torstaina, lokakuuta 18, 2007

Naisasiaa

Kuva Luxemburgin kaupunginkirjastosta, otettu viime elokuussa hyllyssä rivi Lessingiä.

Se löytyi sittenkin! Tarkoitan Doris Lessingin Kultaista muistikirjaa, joka oli minulta hukassa. Kirjastosta sitä ei saanut, kaikki kappaleet olivat lainassa. Se oli piiloutunut alimmalle hyllylle vanhojen Parnassojen taakse.

Olen nyt selaillut sitä ja löytänyt lähes 40 vuotta sitten alleviivaamiani lauseita ja korvamerkittyjä sivuja. Yksi tärkeistä lauseista oli tämä: "Kyynelet , jotka vuodatamme unissamme, ovat ainoat aidot kyynelet, jotka vuodatamme elämässämme. Valveilla vuodattamme kyynelet ovat itsesääliä."

Ja toinen oli tämä : "Kaikki itsetuntemus on sitä, että tietää yhä syvemmällä ja syvemmällä tasolla sen mitä tiesi aikaisemmin."

Omaksuin lauseet ja unohdin mistä ne ovat peräisin. Ne seurasivat minua vuosikausia. Aina kun heräsin unesta kasvot kyynelistä märkinä, ajattelin että ne olivat aitoja kyyneliä eivätkä mitään krokotiilin kyyneliä.

Kultainen muistikirja ilmestyi suomeksi samana vuonna kuin Freudin Unien tulkinta. Vuosi oli 1968. Minä kirjoitin esikoisromaaniani siihen aikaan. Kumpikin kirja vaikutti kirjoittamiseeni, Freud avarsi ymmärtämään lapsuuden tunteita ja Lessing rohkaisi kirjoittamaan naisen tunteista kaunistelematta. Hän teki sen, mitä naiset ennen häntä eivät uskaltaneet tehdä - kirjoitti miehistä sellaisina kuin nainen heidät kokee ja tuntee, eikä sellaisina kuin miehet toivoisivat heidän näkevän itsensä.

Olikohan se Virginia Woolf joka sanoi, että yksikään mies ei halua tietää mitä nainen todella ajattelee hänestä. Woolf ei ylittänyt sitä rajaa, mutta Lessing ylitti ja sai hirveän feministin maineen siitä huolimatta että on monessa yhteydessä kieltänyt olevansa feministi, koska ei ole toiminut feministiliikkeessä. Hän oli mukana kommunistiliikkeessä eikä ole kieltänyt sitä. Varmasti hän tiesi mitä teki kirjoittaessaan Kultaista muistikirjaa, koska siteeraa eräässä kohdassa Stendhalin lausuntoa, että jokaisen alle viisikymmentävuotiaan naisen, joka kirjoittaa, tulisi tehdä se salanimen suojassa. Sekin oli yksi alleviivaamistani lauseista, mutta en noudattanut sitä, vaan julkaisin esikoisromaani omalla nimelläni, mitä sain myöhemmin katua. Lessing ei siteerannut Stendhalin lausunnon loppua joka kuuluu näin: - sillä jos naisella on onni omistaa rakastaja, hän menettää rakastajan. ("A Woman must never write anything but posthumous works. For a woman under fifty, to get into print is submitting her happiness to the most terrible lotteries; if she has the good fortune to have a lover, she'll begin by losing him". Joanna Russ: How to Suppress Women's writing, s, 31; Cited by Moers, Literary Women, p. 281)

Olen iloinen että Lessing sai vihdoinkin Nobel-palkinnon, " Äntligen?" kuten Parnasso-blogissa otsikoitiin, mutta minä jätättäisin kyllä kysymysmerkin pois. Ajat ovat muuttuneet ja Marcel Reich - Ranickin kaltaiset kirjallisuuspaavit ovat vaipumassa kumpujen yöhön. Hän oli sitä mieltä, että tänä vuonna kirjallisuuden Nobelin palkinto meni ihan väärään osoitteeseen, koska häneen" yksikään Lessingin teos ei ole tehnyt pysyvää vaikutusta" ( HS 13.10. 07).

