maanantaina, toukokuuta 14, 2012

Vaeltajat

Kolme sulotarta, Afroditen seuralaiset:  Aglaia ( kauneus), Eufrosyne ( ilo) ja Thalia (kukoistava onni) ovat   vaeltaneet  Rauman  keskustaa halkovaan kanaaliin. Pronssiveistoksen tekijä: Kerttu Horelli.


Kävin  viikonlopulla Rauman seudulla.  Minulla oli matkalukemisena   Olga Tokarczukin  kirja Vaeltajat ( suom. Tapani Kärkkäinen, Otava 2012).  Ei se ole  mikään tavanomainen  matkakirja.    Kuten  Tocarczukin    aikaisemmin   suomennetut  kirjat, sekin on kokoelma  kertomuksia, mutta ei novellikokoelma,  vaan romaani,  jonka yhdistävänä lankana   on kertojan  mietteet  ja matkakokemukset, tuttuja minullekin omilta matkoiltani.   


 On kirjan nimikertomus   Annuškasta ja vaeltajanaisesta, joka  pyörii  ympyrää ja huutelee kirouksia  Kiovan aseman edessä  Moskovassa. On  kertomus miehestä,  joka   hukkasi vaimonsa ja lapsensa lomamatkalla.  On  kertomus naisesta joka matkusti nuoruudenrakastettunsa luo  maailman toiselle puolelle ja  täytti hänen viimeisen toiveensa.  On kertomus   Philip Verheyenista, joka kirjoitti kirjeitä amputoidulle jalalleen,  kertomus    Angelo Solimanin   ruumiin kohtalosta ja    kertomus  Chopinin sydämen matkasta  Varsovaan.  Nämä kertomukset   jäivät  mieleeni ensimmäisellä lukukerralla.


Perinteellisestä   romaanista   pitävälle kirjasta tuskin on paljon iloa,  koska  siitä puuttuu juoni, joka  kuljettaa  tarinaa  eteenpäin. On vain suuri teema.  Se on:  liike ja lepo.  Liikettä on matkalla olo ja lepoa lasipurkkien preparaatit.


Kirjan lopussa  on itineraari  eli  reittiselostus, mikä selittää kertojan  kiinnostuksen  anatomisiin  preparaatteihin ja  plastinaatioon (=kalmo  jäädytetään, käsitellään alkoholilla,   kudokset muovitetaan ja  ruumis käsitellään silikonilla). 


Kertojan valtaa välillä  epävarmuus,  mikä on tavallista  kaikille  kirjoittajille kesken työn, luulisin. Hän kysyy. "Teenkö oikein kun kerron tarinoita? Eikö olisi parempi panna ajatukset yhteen klemmarilla, kiristää ohjaksia ja alkaa ilmaista itseään ei  tarinoiden vaan selkeän esitelmän kautta?


Kirjan avainsana on  "kairos" ( minun mielestäni).  Vaimonsa ja  lapsensa lomamatkalla  hukannut  mies  etsii  sanakirjoista  merkitystä  sille sanalle.  Hän löytää Wikipediasta  lyhyen  selostuksen, jonka mukaan Kairos oli jumala - " eräs vähäpätöinen, unohdettu antiikin Kreikan aikainen. Ja että tuo  jumala  on löydetty  Trogirista."  Se oli paikka jossa mies kävi  vaimonsa ja poikansa kanssa ennen kuin  hukkasi heidät. 


  Kirjan lopussa  Kreikan  mytologian  professori pitää laivaseminaarissa esitelmän  Kairoksesta, tuosta  jumalasta jota ei Homeros eikä Ovidius maininnut ( eikä muuten Robert Graveskaan  teoksessaan Greek Myths).  Professorin mukaan: "Kairoksen toiminta-alue rajoittuu ihmisen lineaarisen ajan ja  jumalten  syklisen ajan leikkauspisteeseen..."  Professorin ja  hänen vaimonsa  elämään  Kairos   astuu hetkellä , jolloin  laiva  on tulossa  Rhodoksen  satamaan.    Kun  ihmisten aika/ paikka  ja  jumalten aika kohtaavat, se on  merkittävä hetki.


