Välipäivien kuvia 2

Punainen silta, viralliselta nimeltään Pont Grande-Duchesse Charlotte eli suurherttuartar Charlotten silta. Se yhdistää vanhan Luxemburgin ja uuden Luxemburgin, so. alueen jossa on Euroopan Unionin lasipalatsit. Sillan alta alkaa maailman perintöalue, Grundiksi kutsuttu vanhin Luxemburg. Siellä kävelin eilen Totin ( = koiran) kanssa.

Vanha silta Alzette- joen ylitse. Sitä pitkin kulkee rautatie.

Taloja joen rannalla

Grundissa on pubeja ja ravintoloita kaikkiin makuihin. Minua kiinnosti tämä paikka, mutta en Totin kanssa viitsinyt kävellä sisään. Vaikka koirilta Luxemburgissa - toisin kuin Helsingissä- ei ole pääsy kielletty ravintoloihin ( joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, ja niistäkin joustetaan).

Lehmä Luonnonhistoriallisen museon aidan takana.

Grundissa kannattaa käydä. Luxemburgiin on Pariisista vain kahden tunnin matka nopealla TVG-junalla, lähtöjä ja paluita on päivässä useita. Jos tilaa lipun kolme kuukautta ennen matkaa, se tulee halvaksi. Harmi vain ettei lippua voi tilata ja maksaa netin kautta. Tai ehkä voikin mutta minä en onnistunut löytämään sellaista sivustoa. Ranskalaiset ovat hieman hitaita näissä nettihommissa, vanhaa kulttuurikansaa kun ovat.

Välipäivien kuvia 1

Frank Stellan veistos Sarreguemines, 1993 luxemburgilaisen pankin etupihalla. Veistos on niin ruma, että se on miltei sympaattinen. Veistoksen jalustassa on saksankielinen laatta jossa kerrotaan, että Stella on intohimoinen sikarinpolttaja ja että hän on saanut inspiraation veistokseen sikarinsavun spiraalimaisista kierteistä.

Sarreguemines toiselta puolen. Kiertelin ja kaartelin sitä, mutta en nähnyt sikarinsavun kierteitä. Pikemminkin romuläjän. Sormia alkoi paleltaa, kun kuvasin sitä. Oli aurinkoinen ja tuulinen päivä, pakkasta kolme miinusta. Mikään otos ei ottanut onnistuakseen. En osaa virittää kameraa kirkkaisiin valo-olosuhteisiin, ohjeet kun jäivät Helsinkiin. Siellä valo on harmaampaa ja pehmeämpää ja kuvat onnistuvat paremmin.

Näin Frank Stellan maalauksia Pompidou-keskuksessa ensimmäisellä Pariisin matkallani kauan sitten ja ihastuin hänen töihinsä. Siihen aikaan hän oli minimalisti. Hän oli sitä mieltä, että "Aina silloin kun maalaukset muuttuvat hyvin monimutkaisiksi, kuten abstraktin ekspressionismin ja surrealismin tapauksessa kävi, paikalle saapuu joku joka maalaa yksinkertaisia kuvia, joku joka pyrkii pelkistämään." ( Lähde: Kiasman Kiertokoulu). Hypo-Vereinsbankin edustalla olevasta veistoksesta päätellen Stella on muuttunut sitten nuoruutensa päivien barokkiseksi taiteilijaksi.

Yksityiskohta Sarregueminesista

PS. En tiedä miten luxemburgilaisilla pankeilla menee nykyään, pystyvätkö ne ostamaan taidetta enää? Kun pankeilla menee huonosti, taiteilijoillakin menee huonosti. Taide on suhdanneherkkä ala, sekä talous- että maailmanpolitiikka heijastuu siihen, toisin kuin kirjallisuuteen.

Joulu

Jouluvaloja Luxemburgissa (24.luukku)

Syntyy Jumala. Toisia kuolee. Totuus

ei tullut eikä mennyt:Erehdys vaihtoi hahmoaan.

Meillä on nyt toinen Ikuisuus,

ja alati paras on se joka meni menojaan.

Tiede kyntää sokeana joutomaata.

Kulttinsa unessa elää Usko hulluna.

Uusi jumala on pelkkä sana vain.

Älä etsi saati usko: kaikki pysyy salassa.

Fernando Pessoa. Joulu kokoelmasta Hetkien vaellus. Suomentanut Pentti Saaritsa ( Otava 1974)

Luxemburgilainen joulupukki

Hyvää joulunaikaa kaikille. Älkää hirttäkö joulupukkia!

Laillinen järjestys on joskus epäinhimillinen

Sotalasten muistomerkki Tampereella ( 23. luukku)
Pienoisveistos jonka tekijää en tiedä, on rautatieaseman ulkoseinällä. Se osui sattumalta silmääni eilen kun odotin Pirkkalan lentokentälle vievää bussia.

Jotka jakavat muistonsa

jäävät yksin heti kun tulkee hiljaisuus.

Heitä hipaiseva ruoho puhkeaa heidän uskollisuudestaan.

Mitä sanoitkaan? Puhuit niin kaukaisesta rakkaudesta

että se yhtyi lapsuuteesi.

Niin monenmoista harhautusta muistissa!

René Char. Laillinen järjestys on joskus epäinhimillinen. Suom. Jussi Kylätasku. Ranskankielisen runouden antologiassa Sanat että tietäisimme. Toimittanut Mirja Bolgár (WSOY 1975) Tämä Charin runo on minun lempirunoni, on ollut jo vuosia.

22. joulukuuta

Helsinki, Espa joulukuussa 2008 ( 22. luukku)

kelasin ympäri
stadia
tähyilin jotain ystävää
tai ihmistä
josta vois erota

ei yksikään

saanut mua kiinni

Martin Enckell. 22. joulukuuta. Suom. Merja-Riitta Stenroos. Löytyi antologiasta Talvi on hiljaisuutta ja vastarintaa. ( WSOY 1986). Valinnut ja toimittanut Merja-Riitta Stenroos.

PS. Lähden tänään Luxemburgiin joulua viettämään. Saa nähdä miten joulukalenterin parin viimeisen luukun avaaminen blogissa onnistuu sieltä päin.