torstaina, lokakuuta 20, 2005

Black, but comely


Harvoin, liian harvoin nykyään jokin kirja on niin vaikuttava, että se koskettaa tunteita ja alitajuntaa ja antaa virikkeen unelle. Viime yönä luin loppuun Eira Stenbergin äsken ilmestyneen romaanin Oven takana. Kiehtova kirja, sen afrikkalaiset mysteerit, muodonmuutokset ja enneunet puhuttelivat alitajuntaani, vaikka en ole koskaan käynyt Afrikassa. Mustan miehen lumo säteili uneen,

sai minut tulemaan ulos kellarista ja täyttämään vanhan Polin juhlasalin seinät isokokoisilla öljymaalauksilla, joiden värit vaihtelivat syvän tummanruskeista vaaleanruskeisiin ja muodot olivat kubistisia (unen viittaus Picasson ensimmäiseen kubistiseen teokseen Avignonin naiset, joka oli saanut virikkeensä afrikkalaisesta taiteesta). Eurooppa on näivettynyt henkisesti, mutta Afrikassa henget vielä elävät. Yksi kirjan kertojista on afrikkalainen henki, kaksi kertojaa on ärsyttävän eurooppalaisia rationalisteja, neuroottisia ja syyllisyydentuntoisia, etten sanoisi niuhottajia, jotka pelkäävät kaikkea mitä ei voi järjellä selittää. Kirjan keskushenkilö oli Synnöve, valokuvaaja, joka kokee mustan miehen lumon – kauneuden, joka saa hänet pois tolaltaan. Rationaalinen ystävätär selittää sen johtuvan Stendahl- syndroomasta, ”jossa ihminen saa jonkinlaisen hermoromahduksen liiallisen kauneuden kokemuksesta. Stendahl on jossain yhteydessä kertonut, että kun hän näki Firenzessä renessanssiajan taidetta, hän oli pyörtyä ja mennä sekaisin, niin suuren vaikutuksen nuo taiteteokset tekivät häneen.

Minä olin tietysti ammattikateudesta vihreä, kun Stenberg vaihtoi niin taitavasti näkökulmaa henkilöstä ja antaa hengen puhua. Unen lopussa menin hänen kanssaan syömään ja se on aina hyvä merkki, että syön jonkun kanssa, samoin kuin se että unissa on maalauksia. Sielu kaipaa ja tarvitsee ravintoa, ja mistä muusta se sitä saa kuin hyvästä taiteesta ja kirjallisuudesta.

En tiedä kenen tekemä on yllä oleva veistos. Etsin kuvakokoelmastani mustan miehen kuvaa, mutta en löytänyt. ”Black, but comely” tuli mieleeni kun luin Stenbergin kirjaa. Se on Laulujen laulun englanninkielisestä käännöksestä. Suomenkielisessä Korkeassa Veisussa sanotaan: ”Minä olen musta, mutta ihana.”

PS 1. Olen lisännyt kaksi uutta blogia oikean sivupalkin linkkilistaan, ei näy Ms- Explorerin käyttäjille, joita näyttää olevan valtaosa. Huomasin sen vasta eilen, kun kävin katsomassa miltä Sanat-blogi näyttää Microsoftin -selaimella. En käytä sitä selainta koskaan, siksi että se vetää ns. vakoilu- ja häirikköohjelmia puoleensa, enkä kehota ketään muutakaan käyttämään. Firefox ja Opera ovat parempia selaimia. Linkkalista löytyi, kun vieritin blogin loppuun, siellä se oli – väärässä paikassa. Ne kaksi uutta ovat Jatulintarha ja Filosofin Yöelämää.

PS.2 Hesarilla näyttää olevan jo kahdeksan blogia. Ne ovat Blogilistan tilaajaamääristä päätellen suosittua luettavaa, lukijoita kiinnostavat toimittajat ihmisinä eivätkä vain ”objektiivisen” tiedon suodattajina. Hesarin kirjallisuustoimittajat eivät ole vielä ole leikkiin ryhtyneett, odotan kiihkeästi heidän blogiaan, ja toivon että siellä syntyy yhtä vilkasta kirjallisuuskeskustelua kuin Le Monden kirjallisuusblogissa. Minusta tämä Parnasson päätoimittajan Jarmo Papinniemen blogin pitämisen periaate on hyvä: Toinen tarkoitus on lisätä lehdenteon prosessin läpinäkyvyyttä, kertoa minkälaisia pulmia täällä toimituksessa ratkotaan ja minkälaisin perustein ratkaisuja tehdään.

