Kirjajulkkarit

Vauhdikasta menoa Kappelin kellarissa. Siellä oli perjantai-iltana Juuli Niemen  Yömatkojen ja Saila Susiluodon   Carmenin     julkistamisjuhlat,  julkkarit  kuten nykyään sanotaan.    Mukavaa  että  että sellaisia pidetään. Niissä  tapaa tuttuja joita ei ole nähnyt   aikoihin.   Entiseen aikaa tuttuja runoilijoita tapasi  Vanhalla. En tiedä  missä he nykyään istuvat vai istuvatko  missään.
Kirjajulkkarit vastaavat  taidenäyttelyn avajaisia sillä erolla  että   avajaisssa saa laihaa boolia ja lämmintä valkoviiniä,  kun taas kirjajulkkareissa jokainen maksaa itse juomansa ja saa mitä tilaa.

Lauantai-iltana  Wäiskissä oli Jani Saxellin romaanin Unenpäästäjä Florian –romaanin  julkkarit.  Wäiski on  ravintolalaiva  Hakaniemen  rannassa,   edullisempi kulttuurityöntekijän laihalle kukkarolle kuin Kappelin  kellari ja muutenkin  mukava paikka  merellisen miljöönsä vuoksi.  Minä pitäisin oman kirjani  julkkarit  siellä, mutta tuskin pidän niitä missään,  koska minulle on jäänyt  paha   trauma lapsuuden syntymäpäivistä, joille ei tullut  kukaan.

Saila  juhlatunnelmissa Kappelin edessä.    Siteeraan , joka miettii: Sailan runoa   kokoelmasta Carmen.  Minulla ei ole  Juulin   runokokoelmaa eikä Janin romaania niin että en voi siteerata niitä. Satunnaismenetelmällä (= tökätään sormi sivujen väliin)  löysin  Carmenin Habaneran, mutta kun se on pitkä runo,  laitan tähän vain ensimmäisen säkeistön.
Rakkaus, karkuri, kiertolainen
käy kevyt keimailu kuormanaan
silti samainen siirtolainen
voi syöstä keisarin karsinaan.
Nyky-Carmenin tapahtuma  paikkana on  ostari ja  Joséna  on ostarin  turvamies, joka miettii:Olen nähnyt  ennenkin, kaiken, onttoa  flirttiä,varkaita, vitsejä, kuolemaa, en tarvitse enempää, olen nähnyt ihmisen tyhmyyden, katsoin joka ilta BB:n[…]
PS.   J.Pekka Mäkelä kirjoittaa omassa blogissaan  kirjan julkistamisen ilosta.

Elätti

Kissa Ninni parvekkeella.

Suomenkielen perussanakirjan mukaan elätti-ilmaisua käytetään lemmikkinä elätettävästä (villi)eläimestä.  Vanhemman Nykysuomen sanakirjan mukaan  elätti on  elätettävänä, huolettavana oleva henkilö tai eläin, harvemmin kasvi.

Helsingin Sanomien eilisen  otsikon mukaan "kirjailijat  ovat valtion elättejä."   Tällaisen   johtopäätöksen on  otsikon tekijä  vetänyt  tutkija Elina Jokisen  väitöskirjasta Vallan kirjailijat.   Sananvalinta  paljastaa joko   otsikontekijän/Hesarin  aseteellisuuden kirjailijoita kohtaan  tai  sen  että    otsikontekijä ( toimittaja?)  ei  tunne  sanan   sivumerkitystä. Ihmisestä  puhuttaessa se on halventava. Kenties   hänen   äidinkielensä   ei ole suomi.   Minulle  tapahtui  samanlaisia kömmähdyksiä, kun 15 vuotta sitten kirjoittelin    englanninkielellä internetin   keskutelufoorumeille. Tulin loukanneeksi  joidenkin amerikkalaisten  keskustelukumppaneideni tunteita, kun en tuntenut sanojen  konnotaatioita. Myöhemmin ilmestyneessä Hesarin  verkkoversiossa otsikko  on  korjattu muotoon "Apurahakirjailijasta on tullut normikirjailija."  