 Jung  puhui  synkronisiteetista ja tarkoitti sillä  merkittävää  yhteensattumaa.  Tocraczuk  on kiinnostunut Jungin ajattelusta,  sivumennen sanoen   Suomessa  sellaista kiinnostusta   pidetään hurahtamisena.      Jungilaisuus  on  se yhteinen tausta, miksi   hänen   kirjansa  ovat  minulle  niin  täynnä merkitystä,   varsinkin  Päivän talo, yön talo, mutta  nyt myös  tämä Vaeltajat,  joka minua  matkallani  ilahdutti  ja inspiroi.   Se on  kirja, jonka  haluan  lukea uudelleen hetimiten,  ja ostaa kunhan rahatilanne   vähän helpottaa. 




 Lopuksi tulee pitkähkö  sitaatti Tokarczukilta. Se liittyy    kuvan muovipusseihin. Ne ovat uusi vaeltajien laji.  Hän kirjoittaa luvussa Lajien synty:


 "Olemme  todistamassa uusien olentojen  syntyä Maan päälle. Ne ovat valloittaneet jo kaikki  maanosat ja lähes kaikki ekologiset lokerot. Ne ovat   tuulipölytteisiä laumaolentoja ja pystyvät liikkumaan vaivattomasti pitkiäkin matkoja. [...] Asiantuntija sanovat, että muovipussit  ovat uusi olemassaolon muoto, ne saavat  luonnon ikiaikaiset tavat  heittämään häränpyllyä, sillä ne muodostuvat ainoastaan pinnasta ja ovat sisältä tyhjiä; tämä historiallisesta sisällöstä luopuminen  antaa  yllättävän suuria  etuja evoluutiossa. Muovipussit ovat liikkuvaisia ja keveitä, kahvat mahdollistavat  tarttumisen esineisiin tai toisten olioiden elimiin, ja siten ne voivat laajentaa elinympäristöään. [...] Ensi  silmäyksellä ne vaikuttavat  herkiltä ja heiveröisiltä, mutta se on harhaa -  ne ovat pitkäikäisiä ja lähestulkoon ikuisia: niiden  katoavaiset ruumiit hajoavat  vasta noin kolmensadan vuoden kuluttua."



15 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Minulla on tuo Tokarczukin ensimmäinen suomennettu kirja. Kun otin selvää kirjoittajasta, olin hämmästynyt siitä, että hän oli psykologi.

Minun mielessäni psykologi askaroi pään kanssa. Toisaalta voi tietenkin ajatella että pää on yhteydessä kroppaan ja sitä kautta tietää kaikesta muustakin mitä siinä tapahtuu.

Siinä kirjassa talo on pääosassa, sitä asuttavat sattumanvaraisesti erilaiset ihmiset. Ajattelin että Talo on oikeastaan metafora itäisestä Euroopasta joka on talo ja tuulet ja vesi menevät läpi. Ihmiset todennäköisesti hukkuvat.

Olen lukenut kirjeistä jalalleni mutta en muista mistä. Siitä on kauan aikaa. Kuvittelin sitä ihmistä absurdiksi, mutta vieläkin ihmisiltä amputoidaan jäseniä, jos heillä esimerkiksi on tarpeeksi paha diabetes.

En tiedä mitä tehdään sairaalabakteerin mädättämälle elävälle ihmislihalle.

Kerttu Horellin töitä olen nähnyt siellä sun täällä ja luulen että olen tavannut taiteilijankin joskus. Minusta nuo olivat tavattoman lihallisia jumalattariksi. Poikkeuksena ehkä Thalia, joka voi olla aika hirvittävän lihallinen, jos tahtoo ja yleensähän jumalattarilla on tahto ja sen mukaan ne menevät.

