Taiteiden yö

Taiteiden yö Villa Kivessä, teemana: Kielletty ja sallittu kirjallisuus.  Kuvassa  Raisa Lardot  selostaa mikä  oli kiellettyä 70-luvulla,  Vieressä Leevi Lehto funtsaa, että olikohan se ihan noin.  En jäänyt  kuuntelemaan,  vaan  lähdin kiertämään  Töölänlahtea. 

 Näkymä Töölönlahden pohjoispäästä.

Näkymä Töölänlahden eteläpäästä. 

Finlandiatalo on kuin kangastus taivaalla.

Palasin  kotiin kun  keskustassa oli niin paljon nuoria miespuolisia "taiteenrakastajia"  mäyräkoirineen. Aurinkolahdessa alkoi  juuri parahiksi   paikallisen  taiteiden yön  ilotulitus. 

Kirjan tulevaisuus

Uusi kirjahyllyni mahtuu taskuun eikä kerää  pölyä.  ( Klikkaa kuva  isommaksi).

Nalle Puhin  englanninkielinen laitos tuli kylkiäisenä  kirjahyllyn  mukana.   Muut teokset  hyllyssäni  ovat   Project Gutenbergin ilmaisia  klassikoita.   Niiden lataaminen kirjahyllyyn  kävi    nopeasti. 

 Luin  ensimmäiseksi Maiju Lassilan   romaanin Rakkautta.   Se oli huvittava   ensimmäisessä persoonassa kerrottu tarina tohmajärveläisen  vallesmannin tyttären Maiju  Lassilan ensirakkaudesta.   Olisikohan kirjailija   Maiju Lassilalla ollut  pikkusisar, jonka  kiemurtelua  ensirakkauden kourissa hän    on  seurannut,  koska   osasi  kuvata rakastumiseen  liittyviä  nuoren tytön  tunnetiloja niin hyvin? 

Tuskin hankin iPadia, kun kännykästä voi  lukea kirjoja sängyssä  selällään maaten.  Ipad on turhan iso ja painava lukulaite, sitä ei voi lukea sängyssä, sitäpaitsi  se on turhan  kallis.  Odotan aikaa, jolloin  Suomesta saa kohtuuhintaisia  WIFIllä ja  3 G -ominaisuuksilla varustettuja lukulaitteita, joihin  voi  ladata  kirjoja  suoraan kustantajien  sivustoilta  maksua  vastaan.  Sähköisen   kirjan  hinta  olisi toivon mukaan  halvempi, kun  sitä  ei tarvitsisi kierrättää  kirjakaupan kautta,  jonka osuus kirjan hinnasta on 40 %:ia.  Suomalaista  kirjakauppaa ei  enää tarvittaisi,  sen  sisäänostajat  S- ja K-ryhmän sisäänostajien  ohella,     kun  määräävät   mitä  kirjoja   Suomessa markkinoidaan ja ostetaan.   Ja  kustannustoimittajat  voisivat  taas  keskittyä olelliseen  eli kirjojen toimittamiseen eikä  heidän tarvitsisi  sisäänostajia silmälläpitäen   " tuotteistaa, muhentaa, piristää, pakata houkuttelevasti, " kuten   Irina  Björkman sanoo Kiiltomadon  pääkirjoituksessa   Hiilarikammoinen leipomo.  

Björkmanin   kirjoitus  antoi  masentavan kuvan  siitä  miten  rähmällään   laatukirjallisuuden kustantaja  Tammi  on kvartaalitalouden  edessä,   toisin  sanoen   noiden kauppaketjujen  sisäänostajien  edessä,  kuten  minä asian ymmärsin.     Heidän  ennakkotilauksensa  keväällä  määräävät  mitä kirjoja syksyllä markkinoidaan.   Irina  Björkmanin sanoin: " Kirja saatetaan jo ennen  ilmestymistään määritellä  teokseksi, joka on varmasti hieno, mutta ei taatusti myy."    Kirjailijat  valittavat turhaan, että heidän teoksiaan ei markkinoida.  Eipä tietenkään markkinoida, kun ennakkotilaukset eivät ole antaneet  markkinointisignaalia. 

Kirjalla on tulevaisuus, kunhan kustantamot lakkaavaat  panikoimasta   kirjan   ulkoisen muodonmuutoksen takia.   Sisältö ratkaisee.

. 

Parasta tänä kesänä

 Lämpimät  uimavedet

 Auringonlaskut

 Haihatuksen kesänäyttely. 

 Lisää   näyttelyn kuvia täällä.

Kuvassa Johannes  Heinosen poliittista satiiria.

Tämä on vastaus   Pellon pientareella -blogin  haasteeeseen  "Tänä kesänä on kivaa kun..." Kesä jatkuu   elokuun loppuun asti ja kaikkia   pientä ja isoa kivaa voi vielä tapahtua.

