Patsaiden joulumuotia

 Tyttö Espalla.  Päässä on  lumesta muotoiltu pipo. Villahuivi lämmittää näillä pakkasilla.

 Stockan kulman kahdella sepällä  on suu suljettu  keltaisella  liinalla.  Pään päällä lumitötterö. Seppä näyttää jotenkin epätoivoiselta, kun se ei saa sanoa  sanottavaansa ( klikkaa kuva isommaksi). 

Jukka Vienolta on ilmestynyt tänä vuonna tuhti  runokirja (377 sivua).  Hyvä joululahja   runouden ystäville, lukemista riittää  pitkäksi aikaa.  Lainaan  kokoelman  nimirunosta  pari säkeistöä.    Sopinevat tämän   hetken hektisiin tunnelmiin.

Autoja,ihmisiä, ratikoita

katkeamattomana virtana

Stockan kulmassa

talvi-illan neonkelmeässä

kun pakokaasua ei

erota pakkashuurusta, hengityshuurua

sielun savusta,

[***]

Mutta syvin kaikista on

mielen murheen hämärä

sitä ei lievitä

katumaasturin

sumuvalojen sarja,ei

Stockan kulman kahvilan

espresson äkkinäinen voima.

Jukka Vieno. Stockan kulma. WSOY 2010

Tonttu ei vaan saa unta.

Vuodessa  on kaksi  kuukautta, jolloin poden unettomuutta,  toinen  on   joulukuu, jolloin on liian pimeätä, ja toinen  kesäkuu, jolloin  on liian valoisaa.  Unettomuutta on jatkunut vuosikausia.  En selviä  noista  kuukausista ilman  nukahtamislääkettä.

 Öisin  voisi tietysti tehdä jotain  hyödyllistä,  esimerkiksi siivota  tietokonetta  tai kirjoittaa, mutta en jaksa.   Kirjojen  lukeminen onnistuu,  tosin  ei  aina.  Ajatutukset  lähtevät helposti  harhailemaan.   Kun luin  tämän  vuoden Finlandia-voittajaa, aloin muistella omaa  lyhyeksi  jäänyttä  Gallup-haastattelijan uraani. Minua  hirvitti soittaa ovikelloa, kun ei koskaan tiennyt miten  pahantuulinen ihminen oven takaa ilmaantuu.  Sitten rupesin muistelemaan miten  monessa  teoksessa   nenällä on ollut   merkittävä osa. Muistin  Gogolin Nenän,  Cyrano de Bergeracin nenän ja  Pinokkion nenän.  

 Pidän Nenäpäivän   päähenkilöstä. Hän on   minusta kuin  Tatin  elokuvien monsieur  Hulot,   joka  on vaihtanut liian lyhyet housunsa hameeseen,   pannut  hassun peruukin päähän  ja  ylimaalannut huulensa.   Päähenkilö nimeltään Irma on   yhtä hyväsydäminen koheltaja  kuin Hulot.   Hänelle  sattuu ja tapahtuu jatkuvasti  kaikenlaisia   kommelluksia,  varsinkin silloin kun  hän työntää nenänsä ihmisten asioihin.

Voihan nenä! ajattelin,  kun olin  lukenut Nenäpäivää sivulle  186.  Kirjasta olisi  tullut loistava,  jos  se olisi puolet tiiviimpi.  Kieli  on  lähtenyt viemään kirjailijaa,  vaikka pitäisi olla päinvastoin: kirjailija vie  kieltä. Mikko  Rimminen on tarkka kielenkäyttäjä runoissa, mutta miksi hän   romaanissa  tursottaa   kieltä   kuin kermaa kakun päälle?  En ole  lukenut  hänen muita romaanejaan, joten en tiedä kuuluuko tursottaminen hänen tyyliinsä. 

 Näytteeksi  lyhyt proosaruno kokoelmasta Sumusta pulputtavat mustat autot.

Vielä kerran kello

Aamulla valo vetää kaupunkia vinoon. Kun porraskäytävä kaikuu ja ilosanoma lankeaa kynnysmatolle, seisoi siinä väärä kuningas, kuuliainen hirvi punaisissa valoissa:ihmisten ilmoilla, veliseni, tunnemme läsnäolon läsnäolonpakon, soivan sovittelevan puheen.

      Ja sisäpihan pahvilaatikossa lyhyt uni on tältä erää käynyt,huoneessa kello huutaa herää herää on ihana päivä, kukkuluuruu, meitä vielä kuu kutsuu, kuu kutsuu, kukaan ei kuuntele.

Runeberg-ehdokkaat

"Kirjastonhoitajien kalenteri kumoaa mielikuvat nutturapäistä."

