perjantaina, toukokuuta 28, 2010

Naiskirjallisuudesta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA         Tiina  Pystysen  Krokotiilit. Otin  kuvan   kuvan hänen  näyttelynsä avajaisissa  viime syksynä, siksi kuvan  alareunassa näkyy  varjoina näyttelyvieraita. Kuva sisältyy  teokseen Lemmentanssit.

Tiina  pohtii blogissaan naiskirjallisuuden ja erityisesti Aila Meriluodon Peter  Peterin vastaanottoa 70-luvulla.  Hän  kyseli  ystäviltään  ja  kollegoiltaan ennen  blogikirjoituksen julkaisemista muistammeko me mitään  Peter Peterin  tapauksesta.

En  muista lukeneeni  Meriluodon  romaania, mutta  muistan  hyvin, että    Eeva  Kilpi ja Märta Tikkanen  saivat    miespuolisilta  kriitikoilta kunnolla turpiinsa, kun  rohkenivat  kirjoittaa  henkilökohtaisista kokemuksistaan.  Mieskirjailijoille se oli sallittua,  mm. Christer Kihlmanille (Ihminen joka järkkyi),  Henrik Tikkaselle (osoitekirjat)  ja  “Hansa- kirjailijoille” jotka  tilittivät   kirjoissaan juomisiaan,  krapuloitaan ja naisjuttujaan.

Seitsemänkymmentäluvun vähättelevä asenne  naiskirjallisuutta kohtaan  kiteytyi  Helsingin Sanomien otsikossa  “Turhaa lemmen touhua.”  Sen  otsikon alla julkaistiin lyhyt ja ylimalkainen yhteisarvostelu Iris Kähärin  novellikokoelmasta ja minun esikoisromaanistani.   Minusta  oli epäoikeudenmukaista meitä naisia kohtaan, että samoihin aikoihin  samassa lehdessä   julkaistiin koko  sivun mittainen arvostelu Hans Selon esikoisromaanista   Diiva.

Tiina päättää blogikirjoituksensa optimistisesti:
Minusta tilanne on tällä hetkellä oikeudenmukaisempi kuin ennen. Meriluodon tapa kirjoittaa oman kokemuksensa liepeiltä, miltei raakaa todellisuutta on tullut mahdolliseksi.Sellaisellekin kirjallisuudelle on tullut myös kriitikkojen keskuudessa ymmärtäjänsä. Kirjallisuuskäsitys on nykyisin paljon laajempi.
Onneksi asenteet muuttuvat – kiitos kirjallisuuden – ja joskus jopa yllättävän nopeasti!

Lue koko kirjoitus täältä.

PS 1.  Märta Tikkasen  muistelma Kaksi antaa hyvän kuvan  siitä   70-luvun henkisestä  ilmapiiristä, jossa   naiskirjailija joutui työtään tekemään. 

PS 2.   Asenteissa on  vieläkin  parantamisen varaa, sen osoittaa viimeaikainen  polemiikki “ vekkihametytöistä”, jotka valtaavat  poikien paikat  jopa  amiksessa.   Miksi  on niin kauhea uhka että tyttö/nainen  uskaltaa olla niin   lahjakas ja hyvä  kuin luonnostaan on eikä  enää  vedä siipiään suppuun  miesten  tieltä  niin kuin vanhoina  huonoina  aikoina?

3 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Olin liikkeellä fillarilla kun vihmoi sadetta ja tuuli kovaa ja puuskaisesti. Jopo pitää kyllä aika hyvin tiellä, mutta ylämäessä hyppäsin satulasta ja kävelin. Valkolinnan rakennustyömaan vierellä tuli näkökentän laidoille liikettä. Nopeata ja työteliästä.

Tähän asti olin vain nähnyt miesten nojailevan aitaan ja lörpöttelevän.

Nämä olivatkin ihan nuoria tyttöjä. Tekivät työtä urakalla, eivät turhia höpisseet, punaiset posket ja sen näköisiä että viihtyvät siinä koko kesän ainakin.

Heitä olisi vaikea kuvitella lörpöttelemässä aitaan nojaten.

Sama pätee ehkä kirjallisuuteen - tai ehkä päti, ehkä tilanne on muuttumassa.

Minusta on aika lailla sama onko kirjan kirjoittanut mies tai nainen, pääasia on onko se hyvä vai huono. Hesarilla on liian iso painoarvo, ehdottomasti. Juttelen usein kirjastossa ihmisten kanssa, harva heistä lukee Hesaria, tai jos lukee niin ehkä kerran viikossa lukusalissa.

Sen sijaan kirjastossa on pöytiä joille on asetettu kirjoja sen tai tämän teeman ympärille. Minusta se on hyvää tiedotuspolitiikkaa.

Sami Liuhto kirjoitti...

Mutta on Selon Diiva todella hyvä kirja. Eikä huono ole Pilvihipiäinenkään, jota aika moni luulee Pilvihippiäiseksi.

P. Tarkkahan ei pitänyt Tapausten kulusta (Hansa-klassikko), vaikka se on melkein sama kirja muutettavat muuttaen kuin Minä, Olli ja Orvokki, jota Tarkka ylisti. Syykin on helpohkoa löytää: nyt jyrättiin Tarkan paremmin tuntemia helsinkiläisiä, eikä tamperelaisia (joita toki pitääkin jyrätä aina kun mahdollista).

Mutta sitä piti kysyä, että millaisia kukkia kannattaa palstalle kylvää, joita voi sitten ehkä kuivata syksyllä tai muuten jatkokäyttää?

Anita Konkka kirjoitti...

Diiva oli hyvä kirja, on ehkä edelleenkin. Pitäisi lukea se uudelleen. Mutta ei nyt ollut kysymys hyvyydestä tai huonoudesta, vaan siitä että mies- ja naiskirjoilijoille oli eri kriteerit 70-luvulla.

Niistä kukista. Mulla on palstan reunoilla punapellavaa ja kehäkukkia kaunistuksena, kaikki muu on perunaa, porkkanaa, punajuurta, kesäkurpitsaa, sipulia ja salaattia. Ja yksi puska nokkosta