Sovitus

Kuva on elokuvasta Sovitus, jota kävin toissa päivänä katsomassa. Nyt on pakko lukea Ian McEwanin samaniminen romaani, johon elokuva perustuu, että pääsisin perille mitä liikkui tuon seinään nojailevan tytön mielessä, mitkä olivat hänen motiivinsa, kun hän ilmiantoi taustalla seisovan nuoren miehen ja tuhosi hänen elämänsä. Ei elokuvan keinoin voi ilmaista ihmisen sisäisiä mielenliikkeitä, se on kaunokirjallisuuden tehtävä. Kiinnostaisi myös tietää miten McEwan on selvinnyt 13- vuotiaan tytön sielunelämän kuvauksesta. Se on hankala ikä sekä tytölle että hänen lähimmilleen.

Motto: "Varhaisnuoruus on on julmuuden kukinta-aikaa." ( Jarkko Laine. Kolmas mustakantinen vihko)

Elokuvan tarina sellaisena kuin minä sen ymmärsin yhden katsomiskerran jälkeen: Nuori mies nimeltä Robbie kirjoittaa tytön isosiskolle anteeksipyyntökirjeen, koska on käyttäytynyt kömpelösti, mutta panee erehdyksessä kirjekuoreen version, jossa hän kertoo uneksivansa isonsiskon ihanasta märästä pillusta. Hän antaa kirjeen tytölle, että tämä veisi sen isosiskolleen, mutta tyttö avaa kirjeen, lukee sen ja järkyttyy. Hän on siinä iässä, jolloin erotiikkaa alkaa kiinnostaa samalla kun se inhottaa. Aikaisemmin päivällä hän on tirkistellyt ikkunasta outoa kohtausta suihkulähteellä. Isosisko on riisuuntunut alusvaatteisilleen Robbien katsellessa ja hypännyt suihkulähteeseen, joka on sivumennen sanoen saman suihkulähteen kopio johon Anita Ekberg hyppäsi Fellinin elokuvassa Ihana elämä.

Kenties suihkulähdekohtaus herätti Brionyn muistissa eloon kolme vuotta aikaisemmin tapahtuneen kohtauksen, jolloin hän tunnusti rakastavansa Robbieta, sen jälkeen kun hän oli hypännyt järveen ja Robbie oli pelastanut hänet. Hänen sankarikuvansa Robbiesta romahti kun hän luki kirjeen uteliaisuuttaan, ehkä myös mustasukkaisuuttaan. Robbie muuttui hänen silmissään seksuaalimaanikoksi. Kuvaa vahvisti, kun hän näki illalla Robbien ja isonsiskon rakastelukohtauksen, jonka hän tulkitsi väkivallaksi, ja myöhemmin samana iltana 15-vuotiaan serkkunsa muhinoimassa metsässä jonkun miehen kanssa. Serkku lamaantuu paljastumisen häpeästä ja mies pakenee. Briony uskoo nähneensä raiskauksen ja että raiskaaja oli Robbie, eikä serkku uskalla kertoa mitä todella tapahtui. Brionyn silminnäkijätodistuksensa perusteella Robbie tuomitaan vankilaan alaikäiseen sekaantumisesta. Väärän ilmiannon takia Briony kantaa syyllisyyttä koko ikänsä.

Minua jäi askarruttamaan elokuvan loppuratkaisu. Vanhoilla päivillään Briony kirjoittaa romaanin, jonka nimi on Sovitus. Sen lopussa hänen erottamansa rakastavaiset saavat toisensa. Happy End Hollywoodin tyyliin? Ei kai McEwan loppua sellaiseksi tarkoittanut, vai jäikö minulta jotain huomaamatta? Siksi on pakko lukea McEwanin kirja.

Ydinsaastetta vastaan

Valokuvatorstain 64.haaste on saaste. Kuva on otettu viime kesänä Helsingin keskustasta eräästä Kalevankadun rännistä. Kuinka moni enää vastustaa ydinvoimaloita? Tshernobyl katoamassa muistista ?

Herätys

Näin tapahtuu herättäminen kissaperheessä joka aamu, pientä liioittelua lukuun ottamatta ( se pesäpallomaila!) Linkki löytyi Jimin poppoosta.

Naisasiaa

Kuva Luxemburgin kaupunginkirjastosta, otettu viime elokuussa hyllyssä rivi Lessingiä.

Se löytyi sittenkin! Tarkoitan Doris Lessingin Kultaista muistikirjaa, joka oli minulta hukassa. Kirjastosta sitä ei saanut, kaikki kappaleet olivat lainassa. Se oli piiloutunut alimmalle hyllylle vanhojen Parnassojen taakse.

Olen nyt selaillut sitä ja löytänyt lähes 40 vuotta sitten alleviivaamiani lauseita ja korvamerkittyjä sivuja. Yksi tärkeistä lauseista oli tämä: "Kyynelet , jotka vuodatamme unissamme, ovat ainoat aidot kyynelet, jotka vuodatamme elämässämme. Valveilla vuodattamme kyynelet ovat itsesääliä."

