keskiviikkona, syyskuuta 22, 2010
Vaikea kysymys
Tietääkö kukaan millaisia trendejä ja koulukuntia on suomalaisessa kaunokirjallisuudessa tällä hetkellä? Ja onko sellaisia suomalaisia nykykirjailijoita, jotka ovat jääneet vaille huomiota ja joita kannattaisi lukea ja kääntää ? Tätä kysyy amerikkalainen kustantaja Dalkey Archive Press, joka julkaisee eurooppalaista nykykirjallisuutta Yhdysvalloissa.
Millaisia näkemyksiä teillä, hyvät lukijat, on asiasta? kysyy epätoivoinen kirjailija, jolta amerikkalainen kustantaja patistaa jo toistamiseen vastausta. (Englanninkielinen kysymys kuuluu seuraavasti: “Are there any exciting trends, movement, or schools in contemporary Finnish fiction? Who do you feel are the overlooked contemporary authors writing in Finland who should be more widely read and translated?”)
Kyselee ne muutakin hankalaa minulta – kuten mihin eurooppalaiseen tai kansalliseen ja paikalliseen traditioon sijoittaisin kirjani. Ikään kuin kirjailija pystyisi vastaamaan itse tuollaiseen kysymykseen. Siihen tarvitaan kirjallisuudentutkijaa.
Vastauksia vaikeaan kysymykseen voi lähettää kommenttilaatikkoon tai sähköpostiin, joka löytyy profiilista. Vastauksista saattaa olla hyötyä Dalkey Archive Pressille joka etsii aktiivisesti käännettävää kaunokirjallisuutta Euroopasta.
maanantaina, syyskuuta 20, 2010
Enkelten kirja
“Tämä ei ole enkelikirja vaan ilokirja,surukirja ja jäähyväisten kirja. Tämä on kirja rakkauksista jotka toteutuivat ja siitä naisesta jolla on musta koira, tämä on elävien kirja,” määrittelee kirjan kertoja. Kirjan on kirjoittanut Markku Pääskynen. Kirjoittaja ei ole sama kuin kertoja.
Tuomas on kertomuksen päähenkilö, kolmekymppinen tutkija ja 7-vuotiaan Ainon yksinhuoltajaisä, surujen mies, kuten Job johon kirjan motto viittaa. Häntä vainoavat onnettomuudet. Mutta hän ei kanna kaunaa.”Hän ei ole koskaan kyennyt siihen,” kertoja toteaa.
Tuomas menettää työpaikkansa ja melkein menettää rakkaimman ihmisensä. En kerro enempää, lukekaa itse. Kirja ei ole synkkä, ihmiset eivät ole pahoja, maailma ei ole musta. On ihanaa lukea sellaista kirjaa joka ei osoita sormella, ei syytä, ei tuomitse, ei saarnaa eikä esitä mielipiteitä, vaan kuvaa ja tekee näkyväksi - elämän joka “arkipäiväisenäkin on merkityksellisestä ja kovin arvoitukselliselta.”
Kuka kertoo Tuomaksen tarinan? “Ainosta emme tiedä mitään,” sanoo kertoja. Onko kertojia kaksi tai useampia? Välillä kertojaa puhuu ensimmäisessä persoonassa:”Minä näen Tuomaksen näin, mutta Tuomas ei näe minua.” Kertoja näkee Tuomaksen ajatukset, mutta hän e ole kaikkitietävä kertoja. Kirjaa lukiessani mieleen tuli Wim Windersin ohjaama ja Peter Handken käsikirjoittama elokuva Berliinin taivaan alla ja sen kaksi enkeliä jotka vaeltavat Berliinissä. Pääskysen kirjan kertojalla/kertojilla on yhtä lempeä katse kuin Windersin ja Handken enkeleillä. Ehkä Helsinginkin taivaan alla vaeltaa enkeleitä, joita kukaan ei näe, siksi heistä ei kirjoiteta lehdissä.
Tommi Melender on kirjoittanut Enkelten kirjasta blogissaan otsikolla Kirjasyksyn tapaus.
sunnuntai, syyskuuta 19, 2010
Lehdet lehtiä - kellastuvaa
Puiden silhuetti joelta päin.
Kirjaimet, puita, joitten on syksy.
Lehdet käyvät pilkullisiksi. Rivit lyhenevät syksyä kohti.
Käsi piirtää pöytään tuhat turhaa kiemuraa.
Pullo juo joen. Maailma nähty. Jäähyväiset.
Surumieli on kirjoitusta, ei äänny sanottaessa,
eivät rivit, kirjaimet, varjot, yö joelta päin.
Tämä oli Paavo Haavikkoa kokoelmasta Lehdet lehtiä.
Valokuvatorstain 176.haaste on syyssateiden kunniaksi: kellastuvaa
Kirjaimet, puita, joitten on syksy.