 Minusta   valtion taiteilija-apurahat pitäisi muuttaa valtion taiteilijapalkaksi,  niin loppuisivat puheet eläteistä.  Valtio palkkaisi taiteilijoita/kirjailijoita 1-, 3- ja 5-vuotiskausiksi ja  he  maksaisivat  palkasta veroa.  Heidän ei tarvitsisi enää *anoa* apurahaa, vaan  he  kirjoittaisivat  normaalin   hakemuksen    kuten   muutkin  työnhakijat.   ( Ps. Facebook-kaveritvoivat käydä lukemassa koko elättikeskustelun profiilistani).  

Lopuksi vähän kevyempää.  Erik  Satien  miniatyyrivalssi Son binocle ja   hänen tekstinsä .

Hänen binokkelinsa

Hän puhdistaa sen joka päivä.

Hänellä on hopeabinokkeli himmein kultalinssein.

Hän sai sen eräältä kauniilta rouvalta. Mitä kauniita muistoja! Mutta...

Ystävämme valtaa suuri suru: hän on kadottanut binokkelinsa kotelon.

(suom. Laura Serkosalo)

Huonosti käyttäytyvä ilta

Jacques Roubaud  esiintyi  viime   keskiviikkona   Musiikkiteatteri Kapsäkin Huonosti käyttäytyvässä  illassa. 


Roubaud on   ranskalaisen Oulipo-ryhmän jäsen.  Ryhmään  kuuluu   37 jäsentä, kuolleet  mukaan lukien,   joita  ovat mm. Italo Calvino    Georges Perec, Raymond Queneau ja  Marcel Duchamp. Kuolemakaan  ei  heitä erota ryhmästä.  Ryhmästä voi erota vain tekemällä itsemurhan notaarin edessä. Kukaan  ei ole  vielä eronnut.
    
 Roubaud on tuottelias runoilija.  Nimi on  enne,   Provancen  vanhassa kielessä (oksitaanissa?)  roubaud merkitsee trupaduuria.   Kaikki Oulipon  elävät jäsenet ovat tuotteliaita, luultavasti  sen takia että  Oulipo on hyvä sparraaja.  Ryhmä kokoontuu kerran kuussa  yhdessä syömään  ja  kertomaan   millaisia   pakotteita ( constraits)   he  kuukauden aikana  kehitelleet. Heillä   tuntuu olevan ehtymätön   huumorintaju ja mielikuvitus, ehkä  se johtuu  pakotteista. He eivät  usko inspiraatioon,  vaan  systeemikirjoittamiseen. 


Roubaudista  ja pakotteista voi lukea enemmän  uusimmasta Parnasssota 4/2010. (  Kari Hukkila: Numerot, sanat, askeleet,  elämä).   Mirja Bolgarin toimittamasta Sanat että tietäisimme-antologiasta löytyy  hänen kaksi sonettiaan ja kirjailijaesittely. Bolgar kertoo että hänen vuonna   1967 ilmestynyt runokokoelmansa έ  (epsilonrelaatio) oli sensaatio. Se perustuu joukko-opille ja pohjakaavana on  japanilaisen go-pelin  strategia.   Pelit  ovat  kiinnostaneet muitakin  oulipolaisia.   Calvino  käytti tarokkikortteja erään kirjansa pohjakaavana,   Perec  shakkia, Queneau ennustuspeli I Chingiä.

Huonosti käyttäytyvän illan  toinen "esiintyjä" oli Erik  Satie.  Hänen musiikkiaan soitti Jenni Lappalainen ja hänenä esiintyi Tuukka Vasama, joka luki hänen tekstejään kirjasta Muistinsa menettänneen muistelmat.  Se on minusta paras muistelmakirja ikinä, ikävä kyllä sitä ei taida  saada enää mistään, paitsi kirjastosta.   Lainaan hänen sanojaan kustantajista, kun  aihe on niin  ajankohtainen  tällä hetkellä meillä: 


