Tärkeintä on nimi

Joan Miro: The Bill 1925

Allaoleva Deustche Wellen taideohjelmasta poimittu sitaatti löytyi Dekadenssiblogista:

"Taidetta on nykyään todella vaikeaa arvottaa sen laadun perusteella. Tärkein tekijä on taiteilijan nimi. Arvotuksen tekee pieni sisäpiiri, joilta taiteilija saa tavallaan hyväksyntäleiman (seal of approval), vähän niin kuin uudet autot." ( vapaa käännös blogin kirjoittajan)

Suomeen mahtuu vain yksi sisäpiiri kutakin taiteenlajia kohden. Sana kulkee nopeasti. Eikä aina tarvita edes sanaa. Olankohautus riittää. Kasvojen ilme, suupielten nyrpistys, nenän tuhahdus, kulmakarvojen kohotus kertovat mielipiteen. Sisäpiiri tuntee koodit. Jos pääsee vaikutusvaltaisen sisäpiiriläisen suosioon, ovet avautuvat. Tällaista se on ollut aina. Saksassa on ehkä vähän enemmän liikkumatilaa, sinne voi mahtua kaksi tai jopa kolme sisäpiiriä, kun siellä ihmisiä on enemmän.

PS: Dekadenssiblogissa voi käydä vilkaisemassa Sauli Niinistön oppikoulutodistusta vuodelta 1967. Ilahduttavaa, kun koulussa huonosti menestyneet, pärjäävät maailmassa, vaikka en Niinistön kannattaja presidentinvaaleissa olekaan.

Ei hemmetti

Vanhalta viedään viimeinenkin nautinto. Sosiaali- ja terveysministeriö haluaa rajoittaa asuntojen parvekkeilla tupakointia ja sen aiheuttamia savuhaittoja. Suunnitteilla laki tupakoinnin kieltämisestä lailla, mutta ei vielä. Ministeriön terveydensuojeluyksikön johtaja Risto Aurola sanoo, että taloyhtiöillä on mahdollisuus kieltää parveketupakointi. Ei tule menemään lävitse ainakaan täällä Taiteilijatalossa. Mihinkä nykyinen terveysterrorismi johtaa? Suomalaiset ovat aina vihanneet naapureitaan, nyt ollaan saamassa hyvä laillinen syy naapurivihalle.

Se oli mielipide, nyt seuraa meemi (via Loistava puhallus)

Mitä tahdot maalliselle tomumajallesi tehtävän, kun aika sinusta jättää ja heität keyboardin nurkkaan?

Poltettakoon.

Mihin haluat, että sinut haudataan / sirotellaan? Miksi?

Mihin nyt ihmisen tuhkaa saa sirotella. Hietaniemen hautausmaalla on muistaakseni sellainen paikka johon saa sirottaa tuhkaa. Miksikö? Jotainhan tuhkalle pitää tehdä.

Missä tahdot muistotilaisuuden pidettävän?

Siinä vaiheessa ihan sama missä se pidetään, kun ei voi itse osallistua tilaisuuteen.
kunhan ovat hauskat hautajaiset, joissa syödään hyvää ruokaa, juodaan paljon hyvää viiniä,
muistellaan hilpeitä, nauretaan ja itketään, John Coltranea olisi mukava kuulla omissa
hautajaisissaan., jos sielulla nimittäin olisi korvat. Pitää ruveta säästämään, että saisi hauskat
hautajaiset.

Mikä teksti hautakiveesi tulee?

Ei hautakiveä tarvita, kun tuhka sirotellaan maahan muiden tuhkien joukkoon.

Kun ei ole omaa hautapaikkaa, lasten ja lastenlasten ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa kun eivät käy haudalla viemässä kukkia ja kynttilöitä.