Lehdet käyvät pilkullisiksi. Rivit lyhenevät syksyä kohti.
Käsi piirtää pöytään tuhat turhaa kiemuraa.
Pullo juo joen. Maailma nähty. Jäähyväiset.
Surumieli on kirjoitusta, ei äänny sanottaessa,
eivät rivit, kirjaimet, varjot, yö joelta päin.
Tämä oli Paavo Haavikkoa kokoelmasta Lehdet lehtiä.
Valokuvatorstain 176.haaste on syyssateiden kunniaksi: kellastuvaa
tiistaina, syyskuuta 14, 2010
Katutaidetta Helsingissä
Koditon mies Eduskuntatalon rakennustyömaan aidassa. Tuli Saarikoski mieleen. Vaikkei Saarikoskella tainnut noin isoa nenää olla.
Maikki Rantalan Hedelmäunelma samassa aidassa.
Yksityiskohta Hedelmänpoimijoista. Hedelmät ovat tekstiilipalloja ( klikkaa kuvat isommiksi, niin näet paremmin). Bongasin kuvat eilen, kun kävelin Eduskuntalon ohitse. Silmä ilahtui. Kivaa että Helsinki, että on luopunut tiukkapipoisuudesta katutaiteen suhteen. Asiasta enemmän Multicoloured Dreams -blogissa. Multicoloured Dreams -projektilla on myös oma Facebook-ryhmä.
Tämä lintunen on myös Eduskuntatalon luona.
sunnuntai, syyskuuta 12, 2010
United Buddy Bears
Yhdistyneiden karhukavereiden tunnuslause: " Meidän täytyy oppia tuntemaan toisemme paremmin -siten voimme ymmärtää toisiamme paremmin."
Senaatintorilla seisoo 142 YK:n jäsenvaltioiden karhukaveria lokakuun loppupuolelle asti. Ne haluavat auttaa hädänalaisia lapsia UNIFEC:n kautta.
Jos tykkää campista, tykkää näistä kaksimetrisistä kitsch-nalleistakin. Ne ovat mainio kontrasti Senaatintorin uusklassisismille. Kuvassa keskellä Kuuban karhukaveri. (Klikkaa kuvia).
Lisää karhukavereita täällä.
lauantaina, syyskuuta 11, 2010
Kaiku
Senaatintorilla kaikuu. (Klikkaa kuvaa)
Alun perin kaiku oli kaunis nymfi nimeltä Ekho. Hän rakastui Narkissokseen, mutta ei saanut vastakaikua tunteelleen ja riutui pois. Jäljelle jäi vain hänen äänensä ja kasa luita. Lyhyen selostuksen tapahtumien kulusta voi lukea täältä. Pitemmän tarinan kertoo Ovidius Muodonmuutoksissa (suom.1997).
Valokuvatorstain 175.haaste on kaiku.
keskiviikkona, syyskuuta 08, 2010
Mustaa ja valkoista: portaat
Ylöspäin.
Ja alaspäin. Siinä koko elämänkaari.
Mustaa ja valkoista valokuvablogin tämän viikon haaste on portaat. Alkuperäiset kuvat ovat värillisiä, Picasassa mustavalkoisiksi muunnettuja. Siksi niistä puuttuu mustavalkoisten kuvien syvyys. Ylempi kuva on taiteilijatalon kierreportaista, joita lapset rakastavat koska ne kolisevat. Simolla on punainen paita. Alempi kuva on Pariisista. Naisella on punainen baskeri. Mahdanko rikkoa haasteen sääntöjä pahastikin, kun laitan alle alkuperäisen Pariisin kuvan. Baskeri oli väripilkku Pariisin helmikuisessa harmaudessa. Siksi minä sen kuvasin.
maanantaina, syyskuuta 06, 2010
Silmän iloja - ja tilastoja
Neulegraffiteja Helsinginkadulla.
Tunnustus: Minulla on katutytön sydän kun ilahdun katutaiteesta: graffiteista, hiphopista, breakdancesta.
Valokuvatorstain 174.haaste on yksinkertaisesti ilo. (Klikkaa kuvat isommiksi)
Tilastoja. Bloggerissa on uusi ominaisuus: Tilastot. Ne löytyvät Asetuksista. En olisi huomannut ominaisuutta, ellei K-blogin Jenni olisi kertonut. Entisenä Tilastokeskuksen työntekijänä minua kiinnostavat kaikenlaiset tilastot. Bloggerin tilastot poikkeavat huomattavasti Site Meterin ja Extreme Trackingin tilastoinnista. Bloggerin poikkeama on yläkanttiin: tänään (klo 20 mennessä) sivua on katseltu 234, eilen 252 kertaa, elokuussa 5819 ja koko kesänä 13 060 kertaa, mikä on paljon ottaen huomioon että kesällä en paljon bloggaile. Kolme katsotuinta juttua ovat olleet: Suomalaista huumoria, Skype-ongelma ja Sukupuolineutraali. Eniten kävijöitä on tullut Parnasso-blogista, Mataleenan blogista ja Blogilistan omista suosikeista. En tiedä millaisia tilastointimenetelmiä Blogger käyttää. En myöskään Site Meterin ja Extreme Trackingin menetelmiä. Luultavasti kävijäluvut kohoaisivat, jos ottaisin käyttöön niiden maksulliset versiot.
