Ikkunasta nähty

Ikkunasta nähty  eilen. Kuka  arvaa mikä paikka?

 Vihje:  Sijaitsee Helsingin keskustassa.

Valokuvatorstain  239. haaste on  katkelma Kafkan novellista:

Hajamielistä ulos silmäilyä

Mitä me teemme näin kevätpäivinä, jotka nyt tulevat nopeasti? Tänään aamulla taivas oli harmaa, mutta jos nyt menee ikkunan ääreen, yllättyy ja nojaa poskeaan ikkunan hakaa vasten.

Alhaalla näkee tosin jo laskevan auringon valon lapsenomaisen tytön kasvoilla, kun tämä kävelee siinä ja katsoo taakseen, ja samanaikaisesti näkee niiden päällä hänen takanaan nopeammin tulevan miehen varjon.

Sitten on mies jo kulkenut ohi ja lapsen kasvot ovat aivan valoisat.
---Franz Kafka: Novelleja, Otava-Delfiinkikirjat, 1972 

Kolmetoista tapaa katsoa mustarastasta

Eilen, kun pyrytti  oikein kunnolla, mustarastas palasi takaisin  luhtikäytävälle.  Se  on  ollut poissa  melkein kuukauden. Se  katosi kun helmikuun pakkaset  alkoivat.  En tiedä missä se on aikaansa viettänyt.  

 Eilen    mustarastas piti pyryä  minun puutarhapöytäni alla.

Koko pitkän päivän oli ilta.
Satoi lunta
ja tarkoitti sataakin.
Mustarastas istui kuusen kämmenellä.


 Se oli  13. säkeistö   Wallace  Stevensin   runosta Kolmetoista tapaa katsoa  mustarastasta. Koko  runon voi lukea  kokoelmasta  Tämän ilmaston runot, jonka  on  suomentanut Jukka Kemppinen.  Hän on suosittu  bloggari,    runojakin  aikoinaan kirjoittanut.

Wallace  Stevens oli amerikkalainen runoilija ( 1879-1955).   Ostin    runokokoelman  kaksikymmentä vuotta  sitten Akateemisesta kirjakaupasta, se maksoi 99 markkaa. Kokoelman lopussa on Kemppisen jälkisanat Hän kirjoitti Stevensistä ( mm.) " Runoista jää mieleen  kurittomin osa, kuten vihreä kissa kaniinivalossa, mudan mestari, tuuli joka sataa, mustarastas joka pakenee todellisuutta kuin runo tulkintaa,  taivaalle kirjoitetut pilvet ja jäätelökeisari." 


Kokoelman  suomennoksen  kustansi WSOY.  Tänään  tuli  ikävä  uutinen:  WSOY  menettää kotinsa  Bulevardilta. Se  talo  oli tuttu  minulle  lapsesta alkaen. Siellä oli isän  työpaikka.   Muistan että WSOY:n ulko-ovi oli koettelemus, se avautui   toisinpäin   kuin suomalaiset  ovet tavallisesti .  Nyin sitä turhaan  auki, kun  olin menossa  allekirjoittamaan kustannussopimusta esikoisromaanistani  noin 40 vuotta sitten. Lopulta älysin, että   ovea pitää  työntää  sisäänpäin, ja pääsin   allekirjoittamaan kustannussopimuksen. 


Ensin  meni  Suvikunta,  WSOY:n  kesäpaikka Porvoon  ulkosaaristossa, ja nyt  Bulevardin talo.  Suvikunnassa vietin  varhaisnuoruuteni parhaat  kesät,  Bulevardin talossa  koin kirjailijaurani  alun nousun ja laskun.  Kummassakin  paikassa käyn  unissani  useammin kuin koulutiellä.   Lähdin  WSOY:sta Tammeen, nyt  WSOY  menee   samaan taloon Korkeavuodenkadulla   kuin Tammi.   Sic  transit gloria mundi!   


