Tuhotyö Aurinkolahdessa

Edit 18.4. klo 22.53. Lisäys: Asukkaiden kannanotto ja toinen näkökulma alempana.

Motto: Puut, kaikki heidän vihreytensä

Halusin ojentaa sinulle nurmikon,
kämmenellä,
koska oli kevät,
En ehtinyt.
( Paavo Haavikko)

( Puun raato.Klikkaa isommaksi)

Rakennusvirasto lähetti perjantaina moottorisahoin varustetun kommandojoukkonsa tuhoamaan Aurinkolahden ainoan luonnontilaisen metsikön. Kuvassa on tuhotyön ensimmäinen uhri. Jostain käsittämättömästä syystä alueen komeimmat puut oli merkitty kaadettaviksi. Tuholaistoiminta jatkui maanantaina.

Kuolemaantuomittu koivu

Taiteilijatalon asukkaat, joiden naapurissa metsikkö on järjestivät hiljaisen mielenosoituksen. He sitoivat kuolemaantuomittujen puiden ympärille surunauhoja , joissa oli runoja. Surunauhat katosivat puista muutamassa tunnissa. Kuka ne vei? Rakennusvirastossa varmaankin tiedetään vastaus. Siellä ei todennäköisesti pidetty siitä että joihinkin surunauhoihin oli kiinnitetty laput joissa oli niiden päälliköiden nimet ja puhelinnumerot, jotka määräsivät tuhotyön toimeenpantavaksi. Tarkoitus on tietysti hyvä, niin kuin virkamiesten tarkoitukset aina ovat. Metsikön tilalle rakennetaan muotopuisto. Menköön sen tieltä vanhat ja "muodottomat" puut, lintujen pesimäpensaikot ja laulupuut, lasten seikkailumetsä , pensasviidakko ja kaoottinen luonnontila. Steriilissä Aurinkolahdessa villi luonto on sopimaton kuin kainalokarvat kauniilla naisella.

Muotoon hakattu

Yleisten töiden lautakunnan hyväksymän yleissuunnitelman mukana metsikkö oli merkitty luonnontilaiseksi alueeksi. Haluaisinpa tietää miksi ja kenen toimesta suunnitelmaa muutettiin.

Lisää kuvia raiskiosta täällä.

Lisäys 18.4.

Motto: "On rikos puhua puista/koska se paljastaa niin monta rikosta", Kai Nieminen viittaa runokokoelmassa Lopullinen totuus Bertolt Brechtin sanoihin: " Mikä aika on tämä, jolloin/puh puista on melkein rikos"

Asukkaiden kannanotto:

Vuosaaren Lill-Kallvikin puistometsän muistolle

Nyt on taas liian myöhä. Suuret puut humisivat rauhassaan sata vuotta ja vielä eilen, vilvoittaen hiekkatien kulkijaa, tietämättöminä "vaarallisuudestaan". Käykää katsomassa kantoja, sillä äkkiä nekin ovat poissa ja koko maan pinta käännetään. Muistot eivät kuulu nykypuistoon. Pitää olla vain arkkitehdin sallimia puunriukuja ja muualta siirrettyjä kiviä niissä paikoissa, joihin ne on piirretty ylimitoitetussa puistosuunnitelmassa.

Villa Lill-Kallvikin puiston avohakkuusuunnitelmaa toteutetaan kovalla kiireellä. Paikalliset asukkaat ovat vastustaneet puiston kaikkien isojen puiden kaatamista ja toivoneet harvinaisen monimuotoisen puuston säilyttämistä. Kaavasta ei voitu aikanaan valittaa, koska se hyväksyttiin jo ennen kuin alueella edes asuttiin.

Tämä on Helsingissä osa suurempaa savottaa, johon kuuluvat Hietaniemen hautausmaan koivukujan tuhoaminen, Kaivopuiston vanhojen puiden kaato, tai Uutelan luonnonsuojelualueeseen kajoaminen, sen jättikuusien hävittäminen uuden huoltoväylän tieltä jne. Perustelut ovat aina samat: puut ovat vaarallisia, liian vanhoja, väärää lajia ja väärässä paikassa. Eivät sairaatkaan puut ole sen vaarallisempia, kuin elämä yleensä.

Ei voi olla järkevää, tai kenenkään edun mukaista, että tällaisella avohakkuulla huononnetaan pysyvästi asumisympäristöä. Lakia pitäisi saada muutettua niin, että terveen puun hävittäminen kaupungista olisi rikoslaissa määritelty sellaiseksi teoksi, josta seuraisi aina vankeutta, varsinkin jos tekijä on ammatiltaan maisema-arkkitehti, tai muu ympäristön hoidon ammattilainen, jolloin teko muuttuu tietoiseksi ja erityisen törkeäksi.

