Heijastuksia

Jyry kivellä

Valokuvatorstain 83. aihe on heijastuksia. Mieleeni tuli heti Medusa, jonka kuvasin tietokoneen ruudulta, kun katselin DVD-elokuvaa Stendhalin syndrooma, mutta en tiedä ovatko sellaiset kuvat sallittuja täällä , joten laitan Medusan kakkossijalle.

Caravaggion Medusan pää on Uffizin galleriassa, Firenzessä

Kuva liittyy alustukseen Kauneus ja kauheus, jonka pidin viime kesänä Mukkulan kansainvälisessä kirjailijakokouksessa.

Kulttuuriuutisia

Kuvassa oikealla Eeva Luotonen, joka sai tämänvuotisen Eino Leino palkinnon. Katso palkinnon perustelut Parnasso-blogista. Nyt myös nimimerkki Camunen Parnasso-blogin keskustelupalstalta tietää, että Radio Ylen ykköseltä tulee muutakin kuin aamuhartauksia.

Vasemmalla kuvassa on on Eino Leino Seuran ex-puheenjohtaja Jaakko Heinimäki. Uudeksi puheenjohtajaksi tuli suomentaja Juhani Lindholm, joka on saanut viime aikoina kiitosta ja ylistystä Vänrikki Stålin tarinoiden uuskäännöksistä. Johtokuntaan valittiin mm. J.Pekka Mäkelä, scifikirjailija, suomentaja , ITE-muusikko ja Yrttimaan aikakirja-blogin kirjoittaja.

PS. Sanat-blogin kirjoittaja sai eilen lukeakseen kustannussopimuksen hindin kielelle käännettävästä kirjasta, jonka nimi on Hullun taivaassa. Kirjoittaja odottaa innolla että kirjasta tehdään Bollywood-leffa ja hän saa viettää vanhuuden päivänsä rupioissa kylpien, Goan rannoilla loikoen ja nuoruutensa hippiaikoja muistellen.

Lista

Missähän se mun lista on?

Valokuvatorstain tekstihaaste: "Istuudun penkille tarkastelemaan listaa. Arvioin sitä pitkään. Lista on rehellinen. Olen tyytyväinen siihen. Kenties etsimäni esine on olemassa, kenties ei. Se ei ole kovin tärkeää. Mutta lista on tärkeä. Sillä huomiolla on minulle merkitystä. Se on todella arvokas." ( Erlend Loe. Supernaiivi, Like 1998, suom. Outi Menna)

Kokemukseni Mannerheimista

Kuva Katarina Lillqvistin animaatioelokuvasta. Kaapattu telkkarista. Mannerheimin hälyä herättänyt punainen korsetti näyttää kyllä aika mustalta kuvassa.

Kun katselin/kuuntelin eilisiltaista A-Talk -keskustelua, mieleen tuli oma Mannerheim-kokemukseni. Oli kauhea pakkanen, pimeätä ja varpaani olivat jäätyä kalikoiksi, kun piti seistä jonossa, joka mateli hitaasti silloiseen Suurkirkkoon (nykyiseen Tuomiokirkkoon) jossa Mannerheimin ruumis makasi arkussa. Arkun ympärillä oli paljon kukkia ja sen päällä jotain valkoista. Kissa tai jänis? Äiti vei minut sinne. Hän oli Lapualta syntyisin ja halusi laskea kukan Mannerheimin arkulle. Se teko aiheutti kotona rähinän ja vakavan aviokriisin. Isä ei hyväksynyt tekoa ja haukkui äidin pataluhaksi. Myöhemmin äiti vei minut isältä salaa Mannerheimin museoon. Sieltä mieleeni on jäänyt tiikerintalja ja kapea kenttävuode, jossa Mannerheim nukkui yönsä. Taisi olla aikamoisen askeettinen mies.