"Katsokaa noita häpeämättömiä kustantajia vailla kunnioitusta ihmistä kohtaan; katsokaa  groteskeja sovituksia, joihin he pukevat  puhtaimatkin teokset, jotka heille on luovutettu, jotka on annettu heidän  huostaansa, ja jotka he komistavat  töherryksillään. Ottakaa joitakin nykyteosten luetteloita, herkimpien teosten & katsokaa, mihin he  ne alistavat, nuo likaiset oliot.
Hyi! Häpeä heille.
- Kauppaa sanotte te.
-Liiketoimintaa, sanotte myös.
   Puh! Tuollainen on kiusallista minun ikäiselleni miehelle, & tukehdun tähän kurjaan dufayêlilaistamiseen, tähän mätään omanvoitonpyyntöön. ( Suom. Silva Kauko)


Kemppinen kirjoitti eilen  Satiesta.  Mahtoiko  hänkin olla  Kapsäkissä kuuntelemassa  Satien musiikkia ja tekstejä? Hän mainitsee Sonatine bureaucratiquen.    Käsiohjelman mukaan se kuvaa  valtion virkamiehen työpäivää ja pilkkaa sekä apinoi Clementin C-duuri sonatiinia.   Valitettavasti Satien tekstistä ei ole käsiohjemassa suomennosta.

Taiteilijatalon ilmastoteko

Valokuvatorstai palasi kesälomalta viime  torstaina ja antoi kuvahaasteeksi ilmastoteon.  Kävin kuvaamassa   taiteilijatalon   pyöriä,  joita  on piha täynnä.  Oma  pyörä   ei  meinaa mahtua sekaan. 

Sama piha yöllä.   


Talossa  on iso autotalli,   joka oli aluksi  puolityhjillään, kunnes autopaikkoja  ruvettiin vuokraamaan ulkopuolisille.  Eipä tullut talon  arkkitehdille   mieleen suunnitella pyöräpaikkoja ( eikä pyykin ulkokuivatustelineitä, sekin olisi olltu ilmastoteko). Nyt   pyörille  varattu yksi seinusta autotallista, mutta ei sinne kukaan  pyöräänsä  kesällä vie, kun tila on    hankalasti  avattavan  oven takana.  Pitää nousta pyörältä,  avata   lukko, pidellä  toisella kädellä auki   painavaa ovea ja  taluttaa toisella kädellä pyörä sisään.  Autoilijoille  asia on   järjestetty helpoksi, ei tartte nousta autosta, vaan  oven  saa auki klikkaamalla valoavainta, vai miksi  sitä  esinettä  sanotaan.  Miksi autoilijoita  aina suositaan?  Minä haluan samanlaisen avaimen!

Syksyn satoa

Sipuleita palstalta

Kirjoja tulee, lehtiä tippuu.  On syksy. Ranskassa on alkanut   kiivas kirjallisuuskeskustelu Michel Houellebecqin uusimmasta romaanista.  Pääseekö se Goncourt-ehdokkaaksi vai  ei? Kirja ei ole  vielä edes ilmestynyt.  La carte et la terrioire ilmestyy  8. syyskuuta. Tahir  Ben  Jelloun, Goncourt- raadin  jäsen, haukkuu  Houellebecqin kirjan  italiaislehdessä.  Englanninkielisen selostuksen haukuista   voi lukea täältä. (Ben Jelloun hates even the gentler, kinder Houellebecq).  Pierre Assouline, Le  Monden kirjallisuuskriitikko,  puolestaan  kehuu  kirjaa blogissaan. Le Mondessa on  hänen juttunsa  Houellebecq vs Goncourt.

Houellebecq on oikea söpöläinen koiransa kanssa.

 Kuva on kaapattu Assoulinen blogista. Kuvan ottaja D.R. 

PS.  Houellebecqin  suomalaisen hengenheimolaisen Hannu  Salaman uusimmasta kirjasta keskustelua  Tommi Melenderin blogissa.

PS2.  Jaan Kaplinskin  mielipide Sofi  Oksasen Puhdistuksesta on herättänyt keskustelua   Facebookissa.  Kun  maine maailmalla kasvaa,  mielipiteet kovenevat. Katso Kaplinskin  aikaisempi mielipide  viime helmikuulta.