Nykyinen päätöksentekotapa ja toimintakulttuuri antavat mahdollisuuden laillistetulle, kalliille vandalismille. Ympäristörakentamisen vinoutuneen raskaat periaatteet olisi nyt arvioitava kiireesti uudelleen niin, että estettäisiin edes tulevaisuudessa tällaiset ilkityöt. Puistojen suunnittelu kuuluisi tietenkin tehdä niin, ettei tuhottaisi, sitä vähää vanhaa, mikä on jo luontevasti merkinnyt uusissakin kaupunginosissa kulttuurihistoriallisesti arvokasta ja hyvää elinympäristöä. Ei mikään paikka säilytä luonnettaan, jos siinä ei saa näkyä alueelle tyypillistä ajallista kerrostuneisuutta. Eikä mikään "entistäminen" palauta paikan oikeata henkeä.

Ei voi olla kohtuullista, että joku, jota ei voi tavoittaa, käyttää puita ja lähiasukkaita vallantunteensa tyydyttämiseksi. Hän vastaa asukkaiden kirjeisiin tai kaupunginosayhdistysten soittopyyntöihin vain vetoamalla poliittisten päättäjien suomaan "mandaattiinsa". Hän ei ota vastaan keskusteluehdotuksia savottansa keventämisestä niiltä, jotka joutuvat elämään lopputuloksen kanssa. Hän tietää paremmin. Käykää siis katsomassa kantoja, ottakaa kantaa, viemällä entiseen puistoon musta ruusuke. Lähettäkää myös viestinne kaupungin poliittisille päättäjille ja myös Helsingin rakennusviraston puisto-osaston Raija Holopaiselle, tai Päivi Apajalahdelle, jotka ilmeisesti eivät vastaa alueen puistosuunnitelmista kenellekään. Pyydämme silti hartaasti kaikilta vastuullisilta, lopettakaa kallis ja turha "suunnittelunne", kysykää asukkailta, tai antakaa olla, riittää jo!

Puiston Muistoa Kunnioittaen joukko Vuosaaren asukkaita

Toinen näkökanta - Erään aurinkolahtelaisen mielipide puuasiasta : "Saatanan hörhö", vanha vihainen mies tuli sanomaan minulle kun kuvasin vielä pystyssä olevia puita. Minkä jälkeen hän meni kannustamaan Rakennusviraston kommandojoukkoa: " Hyvä kun panette sen saatanan ryteikön matalaksi."

Kommandojoukon päällikkö tuli sanomaan minulle, että kuvia ei saa ottaa heistä. Sanoin että en ota heistä vaan puista kuvia. Hänen jälkeensä tuli Rakennusviraston puisto-osaston kolme virkanaista , jotka olivat kairaamassa koepaloja puista. selittämään että puut ovat vaarallisia, ne ovat latvastaan lahoja. heistäkään ei saanut ottaa kuvia, ei edes selästä päin. Jotain hämärää tässä puuhommassa on, kun ei kaupungin puisto-osaston päällikkö suostunut kertomaan asukkaille, mistä on kysymys ja miksi kauniit vanhat puut pitää pistää pois päiviltä. ( kts. kommenttiosasto).

Palstalla tapahtuu

Raparperin alut eilen

Raparperin alut tänään

Valokuvatorstain viikon haaste on kasvu. Linkkilistakin kasvaa. Olen liittänyt sinne seuraavat kirjalliset blogit:

Yrttimaan aikakirja - J.Pekka Mäkelän blogi

Antiaikalainen - Tommi Melenderin mietteitä, havaintoja ym. kirjallisuudesta.

kellari - Hannu Helinin "just Work in Progress' clone

jäljen ääni - kun kirja paljastaa lukijansa

Sallan lukupäiväkirja - Salla Brunoun blogi

PS. Linkkilistan Clipmarksiin lisätty Kurt Vonnegutin 8 ohjetta kirjoittajalle.

Sinistä kasvua

Tanssiva kana

Edit 11.4. Tässä parempi versio Herzogin tanssivasta kanasta:




Harmittavaa pahuksesti, että näin Werner Herzogin Stroszekista vain lopun, jossa esiintyi tanssiva kana. Olen katsonut Teema-kanavalta kaikki Herzogit, mutta eilen tulin liian myöhään kotiin. Olisi pitänyt vaihtaa kännykkä kesäaikaan! Teema esittää kiitettävästi pikasuusintoja, mutta Herzogeja se ei uusi. Mistähän saisi Stroszekin DVD:n suomenkielisellä tekstityksellä? Tietääkö joku? Leffojen klassikkotarjonta on vielä surkeampi kuin kirjojen.

Kuvasin kameralla Stroszekin loppuhuipunennuksen. Tässä tulos, joka ei ole kovin hääppöinen:





PS. Syyllistyinköhän tekijänoikeusrikokseen kun kuvasin tuon pätkän? Minä tulkitsen sen sitaatiksi elokuvasta. Puolustaudun sillä, että kirjoistakin saa esittää sitaatteja kun mainitsee lähteen.

