Päät

4. luukkuHelsinki, Kolmen sepän aukio

”Mieleni on muuttunut. En luota tähän. Minun täytyy tunnustella onko vanha pääni vielä paikoillaan. Olenko minä vielä yhtenä kappaleena?

Onko pääni yhtenä kappaleena? Mieleni on muuttunut. Minulla ei nyt ole hengen auliutta eikä mielen iloisuutta. Mutta olen nyt tyytyväinen. En ole lainkaan kauhistunut tästä. Minä rakastan itseäni. Minä pelkään itseäni. Rakastan itseäni kaiken sen hyvän vuoksi, jota olen itselleni tehnyt. Vihaan itseäni kaiken sen katalan vuoksi, jota olen itselleni tehnyt. Tarvitsen toisen hevosen, tarvitsen jonkun sitomaan haavani vai täytyykö minun se itseni tehdä. Halveksiiko Aurinkokin minua tänään ja kieltäytyy tyystin loistamasta?

Sydämeni on kymmenisen kertaa kevyempi kuin miltä näytän.”

Runo on Juhana Vähänen proosarunokokoelmasta Avaa tule ( Teos 2008), joka

on yksi tämän vuoden kahdeksasta Runeberg- kilpailun palkintoehdokkaasta. Hänen bloginsa BigSur ja Surreal on ollut vuodesta 2003 asti blogiluettelossani.

Onnea Juhanalle ja muille ehdokkaille. Heitä ovat: Olli Jalonen ( 14 solmua Greenwichiin) Marko Kitti ( Meidän maailma), Marjo Niemi (Miten niin valo), Niina Repo (Arpi), Sofi Oksanen (Puhdistus), Robert Åsbacka ( Orgelbyggaren) ja Daniel Katz, jonka Berberileijonan rakkaus odottaa yöpöydällä lukemista. Ensimmäisen faabelin olen jo lukenut ja nauttinut suuresti, kuten aina kaikesta mitä Katz kirjoittaa.

Tänään julkistetaan Finlandia-voittaja. Olli Jalonen sanoi jossain haastattelussa ennen kuin hänen kirjansa valittiin Runeberg-ehdokkaaksi, että hän arvostaa enemmän Runeberg- kuin Finlandia-kilpailua. Luultavasti moni kirjailija on samaa mieltä. Finlandia-kilpailu on kustantajien pönötyskilpailu, joka kaikkine lieveilmiöineen aiheuttaa pahaa ilmaa ja huonoja vibraatioita kirjallisuuselämässä.

Montako kysymystä on kissalla?

3. luukku

Noora kirjahyllyssä

Lisää kuvia kissoista ja kirjoista Los Angles Timesin kirjablogissa Jacket Copy: Books and cats - a love affair in photos

Runoilija Pablo Neruda oli suuri kissojen ystävä. Hän on kirjoittanut Oodin kissalle, mutta en löytänyt sitä runoa hyllystäni. Seuraava runo on hänen postuumista kokoelmastaan Kysymysten kirja ( suom. Katja Kallio. Loki-kirjat 1999)

Mikä savua, säkeniä ja sappea
sylkeviä tulivuoria ärsyttää?

Miksei Kristoffer Kolumbus
voinut löytää Espanjaa?

Montako kysymystä on kissalla?

Odottavatko pienissä järvissä
kyyneleet joita ei itketä?

Vai ovatko ne näkymättömiä jokia
jotka virtaavat kohti surua?

Todellinen leijona

2. luukku

Pehmoleijonia Kampintorilla lokakuussa 2008

Sanojen ajassa on hauska joulukalenteri. Luukkujen takaa avautuu suomalaisten kirjailijoiden sanoja. Jos yrittää avata monta luukkua kerrallaan, se ei onnistu, vaan tulee ilmoitus:"Hei, eipäs kurkita etukäteen!"

