“Tämä ei ole enkelikirja vaan ilokirja,surukirja ja jäähyväisten kirja. Tämä on kirja rakkauksista jotka toteutuivat ja siitä naisesta jolla on musta koira, tämä on elävien kirja,” määrittelee kirjan kertoja. Kirjan on kirjoittanut Markku Pääskynen. Kirjoittaja ei ole sama kuin kertoja.
Tuomas on kertomuksen päähenkilö, kolmekymppinen tutkija ja 7-vuotiaan Ainon yksinhuoltajaisä, surujen mies, kuten Job johon kirjan motto viittaa. Häntä vainoavat onnettomuudet. Mutta hän ei kanna kaunaa.”Hän ei ole koskaan kyennyt siihen,” kertoja toteaa.
Tuomas menettää työpaikkansa ja melkein menettää rakkaimman ihmisensä. En kerro enempää, lukekaa itse. Kirja ei ole synkkä, ihmiset eivät ole pahoja, maailma ei ole musta. On ihanaa lukea sellaista kirjaa joka ei osoita sormella, ei syytä, ei tuomitse, ei saarnaa eikä esitä mielipiteitä, vaan kuvaa ja tekee näkyväksi - elämän joka “arkipäiväisenäkin on merkityksellisestä ja kovin arvoitukselliselta.”
Kuka kertoo Tuomaksen tarinan? “Ainosta emme tiedä mitään,” sanoo kertoja. Onko kertojia kaksi tai useampia? Välillä kertojaa puhuu ensimmäisessä persoonassa:”Minä näen Tuomaksen näin, mutta Tuomas ei näe minua.” Kertoja näkee Tuomaksen ajatukset, mutta hän e ole kaikkitietävä kertoja. Kirjaa lukiessani mieleen tuli Wim Windersin ohjaama ja Peter Handken käsikirjoittama elokuva Berliinin taivaan alla ja sen kaksi enkeliä jotka vaeltavat Berliinissä. Pääskysen kirjan kertojalla/kertojilla on yhtä lempeä katse kuin Windersin ja Handken enkeleillä. Ehkä Helsinginkin taivaan alla vaeltaa enkeleitä, joita kukaan ei näe, siksi heistä ei kirjoiteta lehdissä.
Tommi Melender on kirjoittanut Enkelten kirjasta blogissaan otsikolla Kirjasyksyn tapaus.
5 kommenttia:
No niin, jos kaksi bloggaria pitää samasta kirjasta, niin kyllä sitä on ruvettava jonottamaan kirjastosta.
Minä olen kyllä aina tykännyt Markku Pääskysen tavasta kirjoittaa. Siinä on paljon proosarunomaista otetta. Ja semmoisista olen aina pitänyt.
Täällä Satakunnassa enkelikirja seisoi hyvinkin yksinäisenä ja vapaana hyllyssä, ja hämmästyneenä nappasin sen lauantaina itselleni.
Alku on vasta luettu. Tässäpä on kirja, jonka merkityksellisyydestä arvoituksellisuudesta nauttii pätkissä tai viivytellen, miten vaan - juuri niin kuin Kemppinen kuvasi hyvän kirjallisuuden lukemista.
Lempeitä kirjoja kirjoitetaan nykyään kovin vähän. Tuntuu, että niin ei saisi tehdä. No, onneksi on tämä Pääskynen.
Lisätäänpä yksi ja-sana tuonne merkityksellisyydestä-sanan perään, kommentissani.
Se on hieno leffa, se Wendersin leffa. Kiitos teoksen esittelystä.
Noinhan se nimittäin on, että elämä on “arkipäiväisenäkin merkityksellistä ja kovin arvoituksellista.” Onneksi on.
Hyvä kirjallisuus ei minusta koskaan saarnaa tai tuomitse tai lisää ennakkoluuloja tai ole tekijänsä mielipiteilyä, vaikka toki niitäkin kirjoja kirjoitetaan.
kmedia huomaa vain ne kirjat joissa kuvataan raadollisesti pahaa ja raadollista maailmaa. Median näkemys maailmasta on kovin kapea. Siks tarvitaan kirjailijoita näkemäään se mikä medialta on kätkettyä.
Vaasassa ja muilla pienimmällä paikkakunnilla ei varmaan tarvitse jonottaa kirjaa kirjastosta. Niistä saa uutuudet nopeasti. Hesassa Pääskysen kirjaa on kirjastossa 10 kappaletta, kaikki lainassa, ja sitä jonottaa 22 ihmistä. Se on tämänhetkinen tilanne.
Lähetä kommentti