, varjot, yö joelta päin.


Tämä oli Paavo Haavikkoa   kokoelmasta Lehdet lehtiä.  


Valokuvatorstain  176.haaste on syyssateiden kunniaksi: kellastuvaa

Katutaidetta Helsingissä

Koditon  mies  Eduskuntatalon  rakennustyömaan aidassa.  Tuli  Saarikoski mieleen. Vaikkei Saarikoskella tainnut noin isoa  nenää olla.

Maikki Rantalan  Hedelmäunelma  samassa  aidassa. 

Yksityiskohta   Hedelmänpoimijoista. Hedelmät ovat  tekstiilipalloja  ( klikkaa kuvat isommiksi, niin näet  paremmin).  Bongasin kuvat eilen, kun kävelin Eduskuntalon  ohitse.  Silmä ilahtui.   Kivaa että  Helsinki, että  on luopunut  tiukkapipoisuudesta katutaiteen suhteen.   Asiasta enemmän  Multicoloured Dreams -blogissa.   Multicoloured Dreams -projektilla on myös oma  Facebook-ryhmä.

Tämä  lintunen on  myös  Eduskuntatalon luona.

United Buddy Bears

Yhdistyneiden  karhukavereiden tunnuslause: " Meidän täytyy oppia tuntemaan toisemme paremmin -siten voimme ymmärtää toisiamme paremmin."

Senaatintorilla    seisoo    142 YK:n  jäsenvaltioiden karhukaveria lokakuun loppupuolelle asti.  Ne haluavat auttaa  hädänalaisia lapsia UNIFEC:n kautta.

Jos  tykkää campista, tykkää    näistä  kaksimetrisistä  kitsch-nalleistakin. Ne ovat   mainio kontrasti  Senaatintorin uusklassisismille. Kuvassa keskellä Kuuban  karhukaveri. (Klikkaa  kuvia). 


Lisää karhukavereita täällä.