Kiinnostava lausunto. Minä luen sen niin, että naisten kirjoittamat kirjat eivät ole kiinnostavia noiden vanhojen kirjallisuusjäärien mielestä, koska 1) niitä ole kirjoitettu miehen näkökulmasta eikä mies ole päähenkilö 2) ne eivät käsittele miehen eksistentiaalisia ongelmia 3) aiheet ovat vääriä, kun ne keskittyvät perhe- ja ihmissuhteisiin, naisen tunteisiin ja muuhun vähäpätöiseen, eivätkä politiikkaan, yhteiskuntaan, historiaan ja valtaan. Ruotsin akatemiassa on tapahtunut sukupolven vaihdos, kun se palkitsi Elfride Jelinekin, joka on kirjoittanut äidin ja tyttären suhteesta, ja nyt Doris Lessingin, joka on kirjoittanut kissoista ja keski-ikäisistä naisista ja erehtynyt kirjoittamaan jopa scifiä.

Minua kiinnostaisi tietää miten Kultainen muistikirja puhuttelee nykyajan nuorta naista. Tuskinpa sillä on enää yhtä suurta vaikutusta kuin 60-luvun nuoriin naisiin.

PS. Uusi tuttavuus: Arne Nevanlinnan blogi. Linkki siihen löytyi Näkymä rannalta-blogista.Yritän pitää yllä vanhaa blogiperinnettä ja linkittää niin paljon kuin mahdollista. Monet ovat luopuneet siitä perinteestä.

14 kommenttia:

Outi kirjoitti...

Kuulostaa tosiaan siltä, että Kultainen muistikirja kannattaa lukea.

Anitak kirjoitti...

Kissaihmisen kannattaa lukea myös kirja Erittäin kissamaista.

a-kh kirjoitti...

Mukavanoloinen pohja. Joko sulla on koneessa Ubuntu? Meinaan panna toisen koneeseen ja katsoa miten se jytää.

Anita Konkka kirjoitti...

Ei ole Ubuntua. Olen ajatellut joskus kokeilla sitä jossakin koneessani. Nyt ei ole aikaa. Pitäis saada kirjaa kasaan. Sivupohjan väsäämisen tuhlaantui yksi työpäivä. Auringonkukka on peräisin viljelyspalstaltani

Ripsa kirjoitti...

Myös toinen kirjailija, Margaret Atwood, kirjoittaa kaikenmaailman eläimistä.

Atwoodin viimeisin kirja, jonka nimen olen unohtanut, hyvin omaelämänkerrallinen, kertoo kuinka kaupunkilaistyttö oppi hoitamaan kokonaista eläinperhettä ja sai siitä vielä elannonkin, vaikka hevonenkin oli äksy ja lopulta taisi jäädä traktorin alle.

Lessing rakastaa kissoja ja varmaan muitakin eläimiä. Sekä Lessing että Atwood mielestäni tajuavat eläinten luonnon ja osaavat tarkkailla niitä hyvin läheltä ja nätisti.

Jäin miettimään että mahtaako Lessingillä olla vielä kissoja.

Reich-Ranicki on ehkä vanhemmiten tullut ärtyisäksi. Omaelämänkerrassaan (Eurooppalainen) hän kumminkin tunnustaa kohdelleensa vaimoaan huonosti. Reich-Ranicki ei ole aina ollut kirjallinen paavi, en kyllä ole koskaan lukenut hänen kirja-arvioitaan tai nähnyt yhtään kirjallista televisio-ohjelmaa, joten en tiedä miten paavillinen hän sitten lopulta oli.

sl kirjoitti...

