perjantaina, syyskuuta 07, 2007

Digitaalista runoa Vuotalossa

Tämä on Vuotalo ( metroasemalta vasemmalle, Tyynylaavantien puolelta ulos metrosta, toivottavasti e vasenkätisenä taas sekoittanut suuntia,). Tylsän näköinen rakennus ulkoapäin, mutta sisällä on elämää: kirjasto. kirjakahvila Pokkari, kirjasto ja tällä hetkellä Helsingin Taiteilijaseuran 40-vuotisnäyttely Alla Maria Wolframin Pylväs: Salaisuuksia, 2006.


Huomenna 8.9. Vuotalossa on klo 14-16 dikitaalisen urnouden lauantai, ei maksa mitään.
Vuosaari -lehteä lainaten: "Mitä URNOA! Mihin Vuotalo nyt on sekaantunut? Mitän digitaalinen runous?, mikä on Nokturno (tilaisuuden järjestäjä. AK:n huom.) ? Vuosaari-lehden lainaus jatkuu: " Nokturno on mitä ilmeisimmin runouden uudella tavalla ymmärtävä edelläkävijä. Sellainen oli myös edesmennyt tietotekniikkamyönteinen runoilija Arto Kytöhonka, joka jo artikkelissaan Tietokonerunoilija vieraalla maalla vuonna 1989 visioi näin: Tietokoneiden myötä runo palaa juurilleen. Sanataide on taas koko kansan taidetta. Sitä luodaan joukolla."

Lainasin Kytöhongan viimeiseksi jääneeseen runokirjan Kurjan miehen kirjeitä toissa päivänä Yliopiston kirjastosta. Palaan siihen myöhemmässä postauksessa.

Lauantaina Vuotalossa klo 14-16 on Karri Kokon runoanimaatioita, Eino Santasen lausuntaa, J.P. Sipilän videorunoa, Jukka. Pekka Kervisen ja Marko Niemen reaaliaikainen yhteisteos, Outi-Illuusia Parviaisen performassnia,Eirikur Örn Norbdahlin ( b kohdalla pitäisi olla islantilainen kirjain ) äänirunoperformanssi ja Linnunlaulupuu-äänirunoyhtye.

Samaan aikaan toisaalla eli Sanomatorilla esiintyvät valtakunnan tähtirunoilijat ja yksi marginaalin marginaalirunoilija eli Hannu Kankaanpää. Suuri runotapahtuma alkaa siellä kello 11. Sieltä pääsee kätevästi metrolla ( 15. min) Vuotaloon, jossa voi samalla katsoa Helsingin taiteilijaseuran näyttelyn ja kävellä runotilaisuuden jälkeen Aurinkorantaan ( Helsingin pisin uimaranta) ja Uutelaan katsomaan Liina Långin eli ex-Miina Äkkijyrkän lehmiä, sekä peltisiä että oikeita.

Kurjan vuoden päiväkirja

Edit myöhemmin launtaina. Lukijan toivomuksesta olen skannanut tämän postauksen loppupuolelle kuvan Coetzeen kirjan sivusta.

Jäi vähän harmittamaan, että en sittenkin ostanut J.M. Coetzeen uusinta kirjaa Diary of a Bad Year luxemburgilaisesta kirjakaupasta. Se oli niin uunituore, että, että ensimmäiset arvostelut olivat vasta alkaneet ilmestyä. ( Guardianissa 1.9. ja Times Literary Supplementissa 22.8.)

Helsinkiin asti kirja ei ollut vielä ehtinyt, mutta Vantaan kirjastossa sitä oli kaksi kappaletta käsittelyssä. Tilasin ja sain kirjan eilen. Kirja on rakennettu jännästi. Sitä ei voi lukea sivun alusta loppuun, kuten perinteellistä romaania - se on romaani nimestään huolimatta.