sunnuntai, syyskuuta 05, 2010
Kirjajulkkarit
Vauhdikasta menoa Kappelin kellarissa. Siellä oli perjantai-iltana Juuli Niemen Yömatkojen ja Saila Susiluodon Carmenin julkistamisjuhlat, julkkarit kuten nykyään sanotaan. Mukavaa että että sellaisia pidetään. Niissä tapaa tuttuja joita ei ole nähnyt aikoihin. Entiseen aikaa tuttuja runoilijoita tapasi Vanhalla. En tiedä missä he nykyään istuvat vai istuvatko missään.
Kirjajulkkarit vastaavat taidenäyttelyn avajaisia sillä erolla että avajaisssa saa laihaa boolia ja lämmintä valkoviiniä, kun taas kirjajulkkareissa jokainen maksaa itse juomansa ja saa mitä tilaa.
Lauantai-iltana Wäiskissä oli Jani Saxellin romaanin Unenpäästäjä Florian –romaanin julkkarit. Wäiski on ravintolalaiva Hakaniemen rannassa, edullisempi kulttuurityöntekijän laihalle kukkarolle kuin Kappelin kellari ja muutenkin mukava paikka merellisen miljöönsä vuoksi. Minä pitäisin oman kirjani julkkarit siellä, mutta tuskin pidän niitä missään, koska minulle on jäänyt paha trauma lapsuuden syntymäpäivistä, joille ei tullut kukaan.
Saila juhlatunnelmissa Kappelin edessä. Siteeraan , joka miettii: Sailan runoa kokoelmasta Carmen. Minulla ei ole Juulin runokokoelmaa eikä Janin romaania niin että en voi siteerata niitä. Satunnaismenetelmällä (= tökätään sormi sivujen väliin) löysin Carmenin Habaneran, mutta kun se on pitkä runo, laitan tähän vain ensimmäisen säkeistön.
Rakkaus, karkuri, kiertolainen
käy kevyt keimailu kuormanaan
silti samainen siirtolainen
voi syöstä keisarin karsinaan.
Nyky-Carmenin tapahtuma paikkana on ostari ja Joséna on ostarin turvamies, joka miettii:Olen nähnyt ennenkin, kaiken, onttoa flirttiä,varkaita, vitsejä, kuolemaa, en tarvitse enempää, olen nähnyt ihmisen tyhmyyden, katsoin joka ilta BB:n[…]
PS. J.Pekka Mäkelä kirjoittaa omassa blogissaan kirjan julkistamisen ilosta.
lauantaina, syyskuuta 04, 2010
Elätti
Kissa Ninni parvekkeella.
Suomenkielen perussanakirjan mukaan elätti-ilmaisua käytetään lemmikkinä elätettävästä (villi)eläimestä. Vanhemman Nykysuomen sanakirjan mukaan elätti on elätettävänä, huolettavana oleva henkilö tai eläin, harvemmin kasvi.
Helsingin Sanomien eilisen otsikon mukaan "kirjailijat ovat valtion elättejä." Tällaisen johtopäätöksen on otsikon tekijä vetänyt tutkija Elina Jokisen väitöskirjasta Vallan kirjailijat. Sananvalinta paljastaa joko otsikontekijän/Hesarin aseteellisuuden kirjailijoita kohtaan tai sen että otsikontekijä ( toimittaja?) ei tunne sanan sivumerkitystä. Ihmisestä puhuttaessa se on halventava. Kenties hänen äidinkielensä ei ole suomi. Minulle tapahtui samanlaisia kömmähdyksiä, kun 15 vuotta sitten kirjoittelin englanninkielellä internetin keskutelufoorumeille. Tulin loukanneeksi joidenkin amerikkalaisten keskustelukumppaneideni tunteita, kun en tuntenut sanojen konnotaatioita. Myöhemmin ilmestyneessä Hesarin verkkoversiossa otsikko on korjattu muotoon "Apurahakirjailijasta on tullut normikirjailija."