Täytyy lukea Kultainen muistikirja. Mutta jotenkin tykkään Reich-Ranickista! Lessingin kanssa minulla on ollut huono tuuri, kun eräs hölmö suositteli häntä minulle ja ennakkoluuloni nousivat...

Ripsa kirjoitti...

Suosittelijoiden hölmöyteen ei kannata perustaa.

Kyllä täytyy itte omin silmin ja aivoin lukea ja miettiä pitämyksensä!

Jokaisella hölmölläkin sitä paitsi on kirkas pilvenreuna.

Anita Konkka kirjoitti...

Ei Kultaista muistikirjaa täydy eikä ole pakko lukea.

Se on antoisa kirja 30-40-naisille, jotka elävät perheen, lasten, uran ja rakkauden ristivedossa, kun heille on paljastunut ettei rakkaus olekaan sitä mitä he luulivat sen olevan kun olisivat kaksikymppisiä.

Ymmärrän hyvin Reich- Ranickia. Ei hänen elämäntilanteensa ole sellainen, että Kultaisen muistikirjan kaltainen kirja jaksaisi kiinnostaa häntä, kun ei kijan metafiktiivisyyskään mitään uutta ole, eikä ollut silloinkaan kun tuo kirja ilmestyi.

Minulta jäi aikoinaan Don Quijote kesken, kun isä pani minut lukemaan sitä. Elämäntilanne oli väärä, ja olin lisäksi liian nuori, vain 8-vuotias. En ollut yhtä nerokas lapsi kuin isäni.

Atwoodilta olen lukenut vain yhden kirjan "Negotiating with the Dead, se on kirja kirjoittamisesta, ja todella kiinnostava. Joitakin muita hänen kirjojaan olen aloittanut mutta ne ovat jääneet kesken. Jokin hänen kielessään tai näkökulmassaan ei ole vielä sytyttänyt minua. Tai sitten elämäntilanen on ollut väärä.

Olen aloittanut joitakin muita

sl kirjoitti...

Ai ihan omin silmin ja aivoin pitäisi toimia! Nyt meni vaikeaksi. En osaa.

Ripsa kirjoitti...

No, Sami, et sinä siellä etelän mailla pärjää, jos et itte mieti olemisias...

Anita on kyllä aivan oikeassa siinä, että ei tarvitse lukea kaikkea mitä joku keksii kehua.

Ois aika kamalaa jos jok'ikinen meistä ois lukenut justiinsa samat kirjat.

Ei taitaisi tulla rähinästä ja hyrinästä loppua.

sl kirjoitti...

Kultainen muistikirja vaikuttaa mielenkiintoiselta, edes Suvi Ahola ei vienyt mielenkiintoani, rva Ahola kun taisi puhua kirjan tiimoilta HS:ssä, vai oliko se joku muu.

Anonyymi kirjoitti...

Hyllyssäni oli Doris Lessingin Ruoho laulaa divariostoksena, se oli hieno lukea nyt. Tietysti palkinto nosti kirjan esiin kotihyllyn kätköistä mutta hyvä niinkin. Olisiko Lessingin palkinto myös huomiosta Afrikan suuntaan. Alistettujen suuntaan muutenkin.

Jenni kirjoitti...

Hei! Omistin hyvin pitkään "Kultaisen muistikirjan" ja yritin lukea sitä milloin milläkin metodilla. Harppoen, muistiinpanoja tehden... enkä ikinä päässyt loppuun. Tuli lopulta siihen tulokseen, että vaikka Lessing muuten puhuttelee minnua, on Kultaisen muistikirjan poliittinen ilmapiiri minulle niin vieras (olenhan syntynyt 1979) ja häpeäkseni luovutin.

Anita Konkka kirjoitti...

Hei Jenni,

ei se mikään häpeä ole, jos jättää kirjan kesken, kun se ei kerta kaikkiaan sytytä, niin paljon kuin sitä kirjaa onkin kehuttu. Kyllä minultakin moni kehutut kirja on on jäänyt kesken.