torstaina, toukokuuta 13, 2010

Helatorstaina Samuel Beckettistä

Näkymä parvekkeelta. Koivu hiirenkorvilla.

Samuel Beckettillä on runo Helatorstai. Suomentanut Caj Westerberg.

ohuen seinän takana
tämä päivänä jolloin poika
tavallaan tuhlaaja
palasi perheensä luo
kuulen liikuttuneen
äänen joka selostaa
jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuja

aina liian nuori

samaan aikaan avoimesta ikkunasta
halki ilman mutkattomasti
vaimeana
uskovaisten maininki

hänen verensä ryöpsähti runsaana
lakanoille tuoksuherneille poikaystävän päälle
joka ällöttävillä sormillaan sulki
suurten vihreiden hämmästyneiden silmien luomet

hän kulkee keveästi
haudallani joka on ilmaa.

Runo sisältyy kokoelmaan Miten sanoa: Runoja vuosilta 1930-1988 ( Basam Books 2006). Kokoelman lopussa on suomentajan huomautuksia ja selityksiä. Niistä selviää että hän jonka veri ryöpsähti runsaana lakanoille, oli Beckettin serkku Peggy Sinclair joka kuoli tuberkuloosiin ja johon Beckett oli syvästi ja traagisesti rakastunut, kuten suomentaja huomauttaa.

Näkymä parvekkeelta : Aurinkoa odotellessa
Aurinkolahdessa.

Nuorena miehenä Beckett poti masennusta, kärsi paniikkihäiriöistä eikä pystynyt nukkumaan. Hän meni kuuntelemaan Jungin luentoa Tavistock-klinikalle Lontooseen ja äkkiä hänelle kirkastui, ettei hän ole vielä syntynyt. Se oivallus sai hänet aloittamaan psykoanalyysin Wilfred Bionin, ryhmäterapian pioneerin hoivissa. Hän kävi Bionin luona kolme kertaa viikossa kahden vuoden ajan.

Beckett voitti 27-vuotiaana runokilpalun Pariisissa 98-säkeisellä runolla Whoroscope (Huoroskooppi), joka sisältyy kokoelmaan Miten sanoa. Tarinan mukaan hän sai kuulla kilpailusta samana päivänä jona kilpailutyö piti pättää. Hän ryhtyi kirjoittamaan runoa joka valmistui kello kolmen aikoihin yöllä, ja vei sen kilpailun järjestäneetn kustantamon postilaatikkoon. Palkintona oli 10 puntaa. Hänen uransa alkutaival oli takkuinen. Hän tarjosi esikoisromaaniaan 32:lle kustantajalle ennen kuin se hyväksyttiin. Kului kaksikymmentä vuotta ennen kuin hänestä tuli maailmankuulu näytelmällä En attendant Godot, (Godotia odottaessa), joka esitettiin Suomessa nimellä Huomenna hän tulee. Näin sen Kansallisteatterissa ja se vaikutti minuun kuin ilmestys. Sen jälkeen Shakespeare ja muut olivat minusta turhaa rymistelyä ja huutoa.

Tuntemattoman katutaitellijan näkemys Beckettistä

Synkeässä nuoruudessani Beckett oli mielikirjailijani. Kannoin hänen näytelmiään olkalaukussa ja luin niitä kahviloissa. Ne olivat hyvä suoja epäintellektuaalia seuraa vastaan. Mutta ei aina. Vanhan kuppilassa joku Mitcha töhräsi Happy Daysin etusivulle runonpätkän " Täss kun nyt istutaan/ ja juodaan sahtia/ Ei maassa sitä mahtia/ ken meitä pelastaisi." Beckett meni alitajuntaani tai verenkiertooni ( kts. Penjami Lehdon blogikirjoitus Kirjailija verenkierrossa) niin että hänestä tuli unirakastajani. En muista julkaisinko seuraavan unen kirjassa Nainen unen peilissä, sekin kirja on kadoksissa eikä kirjasto ole tänään auki, että voisin käydä tarkistamassa asian siellä.

KOHTAUKSIA ELÄMÄSTÄ SAMUEL BECKETTIN KANSSA 2.5.82

"Sinä tulit", sanoi Samuel Beckett.

"Niin", sanoin minä.

Alkoi yhteiselämä, joka oli jotenkin omituinen mutta hauska. Beckettin vaimo ilmestyi paikalle ja minun oli lähdettävä. Aloin kerätä tavaroitani hitaasti.

Beckettin vaimo kattoi pöydälle kolme kahvikuppia. Yksi kupeista oli likainen. Hän ei kaatanut kahvia, vaan odotti että minä lähtisin.

"Kyllä sinä voisit minullekin tarjota lähtiäisiksi," sanoin.

Hän kaatoi kuppeihin kahvia.

Menin keittiöön. Siellä oli Beckettin palvelustyttö. Hän kuori porkkanoita. Kysyin paljonko kello on.

"Puoli kahdeksan" sanoi tyttö.

"Aamulla vai illalla?"

"Aamulla", sanoi tyttö.

Tyttö kertoi että yhteen aikaan tässä talossa oli ollut ilta silloin kun toisilla oli aamu. Hän valitti että ei nähnyt koskaan kirkasta aamun aurinkoa. Beckett tuli keittiöön. Hänellä oli likainen burberrytakki ja päässä tumma huopahattu. Hän rupesi laulamaan aariaa: "Sua tyttö mä yhä vain rakastan". Hän lähestyi, minä peräännyin, nojasin oveen joka aukesi ja lennähdin selkä edellä huoneeseen, joka oli .yhdistetty pukeutumishuone ja vessa. Siellä ei ollut ikkunoita. Seinustalla oli laveri.

"Tämä oli merkki", hän sanoi. "Nyt nopeasti."

Hänen peniksensä kasvoi, se ulottui hänen olkapäähänsä asti. Se oli pitkä kuin vappuilmapallo.

"Älä pelleile, ole kunnolla", minä sanoin.

(Unen loppu sensuroitu)


Tätä kirjoittaessa aurinko tuli sumupilvien takaa esiin ja minä lähden puutarhatöihin.



3 kommenttia:

timbe kirjoitti...

Hieno!

Ripsa kirjoitti...

No pahus, nyt minäkään en löydä sitä kirjaa. Siinäkö on sitten varmasti sensuroimaton versio?

Täytyy varmaan ruveta siivoamaan kirjahyllyjä.

Anita Konkka kirjoitti...

Voi olla ettei siinä ole sitä unta, ja jos on, niin taatusti olen sensuroinut lopun.

On se kyllä kumma miten kirjat enevät piiloon silloin kun niitä tarvitsee. Unikirja on kyllä jossain, mutta Talvi Ravennassa on kadonnut kokonaan.