Sivu on jaettu viivoilla kolmeen osaan. Ylimmässä osassa John -niminen kirjailija esittää vahvoja mielipiteitä "Strong Opionons" maailmanmenosta: demokratiasta, anarkismista, terrorismista Al Qaidasta, eläimien teurastamisesta, lintuinfluenssasta, pedofiliasta. Mielipiteet on tilannut saksalainen kustantaja.

Keskimmäisessä osassa John kertoo Anya-nimisestä sihteeristään. Sivun alalaidassa ( ikään kuin alaviitteenä) juoksee kirjan tarina. John tapaa talon pyykkitupassa Anyan, nuoren naisen joka on " between works", suomeksi työtön, ja pyytää hänet sihteerikseen, koska koneella kirjoittaminen tuottaa hänelle vaikeuksia Parkinsonin takia takia ja deadline lähestyy uhkaavasti. Tyttö on ollut ollut aikaisemmin kissatalon vastaanottaja eikä kirjallisesti kirjallisesti kovin sivistynyt. Kun hän näkee kirjailijan makuuhuoneen seinällä Nobel-komitean antaman kunniakirjan, hän ihmettelee että tarvitsevatko kirjailijatkin ammattilisenssin ( niin kuin lääkärit). Hänen poikaystävänsä Alan, sijoitusneuvoja, on sivistyneempi, lukenut kreikkalaista mytologiaa ja Kantia ja tietää että John on maailmankuulu kirjailija ja hänellä on paljon rahaa pankissa. Hän rupeaa juonimaan, miten rahat saataisiin " hyödyllisempään" käyttöön.

Kun avaa kirjan, lukija joutuu ensimmäiseksi päättämään millaisen lukustrategian hän valitsee.
Minä luin ensimmäisenä sivujen alalaidassa juoksevan tarinan, joka on pääosin kirjoitettu Anyan näkökulmasta. Hänestä Johnin mielipiteet ovat pitkästyttäviä, ne unettavat häntä. Hän antaa neuvoja: Kirjoittakaa kaikesta muusta kuin politiikasta. Kirjoittakaa kriketistä, unistanne. Kirjoittakaa muistelmanne. Kirjoittakaa maailmasta ympärillänne. Kirjoittakaa linnuista, puistossa mellakoivasta harakkajoukosta, joka tepastelee ylväinä kuin omistaisivat puiston. Voisitte kirjoittaa niistä. Miksi ette kirjoita muistoja rakkauselämästänne. Sellaisesta ihmiset pitivät eniten - juoruista, seksistä, romansseista, mehevistä yksityiskohdista. Anian neuvoilla on vaikutusta Johniin, kirjan toinen osa Second Diary sisältää enemmän Johnin henkilökohtaisia pohdiskelua. Sihteeri Anya riemastuttaa minua, koska yritin itse kirjoittaa romaanin kirjailijan sihteeristä, joka kommentoi kirjailijan juttuja, mutta epäonnistuin, ei siitä kirjaa tullut.

Tässä on skannaus Coetzeen kirjan sivusta. Näkyy vähän epäselvästi, mutta vetämällä hiiren tekstin päälle ja klikkaamalla saa kuvan isommaksi ja näkee paremmin hänen systeeminsä.

En ole vielä lukenut Johnin mielipideosastoa, ainoastaan selannut ja todennut että ne ovat jotain pienoisesseen ja kolumnin väliltä. Samantapaisia mielipidekirjoituksia voi lukea blogeista, vaikkapa Kemppiseltä, Juha Seppälältä tai Hanhensulalta. Vaikka olenkin lukenut vain fiktio-osan kirjasta, pidä siitä jo nyt jo enemmän Coetzeen kahdesta aikaisemmin ilmestyneestä romaanista, jossa esiintyi ärsyttävä Elizabeth Costello Coetzeen mielipiteiden äänitorvena. Erityisen paljon minua huvitti sihteerin kommentit ja havainnot työantajastaan. Tuli mieleen Willy Kyrklundin pienoisromaani Mestari Ma, jossa nainen ( en muista nimeä) veti Mestarin maanpinnalle realistisilla kommenteillaan.