Lopuksi: Mietelmä Häijyjen ajatusten sanakirjasta ( toim. Jarkko Laine):

Kuolleillakin on ominaisuuksia, mutta mielipiteet tästä päivästä eivät kuulu niihin. Samuli

Paronen

PS. Hurmaavan itsemurhan kirjoittaja kertoo miksi kannattaa elää: ” Niin naurettavalta kuin se ehkä kuulostaakin, yksi isoimmista esteistä itsemurhalle on se, etten halua tuottaa surua ja pettymystä kissalleni.” Minusta se ei ole ollenkaan naurettavaa. Se on hyvä syy. Toivon että kirjoittajan kissa elää kaksikymmentävuotiaaksi.

Valokuva: Varga Laszlo: Pipe smoking woman 1969

Arkkityypeistä unientulkintaan

Ensin testi Mikä kirjallinen arkkityyppi olet? (via Hillitty kukko ja marginaali).

Hestia: Mystikko ja petturi. Olet mystikko. Olet lujatahtoinen, rauhallinen, optimistinen ja kiistattoman kiltti. Aistit vahvasti toisten tunteet ja omat tunteesi ovat voimakkaat. Mystikot ovat useimmiten piinattuja sieluja – he ovat taitavia piilottamaan tunteensa. Ne eivät näy, mikä ei merkitse etteikö niitä olisi. Mystikot ovat yksineläjiä ja heitä pidetään yhteiskuntaan sopeutumattomina. Mystikot ovat, nimestä huolimatta, usein epäluuloisia uskonnon suhteen. Sinun pitäisi oppia tuntemaan joku ”Messias-tyyppi”, sellainen voisi herättää sinun emotionaaliset ja henkiset kykysi täyteen kukoistukseen.

Mystikon pimeä puoli ( =varjo) on Petturi. Petturi peittää häiriintyneen mielensä ulkoisesti aurinkoisella naamiolla. Petturi on herttainen vanha nainen joka hymyilee koko pitkän päivän, mutta myrkyttää miehensä aterian illalla. Moderni Hestia-tyyppi on Frendien Phoebe Buffay joka on ystävällinen, mutta lujatahtoinen ja suorasukainen. (Käännös minun).

Myönnän, että kuvaus sopii minuun, mutta miestä en ole vielä myrkyttänyt, paitsi sanoilla.

Kreikan jumalattarista lisää täältä ja jumalista täältä. Risto Niemi-Pynttäri on kirjoittanut kiinnostavan artikkelin Dionysos-jumalasta n& n – lehdessä (3/94).

Mitä arkkityypit ovat?

”Arkkityypit ovat ihmiselle ominainen, lähes vaistonomainen tapa jäsentää tunteita ja elämyksiä ja antaa niille näkyvät ja koettavat muodot. Alkuperäiskansat puhuvat samassa yhteydessä jumalista tai hengistä. Myös kreikkalaiset jumalat voidaan ymmärtää juuri ihmisen tunnetilojen kahtenatoista tärkeimpänä ilmenemismuotona. Saduissa ja tarinoissa nämä samat toimijat ja sankarit ottavat inhimillisempiä muotoja. Unessa ne samat arkkityyppiset toimijat saavat näkijän oman henkilögallerian hahmot. Unen henkilöt ovat arkkityyppien, tunnetilojen näyttelijöitä.” ( Aimo Moilanen, Tietoa unista ja niiden tulkinnasta)

Aimo Moilanen ylläpitää unientulkinta-sivustoa ja keskustelufoorumia unista ja niiden tulkinnasta. Tämä tiedoksi kaikille niille, jotka googlaavat tänne hakusanalla unet. Täältä ei löydy unien tulkintaa eikä paljon uniakaan nykyään. Niihin ei nyt liikene aikaa, kun pitää saada kirjaa kasaan.

Kuin kolme marjaa

Minä, Tarzan ja Sylvia Plath. Kuvakolmikko on tulos MyHeritagen kasvonvertailutestistä (via Minh ja Mediaopettaja). Olen kuvassa kolmikymppinen esikoiskirjailija.

Johnny Weismüller (keskimmäinen kuva) esitti elokuvissa Tarzania, mutta en ole koskaan ihaillut häntä sen enempää kuin Tarzaniakaan. Minun idolini oli Sylvia Plath kuvan ottamisen aikoihin ja vielä monta vuotta sen jälkeen. Olen kertonut Shakespearen sisarpuolet – antologiassa ( toim. Sara Heinämaa ja Päivi Tapola 1993), miten voimakkaasti Plathin runo Daddy (Isä) vaikutti minuun.