PS.3 Tästä postauksesta näyttää tulevan pitkä kuin nälkävuosi. Kävin äsken Blogilistan infossa katsomassa omia tietojani ja huomasin uutuuden. Infotiedoissa ilmoitetaan nyt myös viikoittainen kävijämäärä. Se on 76! Mutta eihän se pidä alkuunkaan paikkaansa. Pelkästään päivässä käy yli sata vierailijaa. Sitemeterin kävijälaskurin mukaan tällä viikolla vierailijoita on ollut 731, vaikkei viikko ole vielä lopussa.

sunnuntai, lokakuuta 16, 2005

Kun bloggaaminen masentaa

Lisäys illalla. Maailmalla on niin paljon masentuneita bloggaajia, että About Blog Depression – pamfletin lataaminen ei onnistunut, kun kaikki masentuneet jonottivat serverille, enkä voi nyt kertoa millaista apua olisi tarjolla. En päässyt myöskään The nonist –blogiin, joten joudun siteeraamaan jmorrisonin kirjoitusta Frailty: Thy Name is Blog ulkomuistista. Hän on kirjoittanut blogia kaksi vuotta. Viime aikoina hän on yhä useammin miettinyt, mikä on bloggaamisen tarkoitus, miksi hän tekee sitä. Se on suunnatonta ajan haaskaamista ja kurimus (vortex) joka ottanut haltuunsa hänen elämänsä. Hän ei tee sitä enää omaksi ilokseen, vaan hänen tekemiseensä vaikuttaa yhteisö, lukijoiden kommentit, linkit, Technorati-kosmos, laskuriraportit jne. Hän ei enää maalaa eikä valokuvaa yhtä paljon kuin kaksi vuotta sitten, ja on alkanut kaivata takaisin juurilleen - konkreettiseen taiteen tekemiseen, sillä siitä jää jäljelle taide-esine, vaikka se ei takaa yleisö, kun taas bloggaaminen takaa yleisön, mutta ei substanssia, sillä ei ole pysyvyyttä kuten konkreettisella taideteoksella.

Minä olen miettinyt samoja asioita kuin jmorrison. Bloggaaminen ja muiden blogien seuraaminen vie yhä enemmän aikaani, kun kaiken aikaa ilmestyy uusia mielenkiintoisia blogeja. Olen pahasti addiktoitunut. Minulla on kaksi blogia! Yhä useammin mietin huolestuneena, että kirjaahan minun pitäisi kirjoittaa, eikä blogata. Bloggaamisen luonnekin on muuttunut, en kirjoita enää omaksi ilokseni kutenlähes neljä vuotta sitten, kun aloitin verkkopäiväkirjan pitämisen. Se muuttui sen jälkeen kun noin puolitoista vuotta sitten asensin sivuilleni laskurit ja liityin Blogilistalle. Rupesin seuraamaan kävijämääriä. Tällä hetkellä Sanat- blogissa on kolme laskuria, jotka kaikki näyttävät erilaisia kävijälukuja. Alituinen suosion mittaaminen on turmellut alkuperäisen kirjoittamisen ilon, jolloin kirjoitin itselleni ja muutamalle harvalle lukijalle, joiden tiesin seuraavan Kirjailijan päiväkirjaa. En usko enää koskaan pääseväni samaan viattomuuden tilaan kuin aloittaessani bloggaamisen, vaikka poistaisin kaikki laskurit ja lakkaisin lukemasta muiden blogeja. Tilannetta on vain pahentanut se, että olen linkittänyt blogin myös Tecnorati-listalle ja avannut kommentointimahdollisuuden. Avaan nettikoneen aamulla ensimmäiseksi katsoakseni, onko tullut yhtään kommenttia, vaikka minun pitäisi avata työkone ja kirjoittaa kirjaa. Todella masentavaa!





Apua löytyy täältä. Sivustolta voi ladata ilmaiseksi yllä olevan pamfletin. En ole ehtinyt vielä perehtyä pamfletin sisältöön. Vinkki löytyi Aamulehden Valo-blogista. Palaan asiaan myöhemmin n( ehkä), kun aikaa on enemmän. The Nonist-blogissa jmorisson pohtii blogi-kriisiään. Taiteilijana hän luo omaksi ilokseen, mutta blogin pitäminen on erilaista. Hänen kirjoituksensa Frailty: Thy Name is Blog voi lukea täältä. Etten masentuisi kokonaan, siirryn nyt toisen koneen ääreen kirjoittamaan jotain muuta kuin blogia.

perjantaina, lokakuuta 14, 2005

Perjantai-illan huvit

Lisäys 15.10.05 Pahus, ja anteeksi haamupäivitys. Minun piti tehdä korjaus globaaliseen personaallisuustestitaulukkoon tuolla alempana, kun taulukko meniniin rumasti laitojen ylitse. ja mitä tapahtuikaan! Taulukko ja samantien koko eilinen kirjoitus katosi. Kts. Käymälöitsijän mietelmä alempaa.

