Jalkapalloilua Mukkulassa

Palasin tänään Mukkulan kirjailijakokouksesta. Olo on kuin olisin käynyt jossain kaukana., laskeutunut maahan toiselta planeetalta. Päässä pyörii ja jalat ovat vielä puoliksi ilmassa. Sitä paitsi niitä kutittaa sietämättömästi. Täytyy raapia koko ajan. Olen raapinut ne verille. Mukkulan verenhimoiset hyttyset ovat siihen syyllisiä. En muistanut miten paljon hyttysiä osallistuu keskiyön jalkapallo-otteluun.

Kuvia ottelusta Suomi- Muu maailma. Hyttysiä ei niissä näy.

Naisvoimaa

Kuvassa Suomen joukkueen naispelaajat vasemmalta: Lotta Toivanen ( kääntäjä), Rita Dahl (runoilija, Arjentola - blogin pitäjä) ja Kira Poutanen( kirjailija)

Ja vähän miesvoimaakin: Olli Heikkonen

Ja tässä on Muun maailman sponsoroitu peilipaita. En tiedä kuka on paidan sisällä.

Videoleike jalkapallo-ottelusta (klikkaa nuolta, niin ottelu lähtee käyntiin) Selostajina Runoraadista tuttu Minna Joenniemi ja Pressiklubista tuttu Timo Harakka.

Ottelu päättyi tasapeliin. Suomi oli johdossa niin kauan kun Mikael Forssell pelasi Suomen joukkueessa. Sitten hän siirtyi Muun maailman joukkueeseen, ja niin Muu maailma pääsi tasoihin Suomen kanssa.

Surullista kyllä peli vaati uhrinsa. Bulgarian tunnetuin nykykirjailija Georgi Gospodinov kaatui niin pahasti, että hänen jalkansa murtui kahdesta kohdasta ja hänet jouduttiin viemään Päijät-Hämeen keskussairaalaan, jossa hän nyt makaa. Kauhea tilanne. Kuvitelkaa, jos itse makaisitte vieraan maan sairaalassa, jossa kukaan ei puhu teidän kieltänne ja olisitte siellä aivan yksin.

Lisää Mukkulasta täällä

Ja täällä

Jatkuu. Kirjoitan lisää Mukkulan tämänvuotisesta teemasta "Kauneus ja kauheus" kunhan jaksan ja ehdin.

Lisäys myöhemmin. Täältä löytyy jalkapallo-ottelun selostus.

Kerrostalokyttääjät - ja Mukkula

Ystävä lähetti hauskan kuvan kerrostalokyttääjistä. Kissat ovat uteliaita olentoja. Ne tykkäävät istua ikkunassa katselemassa mitä kadulla tapahtuu.

En tiedä kuka kuvan ottanut. Se toi mieleen ajan jolloin asuin Munkkivuoressa, Ulvilantiellä. Yläkerrassa asui kyttääjänainen, joka piti minua pelon vallassa lähes parikymmentä vuotta. Karsea nainen. Vapauduin pelosta vasta sen jälkeen kun kirjoitin hänet Talvi Ravennassa -romaaniin.

Ulvilantiellä asuu paljon kerrostalokyttääjiä Kerrostalokyttääjien sivuston taloluettelon perusteella. Valitettavasti sitä sivustoa ei enää päivitetä. Se on hauskaa luettavaa ihmisten raadollisuudesta ( samoin kuin ilmaislehti Satasen kännykkäviestipalsta). Taiteilijatalossa en ole ole havainnut kerrostalokyttäämistä. Taiteilijoilla on niin paljon hommia omissa jutuissa, että eivät ehdi kytätä muita.

Huomenna (lauantaina) lähden Mukkulan kirjailijakokoukseen tapaamaan vanhoja tuttuja. Yksi heistä on makedonialainen Zoran Ancevski ( c- kirjaimen päällä pitäisi olla hattu, mutta en saa sitä sinne, kun kirjoitan tätä suoraan Bloggeriin). Matkustin hänen ja 107 kirjailijan kanssa seitsemän vuotta sitten kirjallisuusjunalla kuusi viikkoa pitkin poikin Eurooppaa. Ote Zoranin runosta:

Nyt tiedän:
maailman pohjavirrat
kuljettavat meitä vääjäämättä:
Skyllasta ja Kharybdiksesta
julkean Euroopan syleilyyn

Runo jonka nimin on Kohtalo, on julkaistu uudessa Parnassossa ( 3/2007), joka tuli tänään. Sen on suomentanut Kari Klemelä.

Toinen matkatoveri oli Dubravka Ugresic Kroatiasta/Amsterdamista, iso nainen jolla oli kauniit silmät. Ne tiesivät jotain kärsimyksestä. Hänen piti tulla Mukkulaan, mutta hän peruutti tulonsa viime tingassa sairastumisen vuoksi. Harmin paikka, olisin kysynyt häneltä miksi hän laittoi Kiputilahallitus -romaanin alkuun ilmoituksen , että kaikki on kirjassa on mielikuvituksen tuotetta, kun se ei pidä paikkaansa. Kaikki kirjassa on todellisuutta, jossa Balkanin pakolaiset elävät. Kirja kannattaa lukea. Kiputilahallituksesta on arvostelu uudessa Parnassossa. " Ugresicin purevan kirkas romaani laajenee kertomukseksi mistä tahansa sodasta ja pakolaisuudesta. Romaani ei kaipaa ylisanoja, se on parhaita käännösromaaneja aikoihin," kirjoittaa Ville Ropponen. Sen on kääntänyt Kari Klemelä.