Tiedoksi blogin lukijoille.  Blogger  on taas  tehnyt  uudistuksia.  " Sanat kuin  ennen"   on kadonnut. Sen tilalla  on  tullut  blogin dynaaminen näkymä.   Kaipaan entistä  näkymää ja  blogrollia sen oikeassa sivupalkissa.   Toivottavasti  Blogger    palauttaa Blogrollin  dynaamisen näkymän    sivun  oikeaan  laitaan.  Nyt  sieltä löytyy blogiarkisto, tiedot minusta, tunnisteet ja lukijat, kun vie  hiiren     ylälaidassa olevan   mustan  palkin päälle ja klikkaa hiirtä.  












  

Kalevalan ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä.

Mies joka kirjoitti  Kalevalan. Kuvasin hänet viime keväänä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa.

Huomenna  on karkauspäivä.  Kun lähtee  miehiä kosimaan, kannattaa  nostattaa sitä ennen lempeä  suomalaisella loitsulla.  Kun  sen   voimalla  hampaistensa  välistä  lausuu, niin  varmasti   tehoaa ja mies käy pyydykseen. 

LEMMENNOSTATUS

(Muinaisloitsu)

Ken teki tämän tekosen,
Kuka kummasen kuvasi,
Jott´ ei meiän neitokaista,
Tätä kaunista tytärtä,
Ole naitu naintavuonna,
Otettu otantavuonna,
Kirkivuonna kihlattuna,
Viety viimeisnä kesänä;

Kuka täss’ on hiien kutta,
Ken se lemmon riivoama,
Joka painoi neien lemmen,
Neien kunnian kukisti,
Maan alle makoamahan,
Lehtohon lepeämähän;

Oisko porton potkinnoissa,
Naisten naarojen sanoissa,
Miehen nuoren, vaiko vanhan,

Kun ei mielly nuoret miehet,
Eikä sulhaset suvaitse?
Kosjot ei käy kuulemassa.

Minä nostan neien lemmen,
Neien kunnian kohotan,
Maan alta makoamasta,
Lehosta lepeämästä

Nostan lemmen liehumahan,
Kunnian kukostamahan,
Päälle muien kunniasta,
Muien lempien ylitse;

Panen kihlat kiitämähän,
Hopeat heläjämähän,
Viiton tien, avajan portin,
Lasken sulhaset sisähän.

Ei sitten sinä ikänä,
Jospa ei tänä kesänä,
Yljät yltyne sinuhun,
Miehet nuoret mielistyne.

A nyt sie neiti nuori,
Urosta valitsemahan,
Pohattoa pyytämähän,
Rikasta rakastamahan,
Yhytysten öissä olla,
Päiten päivissä elellä.

Nyt on lemmen liikeaika,
Kunnian kukostusaika.

Neisy Maaria Emonen,
Rakas äiti armollinen.

Tuopas vettä tullessasi,
Pyhän virran pyörtehestä,
Joesta Jumalan virran,

Jolla peset piikaseni
Puhistelet pulmuseni,
Päästät piian pintehistä,
A miut koprista kovista.

Päästä Luoja, päästä Luonto,
Päästä päällinen Jumala.

Kuin on kuun kehästä päästit,
Päivän päästit kalliosta,
A niin sie miutki päästä,
Kuvillani kulkemahan,
Lihoillani liikkumahan,
Raajoillani raatamahan.

Emoseni, eukko vanha,
Kave kaunis, Vaimo viisas,
Sano sie miulle, miksi ei minnuu naia?

Kaksin kaikki kaunihimpi,
Kaksin puut, kaksin petäjät,
Kaksin ilman lintusetki,
Miks en mie katala kaksin;

Kun ei noua nuoret miehet,
Eikä sulhaset suvaitse!

Nouse lempi lekkumahan,
Kekäleinä keikkumahan,
Nouse ilman noitumatta,
A kiihy kiroamatta,
Kuut on nousnut, päivä nousnut,
Sinä vielä nousematta.

Nouse siis sinäki kohta,
A poista sie pilvi miun päältä.
Pane päivä paistamahan,
Luojan kuu kumottamahan,
Tuovvos miehet tuonnempata,
Etsiös eteämpätä.