Minusta valtion taiteilija-apurahat pitäisi muuttaa valtion taiteilijapalkaksi, niin loppuisivat puheet eläteistä. Valtio palkkaisi taiteilijoita/kirjailijoita 1-, 3- ja 5-vuotiskausiksi ja he maksaisivat palkasta veroa. Heidän ei tarvitsisi enää *anoa* apurahaa, vaan he kirjoittaisivat normaalin hakemuksen kuten muutkin työnhakijat. ( Ps. Facebook-kaveritvoivat käydä lukemassa koko elättikeskustelun profiilistani).
Lopuksi vähän kevyempää. Erik Satien miniatyyrivalssi Son binocle ja hänen tekstinsä .
Hänen binokkelinsa
Hän puhdistaa sen joka päivä.
Hänellä on hopeabinokkeli himmein kultalinssein.
Hän sai sen eräältä kauniilta rouvalta. Mitä kauniita muistoja! Mutta...
Ystävämme valtaa suuri suru: hän on kadottanut binokkelinsa kotelon.
(suom. Laura Serkosalo)
Huonosti käyttäytyvä ilta
Jacques Roubaud esiintyi viime keskiviikkona Musiikkiteatteri Kapsäkin Huonosti käyttäytyvässä illassa.
Roubaud on ranskalaisen Oulipo-ryhmän jäsen. Ryhmään kuuluu 37 jäsentä, kuolleet mukaan lukien, joita ovat mm. Italo Calvino Georges Perec, Raymond Queneau ja Marcel Duchamp. Kuolemakaan ei heitä erota ryhmästä. Ryhmästä voi erota vain tekemällä itsemurhan notaarin edessä. Kukaan ei ole vielä eronnut.
Roubaud on tuottelias runoilija. Nimi on enne, Provancen vanhassa kielessä (oksitaanissa?) roubaud merkitsee trupaduuria. Kaikki Oulipon elävät jäsenet ovat tuotteliaita, luultavasti sen takia että Oulipo on hyvä sparraaja. Ryhmä kokoontuu kerran kuussa yhdessä syömään ja kertomaan millaisia pakotteita ( constraits) he kuukauden aikana kehitelleet. Heillä tuntuu olevan ehtymätön huumorintaju ja mielikuvitus, ehkä se johtuu pakotteista. He eivät usko inspiraatioon, vaan systeemikirjoittamiseen.
Roubaudista ja pakotteista voi lukea enemmän uusimmasta Parnasssota 4/2010. ( Kari Hukkila: Numerot, sanat, askeleet, elämä). Mirja Bolgarin toimittamasta Sanat että tietäisimme-antologiasta löytyy hänen kaksi sonettiaan ja kirjailijaesittely. Bolgar kertoo että hänen vuonna 1967 ilmestynyt runokokoelmansa έ (epsilonrelaatio) oli sensaatio. Se perustuu joukko-opille ja pohjakaavana on japanilaisen go-pelin strategia. Pelit ovat kiinnostaneet muitakin oulipolaisia. Calvino käytti tarokkikortteja erään kirjansa pohjakaavana, Perec shakkia, Queneau ennustuspeli I Chingiä.
Huonosti käyttäytyvän illan toinen "esiintyjä" oli Erik Satie. Hänen musiikkiaan soitti Jenni Lappalainen ja hänenä esiintyi Tuukka Vasama, joka luki hänen tekstejään kirjasta Muistinsa menettänneen muistelmat. Se on minusta paras muistelmakirja ikinä, ikävä kyllä sitä ei taida saada enää mistään, paitsi kirjastosta. Lainaan hänen sanojaan kustantajista, kun aihe on niin ajankohtainen tällä hetkellä meillä:
"Katsokaa noita häpeämättömiä kustantajia vailla kunnioitusta ihmistä kohtaan; katsokaa groteskeja sovituksia, joihin he pukevat puhtaimatkin teokset, jotka heille on luovutettu, jotka on annettu heidän huostaansa, ja jotka he komistavat töherryksillään. Ottakaa joitakin nykyteosten luetteloita, herkimpien teosten & katsokaa, mihin he ne alistavat, nuo likaiset oliot.
Hyi! Häpeä heille.
- Kauppaa sanotte te.
-Liiketoimintaa, sanotte myös.
Puh! Tuollainen on kiusallista minun ikäiselleni miehelle, & tukehdun tähän kurjaan dufayêlilaistamiseen, tähän mätään omanvoitonpyyntöön. ( Suom. Silva Kauko)
Kemppinen kirjoitti eilen Satiesta. Mahtoiko hänkin olla Kapsäkissä kuuntelemassa Satien musiikkia ja tekstejä? Hän mainitsee Sonatine bureaucratiquen. Käsiohjelman mukaan se kuvaa valtion virkamiehen työpäivää ja pilkkaa sekä apinoi Clementin C-duuri sonatiinia. Valitettavasti Satien tekstistä ei ole käsiohjemassa suomennosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)