Ja toinen oli tämä : "Kaikki itsetuntemus on sitä, että tietää yhä syvemmällä ja syvemmällä tasolla sen mitä tiesi aikaisemmin."

Omaksuin lauseet ja unohdin mistä ne ovat peräisin. Ne seurasivat minua vuosikausia. Aina kun heräsin unesta kasvot kyynelistä märkinä, ajattelin että ne olivat aitoja kyyneliä eivätkä mitään krokotiilin kyyneliä.

Kultainen muistikirja ilmestyi suomeksi samana vuonna kuin Freudin Unien tulkinta. Vuosi oli 1968. Minä kirjoitin esikoisromaaniani siihen aikaan. Kumpikin kirja vaikutti kirjoittamiseeni, Freud avarsi ymmärtämään lapsuuden tunteita ja Lessing rohkaisi kirjoittamaan naisen tunteista kaunistelematta. Hän teki sen, mitä naiset ennen häntä eivät uskaltaneet tehdä - kirjoitti miehistä sellaisina kuin nainen heidät kokee ja tuntee, eikä sellaisina kuin miehet toivoisivat heidän näkevän itsensä.

Olikohan se Virginia Woolf joka sanoi, että yksikään mies ei halua tietää mitä nainen todella ajattelee hänestä. Woolf ei ylittänyt sitä rajaa, mutta Lessing ylitti ja sai hirveän feministin maineen siitä huolimatta että on monessa yhteydessä kieltänyt olevansa feministi, koska ei ole toiminut feministiliikkeessä. Hän oli mukana kommunistiliikkeessä eikä ole kieltänyt sitä. Varmasti hän tiesi mitä teki kirjoittaessaan Kultaista muistikirjaa, koska siteeraa eräässä kohdassa Stendhalin lausuntoa, että jokaisen alle viisikymmentävuotiaan naisen, joka kirjoittaa, tulisi tehdä se salanimen suojassa. Sekin oli yksi alleviivaamistani lauseista, mutta en noudattanut sitä, vaan julkaisin esikoisromaani omalla nimelläni, mitä sain myöhemmin katua. Lessing ei siteerannut Stendhalin lausunnon loppua joka kuuluu näin: - sillä jos naisella on onni omistaa rakastaja, hän menettää rakastajan. ("A Woman must never write anything but posthumous works. For a woman under fifty, to get into print is submitting her happiness to the most terrible lotteries; if she has the good fortune to have a lover, she'll begin by losing him". Joanna Russ: How to Suppress Women's writing, s, 31; Cited by Moers, Literary Women, p. 281)

Olen iloinen että Lessing sai vihdoinkin Nobel-palkinnon, " Äntligen?" kuten Parnasso-blogissa otsikoitiin, mutta minä jätättäisin kyllä kysymysmerkin pois. Ajat ovat muuttuneet ja Marcel Reich - Ranickin kaltaiset kirjallisuuspaavit ovat vaipumassa kumpujen yöhön. Hän oli sitä mieltä, että tänä vuonna kirjallisuuden Nobelin palkinto meni ihan väärään osoitteeseen, koska häneen" yksikään Lessingin teos ei ole tehnyt pysyvää vaikutusta" ( HS 13.10. 07).

Kiinnostava lausunto. Minä luen sen niin, että naisten kirjoittamat kirjat eivät ole kiinnostavia noiden vanhojen kirjallisuusjäärien mielestä, koska 1) niitä ole kirjoitettu miehen näkökulmasta eikä mies ole päähenkilö 2) ne eivät käsittele miehen eksistentiaalisia ongelmia 3) aiheet ovat vääriä, kun ne keskittyvät perhe- ja ihmissuhteisiin, naisen tunteisiin ja muuhun vähäpätöiseen, eivätkä politiikkaan, yhteiskuntaan, historiaan ja valtaan. Ruotsin akatemiassa on tapahtunut sukupolven vaihdos, kun se palkitsi Elfride Jelinekin, joka on kirjoittanut äidin ja tyttären suhteesta, ja nyt Doris Lessingin, joka on kirjoittanut kissoista ja keski-ikäisistä naisista ja erehtynyt kirjoittamaan jopa scifiä.

Minua kiinnostaisi tietää miten Kultainen muistikirja puhuttelee nykyajan nuorta naista. Tuskinpa sillä on enää yhtä suurta vaikutusta kuin 60-luvun nuoriin naisiin.

PS. Uusi tuttavuus: Arne Nevanlinnan blogi. Linkki siihen löytyi Näkymä rannalta-blogista.Yritän pitää yllä vanhaa blogiperinnettä ja linkittää niin paljon kuin mahdollista. Monet ovat luopuneet siitä perinteestä.