Vai että yksi niitä pahoinpideltyjä mustia ihmisiä. Teemalla meni sarja Australian aboista, mutta hukkasin sen. Se oli ehkä jonain tiettynä viikonpäivänä. Ehkä se meni jo ohi. Sen tarinan kyllä tunnen, siinä kaksi aboa vietiin näytteille Lontooseen ja niistä yritettiin tehdä jaloja villejä.

Tokarczuk on sillä lailla viisas, ettei ota edes käsittelyyn sitä ajatusta että onko ihminen rationaalinen vai kääntyykö hän tunnepuolelle.

Arja Uusitalo kirjoitti...

Minulla oli kirjahyllyssäni yksi tuon kirjailijan kirjoista, yritin lähestyä sitä, selailin, luin sieltä täältä, mutten lukenut koskaan. Harmi, vaikuttaa siltä, että olisi voinut olla hyväkin lukukokemus. Kirjan annoin eteenpäin jollekin, toivottavasti tuli luetuksi ja antoi lukijalle jotain mitä minä en ymmärtänyt sillä hetkellä löytää siitä kirjasta.

Mielenkiintoista lukea tuosta kirjasta, tiedänpähän mitä menetin, jos se oli juuri tuo kirja, en muista enää.

Anita Konkka kirjoitti...

Arja,Vaeltajat on ilmestynyt tänä keväänä suomeksi. Ehkä se oli jokin muu T:n kirja jonka lahjoitit pois.

Marjatta, oliko kirjan nimi Alku joka on hyllyssäsi. Minulle tuli Vaeltajien jälkeen halu lukea uudelleen T:n aikaisemmin suomeksi ilmestyneet kaksi kirjaa. Täytynee lähteä kirjastoon.

Anita Konkka kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Arja Uusitalo kirjoitti...

Koetin äsken ostaa Amazonista Best European fiction 2011 kun huomasin, että sinä olet siinä mukana. En onnistunut, eivät lähetä osoitteeseeni. En tiedä, miksi, mutta joskus Amazon vain kieltäytyy.

Olin kovin imponeerattu kun löysin listasta suomalaisen nimen, mukavaa, kun suomalainen kirjallisuus pääsee maailmalle. Onneksi olkoon!

Anita Konkka kirjoitti...

Amazon harrastaa osoitesoertoa!

Tämän vuooden Best European Fiction antologiassa on myös mukana yksi suomalainen - Maritta Lintunen. Myös ensimmäisessä BEF:ssä oli suomalainen, mutta nyt ei nimi tule mieleen.

Anita Konkka kirjoitti...

po. osoitesortoa!

Ripsa kirjoitti...

Anita,
eka suomennettu mun käsittääkseni oli kyllä Päivän talo, yön talo. Kirjoitin siitä arvostelun jonnekin, en muista minne. Siitä minä tuolla puhuin. Et muista taloa jonka alta meni tulvavesi. Muistatko isoäidin ja isoäidin villatakin? Hillojen keittämisen?

Alku tuli myöhemmin. Ja Vaeltajat taitaa olla viimeisin suomennettu nyt.

Alku on upea kirja myös, ootko lukenut? Siinä on mukana itäisen Keski-Euroopan myllerrys ennen sotaa ja sen jälkeen. Itävalta-Unkarin romahdettua rupesi tapahtumaan, eikä ihan heti lakannut.

Alku on kylä. Siinä olevat ihmiset ovat hyvin outoja, koska he ovat tavallaan ihmisten alkuja, siis siitä nimi. Nimi myös kylälle. Yksi henkilöistä on olki-ihminen.

Mutta fantasian läpi näkyy hirvittävä tuho joka kulkee Alun kautta matkalla jonnekin. Alun ihmiset eivät olleet esimerkiksi tottuneet tappamisiin, joita vain jatkui ja jatkui, ja hyvin paljon summamutikassa.

Jaa. Toisaalta on ihan järkeenkäyvää että kirjailija on porvarilliselta ammatiltaan psykologi.

Anita Konkka kirjoitti...