Perjantaina 14.10.05

Kävin saunassa ex-naapurini Pellisen kanssa, en hänen fyysisen vaan henkisen olomuotonsa kanssa. Luin lauteilla hänen matkakirjaansa Minä matkustan, aurinko paistaa. Ostin sen tänään kirjaston poistokirjoista yhdellä eurolla. Kansi muovitettu, se hylkii vettä. Siisti kirja muutenkin, yhtään sivua ei puutu, eikä kukaan ole kaatanut punaviiniä tai teetä sen sivuille, en ymmärrä miksi se oli poistettu - ellei pelkästään minun ilokseni. Hän kirjoittaa tavalla, joka inspiroi minua kirjoittamaan. Niinpä saunasta tultuani istuin tietokoneen ääreen ja kirjoitin tunnin, mitä en tavallisesti jaksa tehdä saunan jälkeen. Jos olisin kirjallisuusdiktaattori, antaisin hänelle kaikki tämän maan kirjallisuuspalkinnot sen takia, miten hän irrottelee kielellä. Hän on outo lintu suomalaisessa kirjallisuudessa.

Kirjastoreissulla pyöräilin katsomaan puutarhapalstaani. Siellä kukkivat krassit, kehä- ja auringonkukat. En muista syksyä, jolloin ne olisivat kukkineet vielä lokakuun puolessa välissä. Kun tulin kotiin, lounaan suunnasta nousi tuulenpuuska, joka kaatoi kukkaruukut luhtikäytävältä ja riepoi kelloköynnöksiäni, ja tuulenpuuskan jälkeen tuli sade. Saa nähdä loppuiko pitkä lämmin syksy siihen sateeseen. Kuvassa on syksyn viimeinen auringonkukka, ei täältä vaan Saksan Hinterhofita, kuvannut Herbert Jennerich. Jos minulla olisi digikamera, tai kamera yleensäkin (mutta kun se varastettiin Pietarissa pari vuotta sitten), olisin kuvannut puutarhan krasseja, jotka hehkuivat kellan ja oranssinpunaisina illan harmaassa iltapäivän valaistuksessa.

Tein äsken globaalisen persoonallisuustestin ( via Aika ja minä, Veloena, marginaali). Tulokset eivät imartele persoonaani, mutta laitan ne kuitenkin tänne. Enpä olisi uskonut, että olen niin materialistinen ( 63 %), mystisyyteen taipuva ( 70 %) ja epäintellektuaalinen (23%) kuin mitä testin prosenttiluvut osoittavat. Hm, luvuissa tai sitten minussa täytyy olla jotain vikaa.

Testitulosten taulukko pitäisi olla tässä, mutta kuten sanottu se katosi. Jäljelle jäi yhteenveto tuloksista.


Take Free Advanced Global Personality Test
personality tests by similarminds.com


trait snapshot:

secretive, reclusive, messy, disorganized, introverted, unassertive, rarely worries, dislikes large parties, does not like to fit in, does not need to control others, solitary, ambivalent about chaos, tough, leisurely, does not respect authority, not aggressive, observer, abstract, impractical, dislikes leadership, daydreamer, bizarre, does not make friends easily, not a perfectionist, suspicious, rarely irritated, strong physical instincts, unsympathetic at times, risk taker, submissive, weird, sarcastic, strange



Mietelmä Käymälässä 15.10.05: Persoonallisuustestit alkavat kiinnostaa silloin kun sielu on kadonnut, tai vähintään katoamassa. Tietoisuus vajoaa.