Ei silti unohdeta Georges Perecin Elämä Käyttöohje -romaania, jonka on kääntänyt Ville Keynäs. Se odottaa yöpöydällä lukuvuoroaan. Kunhan palaan keskiviikkona Mukkulasta. Sinne otan mukaan kameran ja muistikirjan, mutta en tietokonetta.

Maanantai-iltana klo 19.30 on kansainvälinen runoilta Sibelius-talossa. Sinne kannatta tulla kuuntelemaan slovenialaista Taja Krambergeria, joka kirjoittaa uudessa Parnassossa:

Ihmiset, jotka haluavat rakastella kanssani -
runoillan jälkeen: yhdet salaa unelmoivia
toiset hillittömiä, puoliksi hurmioituneita
ja kolmannet historiaakin raskaampina odottavat
ensimmäistä tilaisuutta [...]
(Samettinen indigo. Suom. Kari Klemelä).

Ollapa runoilija!

Mistä ääni tulee?

Valokuvatorstain 51. haaste on ääni.

Kirjoituskoneesta lähtee jännä ääni kun painaa näppäimiä, "rämps."Sitten kuuluu "kling." Täytyypä ottaa selvää, mistä ääni tulee:
Selväksi tuli. Telastahan se ääni lähtee:

Klikkaa kuvat isommiksi

Kuvissa esiintyy Simo ( 3 v.) Noora-kissa kuuntelee korva höröllä kirjoituskoneen ääniä. Ei ole tottunut niihin, kun ei ole elinaikanaan kuullut. Kirjoituskoneen rätinää oli minun lapsuudenkotini "taustamusiikkia."

Mainettaan parempi

(Klikkaa kuvat isommiksi)

Tämä on Itäkeskus,mainettaan parempi. Ja tuossa on penkki jossa istuin kuukausi sitten. Sille penkille unohdin kangaskassin, jossa oli ranskan kielen oppikirja, Hannu Raittilan Kirjailijaelämää ja kirjastosta lainattu Jeanette Wintersonin Majakanvartija, kaunis, viisas, surullinen kirja, jossa on lukijalle tilaa olla ja hengittää. Harmitti, että kirja oli kesken lukemisen. Olin juuri päässyt kohtaan, jossa romaanin kertoja Hopea varastaa Thomas Mannin Kuoleman Venetsiassa kirjastonhoitajalta, koska ei voi saada sitä lainaksi kirjastosta - hänellä kun ei ole vakinaista asuinpaikkaa eikä hän voi nimetä kahta henkilöä takaajaksi, jotta saisi lainausoikeuden kirjastosta.

Soitin parin kolmen päivän kuluttua kaikkiin Helsingin löytötavaratoimistoihin. Kassia ei ollut tuotu niihin. Suretti kassin menetys, se oli rakas muisto Ravennasta, ja varsinkin Wintersonin kirja, jonka joutuisin korvaamaan kirjastolle.

Muutama päivä sitten tuli poliisilaitokselta kirje, miekan kuva kirjekuoressa, ja sehän sai minut hätkähtämään, että mitähän pahaa olen tehnyt. Tarkempi silmäys paljasti että kirje on poliisilaitoksen löytötavaratoimistolta. Kassi oli löytynyt. Toimistossa kertoivat että joku oli löytänyt sen Itäkeskuksen ostoskekusken penkiltä ja toimittanut poliisiasemalle. Kiitos siitä tuntemattomalle "jokulle."

Kahdeksan vuotta sitten kun vielä asuin Munkkivuoressa, kadotin kassin polkupyörän tarakalta matkalla Munkkivuori-Munkkiniemi-Töölö. Kassissa oli musta hame ja yliopiston kirjastosta lainattu Alphonse Daudetin Kirjeiltä myllyltäni -romaanin ranskankielinen ensipainos. Soittelin löytötavaratoimistoihin ja laitoin ilmoituksen Hesariin, mutta kassi ja kirja eivät palanneet luokseni. Piti lähteä Pariisiin metsästämään Daudetin ensipainosta. Se löytyi eräältä Seinen rannan bukinistilta ja maksoi 200 frangia. Onneksi sattui olemaan muutakin asiaa Pariisiin samaan aikaan ( osallistuminen Kirjallisuusjunan pressikonferenssiin), mutta kalliiksi silti tuli Daudetin kirjan hukkaaminen.

Tarinan opetus: Siellä "parempien ihmisten" länsi-Helsingissä eivät välitä viedä löytämiään kasseja poliisilaitokselle.

Tässä yksi "tàpies" Itäkeskuksesta. Lisää "tapieksia" Kulttuurinavigaattorissa.

Minä näin Anton Tàpieksen maalauksia Barcelonassa 20 vuotta sitten ja ihastuin niihin välittömästi. Jos olisin tämän ajan teini-ikäinen, olisin varmaankin graffitien tekijä, niin paljon minua kiehtoo rajojen rikkominen. 1950-60 lukujen vaihteessa jolloin olin teini-ikäinen ainoa mahdollisuus rikkoa rajoja oli vapaa seksi.

Itä-Helsingin graffiteja ( joukossa yksi töölöläinenkin), joita olen kuvannut keväällä täällä.