Minulla on mennyt muistissa sekaisin ne kaksi kirjaa. Menin kirjastoon palstalta palattuani lainaamana niitä muistin virkistämiseksi. Kaikki Tokarczukin kirjat olivat lainassa, pahus soikoon.

Ripsa kirjoitti...

Jaaha,
minun on hankittava käsiini Vaeltajat. Mutta juuri nyt en ehdi, kylään on tulossa vieras ja pitää hankkia vähän sapuskaa ja harjata Lidia oikein nätiksi ja kiiltäväksi.

Toivottavasti hän käyttäytyy eikä puraise vierasta nenään. Siitä muuten jää jälki. Minua on nyt pureksittu muutaman vuoden aikana niin paljon että nenä on kirjava ja panee ihmiset tuijottamaan sitä, joka muuten on suht. näkymätön, tai ei ainakaan erityisen huomiotaherättävä.

Ja yrittää sitä sitten selittää että se on tää Lidia... Lidia on sitä mieltä että hänelle kuuluu nyt kahden ihmisen antama sapuska koska kerta toinen hylkäsi hänet ja lähti pois. Eikä auta vaikka sanon että tulee se takaisin.

Ari kirjoitti...

Minulle Tokarczukin "Aika" oli maailman paras kirja ja tähän uuteen "Vaeltajiin" oli kovat odotukset, ennakkotekstien perusteella. Mutta ikävä kyllä en saanut otetta tuohon kirjana millään.

Joku mainitsi ettei kirja ole perinteisen juonellisen kertomuksen mukainen, siksi se tuntuikin niin oudolta, en osannut ajatella kokonaisuutta, teeman kannalta kirjaa.

Anita Konkka kirjoitti...

Ari, Vaeltajat harasi vastaan minulla alkuun, kun en päässyt en päässyt kerronnan imuun yhtä helpisti kuin kahden aikaisemmin suomennetun kanssa. Mutta kirja avautui minulle kun sinnikkäästi jatkoin eteenpäin. Palaset loksahtivat yhteen, kun olin lukenut kirjan loppuun.

Ari kirjoitti...

Niin, sorry, Olga kirjan nimihän oli Alku ja muut ajat". Tässä vaeltajissa minusta jotenkin tuntui oudolta kertojan muuttuminen minästä
häneen kirjan aikana, sen mitä lukaisin eteenpäin. Yleensähän niin ei tehdä koskaan.

Minusta "Alku" oli kevyt, sadunomainen, mystinen tarina. Vaeltajat taas tuntui heti jotenkin raskaalta, likaiselta metrotunneleineen yms

Olgan eka kirjakin oli parempi, joskaan ei Alun tasoa.

Tervetuloa muuten liittymään lukijaksi:
http://kokemuksellinentunne.blogspot.com/

Hirlii kirjoitti...

En elä niin on-line, että pysyisin blogien maailmassa kärryillä, ja jo aiemmin teki mieleni sanoa Togarczukista joten sanonpa sen nyt (vasta) sitten.

Vaeltajat- kirja ei ole lainkaan juonella koukuttava teos, ja ehkä juuri siksi nautin siitä niin kovin paljon. Se on hyvin runsas, mutta kyllä kaikki palaset losahtelivat lukijamielessäni omille paikoilleen, ja niitä onkin kauhean vaikea jakaa, vaikea verbalisoida.

Togarczukin kieli ei ole runoutta tai ”runollista” – ei millään lailla - mutta hän liikkuu kielellisesti nonverbaalisilla alueilla, kuten runoilijat.
Päivän talo, yön talo – romaani puhutteli minua enemmän (ehkä) kuin Alku ja muut ajat, joka myös oli hyvä teos.

Togarczukin kirjat ovat minulle olleet lukijana aivan mahdottoman tärkeitä, olen ollut tosi iloinen, että niitä käännetään suomeksi ja suoraan puolasta, ei toisen kielen kautta.

Anonyymi kirjoitti...

Olga Togarczuk on saanut viime vuoden 2018 Nobel palkinnon. Siitä tiedoitettiin tänään 10.10.2019 klo 14.00.