Ihminen muuttuu iän mukana. Kaksikymppisena olin Dalai Laman, nelikymppisenä prinssi Charlesin, viisikymppisenä Stanislav Lemin ( paras tulos eli 71 %:n vastaavuus,) ja nyt Johnny Deppin näköinen kuvassa, jonka otin itsestäni digikameralla. Testi vertaa testaajan kasvokuvaa 2400 kuuluisuuden kasvoihin. Joukosta ei löytynyt yhtään kissannäköistä naamaa, kun kokeilin testiä Nooran naamakuvalla. Sitten kokeilin isäni kuvaa ja tuloksena oli että hän muistuttaa Sandra Bullockia, amerikkalaista elokuvanäyttelijätärtä, joka näyttää aika seksikkäältä, kun taas äitini muistuttaa Primo Leviä, italialaista kirjailijaa. Sukupuolella ei testin mukaan näytä olevan merkitystä kasvonpiirteisiin.

Testin vertailumateriaali on liian pieni ja tulokset erittäin epäluotettavia. Jos kuvan resoluutio on matala, verrokkeja ei löydy, Resoluutioasteesta riippuen samasta kuvasta voi tulla täysin erilaiset tulokset. Jos omistaa skannerin ja tarpeeksi tarkkoja kasvokuvia, yhden illan voi huvitella testaamalla omia ja sukulaisten kuvia. MyHeritagen sivusto on niin uusi, että siellä ei ole mahdollisuutta verrata sukunsa kuvia

Kielihäiriö

Jaakko Hosia: Teoria ja käytäntö (yksityiskohta) 1993

”Sanat ovat olennainen osa ihminen elämää,” kirjoittaa Marja Asikainen ( Helsingin Sanomien Vieraskynä pääkirjoitussivulla 7.1.06, Kielellisten ongelmien merkitystä ei ymmärretä riittävästi ).

Asikainen on väitellyt tohtoriksi dysfasian diagnosoinnista. Olen kirjoittanut dysfasiasta ennenkin täällä ja Kirjailijan päiväkirjassa, koska olen itse kielihäiriöinen ( =dysfasikko). Dysfasia tarkoittaa puutteellista kielellistä toimintakykyä. Lapsella se ilmenee viivästyneenä puheena, aikuisella vaikeutena ymmärtää käsitteitä, nimikkeitä, uusia sanoja ja abstrakteja kokonaisuuksia. Hänellä voi olla vaikeuksia saada selvää kuullusta puheesta ja muistaa kuultua tai ymmärtää kuultujen sanojen merkityksiä.

Annika Idström kirjoittaa: ”Luulen että kirjoittaminen edellyttää jonkinlaista traumaa suhteessa kieleen. Trauma ei vain saa olla liian suuri, sillä silloin työ salpaantuu. Jotain tapahtui, kun olin pieni, en oppinut puhumaan [… ] Neljävuotiaana en ollut vielä oppinut puhumaan, äitini kertoi toimineensa minun tulkkinani.” ( Parnasso 2000/3: Kukaan ei tee omaa kuvaansa).

En tiedä kuinka monella kirjailijalla on ollut jonkinasteisia kielellisiä traumoja, tuskin siitä asiasta on tehty tutkimusta. Mutta uskoisin, että trauma herkistää kuuntelemaan kieltä ja miettimään sanojen merkityksiä. Trauma aiheuttaa kärsimyksiä, mutta ei seurausten tarvitse aina olla negatiivisia. Ihminen voi ylittää itsensä. Tunnetuin esimerkki: sorakielinen Demosthenes, josta tuli kuuluisin puhuja kautta aikojen.

Nyt seuraa itsepohdiskelun osio, jonka yli lukija voi hypätä.

