Harvoin, liian harvoin nykyään jokin kirja on niin vaikuttava, että se koskettaa tunteita ja alitajuntaa ja antaa virikkeen unelle. Viime yönä luin loppuun Eira Stenbergin äsken ilmestyneen romaanin Oven takana. Kiehtova kirja, sen afrikkalaiset mysteerit, muodonmuutokset ja enneunet puhuttelivat alitajuntaani, vaikka en ole koskaan käynyt Afrikassa. Mustan miehen lumo säteili uneen,
sai minut tulemaan ulos kellarista ja täyttämään vanhan Polin juhlasalin seinät isokokoisilla öljymaalauksilla, joiden värit vaihtelivat syvän tummanruskeista vaaleanruskeisiin ja muodot olivat kubistisia (unen viittaus Picasson ensimmäiseen kubistiseen teokseen Avignonin naiset, joka oli saanut virikkeensä afrikkalaisesta taiteesta). Eurooppa on näivettynyt henkisesti, mutta Afrikassa henget vielä elävät. Yksi kirjan kertojista on afrikkalainen henki, kaksi kertojaa on ärsyttävän eurooppalaisia rationalisteja, neuroottisia ja syyllisyydentuntoisia, etten sanoisi niuhottajia, jotka pelkäävät kaikkea mitä ei voi järjellä selittää. Kirjan keskushenkilö oli Synnöve, valokuvaaja, joka kokee mustan miehen lumon – kauneuden, joka saa hänet pois tolaltaan. Rationaalinen ystävätär selittää sen johtuvan Stendahl- syndroomasta, ”jossa ihminen saa jonkinlaisen hermoromahduksen liiallisen kauneuden kokemuksesta. Stendahl on jossain yhteydessä kertonut, että kun hän näki Firenzessä renessanssiajan taidetta, hän oli pyörtyä ja mennä sekaisin, niin suuren vaikutuksen nuo taiteteokset tekivät häneen.
Minä olin tietysti ammattikateudesta vihreä, kun Stenberg vaihtoi niin taitavasti näkökulmaa henkilöstä ja antaa hengen puhua. Unen lopussa menin hänen kanssaan syömään ja se on aina hyvä merkki, että syön jonkun kanssa, samoin kuin se että unissa on maalauksia. Sielu kaipaa ja tarvitsee ravintoa, ja mistä muusta se sitä saa kuin hyvästä taiteesta ja kirjallisuudesta.
En tiedä kenen tekemä on yllä oleva veistos. Etsin kuvakokoelmastani mustan miehen kuvaa, mutta en löytänyt. ”Black, but comely” tuli mieleeni kun luin Stenbergin kirjaa. Se on Laulujen laulun englanninkielisestä käännöksestä. Suomenkielisessä Korkeassa Veisussa sanotaan: ”Minä olen musta, mutta ihana.”
PS 1. Olen lisännyt kaksi uutta blogia oikean sivupalkin linkkilistaan, ei näy Ms- Explorerin käyttäjille, joita näyttää olevan valtaosa. Huomasin sen vasta eilen, kun kävin katsomassa miltä Sanat-blogi näyttää Microsoftin -selaimella. En käytä sitä selainta koskaan, siksi että se vetää ns. vakoilu- ja häirikköohjelmia puoleensa, enkä kehota ketään muutakaan käyttämään. Firefox ja Opera ovat parempia selaimia. Linkkalista löytyi, kun vieritin blogin loppuun, siellä se oli – väärässä paikassa. Ne kaksi uutta ovat Jatulintarha ja Filosofin Yöelämää.
PS.2 Hesarilla näyttää olevan jo kahdeksan blogia. Ne ovat Blogilistan tilaajaamääristä päätellen suosittua luettavaa, lukijoita kiinnostavat toimittajat ihmisinä eivätkä vain ”objektiivisen” tiedon suodattajina. Hesarin kirjallisuustoimittajat eivät ole vielä ole leikkiin ryhtyneett, odotan kiihkeästi heidän blogiaan, ja toivon että siellä syntyy yhtä vilkasta kirjallisuuskeskustelua kuin Le Monden kirjallisuusblogissa. Minusta tämä Parnasson päätoimittajan Jarmo Papinniemen blogin pitämisen periaate on hyvä: Toinen tarkoitus on lisätä lehdenteon prosessin läpinäkyvyyttä, kertoa minkälaisia pulmia täällä toimituksessa ratkotaan ja minkälaisin perustein ratkaisuja tehdään.
PS.3 Tästä postauksesta näyttää tulevan pitkä kuin nälkävuosi. Kävin äsken Blogilistan infossa katsomassa omia tietojani ja huomasin uutuuden. Infotiedoissa ilmoitetaan nyt myös viikoittainen kävijämäärä. Se on 76! Mutta eihän se pidä alkuunkaan paikkaansa. Pelkästään päivässä käy yli sata vierailijaa. Sitemeterin kävijälaskurin mukaan tällä viikolla vierailijoita on ollut 731, vaikkei viikko ole vielä lopussa.