Kiren ukko, Kiren akka,
Nosta kirki kiimasuosta,
Kirki kiimavaaran päästä,
Kiihko kiimakankahalta
Lepiköstä lehmän kiihko,
Viiasta härän häkärä,
Tallista orihin kiihko,
Tamman kiihko tanhuasta,
Kissan kiihko kiukoalta,
Kasin pienen karsinasta,
Koiran kiihko kolpitsalta,
Penikkaisen penkin alta,

Suen kiihko kiivahampi,
Karhun kiihko karkeampi,
Ketun kiihko kerkeämpi,
Kiihko kiitävän jäniksen,
Senki mustan korpin kiihko,
Kiihko harmahan havukan,
Tätä neittä naittamahan,
Kaunista katsottamahan!

Nosta mieli meltehille,
Halu hattupurjehille,
Ota hiili hiilloksesta,
Kivi kuuma kiukoasta,
Sytytä syän tulehen,

Vatsa ilmi valkeahan,
Perävieret vieremähän,
Lantehet lakattamahan,
Selkäsuonet soutamahan,
Varpahat vapajamahan,
Kynnet kyttelehtemähän,
Käet tänne käpyämähän,
Ett’ei saisi öissä maata,
Päivissä iki levätä,
Näkemättä neitosemme,
Tämän tytön tuntematta!

Mieli käännä
Mesin käännä miehen mieli,
Hau’o mieli mielettömän,
Armahani armottoman!

Tuli kuin turkkanen palavi,
Valkeainen valvattavi,
Niin on syän syttyköhön,
Palakohon miehen mieli,
Jott’ ei saisi yöllä unta,
Eikä päivällä lepoa!


Kopioin  loitsun Anneli Heliön  Facebook-statuksesta, luvan kanssa.

Kalevalanpäivän lumimyräkkä  ikkunan takana.

Valentinuksen päivän rakkausruno

Valitsin Valentinuksen päivän rakkausrunoksi  Wislawa Szymborskan runon Ensirakkaus  kokoelmasta Sata Szymborskaa (suom. Martti Puukko ja Jarkko Laine ).


Sanovat että ensirakkaus on tärkein.
Se on hyvin romanttista,
mutta niin ei ole minun kohdallani.


Jotain meidän välillämme oli ja ei ollut,
tapahtui ja meni ohitse.


Käteni eivät vapise,
kun niihin osuu joitain pieniä muistoja
ja narulla sidottuja kirjepinkkoja
                            - olkoonkin vaikka silkkinyörein sidottuja.


Meidän ainoa tapaamisemme vuosien jälkeen
kahden tuolin keskustelu
kylmän pöydän ääressä.


Muut rakkaudet
hengittävät minussa yhä syvästi.
Tällä ei happea edes sen verran, että se voisi henkäistä.


Ja kuitenkin juuri sellaisena kuin se on,
se kykenee siihen  mihin ne muut eivät vielä kykene:
unohdettuna,
jopa uniin tulemattomana,
se  totuttaa minut ajatukseen kuolemasta.




Suomalaisille  blogi- ja virtuaaliystäville: Onnellista ystävänpäivää!  Muistakaa että rakkaudella on kynnet, joilla se  raastaa sydäntä.  Ja tiedoksi:  työkiireiden vuoksi  blogin päivitystahti on hidastunut. Päivitän silloin kun ehdin.


Kuvassa on Miguel Brancon teos "Untitled" 2007.  Kuvasin sen  Luxembourgin MUDAMamissa (= Modernin taiteen museossa)

Häirikkö

Tuttu tilanne.   Kissan ihmisellä on tärkeä   kirjoitustyö menneillään, mutta   kissa  kerjää  ruokaa/seuraa/ huomiota.  Se on kuin pikkulapsi.    Kissa kyllä   keinot  keksii. Simonin  kissa irrottaa virtajohdon eikä Simon  edes raivostu.   Vain  kissanystävät kestävät  lemmikkinsä tyranniaa.

Tämmöistä minun elämäni on nykyään. Yritän editoida  tekstiä julkaisukuntoon.  Ninni  kiehnää ja kiertää  näyttäpäätettä.  Lopulta  sen onnistuu  irrottaa näyttöpäätteen  johto ja  ruutu  pimenee.  Minä paiskaan  kissan  kiroillen   pöydältä pois.  Ja kohta se on taas siinä kiehnäämässä.  Onneksi  se ei ole keksinyt, miten virtajohto irrotetaan  koneesta.