Opin puhumaan vasta kolmivuotiaana ja lukemaan kahdeksanvuotiaana. Koulussa olin surkeintakin surkein oppilas ja jäin kaksi kertaa luokalle. Koulunkäynti oli tarpomista nöyryytyksestä toiseen, Minulla oli jonkinlainen sisäinen käsitys siitä, että en ole tyhmä, vaikka opettajat ja luokkatoverini pitivät minua sellaisena, en vain tiennyt eikä kukaan muukaan tiennyt mistä on kysymys. Ammatinvalinnanohjauksessa tehdyt testit vahvistivat käsitykseni, ja niin minä jatkoin lukioon enkä jäänyt enää luokalle, vaan selviydyin ylioppilaaksi laudatur-papereilla opettajien suureksi ällistykseksi, ja menin yliopistoon. Opinnot viivästyivät muista syistä (naimisiinmeno, lasten syntymä, esikoisromaanin kirjoittaminen, avioero, töihin meno jne.), mutta loppujen lopuksi valmistuin yliopistostakin. Mietin hetken jatkaisinko tutkijana, mutta päädyin kirjailijaksi. Jos suhteeni kieleen ei olisi ollut niin ongelmallinen lapsena ja nuorena, olisin kenties päätynyt johonkin muuhun ammattiin.

Takaisin Asikaisen kirjoitukseen (muistioksi itselleni ennen kuin Hesari katoaa, kun ei sen juttuihin voi linkittää. Ottaisivat esimerkkiä New York Timesista ja muista maailman valtalehdistä).

Asikainen listaa kielihäiriön negatiivisia seurauksia. Niitä ovat: ”Tarkan ilmaisemisen ja tarkan ymmärtämisen puutteellisuuden aiheuttamat ongelmat, vuorovaikutusongelmat, yksinäisyys, oppimisvaikeudet, käytöshäiriöt, mielenterveysongelmat, työttömyys ja syrjäytyminen.” Hänen mukaansa ne ovat ainakin osittain ehkäistävissä ennalta. ” Jo se voi joskus auttaa, että kielihäiriöinen itse tai hänen lähi-ihmisensä tietävät ja ymmärtävät miksi ongelmia on.”

Asikainen antaa käytännön esimerkin: ”Kielihäiriöisten voi olla vaikea ymmärtää veroilmoituksen kysymyksiä, ohjeita tai tarkistamista edellyttäviä tietoja.” Pah, ja minä kun olen aina luullut, että kaikkien ihmisten on vaikea ymmärtää niitä ynnä muita viranomaisten ja lainsäätäjien laatimia tekstejä.

”Kielihäiriöisellä voi olla ongelmia aivan tavallisissakin arkisissa tilanteissa. Häiriö voi vaikuttaa siihen, kuinka rakentavasti osataan keskustella ristiriitatilanteissa vaikkapa puolison kanssa, kuinka hyvin osataan eritellä omia tunteita ja niiden syitä tai kuinka tarkasti muistetaan erilaisia tapahtumia ja yksityiskohtia. Kielihäiriöisyys saattaa myös vaikuttaa kasvattaa omaa uhmaikäistä tai murrosikäistä lasta johdonmukaisesti mutta lämpimästi.” (Tämäkin tuska vielä, että ei ole onnistunut kasvattamaan lapsiaan oikein!)

Asikaisen mukaan jokainen voi kuvitella millaiselta tuntuu olla kielihäiriöinen. Riittää kun matkustaa yksin maahan jonka kieltä ei osaa ja sairastuu siellä eikä osaa selittää lääkärille mikä vaivaa. Mutta ei minun mielestäni tarvitse matkustaa ulkomaille asti, riittää kun soittaa Helpdeskiin kun tietokone on mennyt jumiin. Oikeita sanoja ei löydy, eikä Helpdeskin kaveri ymmärrä kun ei osaa selittää miten tietokoneen vaiva ilmenee. ( Kts. It-alan tarinoita a la Helldesk, linkki alempana olevassa kirjoituksessa Tekniikkafobia ja loppuun palanut it-työläinen).

PS. Alla olevaan loppiaisteemaan liittyen rakkaudesta kirjoittaa Rauno Räsänen. Polyamoria – rakkauden avoimet ovet ja Ikkunaiines: Rakkaus on tila.