Pääisiäislammas ja papinlapset

Kuvan pääsiäislammas on Yrjönkadun kukkakaupan edestä. Tuttu kauppa nuoruudesta. Kävin sieltä kukkia hakemassa äidilleni joka makasi sairaalassa. Sen omistivat lapsuuden ja nuoruuden ystäväni Max Randin tädit, kaksi mukavaa vanhaa neitiä, joista tuli Maxin holhoojia, kun hänen isänsä kuoli. Ne olivat ensimmäiset hautajaiset, joihin osallistuin. Muistan Olin 13-vuotias, Max oli 12-vuotias. Hänen äitinsä oli kuollut muutama vuosi aikaisemmin. Hänen isänsä oli virolainen pappi , joka tuli Suomeen 30-luvulla. Maxista tuli vasemmistoradikaali 60-luvulla ja hän liittyi SKDL:ään, mikä ei mitenkään epätavallista sen aikakauden papin pojille. Myöhemmin hän radikalisoitui lisää ja liittyi SKP:hen ( hm, en tiedä miten näitä puoluelyhenteitä taivutetaan)

Hesarissa oli tänään ( 7.4.) Lauri Malkavaaran ( papinpojan) arvostelu kirjasta Papinlapset. Hän kirjoittaa että ”papinlapsi Ingmar Bergman on kuvannut lapsuuttaan hyytävällä käsitteellä ”den goda viljan,” hyvä tahto. Sitä on usein aivan liiaksi niin papeilla kuin heidän puolisoillaan, ja seuraavassa polvessa ongelma joskus kertautuu. Monet hyvyydellä kyllästetyt papinlapset ovat panneet ranttaliksi…”

Olen lukenut kirjasta kahden papinlapsen tarinan; Anssi Sinnemäen, koska hän kirjoittaa Lapuan pappilasta, ja Juha Arhinmäen, koska hänen isänsä oli lyhyen aikaa uskonnonopettajani Munkkiniemen yhteiskoulussa. Hän sai minut kiinnostumaan uskonnosta – ei niin että minusta olisi tullut uskovainen, mutta kirjoitin reaalikokeessa täydet pisteet uskonnosta ja sain laudaturin. Hän oli oli epäsovinnainen pappi, puolusti mm. Hannu Salaman Juhannustansseja. Munkkiniemen vanhoilla porvarisrouvilla oli päivittelemistä hänen mielipiteissään, mutta hänet valittiin suurella äänten enemmistöllä kirkkoherraksi.

Molemmat papinpojat, sekä Sinnemäki että Arhinmäki ovat olleet yhteiskunnallisesti aktiiveja nuoruudessaan ja se näyttää periytyneen jälkikasvulle. Anssin tytär Anni on Vihreiden kansanedustaja ja Juhan poika.

Sinnemäen erinomaisen esseen Lapsuuteni pappilakulissit mottona on Karl Marxin sanat: Kaikkien kuolleitten sukupolvien perimä kuormittaa elävien aivoja painajaisen lailla. Sinnemäki vietti varhaislapsuutensa Lapuan pappilassa. Minun isoäitini työpaikka oli Lapuan pappila. Hän oli ennen naimisiinmenoaan Wilhelmi Malmivaaran toisesta avioliitosta syntyneiden lasten kotiopettajatar. Hänen isoäitinsä isoäidin äidinisä oli kirkkoherra Johan Gummerus, joka on Anssi Sinnemäen lasten äidinäidin isänisän äidinäidin isä. Kaukaisia sukulaisia ollaan, mutta minussa ei ole Gummerusten näköä ja tummuutta.

Johan Gummerus oli Lapuan kirkkoherrana Suomen sodan aikana. Sinnemäki kertoo että pappilan entisessä lastenkamarissa, jota myös ’Kulnevin huoneeksi’ kutsutaan on yhä ”kuva äidistä, joka kehdon ääressä koettaa suojella lapsiaan pelottavan parrakkaalta kasakkakenraalilta, mieheltä joka ”suuteli ja surmasi/ ain’ yhtä hartaasti.” Kuva oli tuttu myös isoäidilleni. Kenties hänen ryssävihansa juuret olivat perua niiltä ajoilta. Körttivirret joita hän hyräili, olivat taas perua Malmivaaran ajoilta. Ne virret periytyivät äidilleni. Minä en niitä epämusikaalisena oppinut laulamaan, mutta aina kun kuulen niitä, minulle tulee kotoinen olo.

Kohta vaihtuu vuorokausi ja minä rupean syömään ortodoksisen perinteen mukaisesti. En ole ortodoksi, mutta olen paastonnut lähes viikon noroviruksen kynsissä ja ylösnoussut tänään - vuoteesta. Olo on jotenkin henkistynyt ja hutero, mutta eiköhän syöminen auta siihen oloon.