torstaina, lokakuuta 13, 2005

Kirjallista


Harold Pinter sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Tuttu nimi jo opiskeluajoilta, absurdikoksi silloin luonnehdittu. Jotain ” beckettimäistä” hänen silloisissa näytelmissään oli. Hän ei ollut yhteiskunnallinen julistaja tavalla joka oli siihen aikaan (60- ja 70- luvuilla) oli muotia, mikä ei tarkoita etteikö hän olisi yhteiskunnallisesti ajatteleva henkilö. Muistelen hänen ottaneen voimakkaasti kantaa Tony Blairia vastaan Kosovon kriisin aikana 1990-luvun lopulla. Yllä oleva kuva on vuodelta 1964, jolloin hän oli 34-vuotias. Hän on syntynyt Lontoon Hackeneyssa 75 vuotta sitten, Aleksis Kiven päivänä 10.10.1930 juutalaisen räätälin poikana. Vai oliko hänen isänsä suutari? Joka tapauksessa hänellä on samanlainen köyhä käsityöläistausta kuin Aleksis Kivellä. Kuva on peräisin saksalaisesta Kirjallisuuskalenterista, jota selasin tänä aamuna. Ajattelin että mahtaako joukossa olla enää yhtään elävää kirjailijaa, joka voisi olla tämän vuoden Nobelin saaja. Pinter elävien joukossa. Hyvä kun hän sai palkinnon eikä Adonis, jota olen kuunnellut ”livena” Berliinin Potsdamer platzilla, enkä pitänyt hänen mahtipontisesta esiintymisestään ja runoistaan, jotka kuulostivat korvaani pateettisilta. En tiedä millaisia ne olisivat luettuina, kun en ole lukenut. Orhan Pamuk oli minun ennakkosuosikkini, toivottavasti hänen vuoronsa tulee myöhemmin.

Ps. Sediksen blogista voi lukea tarkemmin, mitä kaikkea Pinter on tehnyt.

Uusi Parnasso on ilmestynyt ja päätoimittaja Papiniemen päiväkirjakin on alkanut päivittyä netissä. Ehdin jo poistaa linkin oikean laidan listasta, kun pääsy päiväkirjaan oli ”forbidden.” Palautan linkin listalle. Päätoimittaja on lukenut kauhistuneena uutta Parnassoa – kokonainen sivu Aarne Kinnusen Haanpää –esseestä puuttuu! Minä luin esseen enkä huomannut mitään. Siitä näkee miten tarkkaavainen lukija olen! Esseen kokonaisuudessaan voi lukea täältä.

tiistaina, lokakuuta 11, 2005

Turun kirjamessuilla

Olin siellä minäkin ja tapasin kaksi plokkaajaa, tai hienommin sanottuna bloggaajaa, Miia Toivion ja Leevi Lehdon fyysisessä olomuodossaan. Oli siellä Suomentajakin suosikkilistaltani – harvinaisen riehakkaalla tuulella, kuten hän itse sanoo, mutta minä en nähnyt häntä. En nähnyt Ellilän Kirstiäkään, joka markkinoi uutta kirjaansa ja poti messuhulinassa kirjailijan turhautumaa ( flunssankaltaista tuttua ja tavanomaista tautia). Olisin halunnut osallistua Pasolini-seminaariin josta enemmän Risto-Niemi Pynttärin blogissa, mutta Kirjailijaliiton kokous oli samaan aikaan ja se kesti ja kesti. Printtimedia on ollut kokouksesta kumman kiinnostunut, jopa Metrolehdessä, jota luin tänään ei kun eilen ( tällä välin on vuorokausi vaihtunut) metrossa oli, oli uutinen kokouksesta. Ihan asiallinen juttu. Ilta-Sanomat luonnehti otsikossaan kokousta riitaiseksi. No jaa, pahempiakin riitoja on kuultu. Kukaan ei heiluttanut sentään kirvestä, kuten F.E. Sillanpää aikoinaan, isäni kertoman mukaan. Tiedä sitten liioitteliko hän. Kokouksen jälkeen jäi vain puoli tuntia aikaa tutustua messuihin. Rahat säästyivät, kun en ehtinyt ostaa kirjoja. Olisivat ne säsätyneet muutenkin, koska messualueen ainoa pankkiautomaatti ei toiminut. Lainasin kollegalta 10 euroa, että sain kahvia ja uusimman Tuli & Savu –lehden numeron.


Yllä oleva Denis Boissierin kuva on Pariisin runomessuilta, joilla esiinnyin viisi vuotta sitten, vaikken mikään runoilija olekaan. Luin pätkän Hullun taivaassa -kirjasta suomeksi ja ranskalainen näyttelijä ( muistaakseni hän oli näyttelijä) luki pitemmän pätkän ranskaksi, eikä kukaan kuunnellut. Esiintyminen oli messualueen ulkoilmaravintolan lavalla. Ihmiset seurustelivat keskenään ja söivät, lautaset kilisivät ja kolisivat ja minun oloni oli vähintäänkin yhtä turhautunut kuin Ellilän Kirstillä.