(Klikkaa kuvat isommiksi)Tämä on Itäkeskus,mainettaan parempi. Ja tuossa on penkki jossa istuin kuukausi sitten. Sille penkille unohdin kangaskassin, jossa oli ranskan kielen oppikirja, Hannu Raittilan Kirjailijaelämää ja kirjastosta lainattu Jeanette Wintersonin Majakanvartija, kaunis, viisas, surullinen kirja, jossa on lukijalle tilaa olla ja hengittää. Harmitti, että kirja oli kesken lukemisen. Olin juuri päässyt kohtaan, jossa romaanin kertoja Hopea varastaa Thomas Mannin Kuoleman Venetsiassa kirjastonhoitajalta, koska ei voi saada sitä lainaksi kirjastosta - hänellä kun ei ole vakinaista asuinpaikkaa eikä hän voi nimetä kahta henkilöä takaajaksi, jotta saisi lainausoikeuden kirjastosta.
Soitin parin kolmen päivän kuluttua kaikkiin Helsingin löytötavaratoimistoihin. Kassia ei ollut tuotu niihin. Suretti kassin menetys, se oli rakas muisto Ravennasta, ja varsinkin Wintersonin kirja, jonka joutuisin korvaamaan kirjastolle.
Muutama päivä sitten tuli poliisilaitokselta kirje, miekan kuva kirjekuoressa, ja sehän sai minut hätkähtämään, että mitähän pahaa olen tehnyt. Tarkempi silmäys paljasti että kirje on poliisilaitoksen löytötavaratoimistolta. Kassi oli löytynyt. Toimistossa kertoivat että joku oli löytänyt sen Itäkeskuksen ostoskekusken penkiltä ja toimittanut poliisiasemalle. Kiitos siitä tuntemattomalle "jokulle."
Kahdeksan vuotta sitten kun vielä asuin Munkkivuoressa, kadotin kassin polkupyörän tarakalta matkalla Munkkivuori-Munkkiniemi-Töölö. Kassissa oli musta hame ja yliopiston kirjastosta lainattu Alphonse Daudetin Kirjeiltä myllyltäni -romaanin ranskankielinen ensipainos. Soittelin löytötavaratoimistoihin ja laitoin ilmoituksen Hesariin, mutta kassi ja kirja eivät palanneet luokseni. Piti lähteä Pariisiin metsästämään Daudetin ensipainosta. Se löytyi eräältä Seinen rannan bukinistilta ja maksoi 200 frangia. Onneksi sattui olemaan muutakin asiaa Pariisiin samaan aikaan ( osallistuminen Kirjallisuusjunan pressikonferenssiin), mutta kalliiksi silti tuli Daudetin kirjan hukkaaminen.
Tarinan opetus: Siellä "parempien ihmisten" länsi-Helsingissä eivät välitä viedä löytämiään kasseja poliisilaitokselle.
Minä näin Anton Tàpieksen maalauksia Barcelonassa 20 vuotta sitten ja ihastuin niihin välittömästi. Jos olisin tämän ajan teini-ikäinen, olisin varmaankin graffitien tekijä, niin paljon minua kiehtoo rajojen rikkominen. 1950-60 lukujen vaihteessa jolloin olin teini-ikäinen ainoa mahdollisuus rikkoa rajoja oli vapaa seksi.
Itä-Helsingin graffiteja ( joukossa yksi töölöläinenkin), joita olen kuvannut keväällä täällä.
Soitin parin kolmen päivän kuluttua kaikkiin Helsingin löytötavaratoimistoihin. Kassia ei ollut tuotu niihin. Suretti kassin menetys, se oli rakas muisto Ravennasta, ja varsinkin Wintersonin kirja, jonka joutuisin korvaamaan kirjastolle.
Muutama päivä sitten tuli poliisilaitokselta kirje, miekan kuva kirjekuoressa, ja sehän sai minut hätkähtämään, että mitähän pahaa olen tehnyt. Tarkempi silmäys paljasti että kirje on poliisilaitoksen löytötavaratoimistolta. Kassi oli löytynyt. Toimistossa kertoivat että joku oli löytänyt sen Itäkeskuksen ostoskekusken penkiltä ja toimittanut poliisiasemalle. Kiitos siitä tuntemattomalle "jokulle."
Kahdeksan vuotta sitten kun vielä asuin Munkkivuoressa, kadotin kassin polkupyörän tarakalta matkalla Munkkivuori-Munkkiniemi-Töölö. Kassissa oli musta hame ja yliopiston kirjastosta lainattu Alphonse Daudetin Kirjeiltä myllyltäni -romaanin ranskankielinen ensipainos. Soittelin löytötavaratoimistoihin ja laitoin ilmoituksen Hesariin, mutta kassi ja kirja eivät palanneet luokseni. Piti lähteä Pariisiin metsästämään Daudetin ensipainosta. Se löytyi eräältä Seinen rannan bukinistilta ja maksoi 200 frangia. Onneksi sattui olemaan muutakin asiaa Pariisiin samaan aikaan ( osallistuminen Kirjallisuusjunan pressikonferenssiin), mutta kalliiksi silti tuli Daudetin kirjan hukkaaminen.
Tarinan opetus: Siellä "parempien ihmisten" länsi-Helsingissä eivät välitä viedä löytämiään kasseja poliisilaitokselle.
Minä näin Anton Tàpieksen maalauksia Barcelonassa 20 vuotta sitten ja ihastuin niihin välittömästi. Jos olisin tämän ajan teini-ikäinen, olisin varmaankin graffitien tekijä, niin paljon minua kiehtoo rajojen rikkominen. 1950-60 lukujen vaihteessa jolloin olin teini-ikäinen ainoa mahdollisuus rikkoa rajoja oli vapaa seksi.
Itä-Helsingin graffiteja ( joukossa yksi töölöläinenkin), joita olen kuvannut keväällä täällä.
4 kommenttia:
Jos sinä haluaisit olla graffitien tekijä, niin niin minä haluaisin olla se poliisisetä, joka sanoo, että tyttö, tyttö... Metrolla Mitäkeskukseen matkatessa taitaa olla aitaa aikamoisesti töherretty.
Ei ole töherretty, kun ne töherrykset katoaa sieltä alta aikayksikön - yhtä hyvää vauhtia kuin luonnonvaraiset metsiköt täältä itäsuunnalta kaupunkia. Viranomaiset vainoaa sekä puita että graffiteja. Ja kumpaankin vainoon niillä on hyvät selitykset.
Puiden vihaaminen se vasta pirullista on. Vuosaaren puolessa oli ennen komeita mäntyjä ja kartanon alueella Suomen toiseksi paksuin kynäjalava.
Täytyypä käydä katsomassa onko se kynäjalava vielä siellä - kunhan Mukkulasta selviän.
Lähetä kommentti