Tämän päivän runo on ikisuosikkini Allen Ginsbergin ( 1926-1997) Todellinen leijona (suom. Seppo Lahtinen)

Tulin kotiin ja löysin leijonan olohuoneestani
Ryntäsin ulos palotikkaita pitkin ja huusin, Leijona! Leijona!
Kaksi konekirjoittajatarta kojensi tummaa tukkaansa ja läimäytti ikkunan kiinni
Minä painelin kotiin Patersoniin ja pysyttelin siellä kaksi päivää.

Soitin vanhalle reichilaiselle psykiatrilleni
joka oli potkinut minut terapiasta koska polttelin marihuanaa
"Se on tapahtunut", huohotin, "huoneessani on Leijona".
"Pelkäänpä että asiasta ei kannta keskustella," hän lopetti puhelun.
....

Runo jatkuu kahdeksan säkeistön verran, mutta en rupea kopioimaan niitä tähän. Ne voi lukea kokoelmasta Huuto ja muita Runoja 1947-1971 ( Sammakko 2000). Kokoelma löytyy hyvinvarustetuista kirjastoista.

Kokoelman nimiruno sai USA:ssa vuonna 1956 siveettömyyssyytteen, joka kumottiin oikeudessa. Vuonna 1969 Huuto esitettiin Suomen yleisradiossa. Kulkulaitosministeri Paavo Aitio teki runon esityksestä eduskuntakyselyn, jonka 83 kansanedustajaa allekirjoitti. Pekka Lounela, teatteriosaston päällikkö, sai YLEn johdolta pyyhkeet so. muistutuksen ääniin 4-3. Lisää Ginsbergista ja Huudosta Juhani Tikkasen sivustolta Kadonnut puukko ja unohtunut Ginsberg.

Sammakon julkaisemaan Huuto-kokoelmaan sisältyy runo Amerikka, jonka voi kuunnella Ginsbergin itsensä lausumana Youtubesta, ja yleisöllä on hauskaa.

Siirtolohkare

1.luukku

Kiviä Yrjönkadulla, Helsingissä. Tietääkö kukaan mistä ja miksi nämä kivet ovat kadulle ilmestyneet ja kuka on tekijä?

Kopsasin Surskopran blogista joulukalenterin luukku-idean. Saa nähdä ehdinkö avata blogiin joka päivä uuden luukun.

Kun näin nuo kivet Yrjönkadulla, mieleeni tuli Helvi Juvosen runo Siirtolohkare. Juvonen taitaa olla nykyään aika tuntematon runoilija. Hän oli yksi mielirunoilijoitani (niitä oli paljon), kun olin nuori. Hän syntyi marraskuun 5. päivä 1919 ja kuoli vain 39-vuotiaana munuaisten vajaatoimintaan vuonna 1959. Hänen kauttaan tutustuin Emily Dickinsonin runoihin, hän käänsi niitä suomeksi.

Minä siirtolohkare
emokalliosta lohjennut
jään kauas kantama
olen metsässä yksin,
olen outo.

En välitä, jos lapset leikkivät
ympärilläni,
en välitä, kun lumi
sataa selkääni. Mutta
älkää veistäkö minua
sillä seison karhun näköisenä ja mietin.
En ole kylmä. Minäkin olen lämmin,
kun aurinko paistaa.

Lasikatto

Tässä talossa lasikatto on korkealla, naisetkaan eivät aivan heti törmää siihen. Arvatkaa mikä rakennus Helsingin ydinkeskustassa? Vinkki: vallan palateissa liikutaan.

Lasilattioistakin on ollut naisille haittaa. Vanhan tarinan mukaan kuningas Salomonin palatsin lattiat olivat lasia. Kun Saban kuningatar tuli ensivisiitille Salomonin luo, hän luuli että lattialla on vettä ja nosti hameenhelmansa ettei se kastuisi. Helman alta paljastui kampurajalka. Se haittasi enemmän Saban kuningatarta kuin kuningas Salomonia, hän oli mies jota pikkuseikat eivät hetkauttaneet. Se lasista.

Valokuvatorstain 110. haaste on lasi.