Kirjan kansi
Dize on kirjailija, le writer ranskaksi. ( Suomessa graffareita sanotaan wraittereiksi). Hän kirjailee pariisilaisia seiniä. Hän aloitti uransa kymmenvuotiaana 80-luvun loppupuolella, jolloin tagien kirjoittaminen kaikkialle oli suurta muotia koululaisten keskuudessa. 90-luvun alussa teinipoikana Dize rupesi maalaamaan graffiteja junien, metrojen ja ynnä muiden ajoneuvojen kylkiin, mutta "taggaaminen pysyi työni perustana," kuten hän sanoo. Ystävät kertovat, että hän oli kova työntekijä jo tuolloin. Hänellä oli aina luonnoslehtiö mukana, bileissäkin hän vain kirjoitteli tageja lehtiöönsä, sillä aikaa kun muut joivat ja pitivät hauskaa.
Hänen nimensä vaihtui Dermasta Deas'iin, Dizeen, Dizeriin ja Dizasteriin sitä mukaa kun hänen kirjoitustyylinsä kehittyi. "Olen kirjainteni vanki. Jos nimeni alkaisi S-kirjaimella, tyylini olisi taatusti erilainen. Kun vaihdan nimeä, maalaan eri tavalla. Ensimmäinen kirjain antaa dynamiikan ja johtolinjan kaikille piisseilleni."
.JPG)
Aukeama kirjan sivulta. Värit eivät täysin vastaa kirjan kuvaa, jossa sininen on tummempaa ja vivahtaa enemmän violettiin.
Kuvan piissi on Dizen siirtymävaiheesta vuodelta 2000, jolloin hän alkoi lisätä töihinsä nuolia, sarjakuvahahmoja ja muita dekoratiivisia elementtejä. Tyylimurrokseen vaikutti varmaan myös se, että hänestä oli tullut isä edellisenä vuonna. Varjellakseen pientä perhettään hän lopetti vandaaliretket ja keskittyi freskomaalaukseen, kuten ranskalaiset sanovat, eli alikukukukäytävien, aitamuurien, hylättyjen talojen,varastojen ja tehtaiden seinämaalaukseen.
.JPG)
"Graffiti on vapaata, kuka tahansa voi valokuvata sitä. Mutta siitä en pidä että graffitejani käytetään kaupallisiin tarkoituksiin, mainoksiin....
Kun työhösi reagoidaan, se kannustaa. Graffiti on ennen kaikkea mainostamista: päämäärä on tulla nähdyksi ja tunnustetuksi. Jos joku muistaa sinun "pseudosi" (=salanimen), silloin olet voittanut, olet saavuttanut päämäräsi," sanoo Dize.
Luxemburgissa asuvat lapsenlapseni olivat ilmeisesti vihjaisseet joulupukille, että isoäiti on kiinnostunut graffiteista, koska sain joululahjaksi monografian Dize Warmstyle Dizaster. Sarjassa Wasted Talent, on ilmestynyt muitakin monografioita graffitintekijöistä. Dize on päässyt kovalla työllä päämääräänsä, kun hänen töistään on tehty kirja. Se kirja on ainoa, jonka pukki toi tänä jouluna minulle. Olen katsellut sen kuvia kauhean flunssan kourissa, mitään muuta en pariin päivään ole jaksanut tehdä. Alan olla voiton puolella, kun jaksan tänään blogata. Ulkona en ole käynyt sitten jouluaaton, jolloin kylmetyin Hietaniemen hautausmaalla.
Joku lukija varmaankin ihmettelee mikä minua noissa töhryiksi sanotuissa seinäkirjoituksissa ja -kuvissa kiinnostaa. Ehkä se on äidin perua, hän oli freskomaalari yhdessä elämänsä vaiheessa. Kun muutin Vuosaareen ja sain digikameran, aloin kuvata graffiteja, joita näin pyöräilyreittini varrella. Kiinnostus laajeni tarroihin, stencileihin, paste-upeihin ynnä muihin kielletyihin kuviin joita oli sähkökaapeissa ja ränneissä.
Olen koonnut Picasan verko-albumiin kansion Kuvia ja kirjoituksia kaduilta. Se sisältää sekavan kokoelman graffiteista, tageista ja kuvista, joita olen nähnyt Helsingissä, Luxemburgissa, Turussa, Tampereella, Vaasassa, Tartossa ja Narvassa.
Hesarissa oli pari päivää sitten juttu Pariisin katutaiteesta ja kommenttiosastossa käytiin keskustelua kuumana. Mistä noista ihmisiä sikiääkin, joilla on aina niin varmoja mielipiteitä asiasta kuin asiasta. Minullakin on mielipide (kerrankin): on parempi että nuoret miehet purkavat uhoansa seinämaalauksiin kuin ajamalla maanteillä humalassa rallia.