Sitaatti ( ja alleviivaus) on  Harry Salmenniemen kokoelmasta  Texas, sakset, joka on  yksi tänään julkistetuista Runeberg-ehdokkaista.  Muut  seitsemän ovat:

Eva-Stina Byggmästar: Vagga liten vagabond. Söderströms (runoja)

Olli Jalonen: Poikakirja. Otava (romaani)

Pekka Manninen: Kiimakangas. WSOY (romaani)

Tommi Melender: Kuka nauttii eniten. Savukeidas (esseitä)

Antti Nylén: Halun ja epäluulon esseet. Savukeidas (esseitä)

Tiina Raevaara: En tunne sinua vierelläni. Teos (novelleja)

Miina Supinen: Apatosauruksen maa. WSOY (novelleja)

En ole  lukenut  yhtään    noista,  en edes Salmenniemen kokoelmaa, joka on ollut  muutaman päivän  työpöydälläni  odottamassa paketoimista joululahjapaperiin.  Avasin sen  sattumanvaraisesti ja  silmä osui  ylläolevaan sitaattiin. 

 Seppo  Puttonen   sanoi YLE:n kulttuuriuuttisissa:  "Esimerkiksi Harry Salmenniemen Texas, sakset ei varsinaisesti ole runokokoelma, vaan koostuu yksittäisistä sanoista ja lauseista."   Olisipa hauskaa, jos  kokeellinen, epälyyrinen kokoelma  voittaisi  kansallisrunoilijalle nimetyn palkinnon.  Olli Jalosen  Poikakirja , vuoden parhaaksi romaaniksi mainittu, on monien  ennakkosuosikki. Voittajan  päättää kolmihenkinen raati( Jyrki Vainonen, Ann Helle ja Philip Teir).   Lisää   aiheesta täällä. 

Kuvassa  Rikhardinkadun kirjasto, jossa kävin  eilen. Se on yksi Helsinhin ydinkeskustan parhaista paikoista. Sielä on paljon taidekirjoja ja -näyttelyitä  sekä  hyvä englanninkielisen kirjallisuuden kokoelma.

Lumikuvia

Näkymä  ikkunasta    aamupäivällä.

Näkymä parvekkeelta iltapäivällä.

Tilannetiedotus

Sain tekijänkappaleeni postista,  vaikka alkuperäinen ilmoituskuitti katosi.  Kirjan  välissä oli   250 dollarin    sekki,  tekijänpalkkioni. Pieniähän   nuo palkkiot ovat  antologiateksteistä.


Antologiassa on  mukana  41 eurooppalaista kirjailijaa,  minulle  ennestään tuttuja vain   nämä nimet:  Olga  Tokarzcuk,  Nora Ikstena,  Ingo Schulze ja  Enrique Vila-Matas,  josta olen kirjoittanut blogissa aikaisemmin otsikolla Bartleby ja kumppanit.  Lichtensteinilaisen Stefan  Sprengerin nimi vaikuttaa jollakin tavalla tutulta. Voi olla että hän oli yksi niistä 105:stä kirjailijasta, joiden kanssa  reissasin pitkin ja poikin  Eurooppaa  kesällä  2000. 


 Antologian  on  koonnut Aleksandar  Hemon  persoonallisten  mieltymystensä mukaisesti.  
Hänellä  täytyy olla  aikamoinen eurooppalaisen kirjallisuuden  tuntemus, että on  pystynyt  tekemään  sen.  Vertaisin  hänen    työtään suuren kansainvälisen  taidenäyttelyn kuraattorin työhän - sillä erotuksella että kuraattori näkee  yhdellä  tai kahdella silmäyksellä  onko taideteoksesta mihinkään,  mutta antologian kokoojan täytyy lukea hirveät määrät tekstejä.  Joku varmaankin ihmettelee mitä minä teen tässä antologiassa.   Se johtuu siitä, että  Hemon sattui lukemaan netistä    englanniksi käännetyn Klovnin ja ihastui  siihen. Ei sen kummempi juttu.

Ninni omi antologian heti  ja  makaa kirjan päällä sen  näköisenä, että " tää on mun - älä koske tähän."  Eipä silti, että  olisin pystynyt   keskittymään  tänään lukemiseen  saati sitten kirjoittamiseen, niin hermona olen ollut  kolumbialaisen roskapostittajan takia, joka  on  kaapannut Gmailista  kaikki  osoitteeni ja lähettää niihin   roska- ja viruspostia.  Poistin  yhteystiedot, vaihdoin salasanan niin vahvaksi, että  ilman paperia en muista sitä, ja syväskannasin  Nortonilla tietokoneeni,  se kesti tuntikausia, ei löytynyt viruksia eikä vakoojia, mutta  en silti  uskalla käyttää pöytäkonettani.


Muuta kirjallista.  Pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat julkistettiin tänään:  Kristina Carlsonin   Herra Darwinin puutarhuri, josta olen kirjoittanut täällä  ja  Erik Wahlströmin Kärpäsenkesyttäjä, jota jonotan kirjastosta  sijalla numero 128. Se on  minun suosikkini  Finlandia-palkinnon voittajaksi, vaikka  en ole sitä vielä  lukenut.  Olen lukenut  vain Joel Haahtelan Katoamispisteen ja  Riikka Pulkkisen romaanin Totta,  joka ei minun mielestäni ole  Finlandiatasoa.  Kirjan alku kyllä ihastutti minua, mutta kun  kertoja  siirtyi kuvaamaan 60-luvun tytön maailmaa ja  tunteita,  niin  tarina muuttui  falskiksi ja  aivan liian viihteelliseksi ollaksensa minun makuuni.