Minua ei Mannerheim ole koskaan erikoisemmin kiehtonut - johtuisikohan se paleltuneista varpaista ja vanhempieni riidasta. He erosivat myöhemmin, eikä syynä tietääkseni ollut Mannerheim. Naisellista rajoittuneisuutta lienee se, että en ymmärrä miksi hän saa miehissä aikaan niin valtavia tunnekuohuja. Isänmaallisuuteni taitaa olla heikosti kehittynyt siksi että en ole käynyt armeijaa.

A-Talkin keskustelu kiertyi sen kysymyksen ympärille, oliko Mannerheim homo. Mitä ihmeen merkitystä ihmisen seksuaalisella suuntauksella on hänen yhteiskunnallisten tekojensa rinnalla? Minusta on ihan samantekevää onko ihminen homo- hetero- tai biseksuaali, ellen havittele seksisuhdetta.

Seksi nyt kuitenkin on se mikä on aiheuttanut hälyn Uralin perhosesta. Ikään kuin Mannerheim olisi Jumalasta seuraava, suuri ja pyhä isä, jolla ei lapsen näkökulmasta katsoen voi eikä saa olla seksiä muiden kuin äidin kanssa, ja hänenkin kanssaan vain kaksi, kolme, neljä kertaa riippuen siitä kuinka monta lasta syntyy. Kenties Katarina Lillqvistin suurin hävyttömyys onkin siinä, että hän on suistanut jalustalta so. inhimillistänyt myyttisen sankarin. Tiedä häntä, kun en ole animaatiota nähnyt.

Mannerheimilla oli silmää naiskauneudelle. Gustav Hägglund kertoi eilisessä keskustelussa että Mannerheim iskosti silmänsä hänen kauniiseen äitiinsä. Minun isäni kertoi aikoinaan, että hänen veljensä kaunis ja älykäs vaimo, joka tuli Suomeen desanttina, säästi henkensä ja päätyi Mannerheimin suosiolla Mikkelin päämajaan tulkiksi ja kääntäjäksi. Sodan jälkeen hänet palautettiin Neuvostoliittoon ja hän joutui Vorkutan vankileirille kymmeneksi vuodeksi.

PS. Prospero kirjoittaa Loistavassa puhalluksessa: "Ymmärrän että pispalalaiset kantavat kaunaa marskia kohtaan historiallisista syistä, mutta onko pispalalaisilla myös antipatioita homoja kohtaan - ja jos on, niin miksi? Homouden käyttäminen lyömäaseena tai pilkkasanana on kyllä keskenkasvuisten ja kypsymättömien ihmisten touhua. Terveisiä vaan Pispalaan!"

Keskustelu Mannerheimista jatkuu täällä.

Sensuuria vastaan

Kiasman edesta Mannerheimin patsaan juurella kokoonnutaan tiistaina 4.3. klo 12.30 suurmielenosoitukseen nettisensuuria vastaan. Mielenosoitus alkaa klo 13.00 eduskuntatalon edessä. Lisää tietoja sensuuri.infon sivustolta.

Uralin perhosen animaatiokuvia, jotka ovat järkyttäneet joiden ihmisten pyhää Mannerheim-kuvaa, voi käydä katsomassa täällä. Kannatta samalla lukea mitä Katarina Lillqvist ajattelee kohusta, jonka Uralin perhonen on herättänyt jo ennen ensiesitystään.

Taide -lehden blogissa ( via Blogifilosofiaa) keskustellaan Ulla Karttusen lapsipornokuvista. Sitaatti blogikirjoituksesta:

"Ainakin tutkintapyynnön tehnyt taiteilija oli shokissa vielä seuraavanakin päivänä. Avajaisissa yllättäen nähdyt kuvat järkyttivät niin paljon, että hän löysi itsensä harhailemasta Espalta viinilasi kädessä, eikä osannut tehdä muuta kuin soittaa poliisille. Kuvat olivat haavoittaneet myös häntä, näyttäneet maailman, jonka ei pitäisi olla olemassa."