Iso koira

Helsinki, Vuosaaren kirjasto

iso koira

tuon sinulle

tämän pään,

täynnä henkeä –

salpaavan kauniita

kuvia sinusta

& panen sen

syliisi.

nyt minä hengitän

hiljempaa.

nyt sinä taputat minua.

nyt minä huokaan.

hetkessä muutamassa

nousen ylös ja

olen taas mies.

Anselm Hollo. Lännen kieli. Toim. Markku Into (Tammi, ei ilmestymisvuotta)

Minulla on ollut unelmani

Helsinki, Lapinlahden puistikko. Ihminen nousee roskalaatikosta. Arvo Kustaa Parkkilan näköispatsas. Tekijä Oskar Mikans.

William Carlos Williams. Torstai

Minulla on ollut unelmani, kuten muillakin,
eikä siitä tullut mitään, joten
pidän nyt jalat huolettomasti
maassa kuin kasvit
ja katson taivaalle.
Tunnen vaatteet ympärilläni,
ruumiini painon kengissäni,
hattuni reunuksen, ilman joka kulkee nenästä
sisään ja ulos - ja päätän etten uneksi enää.

Kokoelmasta Kevät ja kaikki, suomentanut Markus Jääskeläinen ( Nihil Interit 1999)

Lokin lento

10. luukku:  Helsinki,  Vuosaari kesällä 2008

Mirkka Rekola. Laulu

Unohda aalto. Ei se enää tule.

Ei mikään ollut vettä raskaampaa.

Unohda kaikki, tämä silmänlume

ja tämä leikki, joka uuvuttaa.

Näe etäälle ja elä lokin lento,

sen levollinen kaari maisemaan

ja sitten laulu, hiljainen ja hento,

ja pieni laine kuulumaisillaan.

Runot 1954-1978 ( WSOY 1979)

Mä yksin istuin

9. luukku

Jef Aérosol. John Lennon. New York 2008.

Entinen Beatles-fani ampui John Lennonin joulukuun. 8. päivä 28 vuotta sitten. Lennonin uusin elämänkerta on vastikään ilmestynyt suomeksi. Katso arviointi: HS.fi Kulttuuri.

Jef Aérosol ( s.1957) on ranskalaisen katutaiteen legenda jo eläessään. Lisää hänen kuviaan Flickrissä: Jef Aérosol’s photostream.

Mä yksin istuin alla puun,

nöyrästi lihoin piennä.

Ja pikku nainen lauleli

en nähnyt missä vielä.

Mä katsoin, katsoin taivaalle,

tuon äänen löytää koin.

Oi ihme, missä missä,

missä on nainen hoi.

”No tule, tule vihdoinkin”

mä humppaisesti huusin.

”Sä tossa puussa piiloilet.”

Mut ei se sieltä tullu.

Niin vieno laulu turrutti

mut uneen pitkän tovin

mä heräsin ja tuijotin –

ei mitään, surin kovin.

Sit pikkuisella oksalla

mä näin kuin näinkin mitä,

mä pienen paksun possun näin:

se laulelikin sitä.

”Mä luulin sua naiseksi”

mä nauraa hihittelin –

ja, ihme! nainen lentoon nous

ja poispäin vipatteli.

John Lennon panee omiaan. Suom. Anselm Hollo ( Otava 2000)

Kun vanhenee

8. luukku

Helsinki, Uutela, Skatan tila

Kolme haikua Santōkan kokoelmasta Vastapäätä kapakka. Suomentanut Kai Nieminen (Basam Books 2002)

ikänäköisyys ja likinäköisyys

sekoittuvat toisiinsa

talvi on tullut

alan vähitellen muistuttaa isääni

jota ei enää ole

epäsäännöllistä elämää:

väliin kasvattelen partaa.

väliin ajan sen taas pois

Santōka (1882-1949) oli japanilainen zenmunkki. Hän vietti kiertelevää elämää, kulki kerjuukulho kädessä portilta portille, lausui suutria kadunkulmissa ja kirjoitti vapaamuotoisia moderneja haikuja. Kerjuupäiväkirjassaan hän sanoo: ”Kulkea, juoda, kirjoittaa –ne ovat Santōkan kolme päämäärää.”