Nyt täytyy ruveta etsimään netistä naisten unia mustasta miehestä. Pidän tämän kuun lopussa alustuksen aiheesta Musta mies naisten unissa. Omista uniarkistoitani löytyi vain kolme unta aiheesta. Tarvitsin lisää unia. Hei lukija, jos oelt nainen ja olet nähnyt unta mustastamiehestä, kirjoita minulle. Osoite on akonkka (at) gmail.com. Se löytyy myös tuolta profiilista.

sunnuntai, syyskuuta 02, 2007

Matkalla

Kilometrikaupalla kapeata metsätietä, asumatonta taivalta Luxemburgista Hahnin lentokentälle ja edessä heilahteli mehurekan peräpää. Lopulta tultiin valtatielle ja bussi pääsi mehurekasta eroon. Kun klikkaat kuvan isommaksi, niin näet sadepisarat etuikkunassa ja bussinkuljettajan kasvot mehurekan perään heijastuvassa soikiossa.

Luxemburgissa paistoi aurinko kun lähdin sieltä, Saksassa satoi ja Suomessa oli kauhea syksyinen koleus., joka hytisytti luihin ja ytimiin asti. Mutta muuten paluumatka sujui paremmin kuin menomatka. Olin lähtenyt Helsingistä kesähelteellä, päivänä jolloin mikään ei toiminut. Ukkosmyrsky sekoitti liikenteen, metro ei kulkenut eikä taksikeskus vastannut, koska se oli oli pudonnut verkosta. Hyvällä onnella sain taksin lennosta ja ehdin Tampereelle menevään junaan. Luonnonesteistä huolimatta ehdin kuin ehdinkin Ryanairin lennolle, joka lähti 20 minuuttia myöhässä , vaikkei Tampereella ollut ukkosmyrskyä.

Ostin paluumatkalle matkalukemiseksi ranskalaisen kirjallisuuslehti Le magazine littérairen. Valitsin sen koska se oli ohut ja maksoi vain 5,80 euroa. Toinen vaihtoehto olisi ollut JM Coetzeen Diary of the Bad Year, jonka hän kirjoitti Hitaan miehen jälkeen, mutta se oli paksu ja painava ja maksoi 28 euroa, (Amazonista tilaamalla sen saa vähän päälle 10 eurolla) joten hylkäsin sen.

Lehdessä oli sivun mittainen juttu Arto Paasilinnsta ja hänen romaanistaan Rovasti Huuskosen petomainen miespalvelija. j Se on yksi lehden kuukauden kirjoista. Paasilinna on Ranskassa Le Arto. Le etunimen edessä merkitsee ilmestystä, ikonia, jotain suurempaa kuin ihmistä itseään. Kriitikko Jean-Claiude Perrier selittää, että Arto, Arthur ranskaksi, merkitsee karhua, ja että Arto kuten hänen toteemieläimensä on "yksinäinen ja vähän villi. " Suomessa häntä pidetään humoristina., mutta muualla maailmassa häntä ihailllaan eräänlaisena filosofi-luonnonsuojelijana , Diogeneksena joka on sekä huvittava että pisteliäs. "

Paasilinna vetoaa ranskalaisiin lukijoihin, heidän kirjailijansa kun ovat niin perin älyllisiä, esteettisiä ja vailla emotionaalista vilpittömyyttä, hänen alkuvoimasuutensa tuntuu ranskalaisista lukijoista hyvin eksoottiselta. Hän on "lappalainen peikko", kuten Perrier sanoo. Suomalainen kulttuurieliitti ei ole oikein ymmärtänyt, miksi kevyen luokan viihdekirjailijana pidetty Paasilinna on niin suosittu Ranskassa. Sama kohtalo oli aikoinaan Mika Waltarilla, häntäkin pidettiin viihdekirjailiajan eikä suvaittu hänen menestystään maailmalla. Suomalainen kirjallisuuseliitti on nirsoa porukkaa.