Matkalla

Kävin Jyväskylässä katsomassa taloa, jossa  asuin  60-luvun alkupuolella, kun opiskelin  kesäyliopistossa  psykologiaa.    Talo  Vapaudenkadulla oli tallella, mutta  katu oli  muuttunut.  Korttelin päässä talosta oli rakennustyömaan aita,   jossa  oli    muutama   graffiti.  Niitä ei missään tapauksessa voi  sanoa  töhryiksi. Työn jäljestä näkyi, että  niitä oli saatu  tehdä  rauhassa ilman  pelkoa  vartioliikkeiden pamputtajista  toisin kuin Helsingissä.

Graffiti Dizen tyyliin.  Lisää Jyväskylän graffiteja ja muitakin graffiteja täällä.

Jyväskylän kesä ei ole enää  samanlainen   valtakunnallinen kulttuuritapahtuma kuin 60-luvulla, jolloin M.A. Numminen herätti  siellä pahennusta. Hesarikaan ei  noteeraa  sitä niin kuin takavuosina.  Minä esiinnyin siellä joskus  90-luvulla. Puhuin unista, mutta en muista  mitä puhuin.  Muistikuvani tapahtumasta on  hämärä  ja aukollinen kuin unikuva. 

Kun viime lauantai-iltana  kuljeskelin Jyväskylän kaduilla  tavoittelemassa kadonneita muistikuviani,  keskustan  kaduilla    parveili   paljon porukkaa, joka kantoi   pieniä suomenlippuja. Ihmettelin että onko  tässä kaupungissa  jokin isänmaallinen juhla. Sitten huomasin että   porukan kaulassa  riippui  lappu jossa luki  "Rally Card."   Pahaksi onneksi sitä  ralliporukkaa, punaniskaisia   äijiä ( äijyys ei  ole kiinni iästä vaan  asenteista, käytöksestä ja puheista)  osui  samaan junaan koko  joukko,  joka  oli  juhlinut Jyväskylän ajojen  suomalaista rallivoittoa.

 Mikään  ei ole  sen rasittavampaa  matkaseuraa kuin  humaltunut äijäporukka,  ei edes  kännykkään kälättävät naiset, joita sivumennen  sanoen  kuuntelen suurella mielenkiinnolla, eivätkä  kolmivuotiaat  uhmakohtauksen saaneet lapset,  joiden äiteihin samaistun ja  alan  vuodattaa tuskanhikeä heidän puolestaan. Onneksi siinä  Pendolinossa  oli   ilmainen WLAN-verkko, joka toimii myös toisessa luokassa. Panin kuulokkeet korville ja kuuntelin Classic FM- asemaa, siellä  soi Beethovenin yhdeksäs sinfonia. Ei tarvinnut kuunella   humalaisen rallikansan  möykkää. Toijalaan  mennessä junaosastoon  laskeutui rauha, kun viimeisetkin    punaniskat poistuivat  junasta.

Matkalukemisena oli  F. Scott  Fitzegeraldin  Kultahattu. Kirjan kertoja asui  Kultahatun,  Great Gatsbyn, naapurina säiden pieksemässä  vuokrahuvilassa,  hänellä oli koira joka juoksi tiehensä, vanha Dodge ja palvelijana suomalaisnainen joka sijasi hänen vuoteensa, keitti hänen  aamukahvinsa ja mutisi  suomalaisia loitsuja sähhkölieden ääressä.  Kiinnostavaa, että  suomalaisilla on  loitsijoiden/ noitien/velhojen maine maailmankirjallisuudessa. Se johtuu varmaankin  Kalevalasta. 

Erittäin salainen

Kävin   Haihatuksen kesänäyttelyssä   Joutsassa.   Kuvassa  Sauli Sormusen teos  Unohdettu  lounas   keskellä  kukkaketoa, jossa heinäsirkat  sirittivät  helteisenä kesäpäiviänä niin vimmatusti, että  minunkin vanha korvani kuuli sen  sirityksen.



Yksityiskohta Unohdetusta lounaasta.


Sauli Sormunen ottaa kantaa: " Luonto korjaa ja peittää ihmisten tekemiä jälkiä. Autiot talot, hylätyt tiet, hylätyty raadot, unohdetut lounaat, joita ihminen tekee ja jättää jälkeensä ahnehtiessaan lisää ja enemmän."  


Näyttelyn  nimeltä  Erittäin   salainen   muutkin teokset ovat  kantaaottavia, ne käsittelevät " sekä suuria yhteiskunnan salaisuuksia että tavallisen ihmisyksilön arkipäiväisiä tabuja, ahdistuksia ja pelkoja. "   Sitaatti  näyttelyn  nettiesitteestä.  Kannattaa käydä katsomassa. Näyttely on auki elokuun puoleen väliin asti.

Tämä  kantaaottava teos oli näytteillä jo viime kesänä. En tiedä tekijää.   Se on  nyt siirretty Haihatuksen  pysyväiskokoelmaan   kukkaniitylle/pellolle.