Lehdessä oli juttu Triestestä, "kirjallisuuden rajakaupungista." Siellä on James Joyce-museo. (Joyce oli triesteläisen Berlitz-koulun opettajana viime vuosisadan alussa) ja Italo Svevo-museo. Svevo kirjoitti onnettoman tupakoitsija Zenon tunnustukset. Ja lähellä Triesteä on Duinon linna, jossa Rilke kirjoitti Duinon elegiat.

Trieste on kaupunki jossa en ole käynyt, mutta joka on kiinnostanut minua siitä pitäen kun luin 60-luvun alkupuolella Enzo Bettistan romaanin Trieste 1913. Hän kirjoittaa, että "se joka ei ole syntynyt monimerkityksisillä, käsittämättömillä, absurdeilla rajaseuduilla, ei koskaan voi ymmärtää, ymmärtää oikein sitä sairaalloista, kiihtynyttä mielenlaatua, sitä eräänlaista kuuroa hulluutta, joka valtaa myös sivistyneet, älykkäät ja näennäisen tasapainoiset näillä meidän vaikeilla seuduillamme." Bettistan kuvaus Triestestä sopsi yhtä hyvin Pietariin, rajaseutua sekin. Triestestä enemmän blogeissa Jäljen ääni ja Kari Klemelän Suomentajan huomioissa.

Bettizan mukaan Triestessä "niin sanotut kahtiajakautuneet persoonallisuudet ovat jokapäiväisiä tapauksia. Täällä sattuu useinkin, että arvokas, hyvin käyttäytyvä, tyylikäs herrasmies, joka ei vuosiin ole puhunut muuta kuin italiaa, heittäytyy jonain iltana hurjaksi, juo päänsä täyteen ja alkaa ystäviensä suunnattomaksi hämmästykseksi kirota slaaviksi kuin jätkä; ja päinvastoin: ei ole mitenkään epätavallista, että tavallinen slaavi, jota vuosikausia on pidetty yksinkertaisena jääräpäänä, rakastuu ja alkaa puhua rakastetulleen niin kaunista italiaa, ettei kukaan ole olisi voinut uskoa moista soljuvan hänen huuliltaan." ( suom. Pirkko Peltonen)

Mikseiköhän Luxemburgista ole tullut kirjallisuuskaupunkia, vaikka se on kolmikielinen kaupunki? Siellä puhutaan saksaa, ranskaa ja letzeburgia, joka kuullostaa vähän samanlaiselta kuin hollanti (flaaminkieli). Luxemburgilaisten täytyy olla vähintäänkin kolmijakoisia persoonallisuuksia.

Kaupungin kaduilla, kahviloissa ja busseissa kuulee kaikkia Euroopan kieliä, eikä suomi ole mitenkään harvinainen kieli. Eräänä päivänä bussissa vieressäni istui nuori nainen joka luki Suomen Kuvalehteä, juttua erakkosioista. Kenties tulevaisuudessa Luxemburgissa syntyy suuri eurooppalainen EU-romaani, se kun on EU:n ytimessä, kolmen maan: Ranskan, Saksan ja Belgian kainalossa.

Kentauripatsas ja graffiti Teatteriaukiolla Luxemburgin keskustassa. Lisää kuvia Luxemburgista täällä ja luxemburgilaisista graffiteista täällä.

lauantaina, syyskuuta 01, 2007

Aurinkolahdessa lauantaina klo 11.00

Valokuvatorstaissa kootaan tällä viikolla digitaalista kuvapeittoa. Tarkoituksena on, että osallistujat kuvaavat viipaleen elämästä laukaisemalla kameransa yhtäaikaisesti lauantaina 1.9. kello 11.00.

Simo ( 3 v.) katselee metrovideota, jossa hänellä on pääosa. Kun yritän ottaa hänestä kuvan, hän kääntää päänsä poispäin ja näyttää kieltä. En saanut enempää kuvia h-hetkestä, koska kameran paristoista loppui lataus.